Veroskeptikko uskoo eriarvoisuuden luonnollisuuteen

Taloudellinen eriarvoisuus kasvaa maailmanlaajuisesti. Verotuksen kehittämistä eriarvoisuuden hillitsemiseksi vastustetaan argumenteilla, joiden mukaan ilmiö on luonnollinen tai sen korjaaminen vahingoittaa taloutta. Väitteissä on samoja piirteitä kuin niissä, joita tutkimustietoon epäilevästi suhtautuvat ilmastoskeptikot heittävät kapuloiksi ilmastopolitiikan tekemisen rattaisiin. 

Ihmiset toimivat usein puut­teel­li­sen tai ris­ti­rii­tai­sen tiedon varassa, ja vir­heel­li­siä joh­to­pää­tök­siä tehdään yleisesti. Jos yksilö teo­reet­ti­ses­ti perus­tel­luis­ta ja tilas­tol­li­ses­ti mer­kit­se­vis­tä havain­nois­ta huo­li­mat­ta pitää sin­nik­kääs­ti niiden vastaisen näkö­kul­man­sa, puhutaan denia­lis­mis­ta. Kyse voi olla myös pseu­dos­kep­ti­syy­des­tä. Silloin tie­teel­li­sen kriit­ti­syy­den ja ute­liai­suu­den korvaa tiedon ja toden lähes­ty­mi­nen vain yhdestä näkö­kul­mas­ta. Omaa näkö­kul­maa pön­ki­te­tään aset­ta­mal­la vaih­toeh­toi­sil­le lähes­ty­mis­ta­voil­le koh­tuut­to­man tiukat vaa­ti­muk­set. 

Tieteellisen tiedon kiel­tä­mi­sen tai sen vähät­te­lyn merkitys nousee useim­mi­ten esiin jul­ki­ses­sa ilmas­to­kes­kus­te­lus­sa. Mallintaminen, mit­taus­tek­no­lo­giat ja todis­tusai­neis­tot meristä, jää­ti­köis­tä, ilma­ke­häs­tä ja eko­sys­tee­meis­tä ovat osa koko­nai­suut­ta, joka osoittaa kohti joh­to­pää­tös­tä: ilmasto muuttuu ihmis­toi­min­nan seu­rauk­se­na. Tämän joh­to­pää­tök­sen hyl­kää­mi­nen tai sivuut­ta­mi­nen tulkitaan nykyisin denia­lis­mi­na tai epä­ter­vee­nä skep­ti­syy­te­nä. 

Demokraattiseen julkiseen kes­kus­te­luun kuuluu vapaus esittää kriit­ti­siä näkö­kul­mia ja haastaa vakiin­tu­nei­ta asia­tun­ti­joi­ta. Kaikki kritiikki ei kui­ten­kaan ole perus­tel­tua tai arvokasta. Tutkimusperustaisen tiedon kiel­tä­mi­nen tai sivuut­ta­mi­nen vahvistaa poli­tii­kan tekemisen loke­roi­tu­mis­ta ideo­lo­gi­sik­si koko­nai­suuk­sik­si. Se lisää yhteis­kun­nal­lis­ta eriy­ty­mis­tä, ja vai­keut­taa dialogia yhteisten ongelmien rat­kai­se­mi­sek­si. Siten yhteis­kun­nal­li­nen dialogi voi hyötyä skep­tik­ko­jen ja heidän edis­tä­mien­sä tar­koi­tus­pe­rien esiin nos­ta­mi­ses­ta. 

Ilmastonmuutos ei ole ainut yhteis­kun­nal­li­nen kriisi, jonka yhtey­des­sä olisi hyödyksi vetää rajoja pro­duk­tii­vi­sen kriit­ti­sen dialogin ja skep­ti­syy­den välillä. Esimerkiksi roko­tuk­sia koskevan skep­ti­syy­den nousu on osoit­tau­tu­nut vaa­ral­li­sek­si ilmiöksi. 

Kuva: Michael Walter (CC0)

Laajennan tässä artik­ke­lis­sa skep­ti­syyt­tä koskevaa tar­kas­te­lua kysy­myk­seen talou­del­li­ses­ta eriar­vois­tu­mi­ses­ta. Nimittäin, vaikka äärim­mäi­ses­sä köy­hyy­des­sä elävien ihmisten määrä maa­il­mas­sa oli laskenut ennen koronan aiheut­ta­maa pandemiaa, on kehi­tyk­sen kään­tö­puo­le­na ollut abso­luut­tis­ten tulo- ja eri­tyi­ses­ti varal­li­suuse­ro­jen kasvu. 

Aihe nousi julkiseen kes­kus­te­luun vuonna 2013, kun talous­tie­tei­li­jä Thomas Piketty julkaisi teoksensa ’Pääoma 2000-luvulla’. Sittemmin erojen kasvun empii­ris­tä perustaa ovat vah­vis­ta­neet eri tutkimus- ja rahoi­tus­lai­tok­set. Eriarvoistumisen on osoitettu koskevan myös tasa-arvoisena pidettyä Suomea

Empiiristen todis­tei­den ohella eriar­vois­tu­mi­sen syyt ja seu­rauk­set ovat tun­net­tu­ja. Laiton veron­kier­to, vero­vält­te­ly sekä val­tioi­den välinen kilpailu hou­ku­tel­la yrityksiä erilaisin veroe­tuuk­sin ker­ryt­tä­vät varal­li­suut­ta harvoille. Eriarvoisuus ruokkii yhteis­kun­nal­li­sia levot­to­muuk­sia, nakertaa demo­kra­ti­aa ja heikentää ihmi­soi­keuk­sien toteu­tu­mis­ta. 

Huolimatta vahvoista todis­tusai­neis­tois­ta niin tulo- ja varal­li­suuse­ro­jen kasvusta kuin vero­tu­lo­jen mene­tyk­ses­tä, vero-oikeu­den­mu­kai­suu­den kan­sain­vä­li­nen edis­tä­mi­nen takkuaa. Väitteissä on saman­kal­tai­suut­ta kuin niissä, joilla toimia ilmas­ton­muu­tok­sen tor­ju­mi­sek­si jar­ru­te­taan. 

Varallisuuserot eivät ole luonnollisia

Eräs tyy­pil­li­nen ilmas­tos­kep­tik­ko­jen väite on, että havaittu muutos on luon­nol­lis­ta eikä ihmisen aiheut­ta­maa. Kyse on heidän mukaansa muu­tok­sis­ta maapallon kal­lis­tus­kul­mas­sa, auringon aktii­vi­suu­des­sa tai muissa teki­jöis­sä, joihin ihminen ei voi vaikuttaa – huo­li­mat­ta siitä, että tut­ki­muk­set osoit­ta­vat ilmaston muuttuvan ihmis­toi­min­nan seu­rauk­se­na. 

Verokeskustelussa nousee esiin vas­taa­van­lai­nen näkökulma. Verotuksen kehit­tä­mi­sen vas­tus­ta­jat myöntävät eriar­voi­suu­den kasvun olevan tosi­seik­ka. Siinä on heidän mukaansa kyse talouteen luon­nol­li­ses­ti kuu­lu­vas­ta pro­ses­sis­ta, joillekin jopa toivottavasta kehi­tys­ku­lus­ta. 

Eriarvoistumisen luon­nol­li­suut­ta koros­ta­val­le näkö­kul­mal­le on myös vahva ideo­lo­gi­nen koti glo­ba­li­saa­tio­ke­hi­tys­tä ohjan­nees­sa uus­li­be­raa­lis­sa talous­a­jat­te­lus­sa. Sen läh­tö­koh­tiin kuuluu ajatus sää­te­le­mät­tö­mien mark­ki­noi­den kyvystä löytää parhaat yhteis­kun­nal­li­set ratkaisut. Antropologi Tim Ingoldin mukaan luonto on sisä­syn­tyi­ses­ti varsin poliit­ti­nen käsite. Sen kautta voidaan oikeuttaa myös epä­oi­keu­den­mu­kais­ten raken­tei­den, kuten talou­del­li­sen eriar­voi­suu­den, luon­nol­li­suus

Uusliberaalin näke­myk­sen taustalla on Simon Kuznetsin 1950 – 60-luvuilla kehittämä malli, joka kuvaa talouden kasvun ja tuloe­ro­jen suhdetta. Sen mukaan talou­del­li­set erot kasvavat, kun maa siirtyy agraa­riyh­teis­kun­nas­ta teol­li­suus­val­tiok­si. Malli ennustaa, että talou­del­li­sia eroja koskeva kuilu kuroutuu kuitenkin umpeen, koska talouden kypsyessä varal­li­suut­ta kertyy myös hei­kom­mil­le tulo­luo­kil­le. Tuloksena on käännetyn U:n muotoinen käyrä, joka näkyy seu­raa­vas­sa kuvassa.

Kuznetsin käyrä, jossa y‑akselilla on talou­del­li­nen epätasa-arvo ja x‑akseli kuvaa kes­ki­tu­lo­jen kehitystä (CC BY-SA 3.0)

Vastaus tulo- ja varal­li­suuse­ro­jen kasvuun on talouden kasvu, koska talous korjaa itse itsensä mark­ki­noi­den toimiessa vapaasti. Kuitenkin, siinä missä Kuznetsin malli sopi kuvaamaan 1900-luvun alun teol­lis­tu­mis­ta Yhdysvalloissa ja Euroopassa, sen seli­tys­voi­ma nyky­maa­il­mas­sa on heikko. Esimerkiksi Yhdysvalloissa varal­li­suuse­rot alkoivat kasvaa uus­li­be­raa­lin talous­po­li­tii­kan seu­rauk­se­na 1970-luvulla. Nykyisin maan rik­kaim­mat maksavat vähemmän veroa kuin kes­ki­tu­loi­set.

Tutkimus ja käytäntö osoit­ta­vat, että tulo- ja varal­li­suus­ke­hi­tys on riip­pu­vais­ta talous­po­liit­ti­sis­ta valin­nois­ta eikä luon­non­lain kal­tai­ses­ta voimasta talou­des­sa. Varallisuuserojen luon­nol­li­suut­ta koros­ta­vat väitteet kieltävät tai sivuut­ta­vat mah­dol­li­suu­det toimia eriar­vois­tu­mis­ke­hi­tys­tä vastaan vero­tuk­sel­la. 

Reilu verotus voi tukea kilpailukykyä

Yrityksiä pidetään talou­del­li­sen kehi­tyk­sen moot­to­ri­na – siitäkin huo­li­mat­ta, että val­tioil­la on suuri merkitys uusien inno­vaa­tioi­den syn­nyt­tä­mi­ses­sä ja kau­pal­lis­ta­mi­ses­sa. Monet näkevät perus­tel­tu­na, että yksi­tyi­sen sektorin toi­min­tae­del­ly­tyk­siä ei näivetetä ”lii­al­li­sel­la” vero­tuk­sel­la, koska talouden sakatessa yhteis­kun­nat kärsivät.

Toimia ilmas­ton­muu­tok­sen hil­lit­se­mi­sek­si jar­ru­te­taan vas­taa­vil­la väit­teil­lä. Tiukat ilmas­to­ta­voit­teet esitetään talou­del­le vahin­gol­li­sek­si. Ilmastokriisin vält­tä­mi­sen keinot, kuten ulkoisten kus­tan­nus­ten las­ke­mi­nen osaksi tuot­tei­den hintoja, tähtäävät kuitenkin reiluun kil­pai­luun. 

Markkinoita koskevan väitteen voi ulottaa vero­tuk­seen. EU:n jäsen­val­tiot hou­kut­te­le­vat yrityksiä las­ke­mal­la yri­tys­ve­ro­tus­taan tai tar­joa­mal­la erilaisia veroe­tuuk­sia. Lisäksi EU:n sisällä toimii keitaita, jotka imevät verot­ta­mat­to­mia voittoja muista EU-kump­pa­ni­mais­taan. 

Tämä val­tioi­den välinen ”kil­pa­juok­su pohjalle” ei vastaa sitä, että yritykset kil­pai­li­si­vat yhtei­sil­lä mark­ki­na­sään­nöil­lä. Paremmat mah­dol­li­suu­den menes­tyk­seen on suu­ry­ri­tyk­sil­lä, joilla on kyvykkyys hyödyntää eri maiden vero­lain­sää­dän­tö­jen eroja, ja jotka voivat palkata kon­sult­te­ja luomaan lii­ke­toi­min­nal­leen edulliset vero­jär­jes­te­lyt. 

Tämä kil­pai­lua­se­tel­mien eri­lai­suus on ongel­mal­li­nen myös mark­ki­noi­hin uskoville talous­li­be­ra­lis­teil­le. Veronkannon kehit­tä­mi­seen täh­tää­väl­lä poli­tii­kal­la on myös empii­ri­nen peruste. OECD:n keräämät tilastot kertovat, että nykyiset suuret tulo- ja varal­li­suuse­rot hidas­ta­vat talous­kas­vua. 

Kuva: Markus Spiske (CC0)

Verosuunnittelusta hyötyvien toimijoiden viestejä paisutellaan

Julkinen dialogi ei ole tasa-arvoinen alusta käydä osal­lis­ta­van demo­kra­tian perään­kuu­lut­ta­maa yhteis­kun­nal­lis­ta kes­kus­te­lua. Rahalla ja muilla vai­ku­tus­val­lan instru­men­teil­la voi hankkia vies­teil­leen näky­vyyt­tä niin sosi­aa­li­ses­sa kuin perin­tei­ses­sä mediassa. Siksi on tärkeää kiin­nit­tää huomiota siihen, ketkä puhuvat verotus- tai laajemmin talous­po­liit­ti­sis­ta kysy­myk­sis­tä, ja mistä heidän kiin­nos­tuk­sen­sa aihetta kohtaan kumpuaa. 

Ilmastopolitiikassa on tunnettua, että pahimmat saas­tut­ta­jat ajavat häi­käi­le­mät­tä omaa etuaan. He ovat vuo­si­kausia rahoit­ta­neet ilmas­to­kriit­ti­siä aja­tus­hau­to­mo­ja, kaa­pan­neet agen­dal­leen näky­vyyt­tä haku­ko­nei­den kautta ja voi­del­leet polii­tik­ko­ja puo­lel­leen edis­tä­mään tie­teel­li­ses­tä kon­sen­sus­ta vastaan olevia näkö­kul­mi­aan. 

Monissa maissa yleinen tie­toi­suus ilmas­to­tie­tees­tä on tehnyt kan­sa­lai­sis­ta valp­paam­pia denia­lis­tien väit­teil­le. Verotuksessa tilanne ei ole vastaava. Verotus on heikosti tunnettu koko­nai­suus, joka on luon­teel­taan tekninen ja juridinen. Tämä vaikeus on omiaan ker­ryt­tä­mään asia­tun­ti­ja­val­taa harvoille. 

Näitä harvoja julkisia vero­asian­tun­ti­joi­ta ovat liian usein henkilöt, jotka työnsä tai yhteis­kun­nal­li­sen asemansa puolesta hyötyvät mah­dol­li­suuk­sis­taan vero­suun­nit­te­luun. Suomen tunnetuin vero­kom­men­toi­ja lienee Björn Wahlroos, joka toimi mm. Nordean hal­li­tuk­sen johtajana vero­pa­ra­tii­si­syy­tös­ten aikana. 

Veronkannon tehos­ta­mis­ta vas­tus­ta­vat toimijat käyttävät myös poliit­tis­ta vai­ku­tus­val­taan­sa pää­tök­sen­teon ytimessä, myös EU:ssa. Corporate Europe Observatoryn mukaan suurilla, vero­jär­jes­te­ly­jä asiak­kail­leen tar­joa­vil­la tilin­tar­kas­tus­toi­mis­toil­la teetetään EU-komission sel­vi­tyk­siä vero­tuk­sen kehit­tä­mi­ses­tä. Nämä tili­toi­mis­tot ovat myös perus­ta­neet erillisiä lob­bausor­ga­ni­saa­tioi­ta, joiden kautta heidän viestinsä vahvistuu. On tyy­pil­lis­tä, että pyöröovi kuljettaa tilin­tar­kas­tus­toi­mis­to­jen asian­tun­ti­joi­ta Komission viran­hal­ti­joik­si ja toisin päin. 

Läpinäkyvyyttä paran­ta­vat ja varal­li­suuse­ro­ja lien­nyt­tä­vät vero­uu­dis­tuk­set jäävät syrjään, koska niiden kan­nat­ta­jil­la on heikommat mah­dol­li­suu­det vaikuttaa julkiseen dialogiin sekä pää­tök­sen­te­koon.

Kuva: Omid Armin (CC0)

Ankkatesti produktiivisen yhteiskunnallisen dialogin tueksi

Vaikka yleiset linjat eriar­vois­tu­mis­ke­hi­tyk­sen pysäyt­tä­mi­sek­si tii­vis­tä­mäl­lä vero­poh­jaa tai lisää­mäl­lä sen läpi­nä­ky­vyyt­tä ovat laajalti hyväk­syt­ty­jä, kriit­tis­tä ja moni­ää­nis­tä yhteis­kun­nal­lis­ta kes­kus­te­lua tarvitaan perus­tel­tu­jen ja legi­tii­mien rat­kai­su­jen tuot­ta­mi­sek­si. 

Jatkuvalle tut­ki­mus­tie­don sivuut­ta­mi­sel­le tai kiel­tä­mi­sel­le ei tulisi antaa sijaa. Denialistin tai skeptikon esiin nos­ta­mi­nen vaatii varo­vai­suut­ta ja harkintaa, koska tämän kaltaista leimaa voi käyttää myös lyö­mä­asee­na mitä­töi­mään kriit­tis­ten äänen­pai­no­jen esittäjiä. 

Eron teke­mi­seen voi soveltaa abduk­tii­vi­seen päät­te­lyyn pohjaavaa ank­ka­tes­tiä: Jos se näyttää ankalta, ui niin kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka, se on toden­nä­köi­ses­ti ankka.

Yhtä lailla: jos se näyttää hyötyvän vero­suun­nit­te­lun mah­dol­li­suuk­sis­ta, jos se toimii vero­tuk­sen kehit­tä­mis­tä vastaan ja kritisoi jul­ki­suu­des­sa sekä poli­tii­kas­sa vero­lain­sää­dän­nön uudis­tuk­sia tar­joa­mat­ta vaih­toeh­to­ja eriar­vois­tu­mis­ke­hi­tyk­sel­le, se on toden­nä­köi­ses­ti veros­kep­tik­ko. 

  • Podcast-lukija: Suvi Lensu
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Markus Winkler (CC0)

Kirjoittaja

FT Niko Humalisto toimii Itä-Suomen yliopiston Historia- ja Maantieteiden laitoksen ulkopuolisena tutkijana ja koittaa ehtiä kunnostamaan fillareita Turun polkupyöräpajalla. Humalisto on kiinnostunut jätteistä sekä ilmasto- ja kehityspolitiikasta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Maailmanlaajuiset poikkeustilanteet pakottavat meidät pohtimaan vaihtoehtoja matkustamiselle ja kasvokkain tapaamiselle. Yhä useammat tapahtumat on järjestetty kokonaan virtuaalisesti — niin myös monet konferenssit. Toukokuinen antropologian virtuaalikonferenssi tarjosi kiinnostavan sisällön lisäksi ideoita siitä, miltä tapahtumien uudet muodot voivat näyttää tulevaisuudessa.

Ilmastonmuutoksen myötä laajoja tuhoja aiheuttavista metsäpaloista on tullut maailmanlaajuinen ongelma. Indonesian Keski-Kalimantanilla ne ovat aiheuttaneet toistuvan ympäristökriisin, joka näkyy paikallisten arjessa ja kyvyssä suunnitella tulevaisuuttaan.

Tammikuussa länsimaisessa mediassa levisi kuva neljästä valkoihoisesta ilmastoaktivistinuoresta Maailman talousfoorumissa. Ugandalainen ilmastoaktivisti Vanessa Nakate oli rajattu pois kuvasta ”asetelmallisista syistä”. Myöhemmin kuva vaihdettiin alkuperäiseen, ilman uutistoimisto AP:n anteeksipyyntöä. Oli rajaaminen sitten tahatonta tai tahallista, toisti se vuosikymmeniä jatkunutta ilmastoaktivismin valkopesua.

Helsingin Sanomat kirjoitti marraskuussa henkilökuvan suomalaisnaisesta, joka päätti 19-vuotiaana perustaa lastenkodin Kenian maaseudulle. Pian Yle teki samasta naisesta ihannoivan jutun, ja lukuisat muut lehdet seurasivat perässä. Kriittistä näkökulmaa omatoimisesta hyväntekemisestä ei tuotu esiin, vaikka tutkimukset osoittavat kritiikin tarpeen.