Jizo-patsaat syntymättömien lasten muistolle

Japanissa vie­rai­li­ja saattaa osua syn­ty­mät­tö­mien lasten hau­taus­maal­le. Nämä muis­to­leh­dot tunnistaa pienistä, lap­sen­omai­sis­ta jizo-kivi­pat­sais­ta, joita ne ovat pul­lol­laan. Patsaiden pyöreissä päissä on usein pikkuisia vir­kat­tu­ja myssyjä, ja niiden jaloissa voi lojua peh­mo­le­lu­ja. 

Mizuko kuyo on syn­ty­mät­tä kuol­leil­le lapsille suo­ri­tet­ta­va muis­to­ri­tu­aa­li. Mizuko tar­koit­taa sikiötä, ja viittaa yleensä kes­ken­me­noon, koh­tu­kuo­le­maan tai ennen kaikkea aborttiin meneh­ty­nee­seen lapseen. Osana mizuko-rituaalia lapsen muistoksi hankitaan usein ikoninen jizo-patsas. Jizo on lasten bod­hi­satt­va: lähes valais­tu­nut budd­ha­lai­nen olento, joka huolehtii lasten hyvästä jäl­leen­syn­ty­mäs­tä. 

Toisen maa­il­man­so­dan jälkeen aborttien määrä Japanissa monin­ker­tais­tui. Syy tähän oli usean tekijän yhteen­tör­mäys. Kun miehet palasivat sodan päätyttyä rin­ta­mal­ta, ras­kauk­sien määrä kasvoi hurjasti. Ehkäisyvälineet olivat laa­dut­to­mia ja kehnosti saa­ta­vil­la, eikä yhteis­kun­ta nähnyt aiheel­li­sek­si osal­lis­taa miehiä ehkäi­sys­tä huo­leh­ti­mi­seen. Samaan aikaan maan talous oli säpäleinä, ja ruoasta oli jopa pulaa. Vaikean yhtälön seu­rauk­se­na abortti dekri­mi­na­li­soi­tiin, ja siitä tuli nopeasti varsin taval­li­nen ehkäisyn muoto. 

Henkisessä mielessä abortit olivat kuitenkin ongel­mal­li­sia. Syntymättömän lapsen abor­toi­dun sielun uskottiin voivan olla viha­mie­li­nen ja vaa­ral­li­nen. Tämä huoli pohjasi näke­myk­seen jäl­leen­syn­ty­mien kierrosta. Elämän aikaiset hyvät teot luovat suotuisan pohjan seu­raa­val­le jäl­leen­syn­ty­mäl­le, joten abortin nähtiin eväävän sielulta tämä mah­dol­li­suus. Mizuko kuyo kehittyi siten vaikeissa tilan­teis­sa elävien äitien anteek­si­pyyn­nök­si syn­ty­mät­tö­mien lastensa sieluille. 

Vanhemmuuden roolit ja suremisen muodot jäävät syn­ty­mät­tä kuolleen lapsen kohdalla usein näky­mät­tö­mik­si koke­muk­sik­si, joista on termien puut­tees­sa vaikeaa edes puhua. Japanin jizo-patsaat ritu­aa­lei­neen on Euroopassa ja USA:ssa tulkittu ennen kaikkea voi­mak­kaik­si sym­bo­leik­si kes­ken­me­noi­hin ja koh­tu­kuo­le­miin liit­ty­väs­tä vaietusta surusta. 

  1. Jeff Wilson, 2009. Mourning the Unborn Dead: A Buddhist Ritual Comes to America
  2. Modern Loss: Mizuko Kuyo, Japan’s Powerful Pregnancy Loss Ritual

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Alkoholi toimii sukupuoliroolien peilinä. Se heijastaa naisia ja miehiä koskevia erilaisia odotuksia, ja osoittaa äidin ja isän roolien erilaisen asemoitumisen vanhemmuudessa. Kahden eri sukupolven edustajat näkevät äitiyden ja alkoholin suhteen eri tavoin.

Vappu on työläisten ja opiskelijoiden karnevalistinen kevätjuhla, jolla vanhaa talvea työnnetään syrjään. Kesän voitto talvesta symboloi myös ammatillista jatkumoa, jossa nuoret osaajat pyrkivät pyyhältämään vanhojen ohi. Kevätkarnevaalien rituaaliperinteet ulottuvat jopa keskiaikaan asti.

Unisieppari on Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen suojeluesine, joka varjelee lapsia unien tuomilta sairauksilta ja pahoilta hengiltä. Pyöreään kehikkoon punottu verkko, josta roikkuu sulkia ja helmiä, on nykyään tuttu niin koruista, vaatteista kuin sisustuselementeistä.

Tuhansia vuosia vanhoja ihmisen ja eläinten jäänteitä ja esineitä tutkimalla saadaan tietoa siitä, millä tavoin merkityksellisimmät eläimet muokkasivat ihmisyhteisöjä. Monilajisessa maailmassa ihminen ei nähnyt itseään olemassaolon keskipisteenä, vaan eli vuorovaikutussuhteessa ympäristönsä kanssa. Mitä eläimissä kunnioitettiin? Miten hirvenpyytäjä toimi varmistaakseen onnistuneen pyynnin?