Kurahousut herättävät monenlaisia tunteita. Ne ovat kuuluneet suomalaiseen lapsuuteen kiinteästi vuosikymmenestä toiseen. Toimijana kurahousut saavat aikaan ristiriitaisia tunteita. Ne eivät vain suojaa lapsia lialta ja märältä, vaan haastavat myös pohtimaan ulkoilmalapsen ihanteen, kasvatuskulttuuriin muodostuneiden käytäntöjen ja lasten tiedon välisiä neuvotteluita.
Kurahousut ovat päiväkotien kansallisasuksikin kutsuttu kuraisten kelien vaate. Lähes kaikki tietävät, miltä ne tuntuvat ja miltä ne näyttävät.
Osalle kurahousut herättävät lämpimiä muistoja lapsuuden lätäkköleikeistä, osa saa vieläkin puistatuksia muistaessaan, miltä lapsena tuntui, kun aikuinen “kiskoi kurahousuja päälle”, kuten aineistossamme kuvattiin. Onpa perheissä ja päiväkodeissa jopa vietetty kurahousuista vapautumisen juhlia lapsen siirtyessä päiväkodista kouluun.
Kasvatustieteen kenttään sijoittuvassa tutkimuksessamme analysoimme kurahousuista käytäviä julkisia keskusteluja sekä niihin liittyviä muistoja.
Tarkastelimme kurahousuja materiaalisena toimijana varhaiskasvatuksessa ja etsimme vastausta kysymykseen: mitä muuta kurahousut päiväkodeissa tekevät kuin vain pitävät lapset puhtaina?
Tutkimuksemme teki näkyväksi sen, että erityisesti varhaiskasvatuksessa kurahousut saavat aikaan kaaosta, kovaa työtä, kuivuudesta halkeilevia käsiä, hikeä, ongelmanratkaisua, jännitteitä, sääntöjä ja neuvotteluita. Kurahousut ovatkin varsin ristiriitainen ilmiö kasvatuksessa.
Suomalainen ulkoilmalapsen ihanne
Etnologi Päivi Roivaisen mukaan kurahousut ovat kuuluneet suomalaiseen lapsuuteen jo 1950-luvulta lähtien. Tuolloin alettiin korostaa kurahousujen välttämättömyyttä lasten terveyden kannalta, sillä niiden avulla lapset pystyivät ulkoilemaan puhtaina ja kuivina ympäri vuoden. Suomalaisessa kulttuurissa alkoi vahvistua ulkoilmalapsen ihanne, jossa ulkoileva lapsi on reipas, terve ja punaposkinen.
Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa lapset ulkoilevat edelleenkin säällä kuin säällä yleensä kahdesti päivässä. Ulkoilun tarkoituksena on opettaa lapsi nauttimaan ulkoilusta ja näin vahvistaa lapsen luontosuhdetta. Kurahousuissaan ulkoileva lapsi on myös puhdas, ainakin teoriassa.
Antropologi Mary Douglas määrittelee lian suhteelliseksi: “Ruoka ei ole itsessään likaista, mutta ruokatahrat vaatteissa ovat likaisia”, hän kirjoittaa. Douglasin mukaan lika on ainetta väärässä paikassa.
Sama pätee lasten lätäkköleikkeihin: kurahousuissa lika on oikeassa paikassa, mutta ulkohaalareissa paikka on väärä.
Oikeissa vaatteissa ulkoillessaan lapsi toteuttaa kunnollisen ulkoilmalapsen ihannetta. Aikuisten tehtävä on mahdollistaa ihanne huolehtimalla esimerkiksi kurahousuista. Lapsen tehtävä puolestaan on hyväksyä ja noudattaa sääntöjä ja ohjeistuksia, joita aikuiset ovat laatineen ulkoilulle ja lialle.
Ihmettelyä kurahousujen kanssa
Meillä molemmilla on kokemusta kurahousuista varhaiskasvatuksessa tutkijoina, äiteinä, opettajina ja opettajankouluttajina. Kokemuksemme ja tunteemme ovat osa tutkimusaineistoamme.
Tutkimuksessamme syvennyimme lukemaan kurahousuihin keskittyviä lehtiartikkeleita ja niiden kommenttipalstoja.
Löysimme päiväkotien vaatetusohjeistuksia sekä sosiaalisessa mediassa käytävää keskustelua. Päädyimme jopa teatteriin katsomaan näytelmää, jossa aikuinen näytteli päiväkotilasta kurahousuihin pukeutuneena.
Kaikesta tästä syntyi rikas ja puhutteleva tutkimusaineisto, jota ihmettelimme ja analysoimme diffraktiivisen luennan avulla.
Diffraktiivisen luennan lähtökohtana on, että materiaalisuus, ihmiset ja puhetavat ovat yhteenkietoutuneita. Voidaksemme ymmärtää mitä yhteenkietoutuneisuus saa aikaan, täytyy ymmärtää millaista liikettä suhteissa tapahtuu; esimerkiksi mitä kurahousut tekevät päiväkodin rakenteissa, lasten ja aikuisten ja henkilöstön välisissä suhteissa sekä suhteessa ulkoilmalapsen ideaaliin.
Mitä kurahousut lasten arjessa tekevät?
Materiaalinen toimijuus on fyysikko, tieteenfilosofi ja feministi Karen Baradin luoma käsite, joka kiteytettynä tarkoittaa, että materia ei ole pelkästään esine tai asia. Sen sijaan toimijuutta pitää tarkastella suhteisena ilmiönä ihmisten ja materian välillä.
Baradin ajattelussa ihminen ja ihmisen toiminta eivät ole keskiössä, vaan materiaalisuudella on voimaa tuottaa todellisuutta ja saada aikaan yllättäviäkin asioita ja tapahtumia.
Materiaaliseen toimijuuteen perustuvan tutkimuksemme perusteella esitämme, että kurahousutkaan eivät ole vain vaatekappale, joka suojaa lapsia lialta ja märältä. Sen sijaan kurahousut ovat aktiivinen toimija, joka tuntuu, saa aikaan tunteita ja rajaa lasten kehoja ja toimintamahdollisuuksia.
Toisin sanoen kurahousut, lapset ja aikuiset tuottavat toinen toisensa yhä uudelleen vastavuoroisessa suhteessa.
Oikeus vai pakko?
Tutkimuksessamme lapset haastavat kurahousuihin liittyviä kivettyneitäkin perinteitä ja asenteita. ”Onko pakko laittaa kurahousuja?” on varsin yleinen kysymys lasten suusta.
Kysymys haastaa käymään keskustelua siitä, kuullaanko lasten neuvottelun avaukset suomalaisessa kasvatuskulttuurissa vai toteutetaanko arjessa jotakin, jota on ”aina tehty”, sillä ”eiväthän lapset voi tällaisista asioista itse päättää”?
Lapsen yksilöllinen huomioiminen on lähtökohtana varhaiskasvatuksessa, ja sitä korostetaan esimerkiksi varhaiskasvatuslaissa. Laissa määritellään lapsen oikeus tulla kuulluksi lasta koskevissa asioissa ja päätöksenteossa.
On siis aiheellista kysyä, tullaanko lapsen oikeuksia polkeneeksi, mikäli lapselle ei anneta mahdollisuutta neuvotella kurahousujen välttämättömyydestä?
Systeemejä ja valtapeliä
Tutkimusaineistossamme eräs kasvattaja kuvaa, kuinka “taas saadaan liikuttaa 20 kurahousulasta eteenpäin”. Näin lapsista piirtyy kuva joukosta kurahousuissaan, eikä yksilöllisyydelle näy jäävän juurikaan tilaa. Sen sijaan kurahousujen ympärille on rakentunut systeemi, joka sisältää esimerkiksi kuraeteiset, kuivauskaapit, kurahousunaulakot, kuvalliset ohjeet, pesupaikat ja -altaat ja leikilliset menetelmät, jotka pakottavat jokaisen päiväkodin eteisessä kulkevan osaksi systeemiä.
Tutkimuksemme paljasti myös sen, että kurahousut ovat vallankäytön väline. Jos kurahousuja ei pue, ei voi mennä lätäkköleikkeihin. Sen sijaan voi joutua ulkoilemaan vasten tahtoaan kasvattajan kädestä kiinni pitäen.
Piha ja ulkoilu tarjoavat kuitenkin myös muita mahdollisuuksia kuin vain lätäkköleikkejä. Valtapelien sijaan lapsilla itsellään saattaisi olla ratkaisuja ja ehdotuksia ulkoilmaleikkeihin kurahousuissa ja ilman.
Aineiston perusteella kurahousut näyttävät ulottuvan myös päiväkodin eteistä ja pihaa laajemmalle. Kurahousut saavat aikaan esimerkiksi keskusteluja siitä, kenen tehtävä on pestä likaiset kurahousut.
Kurahousut myös määrittävät hyvää vanhemmuutta. Hyvä vanhempi pesee rapaiset kurahousut. Huolimattomat vanhemmat eivät pese housuja tai jättävät jopa tuomatta puhtaat, ehjät ja oikeankokoiset kurahousut.
Niille perheille, jotka tulevat eri kulttuureista päiväkoteihin, on kehitelty kuvallisia ohjeita kertomaan oikeanlaisista kurahousuista eli “suomalaislasten kansallisasusta”, kuten eräs kasvattaja aineistossamme kuvaa.
Kaikesta tästä vaivasta huolimatta kurahousuttomuus ei useinkaan ole vaihtoehto.
Perusteluina tähän olemme kuulleet esimerkiksi sen, että päiväkodeissa ei ole riittävästi aikaa eikä kuivauskaappeja ulkovaatteiden kuivaukseen. Aineistomme perusteella kuitenkin kurahousujen kuivaus vaatii vähintään saman verran tilaa ja resursseja.
Kurahousupakon kulttuurista kohti lapsen tiedon arvostamisen kulttuuria
Voisiko siis kurahousujen ympärille rakentuneessa kulttuurissa olla kysymys Douglasin esittämästä näkemyksestä, jossa kurahousut sopivat päiväkotien systeemeihin, kun taas toisenlaiset ratkaisut, kuten vedenpitävät ulkovaatteet ja niiden tuoma märkyys ja lika, horjuttavat sitä?
Suomalainen ulkoilmalapsuus olisi näin ollen oikeanlaista silloin, kun lika olisi oikeassa paikassa ja helposti hallittavissa?
Entäpä lapsi, jolla kurahousuista huolimatta on saappaat täynnä vettä ja kasvot kurassa? Tai lapsi, jolla on kurahousujen alla paita hiestä märkänä ja jonka on hankala liikkua? Tai se lapsi, joka neuvottelemalla sai mennä ulos ilman kurahousuja ja kastui läpimäräksi? Millaista ulkoilmalapsuutta nämä lapset edustavat?
Tulosten perusteella selvää on, että kurahousut ovat varsin ristiriitainen toimija kasvatuksessa. Uskallamme väittää, että lapsuutta voi elää myös ilman oikeanlaisia kurahousuja.
Ehdotammekin kasvatuskulttuuriin enemmän lapsen mukaan ottamista ja kuuntelemista aikuisen paremmin tietämisen sijaan.
Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että lasten tulisi saada päättää aina kaikesta. Sen sijaan tarkoitamme, että lapsilla on itsellään tärkeää tietoa ja merkityksellisiä kokemuksia siitä, millaista on olla lapsi kurahousuissa.
Lasten tiedon kautta voidaan rakentaa yhteisöllistä tietoa myös kasvatuksessa. Ulkoilmalapsiperformanssin sijaan lapsilta voisi kysyä, haluavatko he vaalia ulkoilmalapsen ihannetta ja millä ehdoilla.
Luettavaa
- Douglas, Mary 2000 / 1966: Puhtaus ja vaara. Ritualistisen rajanvedon analyysi. Vastapaino: Tampere.
- Keränen, Virve & Kinnunen, Susanna 2025: “Do I have to wear mud pants?”: Mud pants as material agent in Finnish preschool. Discourse: Studies in the Cultural Politics of Education, 46 (5), 675–687.
- Roivainen, Päivi 2016: Puettu lapsuus. Löytöretkiä lastenvaatteiden saarille. Väitöskirja, Kansantieteellinen arkisto, Helsinki.
Toimitus
- Toimittaja: AntroBlogin toimitus
- Seniorilukija: Inkeri Aula
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Verkkotaitto: Taru Äkräs
- Artikkelikuva ja kuvitus: Pixabay.com (Pixabay license)
- Podilukija: Suvi Baloch
