Niin sanotulla henkiparannuksella on pitkät juuret eri kulttuureissa. Tällaiset hoitomuodot leimataan nykyajassa usein taikauskoksi tai lumevaikutukseksi. Kuitenkin myös länsimainen lääketiede tunnustaa uskomusten ja merkitysten vaikutuksen paranemiseen.
Käsitykset terveydestä, sairaudesta ja hoidosta ovat sosiaalisesti rakentuneita. Ne muuttuvat yhteiskuntien ja kulttuurin muuttuessa. Siten niihin vaikuttaa myös se, millaisena näemme maailman.
Länsimaissa sairauskäsityksiin vaikuttaa vahvasti ajatus kehon ja mielen erillisyydestä, joka on saanut alkunsa 1600-luvulla René Descartesin filosofian myötä. Käsitys on juurtunut syvälle ajatteluumme ja aiheuttaa omia haasteitaan lääketieteelle.
Termiä kehomieli käytetään toisinaan viittaamaan siihen, että keho ja mieli ovat yhtä kokonaisuutta. Tämä tarkoittaa, että mentaaliset ja fyysiset prosessit eivät vain vaikuta toisiinsa, vaan myös synnyttävät toinen toisiaan.
Lääketieteessä sairaudet jaotellaan kuitenkin yhä usein joko kehon tai mielen sairauksiksi. Esimerkiksi syöpä nähdään selkeästi kehollisena sairautena, jota hoidetaan suoraan syöpäsoluihin vaikuttavilla menetelmillä. Toiset sairaudet taas ilmenevät ensisijaisesti psyykkisinä oireina, ja niiden hoito perustuu enemmän psykologisiin hoitomuotoihin.
Sairaudet eri kulttuureissa
Eri kulttuureissa sairaudet voidaan mieltää eri tavoin. Teoksessa Higher Powers antropologit China Scherz, George Mpanga ja Sarah Namirembe ovat tutkineet Ugandaa. Siellä monet alkoholistit kääntyvät joko perinteisten tai kristinuskon ja islamin piirissä toimivien henkiparantajien puoleen etsiessään apua.
Ugandan bagandojen perinteisessä kansanuskossa ajatellaan, että alkoholistin sisällä on hyvä ja paha henki. Paha henki yrittää saada ihmisen juomaan. Juomisen ajatellaan olevan pahan hengen rangaistus siitä, että moraalisia velvollisuuksia on laiminlyöty. Rituaalien, hengille annettujen päivittäisten uhrilahjojen sekä tiettyjen maagisten välineiden avulla alkoholisti voi saada juomisensa hallintaan.
Kaikilla henkiparannuksen osa-alueilla on oma merkityksensä. Välineet voidaan nähdä uuden toivon ja voiman symbolina. Rituaalit voivat muuttaa kokemusmaailmaa, ja päivittäisten uhrausten avulla voi viettää selvää elämää uudenlaisen energian ja sitoutumisen turvin.
Monet sairaudet haastavat biolääketieteellistä ymmärrystä, mikä tekee niistä vaikeita hoitaa. Näihin lukeutuu antropologi Abigail Dumesin Yhdysvalloissa tutkima kiistanalainen krooninen lymen tauti eli borrelioosi.
Borrelioosin aiheuttaja on punkkien levittämä bakteeri. Se on yleensä helposti hoidettavissa antibiooteilla. Joillakin potilailla tauti kuitenkin pitkittyy ja saa aikaan monia erilaisia oireita, kuten uupumista, kiputiloja, puutumista, epämukavuuden tunnetta ja vihanpuuskia.
Näyttöön perustuva lääketiede ei löydä kroonistuneesta borrelioosista mitään selviä biologisia todisteita, ja siksi useat lääkärit ovat kyseenalaistaneet koko sairauden olemassaolon.
Monet Dumesin haastattelemat lääkärit ajattelevat, että kroonisessa borrelioosissa on kyse jostain toisesta sairaudesta: ahdistuksesta, depressiosta tai kroonisesta väsymysoireyhtymästä.
Monissa tällaisissa kiistanalaisissa sairauksissa potilaat ovat aluksi kärsineet jostain yleiskuntoa laskevasta sairaudesta, jonka oireet on koettu vaikeiksi hoitaa. Potilaat ovat usein saaneet lääkäreiltä osakseen vähättelyä ja oireiden psykiatrisia tulkintoja.
Näissä tapauksissa biomedikaalisen näkökulman selitysvoima on pettänyt. Potilaiden on pitänyt todistella lääkäreille ja vakuutusyhtiöille, että he ovat oikeasti sairaita samalla, kun sairaan rooli on kielletty heiltä.
Kun valtavirta- eli biolääketiede ei onnistu tarjoamaan parannuskeinoa, kääntyy ihminen usein hakemaan apua vaihtoehdoista. Monet niistä tuottavat erityisen paljon plasebovaikutuksia.
Plasebo ja nosebo
Paranemiseen positiivisesti tai negatiivisesti vaikuttavia uskomuksia ja merkityksiä nimitetään plasebo- ja nosebovaikutuksiksi. Suomessa puhutaan myös lumevaikutuksesta. Plasebo-termi voi viitata myös plasebolääkkeeseen, mutta tässä artikkelissa käytän sitä synonyymina plasebovaikutukselle.
Lääketieteellisen käsityksen mukaan plasebovaikutukset aktivoivat ihmisen sisäsyntyisiä paranemismekanismeja ilman lääkeaineita. Sokkokokeet, joissa plasebolääkettä ja oikeaa lääkettä verrataan toisiinsa, ovat osa lääketiedettä. Niiden avulla on mahdollista selvittää lääkkeen farmakologinen teho samasta hoidosta saatavaan plasebovaikutukseen verrattuna.
Kaikessa paranemisessa ei nimittäin ole kyse pelkästä vaikuttavasta aineesta. Esimerkiksi psykedeelien vaikuttavuutta masennukseen tutkitaan osana hoitokokonaisuutta, joka sisältää myös psykoterapiaa.
Psykedeeliavusteisessa terapiassa kehotetaan “menemään sisään kokemukseen”.
Neurotieteen tohtori Mendel Kaelenin tutkimusten mukaan musiikin kuuntelemiseen uppoutuminen osana psykedeeliterapiaa ennusti masennuksen vähenemistä paremmin kuin varsinaisen psykedeelitripin voimakkuus. Psykedeeliterapiassa siis kokemukseen uppoutuminen määrittää hoidon tehoa paremmin kuin ”lääkeaineen” teho.
Kokemuksellisuudella on keskeinen asema myös plaseboissa, joita on useita erilaisia. Plasebot ovat läsnä kaikessa paranemisessa. Niitä voi saada aikaiseksi terapeuttisella suhteella, odotuksilla ja ehdollistumisella sekä merkityksen tunteen, mielikuvien ja paranemiseen liittyvien uskomusten avulla. Vaikutusten voidaan nähdä koostuvan myös sanoista, rituaaleista, symboleista ja merkityksistä.
Lääketieteen professorit Pekka Louhiala ja Eija Kalso toteavat, että plaseboilla on merkittävä osuus erilaisten hoitomuotojen tuloksissa. Erityisen vahvaa näyttöä löytyy sairauksista, joiden oireita voidaan arvioida potilaan subjektiivisen eli omakohtaisen kokemuksen perusteella.
Myös terapeuttinen suhde ja empaattinen kohtaaminen vaikuttavat paranemiseen. Louhiala ehdottaa kirjassaan Plasebon arvoitus, että plasebovaikutuksen voisi korvata hoivavaikutuksella. Muun muassa kohtaaminen, kannustaminen, empaattinen asenne ja positiivinen palaute voivat aktivoida ihmisen paranemismekanismeja.
Empaattisella kohtaamisella onkin merkitystä paranemiselle, mutta hoivavaikutus-termi ei kata kaikkia plasebon vaikutuksia. Hoiva viittaa toisen ihmisen vaikutukseen, mutta plasebo ei vaadi syntyäkseen toista ihmistä. Ympäristö, merkitykselliset esineet, uskomukset ja mielikuvitus voivat tukea paranemista.
Scherz, Mpanga ja Namirembe kirjoittavat, että Ugandassa alkoholismin hoidon apuna käytettiin ulkopuolista korkeampaa voimaa. Sitä hyödynnettiin niin AA-kerhon, helluntailaiskarismaattisuuden kuin bagandojen perinteisen henkiparantamisenkin piirissä. Tällainen voima toimii silloin yhtenä plasebon muotona.
Plasebon vastakohta on nosebo. Siinä jokin ärsyke aiheuttaa kielteisiä odotuksia, jotka synnyttävät haitallisia reaktioita. Koronapandemian aikana monet saivat pelon, eristäytymisen ja uutisoinnin seurauksena koronavirustartunnan oireita, vaikkei heillä ollut todennettavaa covid-19-tartuntaa.
Nosebovaikutuksesta voi olla kyse myös niin sanotuissa voodoo-kuolemissa. Ne ovat tapauksia, joissa kylän henkiparantaja kiroaa ihmisen, joka myöhemmin löydetään kuolleena ilman selkeitä merkkejä kuolinsyystä.
Lääketieteen antropologi Robert Hahnin mukaan kyse voisi olla äärimmäisen vahvasta nosebovaikutuksesta, jossa ihmisen usko omaan kohtaloonsa on riittänyt tappamaan hänet.
Tällaisia väitteitä on vaikea tutkia, ja ne pysyvät kiistanalaisina. Hahnin mukaan on kuitenkin todisteita siitä, että esimerkiksi sydänkohtausta pelkäävillä on moninkertainen riski kuolla sydänkohtaukseen verrattuna niihin, jotka eivät pelkää.
Nosebovaikutukset voivat selittää osan kiistanalaisista sairauksista, mutta eivät kaikkia. Abigail Dumesin mukaan jotkut krooniseen borrelioosiin sairastuneista saivat pitkäaikaisoireita ennen kuin osasivat epäillä borrelioosia. Toisten oireet eivät loppuneet, vaikka lääkärit saivat heidät luopumaan kroonisen borrelioosin ajatuksesta. Nosebovaikutus voi kuitenkin mahdollisesti ylläpitää oireita.
Plasebo- tai lumevaikutus ovat ontuvia käsitteitä kuvaamaan näitä vaikutuksia, sillä ne viittaavat monien mielissä tehottomuuteen. Vähättelevä sävy voi hämärtää sitä, että plasebot voivat aidosti parantaa terveydentilaa. Korvaavat termit, kuten merkitysvaikutus tai kontekstivaikutus, eivät toistaiseksi ole tulleet yleiseen käyttöön.
Kolmasosa suomalaisista käyttää vaihtoehtohoitoja
Kun biolääketieteen menetelmät eivät auta, etsivät monet vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä. Se, mikä on vaihtoehtohoitoa, perustuu biolääketieteen rajojen määrittelylle.
Eri kulttuureissa sairaudet ymmärretään eri tavalla ja niiden hoitokin on erilaista. Biolääketieteen ulkopuolelle jää kokonaisia terveydenhoitojärjestelmiä, kuten valtaosa perinteistä kiinalaisesta ja intialaisesta lääketieteestä. Nämä ovat edelleen laajasti käytössä olevia järjestelmiä.
Joitakin aiemmin vaihtoehtohoidoiksi nähtyjä hoitomuotoja, kuten akupunktio ja mindfulness, on Suomessakin otettu osaksi terveydenhuoltoa. Tutkimusten mukaan noin kolmasosa Suomen väestöstä käyttää vaihtoehtohoitoja, usein virallisen lääkehoidon rinnalla.
Lääketieteen professori Ted Kaptchukin mukaan monet vaihtoehtohoidot tarjoavat vahvemman plasebon kuin mitä biolääketieteessä voidaan saada aikaan. Antropologisesta näkökulmasta tarkasteltuna vaihtoehtohoidoilla päästään usein käsiksi sellaisiin paranemiskokemuksiin, jotka eivät ole biolääketieteen piirissä.
Antropologit Jennifer Thompson, Cheryl Ritenbaugh ja Mark Nichter analysoivat plaseboa sellaisten kehollisten aistimusten avulla, joiden kautta käsitys itsestä ja ympäröivästä maailmasta koetaan. Aistimuksilla on kyky herättää sekä positiivisia että negatiivisia paranemiskokemuksia.
Sanoilla ja teoilla on vaikutuksensa kehoon. Tämä voima on osa sosiaalista elämäämme ja toimii sekä erilaisissa rituaaleissa että terapeuttisissa kohtaamisissa.
Myös esineet ja ympäristö voivat laukaista yksilössä paranemiseen liittyviä mielikuvia, jotka ilmenevät moniaistillisten kokemusten kautta esimerkiksi hoitoympäristön herättäminä paranemisodotuksina.
Lääkäriliiton kannan mukaan plasebohoitoja on eettisesti hyväksyttävää käyttää ainoastaan silloin, jos mitään näyttöön perustuvaa nykytoimenpidettä ei ole olemassa ja jos hoidosta ei synny potilaalle haittaa. Kysymys “näytöstä” ei kuitenkaan antropologisesta näkökulmasta ole aivan yksioikoinen.
Näyttöön perustuva lääketiede ja kulttuuriset oletukset
Professori Pekka Louhiala ja lääketieteen tohtori Harri Hemilä kirjoittavat Duodecimissa, että vaikka näyttöön perustuvuudesta on ollut lääketieteelle hyötyä, siihen sisältyy käsitteellisiä ongelmia ja haitallisia lieveilmiöitä.
Näyttöön perustuva lääketiede johtaa lääkehoitojen suosimiseen ja eri tavoin järjestettyjen tutkimusasetelmien perusteettomaan väheksymiseen. Tämä voi johtaa lääketieteen luonteen kaventumiseen.
Näyttöön perustuva lääketiede perustuu mitattavuuteen, ja mikäli asiaa ei voi mitata, on sen olemassaoloa vaikea todistaa. Tämä taas voi johtaa potilaiden kokemusten väheksymiseen.
Kulttuuriset oletukset siitä, mikä on totta, näkyvät käsityksissä oikeanlaisesta hoidosta. Kaikkia paranemiseen vaikuttavia tekijöitä ei vielä tunnisteta. Vaihtoehtohoitoihin voi sisältyä vaikuttavia tekijöitä, joita ei vielä ymmärretä.
Esimerkiksi akupunktio on otettu osaksi lääketieteen menetelmiä, vaikka ei tiedetä, mikä sen vaikuttava tekijä on. Terveyskirjaston mukaan vaikutus saattaa syntyä hoitorituaalista, mikä viittaisi ajatukseen rituaalin plasebovaikutuksesta. Kiinalaisessa lääketieteessä akupunktion ajatellaan liittyvän qin, eli kehon energiavirtojen, tasapainottamiseen.
Intiassa samoja virtauksia kutsutaan pranaksi. Monet pitkän linjan joogaharjoittajat ymmärtävät kokemuksellisesti, mistä pranassa on kyse, mutta länsimaisen lääketieteen kontekstissa energiavirtojen merkitys ja olemassaolo kyseenalaistetaan. Tämä johtuu mahdollisesti siitä, että näitä virtauksia ei voida – ainakaan toistaiseksi – mitata.
Hienovarainen keho
Käsitys kehon ja mielen erillisyydestä elää edelleen vahvana ja vaikuttaa siihen, miten sairauksia hoidetaan. Yhdysvalloissa Abigail Dumesin tutkimat valtavirtalääkärit suhtautuivat usein krooniseen borrelioosiin kriittisesti ja ajattelivat, että oireet johtuvat vain potilaan mielestä.
Potilaiden ja valtavirtalääketieteen ulkopuolisten, kroonista borrelioosia hoitavien lääkäreiden mukaan ne taas johtuivat kehosta. Punkin aiheuttaman bakteerin ajateltiin edelleen elävän kehossa, tai sen ajateltiin mahdollisesti aiheuttaneen aivoihin koettuja oireita synnyttävän infektion. Molemmissa näkökulmissa uusinnettiin näkemystä kehon ja mielen erillisyydestä.
Miten tästä kahtiajaosta päästäisiin eroon? Ehkä ihminen pitäisi nähdä kokonaisena järjestelmänä, joka täytyy erilaisin keinoin saada takaisin tasapainoon. Tällainen ajatus löytyy esimerkiksi itämaisista perinteistä.
Uskontotieteen professorit Geoffrey Samuel ja Jay Johnston kirjoittavat teoksessaan Religion and the Subtle Body in Asia and the West, että monien kulttuurien perinteissä käytetään kehon ja mielen lisäksi kolmatta kategoriaa, joka sijoitetaan kehon ja mielen väliin. He nimeävät sen hienovaraiseksi kehoksi.
Hienovarainen keho vuorovaikuttaa sekä tietoisuuden että aineellisen todellisuuden kanssa. Se tarjoaa selitysmallin asioille, joita on vaikea käsitellä kehon ja mielen kahtiajaon kautta.
Intialaisissa perinteissä hienovarainen keho yhdistetään aiemmin mainittuun pranaan eli elämänvoimaan ja kehon energiaan. Prana liittyy niin hengitykseen, mieleen, tiettyihin kehollisiin toimintoihin kuin tunteisiinkin. Sen tasapainoinen toiminta saa aikaiseksi terveyden ja hyvinvoinnin kokemuksen.
Hienovaraisen kehon kanssa vuorovaikuttavat fyysiset ja meditatiiviset harjoitukset nähdään väylänä paranemiseen, ihmisorganismin optimaaliseen toimintaan sekä vahvaan kokemukselliseen muutokseen.
Hienovaraisen kehon käsite tarkoittaa käytännössä sitä, ettei mieli vuorovaikuta suoraan kehon, vaan hienovaraisen kehon kanssa. Plasebolla on rajansa, eikä minkään vaihtoehtohoidon ole todettu parantavan esimerkiksi syöpää.
Lääketieteellisten hoitojen tukena niistä on kuitenkin saatu lupaavia todisteita. Hienovaraisen kehon kaltaisten käsitteiden avulla myös plasebot ja vaihtoehtohoitojen vaikutukset voisivat olla paremmin ymmärrettävissä.
Ymmärrystä polarisoituneeseen keskustelukulttuuriin
Plaseboihin ja vaihtoehtohoitoihin liittyvä keskustelu on usein polarisoitunutta. Samalla biolääketiede ei osaa vielä hoitaa kaikkia sairauksia. Lääkäri Lauri Collan kirjoittaa, että joskus hänen potilaansa ovat saaneet apua ainoastaan sellaisesta hoitomuodosta, joka on kaksoissokkotutkimuksissa todettu tehottomaksi.
Tällaisissa tapauksissa potilaan kokemukset haastavat tutkimuksiin perustuvat hoitosuositukset. Subjektiivisten kokemusten tarkempi tutkimus voisikin tuoda esille jotain uutta tällaisista hoitomuodoista. Lääketiede on kulttuurisesti muotoutunut tietämisen tapa, eikä se huomioi kaikkia paranemiseen vaikuttavia tekijöitä.
Läheskään kaikkea plasebot eivät voi parantaa, mutta ne ovat yksi paranemisen mekanismeista. Tai kuten Pekka Louhiala toteaa, plasebot kuuluvat sekä psyykkiseen että fyysiseen maailmaan.
Kehomielen monet ulottuvuudet -artikkelisarja
Tässä sarjassa lähestytään käsityksiä kehomielestä, eli kehon ja mielen kokonaisuudesta niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Artikkelit syntyivät osana akatemiatutkija Henni Alavan Tampereen yliopistolla keväällä 2025 ohjaamaa Kehon ja mielen antropologiaa -kurssia.
Toimitus
- Toimittaja: Ninnu Koskenalho
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Kuvitus: Pexels, Unsplash ja Flickr
- Artikkelikuva: Ina Rantanen
Lukemista
- Dumes, Abigail 2020: Divided Bodies: Lyme Disease, Contested Illness, and Evidence-based Medicine. Duke University Press.
- Louhiala, Pekka 2021: Plasebon arvoitus. Kustannus Oy Duodecim.
- Samuel, Geoffrey ja Jay Johnston 2013: Religion and the Subtle Body in Asia and the West: Between Mind and Body. Routledge.
- Scherz, China, George Mpanga, Sarah Namirembe 2024: Call and Response: Responding to Spirits in Kampala’s Shrines. Teoksessa Higher Powers: Alcohol and After in Uganda’s Capital City, toimittaneet China Scherz ja George Mpanga. University of California Press.
- Thompson, Jennifer, Cheryl Ritenbaugh, Mark Nichter 2009: Reconsidering the Placebo Response from a Broad Anthropological Perspective. Culture, Medicine and Psychiatry 33 (1): 112–152.
