Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, kuten naisten itsemääräämisoikeuskin, pyritään ylikansallisen anti-gender-liikkeen piirissä leimaamaan vaarallisiksi ja hävittämään. Toisaalta esimerkiksi Libanonissa queer-liikkeiden parissa kritisoidaan yhä enenevissä määrin länsimaisia liberaaleja arvoja ja niihin kiinnittyneitä ylikansallisia lgbtq-järjestöjä. Monet ruohonjuuritason queer-liikkeet kehittävätkin vastarinnan muotoja, joiden keskiössä on kansainvälisestä avustuspolitiikasta irrottautuminen ja paikallisyhteisöjen järjestäytyminen niiden omista tarpeista käsin.
Suhteellisen vapaamielisenä pidetyssä Libanonissa on 2020-luvulla käynnistynyt mittava seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vastainen kampanja.
Pääkaupunki Beirutissa äärikristityt katupartiot ovat kohdistaneet väkivaltaisia iskuja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja poliitikot yli uskonnollisten rajalinjojen ovat äityneet vastustamaan lgbtq-oikeuksia perinteisten perhearvojen varjolla. Lisäksi kesäkuussa 2022 sisäministeriö julisti sittemmin puretun kokoontumiskiellon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.
Moraalipaniikin tuoksinnassa kiellettiin jopa Barbie-elokuva ja sateenkaarenvärinen Käärmeet ja tikapuut -lautapeli.
Monen väitöstutkimukseeni haastattelemani paikallisen queer-ihmisen mukaan Libanonin hallinto pyrkii kohdistamaan huomion pois omista väärinkäytöksistään syyttämällä vähemmistöjä – eritoten pakolaisia ja seksuaalivähemmistöjä – maan poliittisesta ja taloudellisesta alennustilasta.
Uskonnollisten eliittien johtamassa sektariaanisessa järjestelmässä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen vastustaminen yhdistää puolueita yli uskonnollisten jakolinjojen.
Samalla kuitenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat muiden lainsuojattomien vähemmistöjen kanssa joutuneet maksamaan suurimman hinnan Libanonin 2020-luvun poliittis-taloudellisesta romahduksesta.
Vuonna 2020 hallinnon välinpitämättömyydestä seurannut Beirutin sataman räjähdys tuhosi juuri ne alueet, joille lgbtq-ihmiset olivat vuosikymmenten kuluessa rakentaneet yhteisöjään ja elinkeinojaan.
Perheen ja suvun tuen varaan rakentuneessa yhteiskunnassa, jossa julkiset palvelut loistavat poissaolollaan, perheen piiristä karkotetut queerit ovat usein erittäin haavoittuvaisia. Erityisen vaikeassa asemassa ovat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat paperittomat, kotiapulaisina työskentelevät vierastyöläiset ja pakolaiset.
Anti-gender-liike valjastettuna paikallispoliittisiin pyrkimyksiin
Syyt libanonilaisten lgbtq-ihmisten viime vuosina syventyneeseen ahdinkoon kytkeytyvät paitsi Libanonin paikallisiin tekijöihin myös kansainvälisesti kiristyneeseen aateilmastoon.
Yksi Libanonin vaikutusvaltaisimmista toimijoista on katolinen kirkko, joka on yksi keskeisimpiä globaalin anti-gender-liikkeen alkuunpanijoita ja edistäjiä.
Anti-gender-liike on 2020-luvulla valtavirtaistunut uskonnollisten ja konservatiivisten toimijoiden verkosto, joka näkee ”sukupuoli-ideologian” uhkana luonnolliselle perheelle ja yhteiskuntajärjestykselle sekä pyrkii vastustamaan sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä oikeuksia, mukaan lukien naisten oikeuksia.
Jälkikoloniaaleissa yhteiskunnissa, kuten Libanonissa, ylikansallinen anti-gender-liike sulautuu usein paikallisiin pyrkimyksiin vastustaa euro-amerikkalaista kulttuuri-imperialismia ja siihen assosioituja arvoja, erityisesti lgbtq-oikeuksia.
Aiheesta on kirjoittanut esimerkiksi politiikantutkija Joseph Massad, jonka mukaan länsimaisten identiteettiluokittelujen istuttaminen Lähi-itään johtaa oikeuksien lisääntymisen sijasta kasvaneeseen sortoon.
Vaikka Massadia onkin queer-teoreettikkojen ja -aktivistien parissa kritisoitu siitä, että hän näkee queerit yksinomaan tahdottomina uhreina eikä huomioi todellisten queer-ihmisten monenlaisia arkipäivän neuvotteluja ja resursseja, on hänen argumentilleen mahdollista löytää myös tukea.
Esimerkiksi ennen vuoden 2022 Qatarin jalkapallon MM-kilpailuja monet länsimaat esittivät huolensa alueen seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja lgbtq-fanien turvallisuudesta. Poliittiset toimijat yli uskontorajojen näkivät keskustelussa mahdollisuuden vastustaa läntistä imperialismia ja puolustaa autenttiseksi katsomiaan perinteisiä perhearvoja.
Antropologi Maya Mikdashin mukaan Libanonissakin tämä saattoi olla osasyy sisäministeriön julistamalle seksuaalivähemmistöjen kokoontumiskiellolle.
Queer-järjestöt myös omiensa kritiikin kohteina
Libanonilaiset lgbtq-ihmisten oikeuksia ajavat järjestöt, kuten Lähi-idän ensimmäiseksi lgbtq-järjestöksi usein tituleerattu Helem, tasapainottelevat monimutkaisessa paikallisen ja globaalin politiikan ristitulessa.
Kritiikkiä niille sataa kuitenkin myös omien parista, nimittäin sellaisilta queer-aktivisteilta, joiden mielestä länsimaiden rahoittamat lgbtq-järjestöt jatkavat uuskolonialistisia rodullistetun kapitalismin perinteitä eivätkä vastaa paikallisten ihmisten tarpeisiin.
Dekoloniaalissa queer-ajattelussa ja siihen kiinnittyvän aktivismin kentällä on jo pitkään kritisoitu ylikansallisia ihmisoikeusjärjestöjä ja niiden toimintatapoja. Yksi keskeinen kritiikki liittyy niiden taipumukseen pönkittää valtarakenteita esimerkiksi suosimalla paikallisia eliittejä.
Helemin tapauksessa tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten järjestö inklusiivisista periaatteistaan huolimatta keskittyy lähinnä hyvin toimeentulevan, urbaanin ja kristityistä tai sunnimuslimeista koostuvan asiakaskunnan tarpeisiin.
Vinouma liittyy tällöin paitsi siihen, kuka kerää vähät resurssit, mutta myös siihen, miten lgbtq tulee määritellyksi pitkälti länsimaisen katseen kautta. Esimerkiksi konservatiivisiksi mielletyt Shia-muslimit tai negatiivisesti rodullistetut syyrialaispakolaiset jäävät tällöin vaille resursseja tai edustusta.
Moni haastattelemani aktivisti onkin kokonaan hylännyt virallisen järjestökentän. Nuori palestiinalainen queer-nainen totesi minulle näin:
“Rehellisesti sanottuna, minä ja monet ystäväni olemme todella saaneet tarpeeksemme työskentelystä kansalaisjärjestöissä […]. Siihen liittyy paljon pettymystä, sillä kun aloitin, tunsin ensimmäistä kertaa tekeväni jotain merkityksellistä ja vaikuttavaa. Ajan myötä lannistuin. Ensinnäkin työympäristön vuoksi, sillä kun kaikki on peitetty feministisellä ja queer-kielellä, on vaikea havaita vallan väärinkäyttöä. Kun queer-ihminen väärinkäyttää valtaa, et voi sanoa heille mitään, sillä vastaus on, että ‘Mehän olemme kaikki queerejä’. Sitten toisekseen se, että työn pitäisi olla antirasistista ja kaikkea sellaista, mutta meillä ei ole näitä ihmisiä tiimeissämme. Emme tee poikkeuksia sellaisten ihmisten kohdalla, joilla ei ole työlupaa. Emme oikeastaan uhmaa järjestelmää mitenkään.”
Toinen lgbt-järjestökenttään kohdistettu, yleisesti esitetty kritiikki liittyy siihen, että tavoitteet muodostetaan ylhäältä käsin eivätkä ne ota huomioon paikallista kontekstia, jossa usein korostuu arkipäivän materiaalinen selviytyminen. Näin on etenkin paperittomilla ja pakolaisilla, joiden on lähes mahdotonta löytää Libanonista töitä.
Järjestöjen keskittyminen identiteettipoliittiseen vaikuttamiseen ja viestintään saattaa vaikuttaa irvokkaalta tilanteessa, jossa talousjärjestelmä on romahtanut, hallinto masinoi iskuja vähemmistöjä vastaan ja miljoonat ihmiset ovat paenneet kodeistaan Israelin ilmaiskuja.
Yksi haastattelemani aktivisti kiteytti tilanteen näin:
“Queer-kansalaisjärjestöt ovat todella epäonnistuneet viimeisimmästä queer-yhteisöä vastaan kohdistuneesta hyökkäyksestä lähtien. Monet kansalaisjärjestöt sulkivat ovensa. He sanovat tekevänsä vaikuttamistyötä, mutta mitä ihmettä se tarkoittaa, kun queer-ihmiset kuolevat kaduille?”
Aktivismia järjestöjen tuolla puolen
Järjestöjen petettyä yhteisönsä monet aktivistit ovat perustaneet vaihtoehtoisia verkostoja ja toiminnan tapoja. Näitä yhdistää horisontaalinen päätöksenteko meiltä meille -periaatteen mukaisesti sekä keskittyminen arkipäivän materiaaliseen selviytymiseen.
Esimerkiksi Queer Mutual Aid Lebanon -yhteisö perustettiin vastauksena Libanonin poliittis-taloudelliseen romahdukseen ja vakiintuneiden järjestöjen kyvyttömyyteen tarjota apua kaikkein heikoimmassa asemassa oleville.
Yhteisön toimintatapoihin kuuluu kerätä lahjoituksia yksityishenkilöiltä ja jakaa niitä eteenpäin ilman, että avunsaajilta tiedustellaan seksuaalista suuntautumista, kansallisuutta tai muuta ansaitsevuuden kriteeriä.
Ruohonjuuritason verkostojen resurssit eivät luonnollisestikaan ole kuin murto-osa virallisten järjestöjen pitkäjänteisen työn tuottamista infrastruktuureista.
Siitä huolimatta esimerkiksi Queer Mutual Aid Lebanon on onnistunut jo lähes kuuden vuoden ajan auttamaan ihmisiä kattamaan välttämättömiä elämisen kuluja, joita aiheutuu ruuasta, vedestä, sähköstä, asumisesta ja terveydenhoidosta. Sen merkitys ei kuitenkaan pelkisty ainoastaan talouteen.
Kuten kaksi liikkeen aktiivia on kirjoittanut:
“Solidaarisuus merkitsee meille aktiivista toimintaa. Uskomme vahvasti siihen, että kapitalismin vieraannuttamien suhteiden tilalle voidaan rakentaa keskinäiseen kunnioitukseen, välittämiseen ja ihmisarvoon perustuvia suhteita.”
Ero kansalaisjärjestöihin on näin ollen paitsi käytännöllinen myös poliittinen: keskinäinen apu ei lähesty tarvitsevuutta asiantuntijoiden hallinnoimana tilana vaan jaettuna yhteisöllisyytenä.
Se muuttaa avun saajan uhrista osalliseksi ja muistuttaa sitä, mitä feministiset ja queer-tutkijat kutsuvat prefiguratiiviseksi politiikaksi. Siinä yhteisöt luovat haluamaansa sosiaalista rakennetta nykyhetkessä sen sijaan, että työskentelisivät valtion tai muun ylemmän tahon uudistamiseksi tulevaisuudessa.
Esimerkillään queerit vastarinnan muodot voivatkin vaikuttaa poliittisella kentällä laajemmin kuin vain kapea-alaisiksi mielletyillä seksuaalivähemmistöjen toiminta-alueilla. Tällöin queerillä ruohonjuuritason vastarinnalla on kokoaan suurempi mahdollisuus muuttaa maailmaa.
Queerfeminististä vastarintaa -artikkelisarja
Queerfeministinen vastarinta on monimuotoista ja alati muuttuvaa, eikä se aina näyttäydy selkeänä poliittisena liikehdintänä. Sitä yhdistää normien ja valtarakenteiden kyseenalaistaminen sukupuolen ja seksuaalisuuden vinkkelistä nähtynä sekä kyky haastaa ja uudelleenrakentaa yhteisöjä.
Toimitus
- Toimittaja: Martta Kaskinen
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Podcast: Suvi Baloch
- Verkkotaitto: Taru Äkräs
- Artikkelikuva: Ina Rantanen
- Kuvitus: Pixabay.com (Pixabay license)
Lukemista
- Al-Ali, Nadje, 2022: Feminist Dilemmas and Ambivalences: Gendered and queer perspectives on the Middle East. BRISMES-konferenssin vuosikokousesitelmä.
- Makarem, Ayman ja Kazma, Dana, 2024: Queer Mutual Aid Lebanon: Centering the Peripherized. Jeem, 28.2.2024.
- Saade, Rebecca Saab, 2025: Desiring Arabs, Desiring Legitimacy: A Situated Critique of Joseph Massad’s Intellectual Violence. Kohl: A Journal for Body and Gender Research, 11 (2).
