Afrikkalaisen muodin valkoiset pelastajat

Viime aikoina kehi­ty­syh­teis­työ­kam­pan­jat ovat saaneet paljon arvos­te­lua siitä, miten sekä avun saajia että avun antajia esitetään mediassa. Esimerkiksi vaa­te­suun­nit­te­li­ja Paola Suhosen yhteistyö Planin kanssa vuonna 2017 herätti kes­kus­te­lua val­koi­ses­ta pelas­ta­juu­des­ta. Liina Mustonen kirjoitti aiheesta Planin kampanjaa käsit­te­le­väs­sä AntroBlogin uutis­kom­men­tis­sa.

Iltalehti uutisoi maa­lis­kuus­sa 2019, kuinka Suomen World Vision on lähet­tä­nyt Suhosen opet­ta­maan Ruandan maa­seu­dul­la asuville nuorille vaat­tei­den ompelua. Uutisessa koros­te­taan valkoisen pelas­ta­jan toi­mi­juut­ta: hän auttaa ruan­da­lais­nuo­ria eteenpäin urallaan, maan vaikeasta men­nei­syy­des­tä huo­li­mat­ta. Vuonna 2017 alkanut Suomen ulko­mi­nis­te­riön rahoit­ta­ma hanke kouluttaa vaikeista olo­suh­teis­ta pon­nis­ta­via nuoria ammattiin.

Ilmainen ammat­ti­kou­lu­tus on varmasti vai­kut­ta­nut posi­tii­vi­ses­ti yksit­täis­ten ruan­da­lais­nuor­ten arkeen. Hankkeen toteutus ja mark­ki­noin­ti suo­ma­lai­sen vaa­te­suun­nit­te­li­jan avulla toistaa kuitenkin län­si­maa­lais­ten kehi­tys­hank­kei­den ongel­mal­lis­ta nar­ra­tii­via.

Kehitysyhteistyökampanjoissa tois­te­taan usein valkoisen ja parem­pio­sai­sen pelas­ta­jan roolia, joka lopulta kiil­lot­taa enemmän pelas­ta­jan omaa ammat­ti­ku­vaa kuin ratkoo yhteis­kun­nal­li­sia haasteita. Samalla tois­te­taan kuvastoa, jossa ruskeat kehot nähdään uhreina ja kehi­tyk­sen kohteina. Esimerkiksi pro­fes­so­ri Ilan Kapoor on tutkinut julkkis-huma­ni­ta­ris­mia, joka usein sen­saa­tio­ha­kui­ses­ti yksin­ker­tais­taa yhteis­kun­nal­li­set ongelmat, esittäen ne irral­li­si­na moni­mut­kai­sis­ta glo­baa­leis­ta val­ta­ra­ken­teis­ta.

Ehkäpä World Vision olisi voinut hankkeen tiimoilta tuoda Ruandan vii­me­ai­kai­sia muotialan saa­vu­tuk­sia esille. Esimerkiksi itseop­pi­nut Ruandan maa­seu­dul­la syntynyt muo­ti­suun­nit­te­li­ja Cedric Mizero valittiin juuri vuoden 2019 Lontoon muo­ti­viik­ko­jen kan­sain­vä­li­sen kat­sauk­sen 16 fina­lis­tin joukkoon. Kun rikkaan teol­li­suus­val­tion kas­vat­ta­ma valkoinen vaa­te­suun­nit­te­li­ja lähe­te­tään Ruandaan opet­ta­maan ompelua ja vaat­tei­den suun­nit­te­lua, saa katsoja sellaisen kuvan, että ruan­da­lai­nen muo­ti­teol­li­suus olisi vielä lapsen kengissä.

Päinvastoin, Ruandan muo­ti­pii­reis­sä on tapah­tu­nut viime vuosina paljon. Ripeästä talous­kas­vus­ta nauttiva hallitus on pyrkinyt vuodesta 2015 raken­ta­maan pai­kal­lis­ta vaate- ja teks­tii­li­teol­li­suut­ta ”Made in Rwanda”- aloitteen avulla. Aloite tukee ruan­da­lai­sia vaate- ja muo­ti­suun­nit­te­li­joi­ta muun muassa ulko­maan­mat­koil­la sekä vero­ke­ven­nyk­sil­lä. Ruanda on myös kieltänyt kier­rä­tys­vaat­tei­den maa­han­tuon­nin omaa vaa­te­teol­li­suut­taan suo­jel­lak­seen. Maasta onkin tullut monia kan­sain­vä­lis­tä kiin­nos­tus­ta herät­tä­nei­tä suun­nit­te­li­joi­ta, ja valtion budjetin alijäämä on pie­nen­ty­nyt 36% sitten vuoden 2015 maa­han­tuon­nin tarpeen vähen­nyt­tyä.

Paola Suhosen sijaan suo­ma­lai­nen media voisi uutisoida esi­mer­kik­si Ruandan pää­kau­pun­ki Kigalin kuhi­se­vis­ta muo­ti­pii­reis­tä, kan­sain­vä­li­siä pal­kin­to­ja voit­ta­nei­den pai­kal­lis­ten suun­nit­te­li­joi­den hyvän­te­ke­väi­syys­kam­pan­jois­ta tai vaikkapa Helsingissä tou­ko­kuus­sa jär­jes­tet­tä­väs­tä African Fashion Weekistä. African Fashion Weekillä rodul­lis­te­tut suun­nit­te­li­jat ja alan asian­tun­ti­jat esit­te­le­vät, mitä afrik­ka­lai­nen omaeh­toi­nen muoti on.

Hyvää voi tehdä myös lait­ta­mat­ta valkoista kehoa keskiöön, esi­mer­kik­si African Fashion Weekin jouk­ko­ra­hoi­tus­ta tukemalla.  

  1. Anne Meike-Fechter — White Saviours — Do they really matter?, Culture and Capitalism
  2. Ilan Kapoor — Celebrity Humanism: The Ideology of Global Charity
  3. Liina Mustonen — Jälleen “kehi­tys­maan” tyttöjä pelas­ta­mas­sa, AntroBlogi
  4. Ryan White — 16 inter­na­tio­nal emerging designers you need to know, I‑D
  5. Shivani Vora — Threading Needle of Hope in Rwanda, The New York Times

Artikkelikuva: Janita Autio

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Emmi Holm on tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee tekstiilien kiertoa Ghanassa. Aikaisemmin Emmi on työskennellyt muun muassa tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Ilmastonmuutoksen myötä laajoja tuhoja aiheuttavista metsäpaloista on tullut maailmanlaajuinen ongelma. Indonesian Keski-Kalimantanilla ne ovat aiheuttaneet toistuvan ympäristökriisin, joka näkyy paikallisten arjessa ja kyvyssä suunnitella tulevaisuuttaan.

Koillis-USA:ssa eräs uusi öljyputki on kaavoitettu kulkemaan alkuperäiskansojen pyhien maiden halki. Lokakuussa 2019 öljy-yhtiö Enbridge ilmoitti hyvityksenä luovuttavansa alueen alkuperäisväestölle täyden kontrollin reitin viimeisestä 30 kilometristä. Osuuden, jota projektissa kutsutaan nimellä Peace Pipeline, ottaa haltuunsa Indigenous Pipeline Council, IPC.

Helsingin Sanomat kirjoitti marraskuussa henkilökuvan suomalaisnaisesta, joka päätti 19-vuotiaana perustaa lastenkodin Kenian maaseudulle. Pian Yle teki samasta naisesta ihannoivan jutun, ja lukuisat muut lehdet seurasivat perässä. Kriittistä näkökulmaa omatoimisesta hyväntekemisestä ei tuotu esiin, vaikka tutkimukset osoittavat kritiikin tarpeen.