Paskapuhe ja valejulkisuus

Monet arvo­val­tai­set tahot ovat viime aikoina perään­kuu­lut­ta­neet asial­li­sem­paa kes­kus­te­lu­kult­tuu­ria suo­ma­lai­ses­sa jul­ki­suu­des­sa. Muun muassa pre­si­dent­ti Sauli Niinistö (5.2.) ja Helsingin Sanomien pää­kir­joi­tus­toi­mit­ta­jat (6.2.) ottivat kantaa aiheeseen. HS kehotti opet­te­le­maan “eri näkö­kul­maa edustavan mie­li­pi­tei­den kunnioittamista”.

Mutta mikä on tämä “julkisuus”, jossa pitäisi kes­kus­tel­la paremmin? Yhteiskuntateoreetikko Michael Warnerin mukaan jul­ki­suuk­sia on useita, ja niissä on omat sääntönsä. Esimerkiksi sinä ja minä, tämän tekstin lukija ja kir­joit­ta­ja, olemme osa AntroBlogi-nimistä jul­ki­suut­ta. Julkisuuksissa kuvi­tel­laan usein olevan debattia, eli vil­pi­tön­tä kes­kus­te­lua. Käytännössä jul­ki­suuk­sien voima perustuu kuitenkin ennen kaikkea ihmisten luo­vuu­del­le, esi­mer­kik­si tyyli- tai tilannetajulle. 

Joissain jul­ki­suuk­sis­sa tämä luovuuden merkitys ymmär­re­tään paremmin kuin vaikkapa Hesarin pää­kir­joi­tuk­sis­sa. Silloin voi tees­ken­nel­lä käyvänsä debattia, vaikka todel­li­suu­des­sa käyttää kaikkia vies­tin­nän keinoja, vil­pit­tö­miä ja vil­pil­li­siä, vakuut­taak­seen lukijan mie­li­pi­tees­tään. Tällaista jul­ki­suut­ta voisi kutsua vale­uu­tis­ten hengessä vale­jul­ki­suu­dek­si.

Mainitsen esi­merk­ki­nä yhden vai­ku­tus­kei­non. Kirjallisuustieteilijä Mihail Bahtin käytti käsitettä “kak­si­ää­ni­nen ilmaus” luon­neh­ti­maan tekstiä ja puhetta, jonka tuottaja on erityisen tietoinen tavoista, joilla sitä tullaan tul­kit­se­maan. Kun perus­suo­ma­lai­nen polii­tik­ko kir­joit­taa ministeri Anderssonin paskapuhe-sanan käytöstä, että “Li puhui viha­pu­het­ta – sitä ei voi kukaan kieltää”, hän ei halua väitellä aiheesta. Hän käyttää kielen omi­nai­suuk­sia hyväksi, saa­dak­seen tekstinsä leviämään mah­dol­li­sim­man laajasti eri julkisuuksissa. 

Millaisia tul­kin­to­ja edellä mainittu viha­pu­he­syy­tös voi saada? Se riippuu siitä, mil­lai­sis­sa jul­ki­suuk­sis­sa se leviää. Valejulkisuuden lukijat voivat hymäh­del­lä tyy­ty­väi­se­nä lukies­saan tekstiä. He arvos­ta­vat sen ironista tyyliä, tai vähin­tään­kin viha­pu­heen käsitteen luovaa käyttöä. Laajempi ja asial­li­sem­pi julkisuus puo­les­taan yrittää löytää tekstille vil­pit­tö­män tulkinnan, samalla laa­jen­taen kes­kus­te­lun leviämistä.

Taitavat polii­ti­kot ovat aina ymmär­tä­neet, miten kielellä voi mani­pu­loi­da erilaisia yleisöjä. Uutta on kasvava määrä jul­ki­suuk­sia, joilla kaikilla on oma kes­kus­te­lun leviä­mi­sen logiik­kan­sa, ja oman­lai­sen­sa suhde edellä mai­nit­tuun debatin ja luovan kie­len­käy­tön väliseen suh­tee­seen. Esimerkiksi 4chan, Anonymous-liikkeen kas­vua­lus­ta­na toiminut kuva­foo­ru­mi, tai edes­men­nyt MV-lehti ovat vale­jul­ki­suuk­sia, jotka juh­lis­ta­vat kak­si­ää­ni­syyt­tään. Mitään niissä tuotettua tekstiä ei pidä tulkita kir­jai­mel­li­ses­ti, vaan kaikki on läh­tö­koh­tai­ses­ti, no, paskapuhetta.

Mitä vil­pit­tö­män kes­kus­te­lun puo­les­ta­pu­hu­jat sitten voivat tehdä? Ironisten, kak­si­ää­nis­ten ilmai­su­jen sitee­raa­mi­nen jul­ki­suuk­sis­sa, joissa arvos­te­taan vil­pi­tön­tä kes­kus­te­lua, ei ratkaise mitään. Se ainoas­taan sekoittaa kes­kus­te­lua ja voimistaa vale­jul­ki­suuk­sien levin­nei­syyt­tä. Tämä ymmär­ret­tiin jo inter­ne­tin alku­hä­mä­ris­sä, jolloin kes­kus­te­lun perus­pe­ri­aa­te oli “älä ruoki trollia”. Kauniimman kes­kus­te­lun perään haikailun sijasta tarvitaan kykyä tunnistaa, milloin teksti on tehty ärsyttämään.

  1. Bahtin, Mihail. 1991. Dostojevskin poetiikan ongelmia
  2. Baxter, Judith. 2014. Double-voicing at Work: Power, Gender and Linguistic Expertise.
  3. Korpela, Jukka. 2008. Trollaus ja trollaantuminen.
  4. Warner, Michael. 2005. Publics and coun­ter­publics. 

Kirjoittaja

Heikki Wilenius on antropologi, kouluttaja ja ohjelmoija, ja kuuluu AntroBlogin toimituskuntaan. Hänen väitöskirjansa käsitteli jaavalaista paikallispolitiikkaa. Tällä hetkellä hän tekee postdoc-tutkimusta valtionmuodostuksesta ja luonnonvarojen käytöstä Kalimantanin saarella Indonesiassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Erityisesti viimeisen 10 – 15 vuoden aikana pakolais- ja siirtolaisaktivismin kentällä on entistä voimakkaammin tuotu esille valtionrajojen ja rajateknologioiden vahingollista ja syrjivää perusluonnetta. Myös monet tutkijat ovat liittyneet mukaan vaatimuksiin näiden rajojen kaatamisesta.

Venäjän sosiaalisessa mediassa kiertää videoita, joissa Venäjän vähemmistöjen ja etnisten venäläisten yhteisöjen perinnettä esittävät tanssiryhmät kannustavat Ukrainassa taistelevia sotilaita. Performansseissa sotapropaganda yhdistyy keskusjohtoiseen mutta paikallisesti toteutettuun kulttuurituotantoon, jonka juuret ovat Neuvostoliitossa.