Viikonloppuna Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin “arabitaustaisten klaanien” järjestäytyneestä rikollisuudesta Saksassa, erityisesti Berliinissä.
Vaikka artikkeli käsittelee ”arabiklaani”-keskustelua kriittisesti, se uusintaa oikeistopopulistista diskurssia, jota saksankielisellä mediakentällä edustaa erityisesti lööppimedia Bild Zeitung.
Tälle diskurssille keskeinen vastakkainasettelu “meidän” ja “heidän” välillä ilmenee jo artikkelin otsikossa: ”heitä Saksa pelkää”.
Kuka käyttää Saksan ääntä ja keitä ovat “he”, pelon aiheuttajat?
Yhdysvalloissa, Saksassa ja muualla Euroopassa 9/11 terrori-iskujen jälkeen maahanmuuttajia kuvaamaan käytetyt kategoriat muuttuivat. Viittaukset eri ryhmiin kuten turkkilaisiin ja arabeihin korvattiin yhdellä laajemmalla kategorialla “muslimi”.
Poliittisten virtausten johdosta “muslimien” integraatio alkoi työllistää poliitikkoja, toimittajia ja tutkijoita. Seurauksena muslimeista löytyy paljon tutkimustietoa.
Kun klaaneista kirjoittava toimittaja ei löydä tilastollista tietoa arabeista, tarttuu hän loogisena pidettyyn vaihtoehtoon eli toiseen rodullistavaan ulkopuolisuuden kategoriaan: muslimeihin. Näin myös Helsingin Sanomien artikkeli taustoitetaan harhaanjohtavasti muslimeja ja maahanmuuttajia koskevilla tilastoilla, esimerkiksi yleisten rikollisuustilastojen sijaan.
Kaikki arabit tai maahanmuuttajat eivät ole muslimeja, eivätkä kaikki muslimit arabeja tai maahanmuuttajia. Lisäksi arabien ja muslimien enemmistö ei liity klaanirikollisuuteen millään tavalla. Näillä kategorioilla on yhteistä se, että niitä käytetään kuvaamaan ulkopuolisuutta.
Arabilaisuudesta kirjoitettaessa olisi syytä tarkastella, kuinka Lähi-idän kulttuurivaikutteet ovat osa Berliiniä. Antropologit Glick Schiller ja Çağlar kirjoittavat maahanmuuttajista kaupunkien “tekijöinä”. Heidän tarjoamansa palvelut ja kulttuurinen rikkaus elävöittävät asuinalueita tavalla, joka houkuttelee vapaa-ajanviettäjiä johtaen gentrifikaatioon ja alueiden arvon nousuun, hyvänä esimerkkinä Berliinin Kreuzberg.
Samaa osoittaa antropologi Stockin Berliinissä tekemä tutkimus Lähi-idän ruokapaikoista. Kaupunki on yhtä kuuluisa falafelista kuin currywurstista. Muun muassa usein arabitaustaisen klaanirikollisuuden puitteissa mainitun Neuköllnin halki kulkeva Sonnenallee tunnetaan suosittuna Lähi-idän ruokakulttuurien mekkana niin arabitaustaisten kuin muidenkin berliiniläisten keskuudessa.
Integraatiosta keskusteltaessa korostetaan usein kulttuurista yhteensopimattomuutta nojaamalla klaanirikollisuuden kaltaisiin kuriositeetteihin, joista tehdään negatiivisia yleistyksiä. Tästä pyritään Berliinissä eroon. Kaupungin tuoretta “integraatiolakia” voi kuvata edistykselliseksi: Se painottaa integraation sijaan osallistumista. Berliinin senaatti kertoo haluavansa näin purkaa vastakkainasettelua “meidän” ja “heidän” välillä. Se korostaa ajatusta kulttuurisesta monimuotoisuudesta kaupungin ominaispiirteenä. Myös yli 300 000 asukkaan Neuköllnin hallinto määrittelee integraatiopolitiikassaan moninaisuuden normaalina osana alueen arkipäivää.
Shishabaari, libanonilainen ravintola, arabiankielinen päiväkoti, moskeija ja rauhanmielensoitukset ovat osa Berliiniä. Nämä ovat tutustumisen arvoisia ilmiöitä sensaatiohakuisten uhkakuvien toistelun sijaan.
Kuvitus
Image: The King of Falafel, Neukölln, i bi, flickr.com, CC-BY-NC-ND 2.0
Lukemista
- Çağlar, Ayşe and Glick Schiller, Nina (2018). Migrants and City-Making: Dispossession, Displacement, and Urban Regeneration. Duke University Press.
- Schirin, Amir-Moazami (2017). Der Inszipierte Muslim. Bielefeld: Transcript Verlag.
- Stock, Miriam (2013). Der Geschmack der Gentrifizierung. Bielefeld: Transcript Verlag.
- Bezirksamt Neukölln (2018): Integration durch Normalität – Für ein gutes Zusammenleben in der interkulturellen Großstadt
- Die Beauftragte des Berliner Senats für Integration und Migration (2021): Partizipation in der Migrationsgesellschaft