Hyvää kosmonautiikan päivää! Päivälleen 57 vuotta sitten Neuvostoliiton kansalainen Juri Aleksejevitš Gagarin kiersi Vostok-aluksellaan maapallon ympäri. Venäläisessä kalenterissa on ensimmäisestä avaruuslennosta lähtien juhlittu huhtikuun 12. päivää kosmonautiikan päivänä, День Космонaвтики, virallisemmin ”ilmailun ja avaruuslentojen päivänä”.Gagarinin lennon myötä ihmiskunta astui avaruusaikaan. Mutta ei yhteisenä rintamana. Lento osui kylmän sodan kiihkeimpään vaiheeseen. Kaksi suurvaltaa, Neuvostoliitto ja Yhdysvallat, uhittelivat toisilleen maapallon vastakkaisilta laidoilta. Samaan aikaan, kun kilvoiteltiin rauhanomaisesti kohden avaruutta, pullisteltiin avaruusteknologian potentiaalisilla sotilaallisilla mahdollisuuksilla. Neuvostoliitolle Gagarinin lento oli erävoitto avaruuskilvassa. Ja sellaisena se piti hyödyntää.
Väitöstutkimuksessani tarkastelin tuota avaruuden, ja sen valloittamisen, läpikyllästämää ajanjaksoa Neuvostoliitossa. Käytyäni läpi aineistoni – tuhansia valokuvia ja satoja lehtijuttuja, elokuvia, piirroksia ja muuta avaruuden valloituksen innoittamaa materiaalia 1950- ja 1960-luvun vaihteesta – kävi kuitenkin selväksi, että sotaisan uhittelun sijasta avaruus tuotiin määrätietoisesti osaksi arkista neuvostoelämää.
1960-luvun alussa avaruus oli modernisaation ja teknologisen edistysuskon symboli ja kosmonautit, avaruuden valloittajat, uusia huimapäisiä neuvostoihmisiä. Vastalaskeutuneen Gagarinin harteille kasattiin melkoinen rooli. Laskeuduttuaan hän oli jo huippuunsa treenattu esiintyjä, jonka tehtävänä oli kiertää ympäri maailmaa. Avaruuteen hän ei enää lentänyt. Se ei ollut tarpeen, sillä valtionjohdolle lennon suurin merkitys ei ollut avaruudessa vaan maan päällä: se oli osoitus siitä, että sosialistinen maailmanjärjestelmä toimi.
Juri Gagarin Helsingissä vuonna 1961.
Kuva: Arto Jousi /Suomen valokuvataiteen museo / Alma Media / Uuden Suomen kokoelma
Sankari osana sotateollista järjestelmää
Gagarin oli koulutettu osana ensimmäistä kosmonauttiryhmää huippusalaisessa koulutuskeskuksessa lähellä Moskovaa. Julkisuudessa häntä ei ennen onnistunutta lentoa oltu nähty. Hän ja muut koulutettavat kosmonautit olivat valtionsalaisuuksia, osa sotateollista järjestelmää. Tämän järjestelmän osana kaikessa heihin liittyvässä oli taiteiltava kaikenkattavan salailun ja valtavien julkisuuspaineiden välillä.
Jokaista uutta avaruuslentoa tuli hyödyntää julkisuudessa niin laajalti kuin mahdollista. Oli selvää, että propagandakoneiston oli levitettävä mahdollisimman tehokkaasti tietoa jokaiseen uuteen avaruuslentoon liittyvistä tieteellis-teknisistä saavutuksista. Tämän oli kuitenkin tapahduttava niin, ettei mitään vastapuolta mahdollisesti hyödyttävää informaatiota tullut ilmi. Tilanne oli nurinkurinen: piti kertoa niin paljon kuin mahdollista sanomatta oikeastaan yhtään mitään.
Jokainen avaruusohjelmaan liittyvä julkaisu, haastattelu, valokuva tai tekninen piirustus oli ennen julkaisuaan tarkastettu ja sensuroitu tarkasti. Jos raketti ei päätynyt kiertoradalle, kosmonautti kuoli tai loukkaantui harjoituksissa, ei tästä tiedotettu. Mitään ei lipsahtanut julkisuuteen vahingossa. Näin syntyi mielikuva erehtymättömästä voittokulusta, joka tuotti avaruussankareita tasaiseen tahtiin. Näiden raamien sisällä koulutettavat kosmonautit harjoittelivat esiintymistä ja sujuvaa keskustelutaitoa ollakseen valmiina uuteen julkiseen rooliinsa lennon jälkeen.
Gagarinia kuljettanut Vostok 1 laukaistiin matkaan Baikonurin kosmodromilta. Yhä käytössä oleva lähtöalusta sai kosmonauttisankarin mukaan nimekseen Gagarin’s start. Kuva: NASA HQ PHOTO/Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)
Kosmonauteissa yhdistyi kaksi piirrettä: he olivat samanaikaisesti sekä avaruusohjelman vaikutusvaltaisimpia että sen heikoimpia edustajia. Itse asiassa he olivat sen ainoita julkisia edustajia. Vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki muut avaruusohjelman toteuttajat toimivat nimettöminä tai salanimien takaa.
Kosmonautit saivat edustaa koko ohjelmaa. He olivat avaruusohjelman eliittiä, joiden julkisuusarvo oli ilmeinen. Toisaalta heillä ei ollut mitään valtaa suhteessa omaan julkisuuteensa. Heidän koko elämänsä oli julkisuudessa, mutta tuo julkisuus oli tarkasti valvottuun ja valikoituun tarinaan sidottua.
Kosmonautti modernina neuvostomiehenä
1960-luvun maailmanpolitiikassa elettiin kylmää sotaa. Se ei kuitenkaan ollut ainoa konteksti, jossa kosmonauttisankarin tarinaa kerrottiin. Sitä kerrottiin myös – ja ehkä ennen kaikkea – Neuvostoliiton sisällä, tarinana ”meistä meille”. Stalin oli kuollut vain alle vuosikymmen aiemmin. Usko modernisaatioon, tieteen ja teknologian keinoin tapahtuvaan voimakkaaseen elintason ja hyvinvoinnin nousuun oli vahva. 
Juri Gagarin patsas Moskovan keskustassa.
Hruštšovin hallinto lupasi nopeaa elintason nousua: asuntorakentamisen kasvua, kulutustavaroiden lisäämistä ja työajan lyhentämistä maailman lyhyimmäksi. Elettiin kommunismin rakentamisen aikakautta. ”Tämä sukupolvi tulee elämään kommunismissa” oli tiuhaan toistettu iskulause, josta onnistuneet avaruuslennot olivat selkeä todiste. Tämä oli se konteksti, johon Gagarinin sankaritarina rakennettiin: optimistinen, moderni ja tulevaisuuteen katsova.
Gagarin oli neuvostokontekstissa uudenlainen mieshahmo. Hän oli paitsi huimapäinen avaruuden valloittaja, myös yllättävän arkinen perheenisä, joka rikkoi perinteisen maskuliinisuuden rajoja. Sodan kokeneena hän edusti ensimmäistä sukupolvea neuvostomiehiä, joiden todella oletettiin osallistuvan perhe-elämään. Äidistä, isästä ja lapsista koostuva ydinperhe esiteltiin nyt uudenlaisina neuvostokuluttajina.
Stalinin ajan runsaasta muotokielestä irtaantuva aikakausi ihaili skandinaavista sisustusta ja arkkitehtuuria. Kuvalehdissä esitelty Gagarinin koti oli valoisa ja ajanmukainen. Hyvä maku ja sivistynyt käytös miellettiin yhteen nykyaikaisuuden kanssa. Valokuvista ja elokuvista huomaa, että uudelle miehelle sallittiin myös inhimilliset virheet – kosmonautilta unohtuivat kengännauhat auki ja auto saattoi sammua ojanpenkalle. ”Hän on kuin kuka tahansa meistä!”, huudahtivat aikalaiset. Kosmonautti olikin lasten toiveammatti numero yksi, ja Jurista tuli muotinimi.
Sankari moraalisena esikuvana
Julkisuudessa Gagarin esiteltiin ”tavallisena”, mutta tuo tavallisuus oli tiukkoihin raameihin sidottua. Korostetun arkisuuden rinnalla eli vaatimus moraalisesta esimerkillisyydestä. Yksityiskohtiin asti menevä kontrolli kohdistui kaikkiin julkisiin kuviin ja teksteihin, jotka kosmonautteihin saatettiin liittää. 1960-luvun alussa sivistyneen ja hyvän elämän ohjeistus oli selkeä. Vain muutama kuukausi Gagarinin lennon jälkeen julkaistu ”Kommunismin rakentajan moraalikoodi” listasi tavoiteltavat hyveet:
”Uskollisuus kommunismin asialle, rakkaus sosialistista synnyinmaata ja sosialistisia maita kohtaan, tunnollinen työnteko yhteiskunnan hyväksi, huolenpito yhteiskunnan omaisuuden säilymisestä ja karttumisesta, yhteiskunnallisen velvollisuuden selvä tajuaminen, leppymätön suhtautuminen yhteiskunnan etujen loukkaamista kohtaan, kollektivismi ja toverillinen keskinäisapu, humaaniset ihmisten väliset suhteet, rehellisyys ja totuudellisuus, siveellinen puhtaus, vaatimattomuus yhteiskunnassa ja yksityiselämässä, keskinäinen kunnioitus perheessä, huolenpito lasten kasvatuksesta, suvaitsematon suhtautuminen epäoikeudenmukaisuuteen, toisten kustannuksella elämiseen, epärehellisyyteen, kiipeilyyn ja etuiluun, Neuvostoliiton kaikkien kansojen veljeys, suvaitsematon suhtautuminen rotuvieroksuntaan, leppymätön suhtautuminen kommunistisen rauhan ja vapauden vihollisia kohtaan, veljellinen solidaarisuus kaikkien maiden työtätekevien ja kaikkien kansojen kanssa.”
Kosmonautti kuuluisuutensa vankina
Tähän muottiin mahtuminen ei ollut aivan helppoa. Juhlatilaisuudesta toiseen matkaava kosmonautti oli jo muutaman vuoden päästä väsynyt – ja se näkyy hänestä otetuissa valokuvissa. Media sai tehdä kaikkensa pitääkseen julkisuuskuvan puhtoisena. Tupakat retusoitiin valokuvista, naisseikkailuista vaiettiin, julkisuudessa perhe-elämä oli aina onnellista. Kun Gagarinilta kysyttiin vähän lennon jälkeen, mikä avaruuslennossa oli ollut vaikeinta, on vastaus selvä: ”Kuuluisuus”.
Gagarin olisi halunnut vielä lentää avaruuteen. Hän aloittikin intensiivisen harjoittelun vuosien kiertue-elämän jälkeen, mutta sai surmansa harjoituslennolla maaliskuussa 1968, vain seitsemän vuotta avaruuslentonsa jälkeen. Kosmonautin julkisuuskuvaa kontrolloivat tahot huokaisivat mahdollisesti helpotuksesta. Sankarin ikääntyminen saatiin pysähtymään ennen kuin elämäntapojen vaatima vero kävi liian ilmeiseksi.
Vuoden kuluttua, heinäkuussa 1969, koko maailma katsoi samaa televisiokanavaa – ainoastaan Kiinassa ja Neuvostoliitossa ei suoraa lähetystä Apollo 11:n laskeutumisesta Kuun pinnalle näytetty. Yksi aikakausi kylmän sodan historiaa päättyi. Neuvostoliitto oli hävinnyt viimeisen erän avaruuskilpailusta, ja kulttuuri ympärillä oli muuttunut. Hruštšovin ajan optimistinen kommunismin rakentaminen oli vaihtunut Brežnevin aikaan. Yhä uudet ja uudet saavutukset olivat arkipäiväistäneet myös avaruuden valloituksen. 1980-luvulle tultaessa ei kukaan enää ottanut puheeksi pian koittavaa kommunismia.
Syy avaruuslentojen arkipäiväistymiseen löytyy myös ankarasta sensuurista. Kun järjestelmä pakotti jatkuvasti korostamaan ainoastaan onnistuneita saavutuksia, ei sankaruutta lopulta ollut aivan helppoa perustella. Koska epäonnistumisista ja vaaratilanteista piti kulissien säilyttämisen vuoksi vaieta, alkoi avaruusmatkailu vaikuttaa tylsältä. 
Venäjän segmentti Kansainvälisellä avaruusasemalla vuonna 2018. Kuva: NASA Johnson/Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)
Kun kirjoitan tätä, on avaruudessa käynyt satoja ihmisiä. Tällä hetkellä heitä on siellä kuusi. Kansainvälinen miehistö elää ja työskentelee kansainvälisellä avaruusasema ISS:lla. Puolet miehistöstä on juuri vaihtunut. Uuden kolmikon lento ei ylittänyt uutiskynnystä – harvoin avaruuslennot enää niin tekevät. Avaruuskilpaa ei enää käydä kilpailevien maailmanjärjestelmien välillä vaan erilaisten kaupallisten toimijoiden kesken.
12.4. juhlitaan kuitenkin yhä Gagarinin lentoa. Vuodesta 2011 eteenpäin päivää on maailmanlaajuisesti vietetty YK:n yleiskokouksen päätöksellä kansainvälisenä miehitettyjen avaruuslentojen päivänä. 2000-luvun alusta asti riehakkaampi Yuri’s Night on kerännyt yhteen avaruudesta innostuneita ihmisiä ympäri maailmaa. Tapahtuma yhdistää avaruuteen liittyviä luentoja ja työpajoja suorasukaiseen juhlintaan. Olen varma, että tämä konsepti olisi ollut Gagarinin itsensäkin mieleen. Hyvää kosmonautiikan päivää kaikille!Juttu perustuu kirjoittajan väitöskirjaan: Gagarinin hymy. Avaruus ja sankaruus neuvostovalokuvissa 1957–1969, sekä sen pohjalta toimitettuun tietokirjaan: Picturing the Cosmos. Visual History of the Early Soviet Space Endeavour.
Toimitus
- Podcast-lukija: Bruno Gronow
- Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
Lukemista
- Andrews James T, Siddiqi, Asif A. (toim.) 2011. Into the Cosmos. Space Exploration and Soviet Culture.
- Gerovitch, Slava 2015. Soviet Space Mythologies: Public Images, Private Memories, and the Making of a Cultural Identity.
- Jenks, Andrew L. 2012. The Cosmonaut Who Couldn’t Stop Smiling. The Life and Legend of Your Gagarin.
