Kun eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola käytti pyhyyden käsitettä 6.3.2018 järjestetyn ilmastomielenosoituksen yhteydessä, moni hieraisi silmiään. Eduskuntatalon pylväisiin kiivenneet ja niistä banderollin laskeneet mielenosoittajat olivat Savolan mukaan ”rikkoneet jotain pyhää”. Seurasi tavanomaista keskustelua turvatoimien kiristämisestä. Savolan lause tuo esiin kiinnostavan dynamiikan liittyen mielenosoituksiin, Eduskuntatalon arkkitehtuuriin ja Suomeen valtiona.
Suomessa mielenosoitukset ovat kansainvälisessä vertailussa varsin rauhallisia. Sisällä istuntosalin lehtereillä on protestoitu mm. heittämällä paperisilppua tai liinoja saliin. Kerran mielenosoittaja on hypännyt alas lehtereiltä. Myös Eduskuntatalon ulkopuolella on järjestetty erilaisia tempauksia. Vuosi sitten portailla heitettiin tekoverta nukkien päälle. Vuonna 2002 Greenpeace soitti kuorma-autossa olevaa hälytyssireeniä niin kovaa, että poliisi ei voinut mennä sen ja mielenosoitusbanderollien luokse ennen, kuin löysi kuulosuojaimia.
Kekseliäitä protestoimisen keinoja on ennenkin käytetty. Miksi pylväisiin kiipeäminen siis olisi rikkonut jotain pyhää? Vastaus löytyy Eduskuntatalon vakiintuneista mielenosoituskäytännöistä ja sen arkkitehtuuriin rakennetusta symboliikasta.
Eduskuntatalon mielenosoituksia määrittää vahvasti raja, jonka ylittäminen ei ole mielenosoittajille sallittua. Raja vedetään eri mielenosoituksissa eri kohtiin portaita tai niiden eteen, mutta kaikissa päiväsaikaan järjestettävissä mielenosoituksissa se sovitaan poliisin kanssa. Rajan noudattaminen on keskeinen mielenosoituksen muotoa määrittävä tekijä. Se on joskus sopimuksenvarainen, joskus se merkitään lippusiimalla ja toisinaan mellakka-aidalla.
Rajan sijainnin ratkaisevat poliisin ja Eduskuntatalon vahtimestarien tilannearviot ja mielenosoittajien suunnitelmat. Yhteinen käytäntö on, että portaiden keskitasanteen yli ei mielenosoittajilla ole asiaa kuin yöaikaan – tai ilmastomielenosoituksen kohdalla lauantaina, jolloin talo on tyhjänä.
Mielenosoituksissa vedettävä raja erottaa kansalaiset ja valtaa käyttävän eduskunnan toisistaan symbolisesti ja konkreettisesti. Yläpuolella on kansanedustajien, valtion ja varsinaisen vallan alue. Alapuolella kansa saa osoittaa mieltään.
Asetelma osoittaa, että Eduskuntatalo rakentuu arkkitehtonisesti säilyttämään valtion kansalaisten yläpuolella. Rajan olemassaolo näyttää ja vahvistaa, kuka kuuluu vallankäyttäjiin ja kuka ”kansaan”. Ilmastomielenosoittajat eivät rikkoneet mitään aineellista eivätkä tehneet mitään erityisen poikkeuksellista. Kiipeämällä pylväisiin he liittivät itsensä eduskunnan julkisivuun, portaiden yläpuoliseen alueeseen, ja rikkoivat symbolisen eron vallankäyttäjien ja kansalaisten välillä.
Tämä on se ”jokin pyhä”, jota eduskunnan turvallisuuspäällikkö koki rikotun: vallankäyttäjien symbolinen koskemattomuus. Kun kansalaiset eivät pysyneet poissa vallanpitäjien alueelta, he kyseenalaistivat paikkansa heidän alapuolellaan. Eduskunnan puhemies Paula Risikon esittämä ajatus portaiden aitaamisesta on hätävarjelun liioittelua. Mielenosoittajat olivat tässäkin tapauksessa estäneet vaaran aiheutumisen tyhjentämällä kiipeilijöiden alapuolisen alueen.
Ilmastokriisin pahentuessa on mielenkiintoista nähdä, miten kansalaisten ja vallanpitäjien välinen suhde kehittyy ja ilmenee tulevaisuudessa. Seuraava ilmastomarssi on 6.4.Oikaisu 2.4.2019: Artikkelissa väitettiin aiemmin virheellisesti, että pyhyyden rikkomisesta olisi puhunut eduskunnan puhemies Paula Risikko.
Lukemista
- Hakala-Zilliacus, Liisa-Maria (2002): Suomen Eduskuntatalo. Kokonaistaideteos, itsenäisyysmonumentti ja kansallisen sovinnon representaatio. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki.
- Villanen, Sampo (2004a): Eduskuntatalon portaiden aikatila. Tiede & edistys 29 (4), 308–319.
- Villanen, Sampo (2004b): Kaupungin ulkotilojen käyttö mielenosoituksissa. Tilansosiologinen tutkielma. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Julkaisematon.
Artikkelikuva: Lauren Stevens, CC BY-SA 4.0
