Taloudellinen eriarvoisuus kasvaa maailmanlaajuisesti. Verotuksen kehittämistä eriarvoisuuden hillitsemiseksi vastustetaan argumenteilla, joiden mukaan ilmiö on luonnollinen tai sen korjaaminen vahingoittaa taloutta. Väitteissä on samoja piirteitä kuin niissä, joita tutkimustietoon epäilevästi suhtautuvat ilmastoskeptikot heittävät kapuloiksi ilmastopolitiikan tekemisen rattaisiin.
Ihmiset toimivat usein puutteellisen tai ristiriitaisen tiedon varassa, ja virheellisiä johtopäätöksiä tehdään yleisesti. Jos yksilö teoreettisesti perustelluista ja tilastollisesti merkitsevistä havainnoista huolimatta pitää sinnikkäästi niiden vastaisen näkökulmansa, puhutaan denialismista. Kyse voi olla myös pseudoskeptisyydestä. Silloin tieteellisen kriittisyyden ja uteliaisuuden korvaa tiedon ja toden lähestyminen vain yhdestä näkökulmasta. Omaa näkökulmaa pönkitetään asettamalla vaihtoehtoisille lähestymistavoille kohtuuttoman tiukat vaatimukset.
Tieteellisen tiedon kieltämisen tai sen vähättelyn merkitys nousee useimmiten esiin julkisessa ilmastokeskustelussa. Mallintaminen, mittausteknologiat ja todistusaineistot meristä, jäätiköistä, ilmakehästä ja ekosysteemeistä ovat osa kokonaisuutta, joka osoittaa kohti johtopäätöstä: ilmasto muuttuu ihmistoiminnan seurauksena. Tämän johtopäätöksen hylkääminen tai sivuuttaminen tulkitaan nykyisin denialismina tai epäterveenä skeptisyytenä.
Demokraattiseen julkiseen keskusteluun kuuluu vapaus esittää kriittisiä näkökulmia ja haastaa vakiintuneita asiatuntijoita. Kaikki kritiikki ei kuitenkaan ole perusteltua tai arvokasta. Tutkimusperustaisen tiedon kieltäminen tai sivuuttaminen vahvistaa politiikan tekemisen lokeroitumista ideologisiksi kokonaisuuksiksi. Se lisää yhteiskunnallista eriytymistä, ja vaikeuttaa dialogia yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi. Siten yhteiskunnallinen dialogi voi hyötyä skeptikkojen ja heidän edistämiensä tarkoitusperien esiin nostamisesta.
Ilmastonmuutos ei ole ainut yhteiskunnallinen kriisi, jonka yhteydessä olisi hyödyksi vetää rajoja produktiivisen kriittisen dialogin ja skeptisyyden välillä. Esimerkiksi rokotuksia koskevan skeptisyyden nousu on osoittautunut vaaralliseksi ilmiöksi. 
Kuva: Michael Walter (CC0)
Laajennan tässä artikkelissa skeptisyyttä koskevaa tarkastelua kysymykseen taloudellisesta eriarvoistumisesta. Nimittäin, vaikka äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä maailmassa oli laskenut ennen koronan aiheuttamaa pandemiaa, on kehityksen kääntöpuolena ollut absoluuttisten tulo- ja erityisesti varallisuuserojen kasvu.
Aihe nousi julkiseen keskusteluun vuonna 2013, kun taloustieteilijä Thomas Piketty julkaisi teoksensa ’Pääoma 2000-luvulla’. Sittemmin erojen kasvun empiiristä perustaa ovat vahvistaneet eri tutkimus– ja rahoituslaitokset. Eriarvoistumisen on osoitettu koskevan myös tasa-arvoisena pidettyä Suomea.
Empiiristen todisteiden ohella eriarvoistumisen syyt ja seuraukset ovat tunnettuja. Laiton veronkierto, verovälttely sekä valtioiden välinen kilpailu houkutella yrityksiä erilaisin veroetuuksin kerryttävät varallisuutta harvoille. Eriarvoisuus ruokkii yhteiskunnallisia levottomuuksia, nakertaa demokratiaa ja heikentää ihmisoikeuksien toteutumista.
Huolimatta vahvoista todistusaineistoista niin tulo- ja varallisuuserojen kasvusta kuin verotulojen menetyksestä, vero-oikeudenmukaisuuden kansainvälinen edistäminen takkuaa. Väitteissä on samankaltaisuutta kuin niissä, joilla toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi jarrutetaan.
Varallisuuserot eivät ole luonnollisia
Eräs tyypillinen ilmastoskeptikkojen väite on, että havaittu muutos on luonnollista eikä ihmisen aiheuttamaa. Kyse on heidän mukaansa muutoksista maapallon kallistuskulmassa, auringon aktiivisuudessa tai muissa tekijöissä, joihin ihminen ei voi vaikuttaa – huolimatta siitä, että tutkimukset osoittavat ilmaston muuttuvan ihmistoiminnan seurauksena.
Verokeskustelussa nousee esiin vastaavanlainen näkökulma. Verotuksen kehittämisen vastustajat myöntävät eriarvoisuuden kasvun olevan tosiseikka. Siinä on heidän mukaansa kyse talouteen luonnollisesti kuuluvasta prosessista, joillekin jopa toivottavasta kehityskulusta.
Eriarvoistumisen luonnollisuutta korostavalle näkökulmalle on myös vahva ideologinen koti globalisaatiokehitystä ohjanneessa uusliberaalissa talousajattelussa. Sen lähtökohtiin kuuluu ajatus säätelemättömien markkinoiden kyvystä löytää parhaat yhteiskunnalliset ratkaisut. Antropologi Tim Ingoldin mukaan luonto on sisäsyntyisesti varsin poliittinen käsite. Sen kautta voidaan oikeuttaa myös epäoikeudenmukaisten rakenteiden, kuten taloudellisen eriarvoisuuden, luonnollisuus.
Uusliberaalin näkemyksen taustalla on Simon Kuznetsin 1950–60-luvuilla kehittämä malli, joka kuvaa talouden kasvun ja tuloerojen suhdetta. Sen mukaan taloudelliset erot kasvavat, kun maa siirtyy agraariyhteiskunnasta teollisuusvaltioksi. Malli ennustaa, että taloudellisia eroja koskeva kuilu kuroutuu kuitenkin umpeen, koska talouden kypsyessä varallisuutta kertyy myös heikommille tuloluokille. Tuloksena on käännetyn U:n muotoinen käyrä, joka näkyy seuraavassa kuvassa. 
Kuznetsin käyrä, jossa y-akselilla on taloudellinen epätasa-arvo ja x-akseli kuvaa keskitulojen kehitystä (CC BY-SA 3.0)
Vastaus tulo- ja varallisuuserojen kasvuun on talouden kasvu, koska talous korjaa itse itsensä markkinoiden toimiessa vapaasti. Kuitenkin, siinä missä Kuznetsin malli sopi kuvaamaan 1900-luvun alun teollistumista Yhdysvalloissa ja Euroopassa, sen selitysvoima nykymaailmassa on heikko. Esimerkiksi Yhdysvalloissa varallisuuserot alkoivat kasvaa uusliberaalin talouspolitiikan seurauksena 1970-luvulla. Nykyisin maan rikkaimmat maksavat vähemmän veroa kuin keskituloiset.
Tutkimus ja käytäntö osoittavat, että tulo- ja varallisuuskehitys on riippuvaista talouspoliittisista valinnoista eikä luonnonlain kaltaisesta voimasta taloudessa. Varallisuuserojen luonnollisuutta korostavat väitteet kieltävät tai sivuuttavat mahdollisuudet toimia eriarvoistumiskehitystä vastaan verotuksella.
Reilu verotus voi tukea kilpailukykyä
Yrityksiä pidetään taloudellisen kehityksen moottorina – siitäkin huolimatta, että valtioilla on suuri merkitys uusien innovaatioiden synnyttämisessä ja kaupallistamisessa. Monet näkevät perusteltuna, että yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä ei näivetetä ”liiallisella” verotuksella, koska talouden sakatessa yhteiskunnat kärsivät.Toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi jarrutetaan vastaavilla väitteillä. Tiukat ilmastotavoitteet esitetään taloudelle vahingolliseksi. Ilmastokriisin välttämisen keinot, kuten ulkoisten kustannusten laskeminen osaksi tuotteiden hintoja, tähtäävät kuitenkin reiluun kilpailuun.
Markkinoita koskevan väitteen voi ulottaa verotukseen. EU:n jäsenvaltiot houkuttelevat yrityksiä laskemalla yritysverotustaan tai tarjoamalla erilaisia veroetuuksia. Lisäksi EU:n sisällä toimii keitaita, jotka imevät verottamattomia voittoja muista EU-kumppanimaistaan.
Tämä valtioiden välinen ”kilpajuoksu pohjalle” ei vastaa sitä, että yritykset kilpailisivat yhteisillä markkinasäännöillä. Paremmat mahdollisuuden menestykseen on suuryrityksillä, joilla on kyvykkyys hyödyntää eri maiden verolainsäädäntöjen eroja, ja jotka voivat palkata konsultteja luomaan liiketoiminnalleen edulliset verojärjestelyt.
Tämä kilpailuasetelmien erilaisuus on ongelmallinen myös markkinoihin uskoville talousliberalisteille. Veronkannon kehittämiseen tähtäävällä politiikalla on myös empiirinen peruste. OECD:n keräämät tilastot kertovat, että nykyiset suuret tulo- ja varallisuuserot hidastavat talouskasvua. 
Kuva: Markus Spiske (CC0)
Verosuunnittelusta hyötyvien toimijoiden viestejä paisutellaan
Julkinen dialogi ei ole tasa-arvoinen alusta käydä osallistavan demokratian peräänkuuluttamaa yhteiskunnallista keskustelua. Rahalla ja muilla vaikutusvallan instrumenteilla voi hankkia viesteilleen näkyvyyttä niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassa. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, ketkä puhuvat verotus- tai laajemmin talouspoliittisista kysymyksistä, ja mistä heidän kiinnostuksensa aihetta kohtaan kumpuaa.
Ilmastopolitiikassa on tunnettua, että pahimmat saastuttajat ajavat häikäilemättä omaa etuaan. He ovat vuosikausia rahoittaneet ilmastokriittisiä ajatushautomoja, kaapanneet agendalleen näkyvyyttä hakukoneiden kautta ja voidelleet poliitikkoja puolelleen edistämään tieteellisestä konsensusta vastaan olevia näkökulmiaan.
Monissa maissa yleinen tietoisuus ilmastotieteestä on tehnyt kansalaisista valppaampia denialistien väitteille. Verotuksessa tilanne ei ole vastaava. Verotus on heikosti tunnettu kokonaisuus, joka on luonteeltaan tekninen ja juridinen. Tämä vaikeus on omiaan kerryttämään asiatuntijavaltaa harvoille.
Näitä harvoja julkisia veroasiantuntijoita ovat liian usein henkilöt, jotka työnsä tai yhteiskunnallisen asemansa puolesta hyötyvät mahdollisuuksistaan verosuunnitteluun. Suomen tunnetuin verokommentoija lienee Björn Wahlroos, joka toimi mm. Nordean hallituksen johtajana veroparatiisisyytösten aikana.
Veronkannon tehostamista vastustavat toimijat käyttävät myös poliittista vaikutusvaltaansa päätöksenteon ytimessä, myös EU:ssa. Corporate Europe Observatoryn mukaan suurilla, verojärjestelyjä asiakkailleen tarjoavilla tilintarkastustoimistoilla teetetään EU-komission selvityksiä verotuksen kehittämisestä. Nämä tilitoimistot ovat myös perustaneet erillisiä lobbausorganisaatioita, joiden kautta heidän viestinsä vahvistuu. On tyypillistä, että pyöröovi kuljettaa tilintarkastustoimistojen asiantuntijoita Komission viranhaltijoiksi ja toisin päin.
Läpinäkyvyyttä parantavat ja varallisuuseroja liennyttävät verouudistukset jäävät syrjään, koska niiden kannattajilla on heikommat mahdollisuudet vaikuttaa julkiseen dialogiin sekä päätöksentekoon.
Kuva: Omid Armin (CC0)
Ankkatesti produktiivisen yhteiskunnallisen dialogin tueksi
Vaikka yleiset linjat eriarvoistumiskehityksen pysäyttämiseksi tiivistämällä veropohjaa tai lisäämällä sen läpinäkyvyyttä ovat laajalti hyväksyttyjä, kriittistä ja moniäänistä yhteiskunnallista keskustelua tarvitaan perusteltujen ja legitiimien ratkaisujen tuottamiseksi.
Jatkuvalle tutkimustiedon sivuuttamiselle tai kieltämiselle ei tulisi antaa sijaa. Denialistin tai skeptikon esiin nostaminen vaatii varovaisuutta ja harkintaa, koska tämän kaltaista leimaa voi käyttää myös lyömäaseena mitätöimään kriittisten äänenpainojen esittäjiä.
Eron tekemiseen voi soveltaa abduktiiviseen päättelyyn pohjaavaa ankkatestiä: Jos se näyttää ankalta, ui niin kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka, se on todennäköisesti ankka.
Yhtä lailla: jos se näyttää hyötyvän verosuunnittelun mahdollisuuksista, jos se toimii verotuksen kehittämistä vastaan ja kritisoi julkisuudessa sekä politiikassa verolainsäädännön uudistuksia tarjoamatta vaihtoehtoja eriarvoistumiskehitykselle, se on todennäköisesti veroskeptikko.
Toimitus
- Podcast-lukija: Suvi Lensu
- Verkkotaitto: Taina Cooke
- Artikkelikuva: Markus Winkler (CC0)
