Tarina avaruutta valloittavasta neuvostoihmisestä

Hyvää kos­mo­nau­tii­kan päivää! Päivälleen 57 vuotta sitten Neuvostoliiton kan­sa­lai­nen Juri Aleksejevitš Gagarin kiersi Vostok-aluk­sel­laan maapallon ympäri. Venäläisessä kalen­te­ris­sa on ensim­mäi­ses­tä ava­ruus­len­nos­ta lähtien juhlittu huhtikuun 12. päivää kos­mo­nau­tii­kan päivänä, День Космонaвтики, viral­li­sem­min ”ilmailun ja ava­ruus­len­to­jen päivänä”.

Gagarinin lennon myötä ihmis­kun­ta astui ava­ruusai­kaan. Mutta ei yhteisenä rintamana. Lento osui kylmän sodan kiih­keim­pään vai­hee­seen. Kaksi suur­val­taa, Neuvostoliitto ja Yhdysvallat, uhit­te­li­vat toi­sil­leen maapallon vas­tak­kai­sil­ta laidoilta. Samaan aikaan, kun kil­voi­tel­tiin rau­han­omai­ses­ti kohden avaruutta, pul­lis­tel­tiin ava­ruus­tek­no­lo­gian poten­ti­aa­li­sil­la soti­laal­li­sil­la mah­dol­li­suuk­sil­la. Neuvostoliitolle Gagarinin lento oli erävoitto ava­ruus­kil­vas­sa. Ja sel­lai­se­na se piti hyödyntää. 

Väitöstutkimuksessani tar­kas­te­lin tuota avaruuden, ja sen val­loit­ta­mi­sen, läpi­kyl­läs­tä­mää ajan­jak­soa Neuvostoliitossa. Käytyäni läpi aineis­to­ni — tuhansia valokuvia ja satoja leh­ti­jut­tu­ja, elokuvia, piir­rok­sia ja muuta avaruuden val­loi­tuk­sen innoit­ta­maa mate­ri­aa­lia 1950- ja 1960-luvun vaih­tees­ta — kävi kuitenkin selväksi, että sotaisan uhittelun sijasta avaruus tuotiin mää­rä­tie­toi­ses­ti osaksi arkista neu­vos­toe­lä­mää.

1960-luvun alussa avaruus oli moder­ni­saa­tion ja tek­no­lo­gi­sen edis­ty­sus­kon symboli ja kos­mo­nau­tit, avaruuden val­loit­ta­jat, uusia hui­ma­päi­siä neu­vos­toih­mi­siä. Vastalaskeutuneen Gagarinin harteille kasattiin melkoinen rooli. Laskeuduttuaan hän oli jo huip­puun­sa treenattu esiintyjä, jonka tehtävänä oli kiertää ympäri maailmaa. Avaruuteen hän ei enää lentänyt. Se ei ollut tarpeen, sillä val­tion­joh­dol­le lennon suurin merkitys ei ollut ava­ruu­des­sa vaan maan päällä: se oli osoitus siitä, että sosia­lis­ti­nen maa­il­man­jär­jes­tel­mä toimi.

Yuri-Gagarin-1961-Helsinki-crop

Juri Gagarin Helsingissä vuonna 1961.
Kuva: Arto Jousi /​Suomen valo­ku­va­tai­teen museo /​Alma Media /​Uuden Suomen kokoelma

Sankari osana sotateollista järjestelmää

Gagarin oli kou­lu­tet­tu osana ensim­mäis­tä kos­mo­naut­ti­ryh­mää huip­pusa­lai­ses­sa kou­lu­tus­kes­kuk­ses­sa lähellä Moskovaa. Julkisuudessa häntä ei ennen onnis­tu­nut­ta lentoa oltu nähty. Hän ja muut kou­lu­tet­ta­vat kos­mo­nau­tit olivat val­tion­sa­lai­suuk­sia, osa sota­teol­lis­ta jär­jes­tel­mää. Tämän jär­jes­tel­män osana kaikessa heihin liit­ty­väs­sä oli tai­teil­ta­va kai­ken­kat­ta­van salailun ja valtavien jul­ki­suus­pai­nei­den välillä.

Jokaista uutta ava­ruus­len­toa tuli hyödyntää jul­ki­suu­des­sa niin laajalti kuin mah­dol­lis­ta. Oli selvää, että pro­pa­gan­da­ko­neis­ton oli levi­tet­tä­vä mah­dol­li­sim­man tehok­kaas­ti tietoa jokaiseen uuteen ava­ruus­len­toon liit­ty­vis­tä tie­teel­lis-tek­ni­sis­tä saa­vu­tuk­sis­ta. Tämän oli kuitenkin tapah­dut­ta­va niin, ettei mitään vas­ta­puol­ta mah­dol­li­ses­ti hyö­dyt­tä­vää infor­maa­tio­ta tullut ilmi. Tilanne oli nurin­ku­ri­nen: piti kertoa niin paljon kuin mah­dol­lis­ta sanomatta oikeas­taan yhtään mitään.

Jokainen ava­ruus­oh­jel­maan liittyvä julkaisu, haas­tat­te­lu, valokuva tai tekninen piirustus oli ennen jul­kai­su­aan tar­kas­tet­tu ja sen­su­roi­tu tarkasti. Jos raketti ei päätynyt kier­to­ra­dal­le, kos­mo­naut­ti kuoli tai louk­kaan­tui har­joi­tuk­sis­sa, ei tästä tie­do­tet­tu. Mitään ei lip­sah­ta­nut jul­ki­suu­teen vahin­gos­sa. Näin syntyi mielikuva ereh­ty­mät­tö­mäs­tä voit­to­ku­lus­ta, joka tuotti ava­ruus­san­ka­rei­ta tasaiseen tahtiin. Näiden raamien sisällä kou­lu­tet­ta­vat kos­mo­nau­tit har­joit­te­li­vat esiin­ty­mis­tä ja sujuvaa kes­kus­te­lu­tai­toa ollakseen valmiina uuteen julkiseen rooliinsa lennon jälkeen.

24242607637_987b081a60_k

Gagarinia kul­jet­ta­nut Vostok 1 lau­kais­tiin matkaan Baikonurin kos­modro­mil­ta. Yhä käytössä oleva läh­tö­alus­ta sai kos­mo­naut­ti­san­ka­rin mukaan nimekseen Gagarin’s start. Kuva: NASA HQ PHOTO/​Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)

Kosmonauteissa yhdistyi kaksi piirrettä: he olivat saman­ai­kai­ses­ti sekä ava­ruus­oh­jel­man vai­ku­tus­val­tai­sim­pia että sen hei­koim­pia edustajia. Itse asiassa he olivat sen ainoita julkisia edustajia. Vain muutamaa poik­keus­ta lukuun ottamatta kaikki muut ava­ruus­oh­jel­man toteut­ta­jat toimivat nimet­tö­mi­nä tai sala­ni­mien takaa.

Kosmonautit saivat edustaa koko ohjelmaa. He olivat ava­ruus­oh­jel­man eliittiä, joiden jul­ki­suusar­vo oli ilmeinen. Toisaalta heillä ei ollut mitään valtaa suhteessa omaan jul­ki­suu­teen­sa. Heidän koko elämänsä oli jul­ki­suu­des­sa, mutta tuo julkisuus oli tarkasti val­vot­tuun ja vali­koi­tuun tarinaan sidottua.

Kosmonautti modernina neuvostomiehenä

1960-luvun maa­il­man­po­li­tii­kas­sa elettiin kylmää sotaa. Se ei kui­ten­kaan ollut ainoa konteksti, jossa kos­mo­naut­ti­san­ka­rin tarinaa ker­rot­tiin. Sitä ker­rot­tiin myös — ja ehkä ennen kaikkea — Neuvostoliiton sisällä, tarinana ”meistä meille”. Stalin oli kuollut vain alle vuo­si­kym­men aiemmin. Usko moder­ni­saa­tioon, tieteen ja tek­no­lo­gian keinoin tapah­tu­vaan voi­mak­kaa­seen elintason ja hyvin­voin­nin nousuun oli vahva. 

monument-2516028_1920_Fotor

Juri Gagarin patsas Moskovan kes­kus­tas­sa.

Hruštšovin hallinto lupasi nopeaa elintason nousua: asun­to­ra­ken­ta­mi­sen kasvua, kulu­tus­ta­va­roi­den lisää­mis­tä ja työajan lyhen­tä­mis­tä maailman lyhyim­mäk­si. Elettiin kom­mu­nis­min raken­ta­mi­sen aika­kaut­ta. ”Tämä sukupolvi tulee elämään kom­mu­nis­mis­sa” oli tiuhaan toistettu iskulause, josta onnis­tu­neet ava­ruus­len­not olivat selkeä todiste. Tämä oli se konteksti, johon Gagarinin san­ka­ri­ta­ri­na raken­net­tiin: opti­mis­ti­nen, moderni ja tule­vai­suu­teen katsova.

Gagarin oli neu­vos­to­kon­teks­tis­sa uuden­lai­nen mieshahmo. Hän oli paitsi hui­ma­päi­nen avaruuden val­loit­ta­ja, myös yllät­tä­vän arkinen per­hee­ni­sä, joka rikkoi perin­tei­sen mas­ku­lii­ni­suu­den rajoja. Sodan kokeneena hän edusti ensim­mäis­tä suku­pol­vea neu­vos­to­mie­hiä, joiden todella ole­tet­tiin osal­lis­tu­van perhe-elämään. Äidistä, isästä ja lapsista koostuva ydinperhe esi­tel­tiin nyt uuden­lai­si­na neu­vos­to­ku­lut­ta­ji­na.

Stalinin ajan runsaasta muo­to­kie­les­tä irtaan­tu­va aikakausi ihaili skan­di­naa­vis­ta sisus­tus­ta ja ark­ki­teh­tuu­ria. Kuvalehdissä esitelty Gagarinin koti oli valoisa ja ajan­mu­kai­nen. Hyvä maku ja sivis­ty­nyt käytös miel­let­tiin yhteen nyky­ai­kai­suu­den kanssa. Valokuvista ja elo­ku­vis­ta huomaa, että uudelle miehelle sal­lit­tiin myös inhi­mil­li­set virheet – kos­mo­nau­til­ta unoh­tui­vat ken­gän­nau­hat auki ja auto saattoi sammua ojan­pen­kal­le. ”Hän on kuin kuka tahansa meistä!”, huu­dah­ti­vat aika­lai­set. Kosmonautti olikin lasten toi­veam­mat­ti numero yksi, ja Jurista tuli muotinimi.

Sankari moraalisena esikuvana

Julkisuudessa Gagarin esi­tel­tiin ”taval­li­se­na”, mutta tuo taval­li­suus oli tiuk­koi­hin raameihin sidottua. Korostetun arki­suu­den rinnalla eli vaatimus moraa­li­ses­ta esi­mer­kil­li­syy­des­tä. Yksityiskohtiin asti menevä kontrolli kohdistui kaikkiin julkisiin kuviin ja teks­tei­hin, jotka kos­mo­naut­tei­hin saa­tet­tiin liittää. 1960-luvun alussa sivis­ty­neen ja hyvän elämän ohjeistus oli selkeä. Vain muutama kuukausi Gagarinin lennon jälkeen julkaistu ”Kommunismin raken­ta­jan moraa­li­koo­di” listasi tavoi­tel­ta­vat hyveet:


”Uskollisuus kom­mu­nis­min asialle, rakkaus sosia­lis­tis­ta syn­nyin­maa­ta ja sosia­lis­ti­sia maita kohtaan, tun­nol­li­nen työnteko yhteis­kun­nan hyväksi, huo­len­pi­to yhteis­kun­nan omai­suu­den säi­ly­mi­ses­tä ja kart­tu­mi­ses­ta, yhteis­kun­nal­li­sen vel­vol­li­suu­den selvä tajua­mi­nen, lep­py­mä­tön suh­tau­tu­mi­nen yhteis­kun­nan etujen louk­kaa­mis­ta kohtaan, kol­lek­ti­vis­mi ja tove­ril­li­nen kes­ki­näis­a­pu, humaa­ni­set ihmisten väliset suhteet, rehel­li­syys ja totuu­del­li­suus, siveel­li­nen puhtaus, vaa­ti­mat­to­muus yhteis­kun­nas­sa ja yksi­tyi­se­lä­mäs­sä, kes­ki­näi­nen kun­nioi­tus perheessä, huo­len­pi­to lasten kas­va­tuk­ses­ta, suvait­se­ma­ton suh­tau­tu­mi­nen epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­teen, toisten kus­tan­nuk­sel­la elämiseen, epä­re­hel­li­syy­teen, kii­pei­lyyn ja etuiluun, Neuvostoliiton kaikkien kansojen veljeys, suvait­se­ma­ton suh­tau­tu­mi­nen rotu­vie­rok­sun­taan, lep­py­mä­tön suh­tau­tu­mi­nen kom­mu­nis­ti­sen rauhan ja vapauden vihol­li­sia kohtaan, vel­jel­li­nen soli­daa­ri­suus kaikkien maiden työ­tä­te­ke­vien ja kaikkien kansojen kanssa.”

Kosmonautti kuuluisuutensa vankina

Tähän muottiin mah­tu­mi­nen ei ollut aivan helppoa. Juhlatilaisuudesta toiseen matkaava kos­mo­naut­ti oli jo muutaman vuoden päästä väsynyt — ja se näkyy hänestä otetuissa valo­ku­vis­sa. Media sai tehdä kaikkensa pitääk­seen jul­ki­suus­ku­van puh­toi­se­na. Tupakat retusoi­tiin valo­ku­vis­ta, nais­seik­kai­luis­ta vaiettiin, jul­ki­suu­des­sa perhe-elämä oli aina onnel­lis­ta. Kun Gagarinilta kysyttiin vähän lennon jälkeen, mikä ava­ruus­len­nos­sa oli ollut vaikeinta, on vastaus selvä: ”Kuuluisuus”.

Gagarin olisi halunnut vielä lentää ava­ruu­teen. Hän aloit­ti­kin inten­sii­vi­sen har­joit­te­lun vuosien kiertue-elämän jälkeen, mutta sai surmansa har­joi­tus­len­nol­la maa­lis­kuus­sa 1968, vain seitsemän vuotta ava­ruus­len­ton­sa jälkeen. Kosmonautin jul­ki­suus­ku­vaa kont­rol­loi­vat tahot huo­kai­si­vat mah­dol­li­ses­ti hel­po­tuk­ses­ta. Sankarin ikään­ty­mi­nen saatiin pysäh­ty­mään ennen kuin elä­män­ta­po­jen vaatima vero kävi liian ilmei­sek­si.

Vuoden kuluttua, hei­nä­kuus­sa 1969, koko maailma katsoi samaa tele­vi­sio­ka­na­vaa – ainoas­taan Kiinassa ja Neuvostoliitossa ei suoraa lähetystä Apollo 11:n las­keu­tu­mi­ses­ta Kuun pinnalle näytetty. Yksi aikakausi kylmän sodan historiaa päättyi. Neuvostoliitto oli hävinnyt viimeisen erän ava­ruus­kil­pai­lus­ta, ja kulttuuri ympärillä oli muuttunut. Hruštšovin ajan opti­mis­ti­nen kom­mu­nis­min raken­ta­mi­nen oli vaihtunut Brežnevin aikaan. Yhä uudet ja uudet saa­vu­tuk­set olivat arki­päi­väis­tä­neet myös avaruuden val­loi­tuk­sen. 1980-luvulle tultaessa ei kukaan enää ottanut puheeksi pian koittavaa kom­mu­nis­mia.

Syy ava­ruus­len­to­jen arki­päi­väis­ty­mi­seen löytyy myös ankarasta sen­suu­ris­ta. Kun jär­jes­tel­mä pakotti jat­ku­vas­ti koros­ta­maan ainoas­taan onnis­tu­nei­ta saa­vu­tuk­sia, ei san­ka­ruut­ta lopulta ollut aivan helppoa perus­tel­la. Koska epä­on­nis­tu­mi­sis­ta ja vaa­ra­ti­lan­teis­ta piti kulissien säi­lyt­tä­mi­sen vuoksi vaieta, alkoi ava­ruus­mat­kai­lu vaikuttaa tylsältä. 

40410026484_71746539b0_k

Venäjän segmentti Kansainvälisellä ava­ruus­a­se­mal­la vuonna 2018. Kuva: NASA Johnson/​Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)

Kun kirjoitan tätä, on ava­ruu­des­sa käynyt satoja ihmisiä. Tällä hetkellä heitä on siellä kuusi. Kansainvälinen miehistö elää ja työs­ken­te­lee kan­sain­vä­li­sel­lä ava­ruus­a­se­ma ISS:lla. Puolet mie­his­tös­tä on juuri vaihtunut. Uuden kolmikon lento ei ylittänyt uutis­kyn­nys­tä — harvoin ava­ruus­len­not enää niin tekevät. Avaruuskilpaa ei enää käydä kil­pai­le­vien maa­il­man­jär­jes­tel­mien välillä vaan eri­lais­ten kau­pal­lis­ten toi­mi­joi­den kesken.

12.4. juhlitaan kuitenkin yhä Gagarinin lentoa. Vuodesta 2011 eteenpäin päivää on maa­il­man­laa­jui­ses­ti vietetty YK:n yleis­ko­kouk­sen pää­tök­sel­lä kan­sain­vä­li­se­nä mie­hi­tet­ty­jen ava­ruus­len­to­jen päivänä. 2000-luvun alusta asti rie­hak­kaam­pi Yuri’s Night on kerännyt yhteen ava­ruu­des­ta innos­tu­nei­ta ihmisiä ympäri maailmaa. Tapahtuma yhdistää ava­ruu­teen liittyviä luentoja ja työpajoja suo­ra­su­kai­seen juh­lin­taan. Olen varma, että tämä konsepti olisi ollut Gagarinin itsen­sä­kin mieleen. Hyvää kos­mo­nau­tii­kan päivää kaikille!

Juttu perustuu kir­joit­ta­jan väi­tös­kir­jaan: Gagarinin hymy. Avaruus ja sankaruus neu­vos­to­va­lo­ku­vis­sa 1957 – 1969, sekä sen pohjalta toi­mi­tet­tuun tie­to­kir­jaan: Picturing the Cosmos. Visual History of the Early Soviet Space Endeavour. 

  • Podcast-lukija: Bruno Gronow
  • Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
  1. Andrews James T, Siddiqi, Asif A. (toim.) 2011. Into the Cosmos. Space Exploration and Soviet Culture. 
  2. Gerovitch, Slava 2015. Soviet Space Mythologies: Public Images, Private Memories, and the Making of a Cultural Identity. 
  3. Jenks, Andrew L. 2012. The Cosmonaut Who Couldn’t Stop Smiling. The Life and Legend of Your Gagarin. 

Kirjoittaja

Iina Kohonen on valmistunut kulttuuriantropologiksi Helsingin yliopistosta ja väitellyt taiteen tohtoriksi valokuvasta Aalto yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulusta. Hän työskentelee tutkimusetiikan asiantuntijana Tutkimuseettisessä neuvottelukunnassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?

Bali tunnetaan vehreänä paratiisina, jonka tenhossa kietoutuvat yhteen saaren valtavan kaunis luonto ja hindulaisen, näyttäviä rituaaleja korostavan henkisyyden erityispiirteet. Saaren menneisyys on kuitenkin kaikkea muuta kuin taianomainen: Bali oli aikanaan merkittävä alueellinen orjakaupan keskus.

Jalkapallon MM-kisojen aikaan valtava joukko ihmisiä kaikkialla maailmassa siirtyy väliaikaisesti edustamaan jotakin muuta kansalaisuutta kuin sitä, johon hänet normaalissa arjessa liitetään. Maailman suosituin ja seuratuin urheilulaji kietoutuu kiinnostavilla tavoilla nationalismiin ja lainattuihin identiteetteihin.