Puristaako peruukki?

Britanniassa ja useim­mis­sa brit­ti­läi­sen kan­sai­nyh­tei­sön maista perin­tei­seen asia­na­ja­jan asuun kuuluu peruukki, joka on tyy­lil­tään 1600-luvulta. Sen käyttöä on kri­ti­soi­tu van­han­ai­kai­suu­des­ta ja epä­käy­tän­nöl­li­syy­des­tä. Tapa istuu kuitenkin lujassa, sillä symbolina se on erittäin vahva.

Aikansa muodin mukaisen peruukin käyttö omak­sut­tiin hitaasti tuo­miois­tui­mis­sa, mutta siitä tuli osa viral­li­ses­ti osa asua vuoteen 1685 mennessä. Muoti muuttui, mutta peruukki jäi osaksi asia­na­ja­jien, tuomarien, piispojen ja ajo­mies­ten virka-asua. Ajan myötä muut ammat­ti­kun­nat ovat luopuneet sen käytöstä.

Nykyään tuo­miois­tui­mis­sa käytetyt peruukit tehdään perin­tei­seen tapaan käsin hevo­sen­jou­his­ta, ja suuri tuo­ma­rin­pe­ruuk­ki voi maksaa tuhansia puntia. Markkinoilla on myös vegaa­ni­sia, syn­teet­ti­ses­tä mate­ri­aa­lis­ta val­mis­tet­tu­ja malleja.

Vuonna 2007 Englannissa ja Walesissa luo­vut­tiin peruuk­kien käyt­tä­mi­ses­tä siviili- ja per­heoi­keu­des­sa, mutta ne kuuluvat edelleen riko­soi­keu­den istun­toi­hin ja muo­dol­li­siin tapah­tu­miin. Britannian vanhoissa siir­to­mais­sa niitä on kri­ti­soi­tu kolo­nia­lis­min absur­dei­na jäänteinä. Massiivinen peruukki ja virka-asuun kuuluva kaapu ovat vielä epä­käy­tän­nöl­li­sem­piä kuumassa ilmas­tos­sa.

Peruukin puo­lus­ta­jat näkevät sen sym­bo­li­sen arvon liittyvän lakiin ja jär­jes­tyk­seen yhteis­kun­nan perustana. Sen käyttö vahvistaa lain voimaa erot­ta­mal­la visu­aa­li­ses­ti oikeus­lai­tok­sen toiminnan arjesta. Kuten monet univormut, peruukit edustavat ano­ny­mi­teet­tiä, henkilön oman persoonan etään­ny­tys­tä teh­tä­väs­tä. Kuolemantuomiota antaes­saan tuomari asetti peruuk­kin­sa päälle vielä mustan kan­gas­pa­lan merkkinä teon sere­mo­nial­li­suu­des­ta.

Virka-asun sanotaan myös estävän asia­na­ja­jan oman asun ja ulkonäön vai­ku­tuk­sen vala­mies­ten mie­li­pi­tee­seen, lisäksi se vähentää rikol­lis­ten mah­dol­li­suut­ta tunnistaa tuomari sivii­lis­sä.

Peruukin käyttö saattaa olla myös kunnia-asia, sillä oikeus sen käyttöön saadaan kor­keam­mal­la tut­kin­nol­la. Valkoinen peruukki kellastuu ajan myötä, mikä vies­tit­tää pitkästä koke­muk­ses­ta. 

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Hilma Granqvist on yksi antropologisen kenttätyön uranuurtajista, mutta hänen tutkimuksensa jäi aikanaan vähälle huomiolle. Suomen ruotsalaisen kirjallisuuden seuran ja Suomen Lähi-Idän instituutin järjestämässä tapahtumassa sukellettiin Granqvistin äskettäin digitalisoituun kenttätyöarkistoon, joka nostaa tutkijan perinnön vihdoin sen ansaitsemaan arvoon.

Miten keravalainen nuoruus 1970- ja 1980-luvuilla liittyy 50-luvun rock ‘n’ rolliin ja Yhdysvaltojen etelävaltioiden lippuun? Lippuun yhdistyy paljon ristiriitaisia merkityksiä, joita joudutaan pohtimaan, kun lipun historiaa ja erilaisia käyttöyhteyksiä esitellään suomalaisen museon kontekstissa 2020-luvulla.

Kuukautiset olivat häpeällinen ja piilotettava asia vielä silloin, kun ensimmäisiä tehdasvalmisteisia kuukautissiteitä alettiin mainostaa Suomessa 1900-luvun alussa. Kuukautistuotteiden markkinoinnilla on ollut keskeinen rooli kuukautiskäsitysten muokkaamisessa länsimaissa ja kaupallisuus määrittää edelleen julkista puhetta asiasta. Nyt “kuukautisvallankumous” sekä murtaa tabuja että luo pohjaa uudenlaiselle bisnekselle kuukautisten ympärillä.