Tortillan tekemisen taito ja tasa-arvo Meksikossa

Meksikossa suomalaisena naisena eläessä tulee tyypitellyksi voimakkaasti sukupuolen ja ihonvärin mukaan. Käsitykset sekä sukupuolesta että etnisyydestä vaihtelevat kuitenkin kulttuurikohtaisesti. Millaisia ovat Meksikon vähemmistöryhmiin kuuluvien naisten näkemykset naiseudesta ja tasa-arvosta?

”On ihme, että palvelet meitä täällä,” nauraa juopunut mies edessäni. Pyyhin rätillä pöytää neon-valojen vilk­kues­sa ympä­ril­lä­ni. Miesryhmä pöydän ääressä on hetki sitten kysynyt, mistä olen kotoisin. Olen asunut ete­läi­ses­sä Meksikossa Oaxacan osa­val­tios­sa valtio­tieteiden mais­te­rik­si val­mis­tu­mi­ses­ta­ni asti, ja autan toisinaan vii­kon­lop­pui­sin ystävieni baarissa. Kohtaan vastaavia reak­tioi­ta usein, enkä ainoas­taan baarin hämyssä työs­ken­nel­les­sä­ni.

Muutama viikko takaperin, kysyes­säm­me suuntaa Oaxacan osa­val­tios­sa sijait­se­vas­sa Santa María Atzompan kylässä, ystäväni Alma kysyi minulta: ”Eikö sinua häiritse, että kaikki tui­jot­ta­vat sinua aina?” Kävelimme Alman kanssa Atzompan kylässä minua tui­jot­ta­nei­den tyttöjen neuvomaan suuntaan. Alma jatkoi: ”Olen varma, että jos kaksi naista, toinen vaalea ja toinen tumma, hakisivat samaan tehtävään, näistä vaalealla olisi aina paremmat mah­dol­li­suu­det edetä.”

Olen jossain määrin samaa mieltä. Meksikolaisessa yhteis­kun­nas­sa piilevä rasismi ja vaalea kau­neusi­han­ne ovat jotain, mitä minun on vaikea ymmärtää. Kun mixteco-alku­pe­räis­kan­saa edus­ta­val­le Roma-elokuvan tähdelle Yalitza Apariciolle myön­net­tiin Oscar-ehdokkuus, mek­si­ko­lai­set mediat kysyivät, voiko lyhyt ja tum­mai­hoi­nen kylä­kou­lun­opet­ta­ja täyttää län­si­mai­set kau­neusi­han­teet. Vaikeita yhteis­kun­nal­li­sia ongelmia — kuten ulko­nä­kö­kes­kei­sis­sä media­kes­kus­te­luis­sa piilevää rasismia tai mies­val­tai­suut­ta eli machismoa — ei kui­ten­kaan käsitellä avoimesti.

Vaaleuden ihan­noin­ti mek­si­ko­lais­ten piir­tei­den sijaan ei ole kehumista tai posi­tii­vis­ta syrjintää, vaan liittyy mac­his­moon ja naisten alempaan, esi­neel­lis­tet­tyyn asemaan mek­si­ko­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa. Muutama kuukausi sitten odotin bussia Mexico Cityssä mies­puo­li­sen pai­kal­li­sen ystäväni kanssa. Edessämme jonossa seisovat miehet sanoivat, että olin kaunis, että he halusivat harrastaa seksiä kanssani, ja että ystäväni oli yhtä ruma kuin hekin.

Koen usein, että koke­muk­se­ni, tun­te­muk­se­ni ja luon­teen­piir­tee­ni tulevat pel­kis­te­tyik­si, kun minuun yhdis­te­tään pai­kal­li­sia ste­reo­ty­pioi­ta euroop­pa­lai­ses­ta naisesta — tai useim­mi­ten yhdys­val­ta­lai­ses­ta naisesta, ”gringasta”. Tein Oaxacan osa­val­tion alueella ete­läi­ses­sä Meksikossa kent­tä­tut­ki­mus­ta vuonna 2016, asuen useita kuukausia chi­nan­teco-alku­pe­räis­kan­san kylissä. Tänä aikana koin erittäin vahvoina län­si­maa­lai­suu­teen ja nai­seu­teen liitetyt ste­reo­ty­piat, joita kohtaan nyt päi­vit­täin myös kent­tä­työ­ky­lie­ni ulko­puo­lel­la.

”Tässä talossa me olemme tasa-arvoisia”

Pro gradu- tut­kiel­maa kir­joit­taes­sa­ni tajusin olevani kas­vok­kain ant­ro­po­lo­gias­sa klas­sis­ten ”suku­puo­len” ja ”etni­syy­den” käsit­tei­den kanssa. Klassisuudestaan huo­li­mat­ta termit yhtä aikaa kieh­toi­vat ja ärsyt­ti­vät minua. Ne olivat saaneet uuden mer­ki­tyk­sen tut­kiel­mas­sa­ni ja arki­päi­vän elä­mäs­sä­ni Oaxacan osa­val­tios­sa. Oaxacassa on Meksikon laajin kirjo eri alku­pe­räis­kan­so­jen edustajia, afro-mek­si­ko­lai­nen vähem­mis­tö sekä mes­tizok­si iden­ti­fioi­tu­va väes­tö­ryh­mä. Mestizot muo­dos­ta­vat Meksikon val­ta­väes­tön. Termi viittaa alku­pe­räis­kan­so­jen ja espan­ja­lai­sen alkuperän sekoit­tu­mi­seen.

Päätin perehtyä siihen, kuinka pai­kal­li­set, eri etnisiä ryhmiä edustavat naiset kokevat minua häi­rit­se­vät ja kiehtovat suku­puo­len ja etni­syy­den käsitteet.

Haluaisin sanoa, että olemme molemmat lan­teik­kai­ta”, naurahtaa Maria Inocencia poh­ties­saan yhtä­läi­syyk­siäm­me naisina. Maria Inocencia Roman Catana, 65, ja Anai Herrera Hernández, 25, kuuluvat Tyynen val­ta­me­ren rannikon afrik­ka­lais­ta alkuperää olevaan afro-mek­si­ko­lai­seen vähem­mis­töön. Kohdatessamme naiset osal­lis­tui­vat afro-mek­si­ko­lais­ten naisten työpajaan Cerro de la Esperanzan kylässä.

Anai ja Maria Inocencia koulurakennuksen edessä Cerro de la Esperanzankylässä. Kuva: Raitamaria Mäki
Anai ja Maria Inocencia kou­lu­ra­ken­nuk­sen edessä Cerro de la Esperanzankylässä. Kuva: Raitamaria Mäki

Afro-mek­si­ko­lai­nen nainen työs­ken­te­lee. Hakee polt­to­pui­ta. Leipoo. Varmastikin tekee tamaleita, empa­na­di­to­ja. Myy chorizoa, tacoja, kaikkea mah­dol­lis­ta. Monet myyvät hedelmiä. Minä olin yksin, mieheni oli kahdeksan vuotta van­ki­las­sa ja minä työs­ken­te­lin. Elättääkseni lapseni”, Maria Inocencia toteaa ja jatkaa:

“Olemme tasa-arvoisia! Minä en ole intiaani, mutta tykkään pukeutua heidän kir­jot­tui­hin asuihinsa. Täällä oli ennen paljon machismoa, mutta nyt olemme tasa-arvoisia. Minä sanon mie­hel­le­ni: tässä talossa me olemme tasa-arvoisia.”

Anai täydentää: “Kyllä täällä on machismoa, mutta täällä se ei näy niin paljon, koska täällä sekä naiset että miehet työs­ken­te­le­vät, molemmat liikkuvat kodin ulko­puo­lel­la. Mutta kyllä mac­his­moa­kin on. “

Elvira Velasco Cruz, 59, on kotoisin Tanetze de Zaragozan zapoteco-alku­pe­räis­kan­san kylästä Oaxacan vuo­ris­tos­ta. Hän puhuu äidin­kie­le­nään kylänsä zapoteco-muun­nel­maa. Elvira on kah­vin­tuot­ta­ja, ja myy kahvia ja muita kylänsä tuotteita Oaxacan kau­pun­gis­sa.

“Zapoteco-nainen työs­ken­te­lee kotona ja pellolla. On kotiäi­ti­nä. En näe suurta eroa naisten ja miesten välillä. Molemmat työs­ken­te­le­vät maan­vil­je­li­jöi­nä. Mies palaa kotiin ja nainen on jo lait­ta­mas­sa ruokaa. Naisen tulee hakea polt­to­pui­ta ja tehdä muita tehtäviä, jotka kuuluvat naiselle.“

Elvira käsittelemässä viljelemäänsä kahvia. Kuva: Raitamaria Mäki
Elvira käsit­te­le­mäs­sä vil­je­le­mään­sä kahvia. Kuva: Raitamaria Mäki

Keskustelut saavat minut miet­ti­mään, onko mieltäni askar­rut­ta­nut machismo vain pääni sisällä. Haastattelemani maaseudun naiset eivät koe suurta eroa tai epätasa-arvoa naisten ja miesten välillä. Naisten mielestä työ maan­vil­je­li­jöi­nä tekee naisista ja miehistä tasa-arvoisia. Naiset kuitenkin listaavat tehtäviä, jotka mek­si­ko­lai­ses­sa maa­seu­tu­yh­teis­kun­nas­sa kuuluvat naiselle. Näitä ovat esi­mer­kik­si ruuan lait­ta­mi­nen ja polt­to­pui­den hakeminen.

Antropologiassa kult­tuu­re­ja tar­kas­tel­laan rela­ti­vis­ti­ses­ta näkö­kul­mas­ta. Toisen kult­tuu­rin normit voivat olla pai­kal­li­sil­le ymmär­ret­tä­viä, vaikka ne oman kult­tuu­rim­me parissa ovat vieraita. Minulle on selvää, että omat koke­muk­se­ni epätasa-arvosta ovat paljon voi­mak­kaam­pia kuin mitä maa­seu­dul­la asuvien, tum­mai­hois­ten naisten reippaat vas­tauk­set antavat ymmärtää. Haastattelemillani naisilla on poh­jois­mai­ses­ta poikkeava näkemys tasa-arvosta. Kodin piiriin ja keittiöön sidotut tehtävät eivät näyttäydy heille epätasa-arvona. Tämä korostuu varsinkin iäk­kääm­pien naisten näke­myk­sis­sä. Mietin Alman sanoja vaalean naisen parem­mis­ta mah­dol­li­suuk­sis­ta edetä mek­si­ko­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa. Kuka sitten oikeas­taan on sorrettu?

”Meillä on jo olemassa omia prosesseja, joita tulee kunnioittaa”

Haastattelen mixe-alku­pe­räis­kan­saan kuuluvaa kie­len­tut­ki­jaa Yásnaya Elena Aguilar Giliä. Yásnaya Elena asuu koti­ky­läs­sään Ayutlassa reilun kahden tunnin ajomatkan päässä Oaxacan osa­val­tion pää­kau­pun­gis­ta. Hän sai keväällä 2019 suurta huomiota Meksikon päättävän eliitin edessä pitä­mäl­lään puheen­vuo­rol­la alku­pe­räis­kan­so­jen kielten puhumisen ja säi­lyt­tä­mi­sen puolesta.

“Ayutlassa on eroja, varsinkin työn­jaos­sa. On ollut vain naisille tar­koi­tet­tu­ja tehtäviä ja odotuksia. Mutta iso osa eroista tuli kolo­nia­lis­min ja katolisen uskonnon myötä. “

Yásnaya Elenan mukaan osa suku­puo­liin lii­te­tyis­tä eroista on peräisin Espanjan kolonian ajoilta 1500-luvulta. Hän antaa esimerkin mixen kielestä:

“Espanjan kielessä kate­go­ri­soi­daan suku­puo­len mukaan, esi­mer­kik­si sana ’me’, jonka mas­ku­lii­ni on nosotros ja feminiini nosotras. Mutta muissa kielissä on poik­kea­via tapoja kate­go­ri­soi­da, joissa suku­puo­lel­la ei ole väliä. Espanjan kielessä sukupuoli on todella mer­ki­tyk­sel­li­nen, nosotros ja nosotras. Mixen kielessä ei. Sen sijaan mer­ki­tyk­sel­lis­tä on, kuulutko ryhmään vai oletko sen ulko­puo­li­nen. Jos minulla olisi tässä vie­res­sä­ni useita ystäviä, voisin sanoa “me, ëëts, olemme Oaxacasta”, tar­koit­taen, että kaikki me olemme oaxaca­lai­sia, mutta sinä et. Mutta jos haluaisin sanoa “me, atom, olemme naisia”, tämä sisäl­täi­si myös sinut. “

Meksikon moni­kult­tuu­ri­ses­sa yhtei­sös­sä espanjan kielen pakot­ta­mi­nen hal­lit­se­vak­si kans­sa­käy­mi­sen muodoksi on ollut mer­ki­tyk­sel­li­nen:

“Olin nuori, 13-vuotias, kun tulin kau­pun­kiin. Ja kyllä minua silloin syr­jit­tiin. Koska en osannut espanjan kieltä. Työskentelin kotia­pu­lai­se­na. Työskentelin jotta minulle annet­tai­siin ruokaa ja voisin käydä koulua. Elämä kylässä oli tuolloin todella erilaista, ei ollut ruokaa eikä vaatteita. Herrasväellä, jolle työs­ken­te­lin ei ollut kär­si­väl­li­syyt­tä. He nipis­ti­vät minua, kun en tehnyt asioita oikein. En ymmär­tä­nyt mitään, eivätkä he minua. Puhuin pelkkää zapotecoa ja en ollenkaan espanjaa. Sen ajan ihmisillä oli toi­sen­lai­set ajatukset ja he olivat kopeita. Tällaista oli minun elämäni lap­suu­des­sa. Kovaa, “ Elvira muistelee.

Kulttuurikeskuksen kyltti mixen ja espanjan kielillä Ayutlan kylässä. Kuva: Raitamaria Mäki
Kulttuurikeskuksen kyltti mixen ja espanjan kielillä Ayutlan kylässä. Kuva: Raitamaria Mäki

Espanjan kieli on tänä päivänä val­lit­se­va monin paikoin jopa alku­pe­räis­kan­so­jen vuo­ris­to­ky­lis­sä. Yásnaya Elenan mukaan alku­pe­räis­kan­so­jen kielten puhuminen katoaa hälyt­tä­vään tahtiin varsinkin kau­pun­gis­tu­nei­den kun­ta­kes­kus­ten alueilla. Elvira kuvailee tilan­net­ta omassa koti­ky­läs­sään, Tanetze de Zaragozassa:

“Ja nyt nuoret eivät enää halua puhua zapotecoa. Heitä hävettää. Minua epäi­lyt­tää, kun he sanovat, etteivät muka osaisi tai ymmär­täi­si. Mutta eihän omassa kodissaan oppinutta noin vain unohda. Suurin osa lapsista puhuu zapotecoa kotonaan. Kaikki muuttuu kouluun mentäessä. Lapset eivät sen jälkeen enää halua puhua zapotecoa.”

Meksikolainen kou­lu­jär­jes­tel­mä toimii espanjan kielellä. Opetuksesta alku­pe­räis­kan­so­jen yhtei­söis­sä vastaavat monesti valtion lähet­tä­mät opettajat, jotka eivät puhu yhteisön kieltä. Opetus ei siis voi tapahtua lasten äidin­kie­lel­lä. Kuten mixe-kielen tapauk­ses­sa, espanjan kieli kate­go­ri­soi, selittää ja arvottaa maailmaa pai­kal­li­sis­ta kielistä poik­kea­val­la tavalla. Se myös luo pai­kal­li­ses­ta poik­kea­van tavan hahmottaa esi­mer­kik­si suku­puol­ta.

Opetuksen ja kielen lisäksi ulko­puo­lel­ta ja ylhäältä tulevat näke­myk­set suku­puo­les­ta ovat läsnä Meksikon valtion ohjel­mis­sa, joiden tar­koi­tuk­se­na on lisätä naisten osal­lis­tu­mis­ta maaseudun yhtei­söis­sä, joissa perin­tei­ses­ti julkisia vir­ka­teh­tä­viä hoitavat lähinnä miehet. Yásnaya Elena kuvailee:

“On selvää, että eri­tyi­ses­ti yhteisöni on varsin avoin sille, että nai­sil­la­kin on mah­dol­li­suuk­sia. Ayutla oli ensim­mäi­nen mixe-yhteisö, jossa kun­nan­joh­ta­jan virkaa toimitti nainen. Tähän mennessä nais­puo­li­sia kun­nan­joh­ta­jia on ollut kolme. Esimerkiksi may­or­do­mon uskon­nol­li­nen hal­lin­to­teh­tä­vä on suu­rim­mas­sa osassa yhteisöjä varattu vain miehille, mutta minun yhtei­sös­sä­ni myös naiset voivat hoitaa tehtävää. Naisten osal­lis­tu­mi­nen juontaa juurensa pitkälti siihen, että Ayutlassa naiset ovat aina voineet olla osallisia yhtei­söl­li­ses­tä maa­no­mis­ta­juu­des­ta. Tätä ei tapahdu muissa yhtei­söis­sä. Yleisesti yhtei­sö­jen tavat ovat tör­mäys­kurs­sil­la hal­li­tuk­sen näke­mys­ten kanssa. Hallitus on tehnyt lain­sää­dän­nöl­li­siä uudis­tuk­sia, jotka pyrkivät suku­puol­ten väliseen tasa-arvoon, mutta jättävät täysin huomiotta jokaisen yhteisön sisällä tapah­tu­vat prosessit. “

Käsitykset suku­puo­les­ta ja naisten yhteis­kun­nal­li­ses­ta asemasta ovat poli­ti­soi­tu­nei­ta. Tähän liittyy län­si­mai­nen femi­nis­ti­nen liike, joka on pyrkinyt naisten aseman paran­ta­mi­seen maa­il­man­laa­jui­ses­ti. Yásnaya Elena selittää femi­nis­tis­tä liikettä ja suku­puo­li­kä­si­tys­ten poli­ti­soi­tu­mis­ta Ruandan sisäl­lis­so­dan osa­puol­ten, hutujen ja tutsien, esimerkin kautta. Hutujen ja tutsien tapauk­ses­sa nenän muoto, suo­ma­lai­sel­le tai mek­si­ko­lai­sel­le lukijalle yhden­te­ke­vä seikka, poli­ti­soi­tiin. Yásnaya Elenan mukaan on aina tilan­ne­koh­tais­ta, mihin piir­tei­siin samais­tum­me. Kulloinkin sorron kohteina olevat piirteet nousevat lähes aina kes­kei­sek­si osaksi iden­ti­teet­tiäm­me. 

Meksikon hal­li­tuk­sen tapaan myös ant­ro­po­lo­ge­ja ja esi­mer­kik­si kehi­tys­a­pua on kri­ti­soi­tu län­si­mai­sen femi­nis­min nais­kä­si­tys­ten vie­mi­ses­tä pai­kal­li­siin yhtei­söi­hin, joiden nais­kä­si­tyk­set saattavat olla ris­ti­rii­das­sa niiden kanssa. Kenties itsekin syyl­lis­tyin tähän olet­taes­sa­ni, että myös vähem­mis­töi­hin kuuluvat mek­si­ko­lai­set naiset kokisivat suku­puo­len ja etni­syy­den käsitteet ongel­mal­li­sik­si itseni tapaan.

Yásnaya Elenan mukaan ulko­puo­lel­ta tuleva feminismi koetaan usein val­lan­käyt­tö­nä. Monissa alku­pe­räis­kan­so­jen kylissä naiset eivät pyri julkisiin hal­lin­to­teh­tä­viin, sillä tämä tar­koit­tai­si suurta määrää työtä ilman korvausta. “Länsimainen feminismi, joka tulee pelas­ta­maan naiset, jättää huomiotta, että meillä on jo olemassa omia pro­ses­se­ja, joita tulee kun­nioit­taa,” Yásnaya Elena toteaa. 

Näkymä Ayutlan mixe-kylään. Kuva: Raitamaria Mäki

”Tortillojen tekeminen on myös taidetta”

Tehtyäni haas­tat­te­lu­ja eri puolilta Oaxacan osa­val­tio­ta olevien naisten kanssa huomaan, että naisten näke­myk­set tasa-arvosta ovat omistani poik­kea­via. Haastattelemani naiset arvos­ta­vat itseään osana yhtei­söään, eivätkä koe olevansa mies­val­tai­sen maailman tai kau­neusi­han­tei­den uhreja.

“Sanoisin, että afro-mek­si­ko­lai­nen nainen on vahva ja iloinen. Sanoisin, että ainut ero mes­tizo­jen ja afro-mek­si­ko­lais­ten välillä on ero, jonka teemme puhees­sam­me. Koska täällä Collantesin ja Chivon kylis­sä­kin asuu mestizoja, eivätkä he sen takia lakkaa olemasta naisia kuten mekin. Kaikki me teemme samoja asioita”, toteaa Anai.

Työ koetaan naisia ja miehiä yhden­ver­tais­ta­va­na tekijänä. Naisten ja miesten tehtävät yhtei­söis­sä kuitenkin poik­kea­vat toi­sis­taan. Haastattelemani naiset eivät koe naisten töitä sortavina, vaan eri­tyi­si­nä ja tärkeinä. “Zapoteco-naisena oleminen liittyy myös kult­tuu­riin. Esimerkiksi tor­til­lo­jen tekeminen on myös taidetta”, Elvira pohtii.

Alan epäillä, että tun­te­muk­sis­sa­ni suku­puo­len ja etni­syy­den mer­ki­tyk­ses­tä on ennem­min­kin kyse jostain hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta. Kiistämättä naisten asemaan Meksikossa liittyviä ongelmia voin tunnustaa, että etni­syy­den ja suku­puo­len mer­ki­tyk­set ovat koros­tu­neet muu­tet­tua­ni uuteen kult­tuu­ri­seen ympä­ris­töön, jonka normit poik­kea­vat omasta kult­tuu­ris­ta­ni.

Yásnaya Elena kysyy minulta: “Mitä tarkoitat etni­syy­del­lä? Puhutko iden­ti­tee­tis­tä?” Hänen mukaansa iden­ti­teet­ti on lop­pu­ma­ton omi­nai­suuk­sien koko­nai­suus. Identiteetti on myös vas­ta­koh­dil­la leik­ki­mis­tä: “Tulet Meksikoon ja mixe-alueelle ja tajuat kuuluvasi atom-ryhmään, vaikka et ikinä aiemmin tiennyt tätä, koska et aiemmin ollut osana tätä vas­tak­kai­na­set­te­lua.”

Mixe-kielen atom viittaa tiettyyn ryhmään kuu­lu­mi­seen, tiettyjen piir­tei­den tai näke­mys­ten jaka­mi­seen.

Kuljen jälleen portaita ylös baarissa pyyh­kiäk­se­ni yläkerran pöydät. Tällä kertaa huma­lai­nen nainen pysäyttää minut. Nainen on aiemmin vessassa koh­da­tes­sam­me kysynyt alku­pe­rä­ni sijaan ”Kuinka sinä kestät olla täällä kaikkien miesten keskellä ja vielä selvin päin?”. Hän asettaa kasan kolikoita käteeni.

Nainen on lähdössä toisesta pöydästä, jonka juomaraha kuuluisi baarin mek­si­ko­lai­sil­le, mies­puo­li­sil­le työn­te­ki­jöil­le. ”Ota. Olet ainoa nainen täällä. Miehet ovat…” Nainen näyttää kieltään vii­ta­tes­saan siihen, mitä miehet hänen mie­les­tään ovat.

  • Podcast-lukija: Milla Heikkinen
  • Verkkotaitto: Noora Viitala

Kirjoittaja

Raitamaria Mäki on Meksikossa asuva sosiaali- ja kulttuuriantropologi. Raitamariaa kiinnostavat erityisesti poliittinen antropologia, ympäristöantropologia ja ympäristöpolitiikka, sukupuolentutkimus ja kehollisuus, antropologisen tutkimuksen käytännön sovellukset ja antropologian ja aktivismin yhdistäminen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: