Herätys, nukut räp-planeetan päällä

Hiphop-kulttuuri luotiin lähes 50 vuotta sitten New Yorkin ghetoissa, josta se yllättäen levisi kaikkialle maailmaan. Kaupallisesta menestyksestä huolimatta hiphopin ytimessä on säilynyt kyky yhdistää erilaisia ihmisiä ja penseys ansaitsemattomia etuoikeuksia kohtaan.

Räp on mah­dol­li­ses­ti maailman suosituin musiik­ki­gen­re, jota soitetaan ja tuotetaan maailman liki jokai­ses­sa kau­pun­gis­sa ja pii­ri­kun­nas­sa. Maailmaa on enää vaikeaa kuvitella ilman räppiä. On kuitenkin ehkä vain sattumaa, että genre murtautui ulos syn­nying­he­tos­taan. 

Räp syntyi Etelä-Bronxissa 1970-luvun alku­puo­lel­la osana syr­jäy­tet­ty­jen afroa­me­rik­ka­lais­ten ja kari­bia­lais­ten nuorten hiphop-kult­tuu­ria. Yksi hiphopin kolmesta afro­ka­ri­bia­lai­ses­ta perus­ta­jai­säs­tä oli nerokas visio­nää­ri ja DJ, Afrika Bambaata. Hän oli ensim­mäi­siä, jotka näkivät, että hiphopin alkuaan irral­li­set neljä klassista ele­ment­tiä – DJ, räppäys, graffiti ja break dance – muo­dos­ti­vat koko­nai­sen kult­tuu­rin. Hän lisäsi listaan vielä viidennen elementin: tie­toi­suu­den itsestään ja omasta pai­kas­taan maa­il­mas­sa.

Ensimmäisen vuo­si­kym­me­nen­sä aikana hiphop-kulttuuri ei juuri levinnyt Bronxia ja naa­pu­ri­kau­pun­gi­no­sia kau­em­mak­si, eikä sellaista moni edes odottanut. Hiphop-his­to­rioit­si­ja Jeff Changin mukaan nykyään voi olla vaikea kuvitella, että kaikki se energia, innostus ja luovuus, joka nykyään tunnetaan hip­hop­pi­na, mahtui 1970-luvun lopulla hal­kai­si­jal­taan vain reilun kymmenen kilo­met­rin kokoisen ympyrän sisään. Hän nimittää sitä New Yorkin “seitsemän mailin maa­il­mak­si”. 

Varsinkin Yhdysvalloissa räp on ollut jo parin­kym­me­nen vuoden ajan monta miljardia dollaria vuodessa tuottavaa lii­ke­toi­min­taa. Sen tun­ne­tuim­mat tähdet ovat osa sala­ma­va­lo­jen lois­tee­seen tot­tu­nut­ta ame­rik­ka­lai­sen viih­dea­lan kermaa. Punaisten mattojen kiilto on kuitenkin vain globaalin hiphop-jäävuoren huippu: Bronxin nuorilta peritty nihkeä asenne ansait­se­mat­to­mia etuoi­keuk­sia ja rotusor­toa kohtaan on säilynyt hiphop-kult­tuu­rin ytimessä. Tässä artik­ke­lis­sa keskityn hiphop-kult­tuu­rin tie­dos­ta­vaan puoleen, ja esi­mer­kik­si hiphopin käyttö perin­teis­ten val­ta­ra­ken­tei­den, kuten mies-sovi­nis­min ja kon­su­me­ris­min, edis­tä­mi­ses­sä jääköön muiden kir­joi­tus­ten aiheeksi. 

Globaalin genren synty

Yksi hiphop-kult­tuu­rin pit­kä­ai­kai­sis­ta vai­kut­ta­jis­ta ja legen­daa­ri­sen Public Enemy ‑yhtyeen johtava MC Chuck D twiittasi taannoin, että ame­rik­ka­lai­set hiphop-fanit “nukkuvat räp-planeetan päällä”. Heillä ei ole aavis­tus­ta­kaan siitä, kuinka suureksi, moni­muo­toi­sek­si ja elin­voi­mai­sek­si heidän maastaan lähtöisin oleva tyyli on kasvanut. 

Chuck D:n ilmaisu muis­tut­taa hiphop-tutkija Tony Mitchellin havaintoa, jonka mukaan suurin osa ame­rik­ka­lai­sy­lei­sös­tä kuuntelee vain ame­rik­ka­lais­ta räppiä ja ainoas­taan englan­nik­si. Tämä johtuu pitkälti siitä, mitä sikä­läi­nen musiik­ki­teol­li­suus tarjoaa. Bassoradion Rap Scholar ‑ohjelman kuun­te­li­joi­den äänestämä, pitkälti jenk­ki­rä­pis­tä koostunut Top 100 ‑lista vuonna 2017 osoittaa, että havainto pätee myös suo­ma­lais­fa­nei­hin. 

Vasta räp-artistin poeet­ti­nen kielikuva ilmaisee, kuinka absurdia nuk­ku­mi­nen varsin melui­sal­ta kuu­los­ta­van räp-planeetan päällä on. Lisäksi se muis­tut­taa Public Enemyn klas­sik­koal­bu­mis­ta Fear of the Black Planet, joka kertoi maailman kult­tuu­ri­sen afrik­ka­lais­tu­mi­sen etenkin joissakin val­koi­sis­sa kon­ser­va­tii­veis­sa herät­tä­mäs­tä pelosta. 

Amerikkalaiset radio­ase­mat eivät vieläkään juuri soita muun maailman räppiä. Lähes ainoita poik­keuk­sia on Chuck D:n oma pari­tun­ti­nen ohjelma And You Don’t Stop, jossa soitetaan vii­kot­tain brittiräp-osion lisäksi vähintään kaksi räp-kap­pa­let­ta Yhdysvaltain ulko­puo­lel­ta, ohjelman osiossa Planet Earth Planet Rap. Merkillepantavaa on, että osuuden juontavat suomalais-ete­lä­afrik­ka­lai­nen hiphop-paris­kun­ta Mikko Kapanen ja Amkelwa Mbekeni Helsingissä. Rap Station ‑apin kautta heidän kura­toi­maan­sa musiikkia voi kuulla enem­män­kin. 

Chuck D:n syytös voidaan pitkälti kohdistaa myös val­ta­vir­ran hiphop-tut­ki­joi­hin ja ‑jour­na­lis­tei­hin. Mosambikin hiphopin tutkijana koen päi­vit­täin, että monet täkä­läi­sis­tä artis­teis­ta ansait­si­si­vat paljon nykyistä laajemman yleisön. Hiphop-tutkimus on kyllä löytänyt jenk­ki­rä­pin ohella etenkin euroop­pa­lai­sen räp-musiikin, jonka esittäjät löytyvät usein koti­mai­den­sa vähem­mis­tö­ryh­mis­tä. Hiphopin koko globaali olemus on kuitenkin alettu tunnistaa varsin hitaasti. 

Tosifanit ovat tässä tut­ki­muk­sen val­ta­vir­ran edellä: esi­mer­kik­si monet mosam­bi­ki­lai­set räp-fanit kuun­te­le­vat paitsi por­tu­ga­lik­si esitettyä räppiä kaik­kial­ta maa­il­mas­ta, myös esi­mer­kik­si japa­ni­lais­ta tai chi­le­läis­tä räppiä tai hiphop-instru­men­taa­leis­ta som­mi­tel­tu­ja beat tape ‑albumeja. Kaikkein laa­jim­mas­sa musiikin meressä uivat hiphop-tuottajat. Mosambikilaistuottaja Imbelogic sisä­maa­kau­pun­ki Chimoiosta penkoi äsket­täi­sel­lä Filippiinien mat­kal­laan vinyy­li­le­vy­jä mani­la­lai­ses­ta divarista joka­päi­väis­tä sämplää­mis­tään varten. 

Hiphop levisi maa­il­mal­le ver­rat­tain varhain. Luultavasti alan vanhin televisio-ohjelma, DJ Sidneyn juontama H.I.P. H.O.P. alkoi vuonna 1984 Ranskassa. Samoihin aikoihin ensim­mäis­ten break­dance-aiheisten elokuvien vana­ve­des­sä levisi globaali break­dance-kuume myös sisäl­lis­so­das­ta kärsivän, marxilais-leni­ni­läi­ses­sä dik­ta­tuu­ris­sa elävän Mosambikin kau­pun­kei­hin. 

Vuonna 1983, samaan aikaan, kun ame­rik­ka­lai­nen niin sanotusti kris­til­li­nen oikeisto rahoitti Mosambikin maaseutua kauhun vallassa pitävää sis­si­lii­ket­tä Renamoa, tuli afroa­me­rik­ka­lai­ses­ta break­dances­ta kort­te­li­bi­lei­den muoti-ilmiö Mosambikin suur­kau­pun­geis­sa Maputossa ja Beirassa. Räp-elementti saapui vasta tanssin perässä. Amerikkalaisen hiphopin niin sanotun kul­ta­kau­den räp-kasetteja saatiin 1980-luvun lop­pu­puo­lis­kol­la eri­tyi­ses­ti Berliinistä ja Etelä-Afrikan kai­vok­sil­ta palaavien siir­to­työ­läis­ten mukana, sekä vastikään itse­näis­ty­nees­tä naa­pu­ri­maa Zimbabwesta. Räppääminen opittiin Mosambikissa, kuten lähes kaik­kial­la maa­il­mas­sa, ame­rik­ka­lai­sia kul­ta­kau­den artisteja matkien.

Afrikan East Coast

Nykyään nimek­käim­mät mosam­bi­ki­lai­set räppärit, kuten Azagaia, kuuluvat por­tu­ga­lin­kie­li­sen maailman seu­ra­tuim­piin ja oma­pe­räi­sim­piin artis­tei­hin. Azagaian toinen albumi Cubaliwa vuodelta 2013 on maailman musiik­ki­kult­tuu­rei­ta pai­kal­li­siin perin­tei­siin instru­ment­tei­hin ja vaikkapa Itä-Afrikan rannikon isla­mi­lai­seen kuo­ro­lau­luun sekoit­ta­va räpin ja maa­il­man­musii­kin mes­ta­ri­teos. 

Se on myös kirur­gin­veit­sen terävä diagnoosi uus­ko­lo­nia­lis­ti­ses­ta maa­il­mas­ta, jossa euroop­pa­lai­sen kolo­nia­lis­min perintö, kuten rasismi, globaali epätasa-arvo sekä impe­ria­lis­ti­set raaka-ainesodat, ovat yhä olemassa. Albumin nimi tar­koit­taa uudel­leen­syn­ty­mis­tä senaksi, joka on yksi Mosambikin paris­ta­kym­me­nes­tä kielestä. 

Cubaliwa on purevaa kult­tuu­ri­kri­tiik­kiä. Se vetoaa kuulijaa muut­ta­maan sellaista joka­päi­väis­tä käytöstä, joka osaltaan pitää yllä mosam­bi­ki­lai­sil­le epäe­dul­lis­ta maa­il­man­jär­jes­tys­tä: esi­mer­kik­si poliisin lah­jo­mis­ta ja ulko­nä­kö­kes­kei­syyt­tä.

Räppäri Azagaia Maputon Baixassa

Kuva: Janne Rantala

Myös mosam­bi­ki­lais­ten hiphop-tuot­ta­jien parhaat instru­men­taa­lit ovat nykyään kan­sain­vä­lis­tä kärkeä. Straight Outta Compton ‑elo­ku­vas­sa nähdyn ana­lo­gi­sen studion kaltaiset huip­pu­kal­liit työkalut, mil­lai­sil­la nerokas losan­ge­le­si­lai­nen hiphop-tuottaja Dr. Dre loi klassiset g‑funk-biittinsä, eivät enää ole tarpeen. Mosambikin sisä­maas­sa, vil­je­ly­sa­luei­den ympä­röi­mäs­sä Chimoion kau­pun­gis­sa, voidaan ver­rat­tain vaa­ti­mat­to­mien tie­to­ko­nei­den avulla säveltää erittäin kor­kea­ta­soi­sia ja oma­pe­räi­siä hiphop-instru­men­taa­le­ja. 

Juuri tällainen helmi on kan­sain­vä­li­sen Interligados-kol­lek­tii­vin tuore kappale O Poder dos Fracos. Ryhmän jäsenenä luon­nos­te­lin kappaleen instru­men­taa­lia kuun­nel­len kappaleen yleisen teeman, jonka pohjalta MC:t kir­joit­ti­vat versensä. Kappaleen nimi tar­koit­taa ant­ro­po­lo­gi Victor Turnerin käsit­tee­seen viitaten heikkojen valtaa. Chimoiolaisen tuottajan Az Pron säveltämä, muun muassa ara­bi­pop­pia ja Fidel Castron YK-puhetta sämpläävä kappale soi lop­pu­vuo­des­ta 2019 kahden kuukauden ajan Chuck D:n radio-ohjelman Top 20 ‑listalla. Sen kolmella man­te­reel­la kuvattu musiik­ki­vi­deo on saa­vut­ta­nut suurta suosiota eri­tyi­ses­ti Brasiliassa. Eipä yllätys, että hiphop-kaupunki Chimoion lempinimi por­tu­ga­lin­kie­li­ses­sä maa­il­mas­sa on Vila Perygoza, ”vaa­ral­li­nen kylä”. Chimoio ja hiphop ovat vaa­ral­li­sia, koska hiphop voi aiheuttaa riip­pu­vuut­ta ja muuttaa kuun­te­li­joi­den asenteita ja käyt­täy­ty­mis­tä. 

Vaarallisena joku voi pitää sitäkin, että hiphop vaikuttaa yhteis­kun­taan ja voi nakertaa vakiin­tu­nei­ta val­ta­suh­tei­ta. Mosambikilainen räp on tähän mennessä enna­koi­nut, säestänyt ja rapor­toi­nut ainakin kahta urbaania val­ta­kun­nal­lis­ta kan­san­nousua, vuosina 2008 ja 2010. Huolimatta vai­keuk­sis­ta saada kriit­ti­siä räp-kap­pa­lei­ta radioon ja tele­vi­sioon, kuun­nel­laan artisteja laajalti kodeissa, kaduilla ja jouk­ko­lii­ken­tees­sä. Kappaleet leviävät nopeasti Whatsappin kal­tais­ten uusien jake­lu­ka­na­vien kautta. 

Hiphopin vai­ku­tuk­ses­ta kertoo myös, että jotkut artistien kek­si­mis­tä ilmai­suis­ta ovat tulleet osaksi nyky­päi­vän mosam­bi­kin­por­tu­ga­lia. Esimerkiksi mar­ra­ben­tan maa tar­koit­taa olut­kios­keil­la, aka­tee­mi­sis­sa puheen­vuo­rois­sa ja leh­ti­kie­les­sä nykyään samaa kuin Mosambik. Ilmaisu muis­tut­taa kolo­nia­lis­min aikana syntyneen urbaanin musiik­ki­gen­ren eli jat­sah­ta­van mar­ra­ben­tan mer­ki­tyk­ses­tä mosam­bi­ki­lai­sel­le popu­laa­ri­musii­kil­le. Samalla se herättää henkiin Gpro Famin saman­mer­ki­tyk­si­sen kappaleen O País da Marrabenta, yksin­ker­tai­sen pia­no­sämplen tahdissa esitetyn kritiikin huonoa hallintoa ja krii­ti­koi­den vai­en­ta­mis­ta kohtaan. Kappaleen mus­ta­val­koi­nen musiik­ki­vi­deo on kuvattu toi­mit­ta­ja Carlos Cardoson mur­ha­pai­kal­la.

Kuva: Az-Pro.

Riimin yhteenliittämät

Aikamme jäl­ki­teol­li­nen kapi­ta­lis­mi on aivan toi­sen­lai­nen, kuin missä 1800-luvun euroop­pa­lai­nen työ­väen­lii­ke kamppaili. Ehkäpä juuri siksi hiphop on tehnyt ensim­mäis­tä kertaa his­to­rias­sa totta Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kuu­lui­sas­ta keho­tuk­ses­ta: ”Kaikki maailman työläiset, liittykää yhteen!”. New Yorkin ghettojen seitsemän mailin maa­il­mas­sa lähes viisi vuo­si­kym­men­tä sitten keksitty hiphop on mah­dol­li­ses­ti historian ensim­mäi­nen aidosti maa­il­man­laa­jui­nen kulttuuri, ja räpin kau­pal­li­ses­ta menes­tyk­ses­tä huo­li­mat­ta yhä myös aat­teel­li­nen ilmiö. Interligados-kol­lek­tii­vin bra­si­lia­lai­sen jäsenen Josedanin kaikille maailman hop­pi­päil­le osoi­te­tuin säkein: ”Olemme yhdis­ty­neet riimin avulla”. Ryhmän nimi merkitsee yhteen liit­ty­nei­tä.

Musiikkiteollisuudella, verk­ko­yh­tiöi­den hal­lit­se­mil­la loga­rit­meil­la ja perin­tei­sil­lä por­tin­var­ti­joil­la on toki paljon valtaa, mutta poh­jim­mil­taan teol­li­suus elää vain ja ainoas­taan kult­tuu­ris­ta ja luo­vuu­des­ta. Tuskinpa räp-planeetan päällä voi loput­to­miin nukkua. Yhteinen tyyli, ilmai­su­muo­to ja jäl­ki­ko­lo­nia­lis­ti­nen ideologia mah­dol­lis­ta­vat sen, että työläiset, siir­to­lai­set ja syr­jäy­te­tyt kaikilla man­te­reil­la voivat kuulla MC:iden koke­muk­sia ja ajatuksia kaik­kial­ta maa­il­mas­ta.

Youngsta CPT:n muun muassa 1990-luvun West Coast ‑räpin soundia ja Kapkaupungin moni­kult­tuu­ri­sia musiik­ki­maa­il­mo­ja hyö­dyn­tä­vä tuore albumi 3T kertoo hänen isoisänsä elä­män­ta­ri­nan. Tuhansien ikä­to­ve­rien­sa tavoin tämä joutui aparheid-hal­li­tuk­sen pakot­ta­ma­na syk­ki­väs­tä moni­kult­tuu­ri­ses­ta District Six ‑kau­pun­gio­sas­ta Cape Flatsiksi kut­su­tul­le jät­tö­maal­le. Maailman väki­val­tai­sim­piin kau­pun­kia­luei­siin kuu­lu­vas­sa Cape Flatsissa asuu yhä suuri osa kymmeniä vuosia sitten pak­ko­siir­ret­ty­jen rodul­lis­tet­tu­jen kap­kau­pun­ki­lais­ten jäl­ke­läi­sis­tä. Osaa heistä uhkaavat uudet pak­ko­siir­rot, koska he eivät viral­li­ses­ti omista maa­tilk­kua, jossa asuvat. 

Hiphopille pai­kal­li­suus on erityisen tärkeää, mutta nyky­ai­kais­ten jake­lu­ka­na­vien avulla esi­mer­kik­si Syyriasta sotaa paennut pako­lai­nen tai siir­to­kar­ja­lais­ten jäl­ke­läi­nen voi jäsentää omankin perheensä historiaa esi­mer­kik­si Youngstan, kenia­lai­sen Blitz Ambassadorin, suo­ma­lai­sen Yeboyahin tai sam­bia­lai­sen Sampa the Greatin rii­mi­tel­ty­jen elä­män­ta­ri­noi­den ja mani­fes­tien avulla. 

Uusseelantilaisen I am Lawnin ja austra­lia­lai­sen Tellin hiphop-biitin säestämät vetoo­muk­set ilmas­to­ka­ta­stro­fin pysäyt­tä­mi­sek­si osoit­ta­vat, että perin­ne­tie­toi­nen genre pystyy popu­laa­rin historian lisäksi yhä myös nopeaan yhteis­kun­nal­li­seen inter­ven­tioon. Amerikkalaisen räpin 1990-luvun homo­fo­bi­sen no homo ‑vil­li­tyk­sen jälkeen on joil­le­kuil­le kenties yllät­tä­vää, että nykyään hiphop on maa­il­man­laa­jui­ses­ti mer­kit­tä­vä kanava myös suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jen ilmai­sul­le. Dope Saint Juden lei­kit­te­ly Kapkaupungin queer-slangilla ja räppiin yhä lii­te­tyil­lä hete­ro­nor­ma­tii­vi­sil­la ste­reo­ty­pioil­la on tästä mainio esimerkki. Paikallistumiskykynsä johdosta hiphop voimistaa muitakin kie­li­tais­te­lui­ta ja alku­pe­räis­kan­so­jen kamp­pai­lu­ja. Esimerkiksi Suomessa Áilu Vallen musiikki pitää osaltaan yllä uha­na­lais­ta poh­jois­saa­men kieltä.

Sitä paitsi hiphop on siitä eri­kois­laa­tui­nen musiik­ki­kult­tuu­ri, että sen toimijat ovat kir­joit­ta­neet ikioman 18-kohtaisen rau­han­ju­lis­tuk­sen­sa. Se muun muassa kieltää kai­ken­lai­sen syrjinnän. Kaikki oikeat hoppipäät tuntevat yhä Unescolle vuonna 2001 esitellyn doku­men­tin, joka täyttää tou­ko­kuus­sa 19 vuotta. Se olisi hyvä ottaa maailman koulujen ope­tus­oh­jel­maan. 

Jälkikolonialistiset intellektuellit

Räp-musiikin välit­tä­mät popu­laa­rit historiat ja globaalin etelän tieto ovat kor­vaa­mat­to­mia ikkunoita hiphop-suku­pol­vien elämään todel­li­suu­teen, eli aika­kau­tem­me maailmaan. Somalialaisen K’Naanin legen­daa­ri­seen albumiin Dustyfoot Philosopher ja ete­lä­afrik­ka­lai­seen Prophets of da City ‑ryhmään viitaten hiphop-tutkija Msia Clark argu­men­toi, että kriit­ti­set räppärit ovat kau­pun­kien pro­feet­to­ja ja pal­jas­jal­kai­sia filo­so­fe­ja. Hiphop-tutkija Griffith Rollefsonin mukaan MC:t ovat jäl­ki­ko­lo­nia­lis­ti­sia intel­lek­tuel­le­ja, joiden yhteis­kun­ta­teo­ri­aa tut­ki­joi­den on turhaa katsoa alaspäin. 

Näillä melkeinpä poeet­ti­sil­la ilmai­suil­laan hiphop-tutkijat tar­koit­ta­vat sitä, että kriit­ti­set räp-artistit kuvaavat maa­il­man­jär­jes­tel­mäm­me epä­oi­keu­den­mu­kais­ta ja julmaa yhteis­kun­nal­lis­ta todel­li­suut­ta ja historiaa omasta koke­muk­sel­li­ses­ta pers­pek­tii­vis­tään. Samalla hiphop on raken­ta­mas­sa parempaa tule­vai­suut­ta, jossa ihmisiä ei enää luo­ki­tel­tai­si eikä syr­jit­täi­si rotujen eikä etni­syy­den perus­teel­la. Tiedostavat räppärit ovat toi­min­nal­li­sia filo­so­fe­ja, runoi­li­joi­ta ja akti­vis­te­ja, jotka kamp­pai­le­vat kolo­nia­lis­min ja orjuuden perintöä vastaan. 

Se, että bronxi­lais­nuor­ten luo­muk­ses­ta on syntynyt myös kan­nat­ta­vaa lii­ke­toi­min­taa, on sinänsä posi­tii­vis­ta. Hiphoppia ei kui­ten­kaan ole vain pari rikasta artistia vaih­ta­mas­sa mai­nos­temp­pu­na lenk­ki­tos­su­ja len­to­ken­täl­lä omien yksi­tyis­ko­nei­den­sa edustalla tai viih­dea­lan pal­kin­to­jen pok­kaa­mi­nen. Pohjimmiltaan hiphop on moni­muo­toi­nen, kan­san­omai­sen kos­mo­po­liit­ti­nen ja nerokas luomus, jonka kukoistus yhä yli nel­jä­kym­men­tä vuotta myöhemmin näyttää sekä jäl­ki­kä­teen kat­sot­tu­na väis­tä­mät­tö­mäl­tä että alkuaan varsin epä­to­den­nä­köi­sel­tä. 

Hiphop-tutkijana ja räpin ystävänä olen kiin­nos­tu­nut hiphopin koe­tel­lus­ta kyvystä edistää yhteis­kun­nal­lis­ta muutosta myös tule­vai­suu­des­sa. Voisivatko menes­ty­neet räp-pioneerit levy-yhtiöitä haluk­kaam­min edistää esi­mer­kik­si sitä, että globaalin etelän huip­pu­lah­jak­kai­den artistien M‑pesa ‑tileille sujah­tai­si nykyistä mer­kit­tä­väm­pi osa räpin mil­jar­di­tuo­tois­ta? 

Erilainen versio saman artik­ke­lin alku­pe­räi­ses­tä aihiosta on julkaistu Ydinlehdessä.

  1. Jeff Chang, Can’t Stop, Won’t Stop: Hiphopsukupolven historia (Helsinki, Like, 2008).
  2. Msia Clark, Hip-Hop in Africa: Prophets of the City and Dustyfoot Philosophers (Athens, Ohio University Press, 2018).
  3. Tony Mitchell (toim.), Global Noise: Rap and Hip-Hop Outside the USA (Middletown, Wesleyan University Press, 2001).
  4. Rantala, Janne, ’Hidrunisa Samora’: Invocations of a Dead Political Leader in Maputo Rap’, Journal of Southern African Studies 42 (6), 2016.
  5. Griffith Rollefson, “ ‘Yo Nací Caminando’: Community-Engaged Scholarship, Hip Hop as Postcolonial Studies, and Rico Pabón’s Knowledge of Self”, Journal of World Popular Music 5 (2), 2018 (Special Issue: Hip Hop Activism and Representational Politics).

Kirjoittaja

Janne Rantala on tutkijatohtori Africa Open Institutessa Stellenboschissa ja kansainvälisen Interligados-kollektiivin jäsen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Pahimmat skenaariot koronaviruksen etenemisestä Indonesiassa eivät toistaiseksi ole toteutuneet. Toukokuun lopulla päättyi muslimien paastokuukausi ramadan, mikä tavallisesti tarkoittaa hyvin vilkasta, juhlien ja tapaamisten sävyttämää aikaa. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin toinen: sekä poliittiset että uskonnolliset johtajat pyytävät kansalaisia pysymään kotona.

Ooppera on 400 vuoden aikana kasvanut ruhtinaiden yksityisestä huvista miljoonien viihteeksi, ja ollut aina vahvassa vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa. Yleisön monipuolistuessa oopperan luonne on muuttunut, ja yläluokan sekavasta sosiaalisesta salongista on tullut suuren yleisön harras musiikin temppeli. 

Demokratian tilasta maailmassa puhutaan paljon. Aihe nousee tapetille erityisesti koronapandemian kaltaisten poikkeusolojen aikana. Suomessa monipuolueyhteistyötä ja demokratiaa arvostetaan ja sen oppeja viedään myös maailmalle. Mukana demokratiaa tukemassa on Demon toiminnanjohtaja Anu Juvonen, joka Työkentällä-haastattelussa kertoo urastaan järjestömaailmassa.

Globaalin pandemian edessä Chilen hallitus on julistanut nopeasti jyrkkeneviä rajoituksia liikkumiseen ja kokoontumisvapauteen. Koronaviruksen pelko on käytännössä keskeyttänyt lokakuussa 2019 alkaneet valtavat mielenosoitukset, jotka nostivat pinnalle kansalaisten valtavan eriarvoisuuden ja tyytymättömyyden politiikan ammattilaisiin. Tämä artikkeli tarkastelee pandemian vaikutusta sosiaaliseen kriisiin julkisten tilojen hallinnan ja ulkomuodon kautta.