Kanaämpäri tekee joulun – ainakin Japanissa
Joulun viettoon ei ollut vakiintuneita tapoja Japanissa vielä 1970-luvulla. KFC onnistui täyttämään kulttuurisen tyhjiön markkinoinnillaan.
Joulun viettoon ei ollut vakiintuneita tapoja Japanissa vielä 1970-luvulla. KFC onnistui täyttämään kulttuurisen tyhjiön markkinoinnillaan.
Meidän pieni puutarhamme -elokuvassa kymmenen eri-ikäistä viljelijää avaa katsojalle oven Chilen Santiagossa sijaitsevaan yhteisöpuutarhaan.
Halloween-perinne ammentaa Suomesta. Parisataa vuotta sitten kekrin viettäjät odottivat palkaksi ryyppyä tai uhkasivat uunin rikkomisella.
Illan hämärissä dyykkaajat etsivät jäteastioista esimerkiksi ruokaa, vaatteita ja tavaroita. Vaikka heitä ei juuri näy tai kuulu julkisuudessa, on ns. vapaaehtoinen dyykkaus voimissaan varsinkin suurissa…
Millainen on suomalaisen suhde marjoihin? Tämän kertaisessa jaksossa perehdytään marjoihin tapojen, merkitysten ja ruokakulttuurin kautta. Jaksossa vieraana on kulttuurihistorian tutkija, dosentti, filosofian tohtori Hannele Klemettilä-McHale.…
Työsuhteet takaisivat ruokaläheteille perusturvan, kuten sairaslomat, ja poistaisivat näennäisyrittäjyyden mahdollistaman hyväksikäytön.