Kotisohvalta maailman huippukonferensseihin

Maailmanlaajuiset poikkeustilanteet pakottavat meidät pohtimaan vaihtoehtoja matkustamiselle ja kasvokkain tapaamiselle. Yhä useammat tapahtumat on järjestetty kokonaan virtuaalisesti — niin myös monet konferenssit. Toukokuinen antropologian virtuaalikonferenssi tarjosi kiinnostavan sisällön lisäksi ideoita siitä, miltä tapahtumien uudet muodot voivat näyttää tulevaisuudessa.

Vallan, varal­li­suu­den ja etuoi­keuk­sien epä­ta­sai­nen jakau­tu­mi­nen kasvaa jat­ku­vas­ti, mutta niin tekevät myös vas­ta­voi­mat: uudet demo­kra­tian muodot, uudel­leen­ja­ka­mi­sen käytännöt, ympäristö- ja ihmi­soi­keus­liik­keet sekä mah­dol­li­suu­det kuvitella ja luoda toi­sen­lais­ta maailmaa. 

Kansainvälinen Distribute 2020 ‑kon­fe­rens­si pohti tou­ko­kuus­sa haa­voit­tu­vaa maa­il­maam­me ja sen ajan­koh­tai­sia kriisejä. Konferenssi kysyi esi­mer­kik­si: miten voimme siirtää yhteisen ant­ro­po­lo­gi­sen huomiomme jakamisen ja uudel­leen­ja­ka­mi­sen kysy­myk­siin? Kuinka osal­lis­taa ihmisiä ja ulottaa tietoa aka­tee­mi­sen maailman ulko­puo­lel­le? Ja ennen kaikkea: miltä globaalit kon­fe­rens­sit voivat tule­vai­suu­des­sa näyttää?

Loputtomasti ohjelmaa lompakko- ja ilmastoystävällisesti

Konferessin yhdeksi tavoit­teek­si oli nimetty ant­ro­po­lo­gi­sen tiedon kan­sain­vä­lis­tä­mi­nen ja demo­kra­ti­soi­mi­nen ilmas­to­ys­tä­väl­li­sin keinoin. Yksi mer­kit­tä­vim­mis­tä syistä vir­tu­aa­li­kon­fe­rens­sin jär­jes­tä­mi­sel­le oli tietenkin globaali ilmas­to­ka­ta­stro­fi ja pyrkimys vähentää hii­li­diok­si­di­pääs­tö­jä. 

Huomiota oli kiin­ni­tet­ty siihen, että tapahtuma olisi helposti saa­vu­tet­ta­va ja edullinen, mah­dol­lis­taen myös epä­var­mas­sa talou­del­li­ses­sa tilan­tees­sa elävien osal­lis­tu­mi­sen. Tämä on erityisen ajan­koh­tai­nen huomio koro­na­pan­de­mian run­te­le­mas­sa maa­il­mas­sa, jossa monet ovat lomau­tet­tui­na tai menet­tä­neet toi­meen­tu­lon­sa. 

Kuitenkin myös poik­keus­o­lo­jen ulko­puo­lel­la monet työs­sä­käy­vät ihmiset elävät jat­ku­vas­sa epä­var­muu­des­sa. Kilpailu työ­suh­teis­ta, palkoista ja apu­ra­hois­ta on kovaa, ja kan­sain­vä­li­siin kon­fe­rens­sei­hin len­tä­mi­nen lohkaisee ison palan bud­je­tis­ta. Samalla osal­lis­tu­mi­nen, ver­kos­toi­tu­mi­nen ja oman tut­ki­muk­sen tun­ne­tuk­si tekeminen ovat työuran kannalta olen­nai­sia asioita, joita on vaikea ohittaa. 

Matkustamiseen ja eri­tyi­ses­ti len­tä­mi­seen perustuva työ­kult­tuu­ri ylläpitää ihmis­ryh­mien välistä epätasa-arvoa monin tavoin, ja on hienoa, että uusia osal­lis­tu­mi­sen muotoja kehi­te­tään. 

Kolmen päivän mittainen tapahtuma toi yhteen tut­ki­joi­ta ja kuu­li­joi­ta kaik­kial­ta maa­il­mas­ta. Se tarjosi vir­tu­aa­lis­ten luentojen ja live­kes­kus­te­lu­jen lisäksi kattavan vali­koi­man etno­gra­fi­sia doku­ment­tie­lo­ku­via. Jokaisen päivän kah­dek­san­tun­ti­nen ohjelma pyöri kolmessa eri vuorossa, ennalta sovitun aika­tau­lun mukai­ses­ti. Tämä mah­dol­lis­ti useilta eri aika­vyö­hyk­keil­tä osal­lis­tu­mi­sen. Jokaisen panee­li­kes­kus­te­lun tai luennon jälkeen oli mah­dol­li­suus liittyä Zoom-alustalla reaa­liai­kai­seen kes­kus­te­luun, jossa osal­lis­tu­jat saivat esittää kysy­myk­siä luen­noit­si­joil­le ja jatkaa aiheen parissa. Vaikka panee­li­kes­kus­te­lut ja esitelmät oli nau­hoi­tet­tu etukäteen, Zoomiin osal­lis­tu­mi­nen toi koke­muk­sen hen­ki­lö­koh­tai­suu­des­ta ja aidosta osal­lis­ta­vuu­des­ta.

Meemejä, videoita ja vuorovaikutteisuutta

Osallistuin keynote-puheen­vuo­roon teemalla “Unsettling impe­ria­lism”, jossa kolme tutkijaa pohti impe­ria­lis­min ja eri­tyi­ses­ti Yhdysvaltojen tilan­net­ta koro­na­pan­de­mian aikana. Esiin nousi myös etno­gra­fi­sen tut­ki­muk­sen osalta mie­len­kiin­toi­nen kysymys kent­tä­työn uusista muodoista, joita maa­il­man­laa­jui­set kriisit voivat synnyttää. Irania tutkinut Narges Bajoghli antoi esimerkin siitä, kuinka itse on käynyt toisella puolella maailmaa asuvien infor­mant­tien­sa kanssa kes­kus­te­lua Whatsapp-ääni­vies­tein, joita lähe­tel­lään ja kuun­nel­laan itselle sopivaan aikaan.

Keynoten aikana kaikki kolme näyttivät vuo­rol­laan esi­mer­kik­si video­pät­kiä, meemejä ja TikTok-videoita puhe­li­men­sa tai koneensa kautta. Tämä onnistui hyvin, ja tuntui luon­te­vam­mal­ta tehdä vir­tu­aa­li­kon­fe­rens­sis­sa kuin perin­tei­ses­sä tapah­tu­mas­sa. Erilaisten visu­aa­lis­ten ele­ment­tien käyttö toi esi­tyk­seen kiin­nos­ta­vuut­ta ja tie­tyn­lais­ta nuo­rek­kuut­ta. Ehkä tällainen esi­tys­ta­pa voisi hou­ku­tel­la kat­so­jik­si paremmin ihmisiä myös yli­opis­to­maa­il­man ulko­puo­lel­ta. 

Muutenkin kes­kus­te­lu tuntui nopea­tem­poi­sem­mal­ta ja paljonkin eri aiheiden välillä sei­laa­val­ta — siinä, missä perin­tei­set kon­fe­rens­si­pa­nee­lit yleensä kes­kit­ty­vät syväl­li­ses­ti yhteen aiheeseen. Keskustelun päät­teek­si Zoomiin kertyi nopeasti lähes 50 ihmistä. Keskustelun joh­ta­mi­nen oli etukäteen mää­ri­tet­ty yhdelle hen­ki­löl­le, joten hämminkiä puheen­vuo­ro­jen kanssa ei päässyt syntymään. 

Seuraavan päivän panee­li­kes­kus­te­lu aiheesta “For an Anthropology of Fascism” oli video, niin aiheel­taan kuin toteu­tuk­sel­taan luova ja pirs­ta­lei­nen. Se sisälsi 5 – 10 minuutin pituisia pätkiä eri tut­ki­joi­den esit­te­le­mi­nä, eri puolilta maailmaa. Tässäkin strii­mis­sä käy­tet­tiin apuna esi­mer­kik­si näytön jakamista, Powerpoint-esityksiä, videoita ja Google Mapsia. Katsoin jäl­ki­kä­teen vielä paneelin nimeltä “Re/​distributions on Infrastructure”, sillä elokuvien tapaan myös luennot pysyivät kat­sot­ta­vis­sa viisi päivää, tarjoten joustoa osal­lis­tu­jien aika­tau­lui­hin. 

Konferenssi maksoi kymmenen dollaria, joten hintansa puolesta se on entistä useamman saa­vu­tet­ta­vis­sa. Maksu hoitui kätevästi verkossa kortilla. Sivuille oli mah­dol­lis­ta täyttää myös omia tietoja, muun muassa omasta tut­ki­muk­ses­ta, kiin­nos­tuk­sen kohteista ja tietysti linkit some­pro­fii­lei­hin. Tämä helpottaa uusien kon­tak­tien löy­tä­mis­tä ja tekee ihmisistä per­soo­nal­li­sem­pia ver­rat­tu­na pelkkään ano­nyy­miin pro­fii­liin.

Esimakua tulevaisuuden elokuvafestivaaleista

Elokuvafestivaaleilla oli valit­ta­vis­sa yli 20 etno­gra­fis­ta doku­ment­tie­lo­ku­vaa lähes yhtä monesta eri maasta. 

Out of State” (ohj. Ciara Lacy) kertoo kahdesta rikok­sis­ta tuo­mi­tus­ta havai­ji­lai­ses­ta miehestä, Davidista ja Halesta, jotka siir­re­tään istumaan tuo­mioi­taan arizo­na­lai­seen yksi­tyis­van­ki­laan. Niukkasanainen elokuva seuraa miesten elämää vankila-ajan jälkeen ja nostaa esiin takaisin yhteis­kun­taan integroi­tu­mi­sen haasteet. 

La Línea” (ohj. Mael Vizcarra) kertoo Yhdysvaltain ja Meksikon rajan­yli­tys­pai­kas­ta Tijuanan kau­pun­gis­sa ja rajalla työs­ken­te­le­vis­tä myyjistä. Elokuva näyttää väläh­dyk­sen­omai­sia, lyhyitä pätkiä myyjistä ja heidän arjestaan auto­jo­no­jen seassa kau­pus­te­le­mas­sa tavaraa. Kumpikin elokuva antaa etno­gra­fi­sen, arkisen kuvauksen puhua puo­les­taan, eikä juurikaan esittele tai selittele tapah­tu­mia ja ihmisiä. 

Elokuvia kat­sel­les­sa aloin pohtia, voi­si­vat­ko lef­fa­fes­ta­rit tapahtua kokonaan etänä. Ainakin kesä­kui­nen Sodankylän elo­ku­va­juh­lat on päätetty toteuttaa online-fes­ti­vaa­li­na olo­huo­neis­sa. Korona-aikana elo­ku­va­teat­te­rit maa­il­mal­la ovat sulkeneet ovensa, ja monia elokuvia on teat­te­ri­le­vi­tyk­sen sijaan julkaistu pel­käs­tään suo­ra­tois­to­pal­ve­lui­hin. Virtuaaliset elo­ku­va­fes­ta­rit mah­dol­lis­tai­si­vat entistä laajemman levi­tyk­sen, sekä kan­sal­li­set rajat ylit­tä­vien kave­ri­jouk­ko­jen kokoon­tu­mi­sen kiin­nos­ta­vien elokuvien äärelle.

Laadukas toteutus elämyksen taustalla

Osallistujien välistä vuo­ro­vai­ku­tus­ta oli pyritty luomaan muun muassa “osoi­te­kir­jak­si” nimetyllä hake­mis­tol­la. Sieltä saattoi selata osal­lis­tu­jia ja etsiä ihmisiä esi­mer­kik­si kiin­nos­tuk­sen kohteiden tai asuin­pai­kan perus­teel­la. Kullekin panee­lil­le, esi­tyk­sel­le ja elo­ku­val­le oli oma foo­ru­mi­poh­jai­nen kes­kus­te­lu- ja ver­kos­toi­tu­mis­ryh­män­sä. Vuorovaikutukseen oli panos­tet­tu, mutta jäin silti kai­paa­maan tie­tyn­lais­ta spon­taa­niut­ta. Kasvotusten tapah­tu­vaa ver­kos­toi­tu­mis­ta ja small talkia kon­fe­rens­sien kah­vi­tauoil­la taitaa yhä olla vaikea toi­mi­vas­ti mallintaa vir­tu­aa­li­maa­il­maan.

Ylipäätään kokemus kon­fe­rens­sis­ta oli erittäin sujuva. Tekniikkaa ja sivuja oli helppo käyttää, ja kynnys osal­lis­tua tuntui huo­mat­ta­vas­ti mata­lam­mal­ta kuin perin­tei­sen kon­fe­rens­sin kohdalla. Tietenkin eniten tun­tee­seen vaikutti se, ettei tarvinnut nousta koti­soh­val­ta (onko tämä nyt sitä kuuluisaa “noja­tuo­liant­ro­po­lo­gi­aa”?) tai maksaa kalliita matkoja ja osal­lis­tu­mis­ta. Kuitenkin myös tunnelma tuntui ren­nom­mal­ta ja helpommin lähes­tyt­tä­väl­tä, ainakin kal­tai­sel­le­ni kon­fe­rens­si­kel­ta­no­kal­le. Ehkä osaltaan tähän vaikutti toteu­tuk­sen modernius TikTok-videoi­neen; osaltaan taas se, että oli helppoa valikoida kiin­nos­ta­vim­mat esitykset ja sovittaa ne vapaasti omaan arkiai­ka­tau­luun. 

Virtuaaliset kes­kus­te­lut ja tapah­tu­mat eivät ole pelkkää pätkivää kuvayh­teyt­tä ja “kuuluuko kaikille?” ‑var­mis­te­lu­ja, vaan ne voivat olla aidosti sujuvia ja osal­lis­ta­via. Vaikka netin väli­tyk­sel­lä osal­lis­tu­mi­nen ei ole täysin hii­li­neut­raa­lia, on mahtava huomata, kuinka ympäristö- ja lom­pak­ko­ys­tä­väl­li­ses­ti on mah­dol­lis­ta päästä mukaan kan­sain­vä­li­siin huip­pu­kon­fe­rens­sei­hin.

Kuvituskuva. Kuva: Chris MontgomeryUnsplash (CC BY 2.0)

Distribute 2020 oli kokeel­li­nen yhdis­tel­mä vir­tu­aa­lis­ta ja hen­ki­lö­koh­tais­ta kon­fe­rens­sia. Sen jär­jes­ti­vät yhdys­val­ta­lai­set Society for Cultural Anthropology (SCA) ja Society for Visual Anthropology (SVA). Toukokuun alussa jär­jes­tet­ty Distribute 2020 oli jatkoa vuonna 2018 jär­jes­te­tyl­le edel­li­sel­le SCA:n Displacements-kon­fe­rens­sil­le, joka hyödynsi ensi kertaa vas­taa­van­lais­ta vir­tu­aa­lis­ta, olin­pai­kas­ta riip­pu­ma­ton­ta osal­lis­tu­mis­ta.

Kirjoittaja

Bea Bergholm on tuore valtiotieteiden maisteri joka työskentelee AntroBlogin digitaalisessa sisällöntuotannossa. Bean kiinnostuksen kohteita (antropologisesti ja muutenkin) ovat muun muassa globaalit ympäristöongelmat ja ilmastonmuutos, kuoleman rituaalit ja lähimatkailu.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Maailmanloppu ei ehkä tunnu modernille ajalle keskeiseltä kertomukselta.  Moderni herättää mielikuvia jatkuvasta kasvusta ja edistyksestä – maailmanjärjestyksestä, jota ei voi paeta. Moderni mielikuvitus kuitenkin villiintyy ajatuksesta, että vallitseva järjestelmä voisi myös loppua. Maailmanlopusta kertovat myyttimme ovat moniäänisempiä kuin koskaan.

Ihmisten syväjäädyttäminen eli kryoniikka on nykyään melko pitkälti epätieteeksi ja toiveajatteluksi leimattua. Kryoniikan kannattajat luottavat tulevaisuuden teknologiaan, jonka avulla jäädytetyt ihmiset voitaisiin herättää henkiin ja antaa heille uusi elämä. Heräävät kuolleet aikanaan henkiin säilytystankeistaan tai eivät, aihe yhdistää kysymyksiä aikakäsityksistä, taloudesta ja suhtautumisestamme kuolemaan.