Siirry suoraan sisältöön

Poro syntipukkina

Teksti ja kuvat: Tapio Nykänen, YTT. Podcast-lukija: Bruno Gronow. 

Suomalaisessa mediassa on syksyllä 2016 käsitelty kriittiseen sävyyn tunturialueiden poronhoitoa. Poroihmisiä on syytetty luonnon monimuotoisuuden tuhoamisesta, eroosion aiheuttamisesta ja harvinaisten kasvien hävittämisestä1. Ongelmien syynä jutuissa on pidetty lähinnä ylilaidunnusta, siis liian suurta poromäärää käytettävissä olevaan tilaan nähden. Osassa kirjoituksista ylilaidunnuksen syynä on puolestaan pidetty poronhoitajien ja nimenomaan tunturialueiden saamelaisten poronhoitajien ahneutta.

Joukko suomalaisia laitumia tutkivia ekologeja julkaisi Helsingin Sanomissa 29.9. vastakirjoituksen, jossa he toteavat, että erityisesti jäkäliköt (joita pitäisi käyttää talvilaitumina) ovat Suomessa todella kuluneet enemmän kuin naapurimaissa. Pääsyynä he pitävät kuitenkin puutteellisia mahdollisuuksia laidunkiertoon, ei poromäärää sinänsä. Porotiheydet esimerkiksi Enontekiöllä ovat suurin piirtein samanlaisia kuin rajan toisella puolella Norjassa. Laidunkiertoon liittyvät hankaluudet puolestaan kytkeytyvät suomalaiseen järjestelmään, jossa poronhoitoalue on jaettu alueellisesti melko pieniin poronhoitoyksikköihin (paliskuntiin), sekä poronhoitolakiin, joissa kirjoittajat näkevät kehittämisen varaa. Eroosiota poro ei tekstin mukaan juuri aiheuta. Sen sijaan poroja tarvitaan lieventämään ilmastonmuutoksen vaikutuksia tuntureiden kasvistoon2.

Vastakirjoituksen laatijoista erikoistutkija Jouko Kumpula ja professori Lauri Oksanen tarkensivat järjestelmään liittyviä ongelmia Lapin Kansan haastattelussa 4.10. Oksasen mukaan paliskuntia 1900-luvun alussa perustettaessa ei kiinnitetty tarpeeksi huomiota laidunkierron mahdollisuuteen. Ongelmaa on sittemmin pahentanut se, että kilpaileva maankäyttö on pirstonut laitumia. Poronhoitolakia Oksanen kehotti muutettavan siten, että paliskunnilla olisi laillisia keinoja rangaista yksittäisiä poronhoitajia, jotka eivät noudata määräyksiä esimerkiksi poroluvuista. Kumpula huomautti haastattelussa, että myös liian suuret poromäärät ovat joillakin alueilla laidunten kulumisen syynä.

Ekologien puheiden valossa Suomen alueen poronhoidon ongelmat näyttävät pikemminkin rakenteellisilta kuin poronhoitajien ahneudesta johtuvilta. Pohdin tässä kirjoituksessa sitä, miksi poronhoitajia syyttävä ylilaidunnus-narratiivi kuitenkin on ollut varsinkin tunturialueiden poronhoitoa käsittelevässä media-aineistossa hallitsevassa roolissa. Tekstin tarkoitus on nostaa esiin näkökulmia ja ehdottaa etenemissuuntia. Lähtökohtana kirjoitukselle ovat syksyn 2016 lehtijutut.

Romanttinen luonto

Yksi syy poronhoidon kielteiseen julkiseen käsittelyyn on se, että elinkeinoon todella liittyy ongelmia, vaikka niiden luonteesta ei vallitsekaan yksimielisyyttä. Talvilaidunten jäkäliköt ovat kuluneita, mikä lisää tarvetta porojen ruokinnalle. Lisäruokinta voidaan nähdä tai olla näkemättä periaatteellisena pulmana, mutta joka tapauksessa se lisää kustannuksia. Jäkälikköjen kulumista voidaan pitää ongelmana myös luonnon monimuotoisuuden kaventumisen kautta, vaikka ekologisessa tutkimuksessa ei ollakaan yksimielisiä siitä, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Jäkäliköt toipuvat aikanaan suurestakin laidunpaineesta. Lisäksi jäkälikköjen kulumista, ja siitä seuraavaa kasvillisuuden muutosta etenkin muilla alueilla kuin luontaisilla talvilaitumilla eli sisämaan kankailla, voidaan tarkastella myös ekosysteemien muutoksena, johon poliittiset rajat usein vaikuttavat.

Kuva: Tapio Nykänen

Kuva: Tapio Nykänen

Ongelmia poronhoidolle ovat viime vuosina aiheuttaneet myös kilpaileva maankäyttö, kuten matkailu, kaivoshankkeet, metsätalous ja voimalaitokset, jotka lisäävät laidunten ahtautta paikoin dramaattisesti. Lisäksi joissain paliskunnissa on ollut sisäisiä kiistoja, jotka ovat vaikeuttaneet poromäärien sääntelyä. Kaikista näistä ongelmista on mahdollista kuitenkin puhua ratkaisukeskeisesti, eikä poronhoidon kielteinen julkisuus selity siten vain niillä. Luon katsauksia seuraavaksi siihen, mitä muita seikkoja asiaan voi liittyä.

Ensinnäkin on huomattava, että se, mitä pidämme säilyttämisen arvoisena luontona, on riippuvaista kulttuuristamme. Vaalittavaa luontoa voivat olla niin koskemattomaksi mielletty metsä kuin vaikkapa maatalousympäristö. Sosiologi Raymond Williams kuvailee, miten pensasaidat ovat Englannissa muuttuneet ”luonnoksi”, jota halutaan säilyttää. Hieman samaan tapaan Suomessa maatalouden jättämiä jälkiä siedetään ja arvostetaan: käytöstä poistuneita niittyjä pyritään pitämään auki niittotalkoilla ja lampaiden avulla. Myös poronhoitoalueen ympäristö on muovautunut sellaiseksi kuin se on osin juuri poron laidunnuksen vaikutuksesta. Pohjoisen luontoa ei kuitenkaan yleensä nähdä kulttuurimaisemana tai kulttuuriluontona samassa mielessä kuin maatalousympäristöjä. Tämä liittynee osittain siihen, että emme osaa kovin hyvin lukea poronhoidon vaikutusta luontoon, lukuun ottamatta kenties jäkälikköjen kulumista. Toisaalta Lapin luontoa ei myöskään usein katsota kulttuurimaisemana. Sen sijaan katsetta ohjaa länsimaiseen kulttuuriseen kuvastoon kuuluva romantisoitu näkemys tyhjästä ja ”koskemattomasta” erämaasta.

kuva3

Kuva: Tapio Nykänen

Kaikki poronhoidon kriitikot eivät tietenkään vetoa koskemattomuuteen tai romantisoituihin arvoihin. Erityisesti tutkijat puhuvat mieluummin luonnontilasta ja sen järkkymisestä. Luonnontilan käsitteellä puolestaan voidaan viitata hyvin erilaisiin asioihin, kuten tiettyjen kasvien häiriöttömältä näyttävään esiintymiseen tai sellaisten luonnonlaidunten kokonaisuuteen, jotka turvaavat poroille riittävän ravinnonsaannin kaikkina vuodenaikoina. Useimmiten kritiikissä myönnetään, että kulttuurilla, ihmisillä ja taloudellisilla seikoilla on arvoa niilläkin, mutta ihmisten roolin katsotaan ylikorostuneen luonnontilan kustannuksella, mikä uhkaa myös kulttuuria ja taloudellista kannattavuutta. Tavallista on katsoa asiaa tällöin jonkin ajallisesti tai paikallisesti rajatun luonnontilan käsitteen kautta. Jos luonnontilan käsitteeseen kytketään ilmastonmuutos ja sen todennäköiset vaikutukset Lapin luontoon tai jos luonnon muuttuvaisuutta korostetaan, asia muuttuu tavallisesti monimutkaisemmaksi.

On todennäköistä, että sekä romantisoivaan puhetapaan että luonnontieteelliseen asennoitumiseen liittyy yleisempää ympäristöhuolta. Monet ovat tietoisia siitä, että ihmiset ympäri maapallon jättävät ympäristöönsä jälkiä, jotka kaventavat luonnon monimuotoisuutta ja vaikeuttavat omia elinmahdollisuuksiamme tulevaisuudessa. Huoli purkautunee helpommin konkreettisesti osoitettua ja hallittavissa olevaksi koettua vastustajaa kuin vaikkapa kasvotonta ilmastonmuutosta vastaan. Samaan asetelmaan voi liittyä pettymys siitä, että alkuperäiskansat, joiden piti edustaa kestävää ja autenttista luontosuhdetta, osoittautuvat kykeneviksi jättämään ympäristöönsä jälkiä. Nämä jäljet saattavat edelleen olla kaupunkeihin tai vaikkapa viljelyyn verrattuna hyvin rajattuja, mutta jos odotukset ovat olleet epärealistisia, voi pettymys tuntua suurelta. Kokijasta voi tuntua, että viimeinenkin kestävän luontosuhteen rakenne on murtumassa, mikä toimii ikään kuin symbolina koko länsimaisen elämäntavan kestämättömyydelle. Rappiota voi symboloida jopa porojen ruokintaan tarkoitettu heinäpaali, jonka jäännökset häiritsevät kesäistä kulkijaa3.

Suomalainen tunturi suomalaisille

Yksi käsityksiä ja puhetapoja muokkaava tekijä on Lapin merkitys Suomen kansallisvaltion kontekstissa. Tämä ulottuvuus on korostunut erityisesti keskustelussa Käsivarren Lapissa sijaitsevan Mallan luonnonpuiston laidunkäytöstä. Mallan maaperä on kalkkipitoista ja ylläpitää suomalaisittain harvinaista kasvistoa. Samoja kasveja kasvaa enemmälti esimerkiksi Ruotsin ja Norjan Kölivuoristossa, mutta Suomessa niiden arvo on yleensä liitetty siihen, että muualla maassa kasveja ei tavata. Malla on tärkeä siis nimenomaisesti suomalaisena tunturialueena.

Tämä teema on näkynyt myös syksyn 2016 kirjoituksissa. Malla kuvataan uhanalaisena kansallisena kukkapuistona, jota termiitin tavoin kaiken edestään syövät porot uhkaavat. Symboliikka kiteytyy Suomessa (mutta ei esimerkiksi Norjassa, Ruotsissa ja Itä-Grönlannissa) harvinaiseen jääleinikkiin, jossa tuntuvat tiivistyvän sekä suomalaisen ympäristön kuluminen että luonnon kokonaisvaltainen murtuminen ihmisen ahneuden edessä. Kauniissa pienessä kasvissa kiteytyy kamppailu siitä, millaisena tunturit pitää säilyttää, ja kuka niiden käytöstä saa päättää. Jääleinikistä tulee toimija, jolla on oma ääni, ja joka tahtoo asettaa konkreettisia rajoja sille, miten ihmiset saavat alueella toimia. Jääleinikki toisin sanoen tekee politiikkaa hieman samaan tapaan kuin myrskyt tai muut luonnonilmiöt, jotka vaikuttavat lainsäädäntöön tai julkiseen debattiin.

Mallan luonnonpuistoon liittyvässä kiistassa on toki useita muitakin ulottuvuuksia, joita ei syksyllä 2016 kirjoituksissa juuri tuotu esille. Puisto on ollut tärkeä kesälaidun Suomen puolelle jääneille saamelaisporonhoitajille sen jälkeen, kun valtioiden rajat vuosina 1852 ja 1889 suljettiin porojen muuttoliikkeeltä. Toisaalta Mallassa näkyvät konkreettisesti Käsivarren paliskunnan sisäiset kiistat, kun paliskunnan yhteydestä irtautuneen perheen porot ovat keskittyneet laiduntamaan ympäri vuoden lähellä Kilpisjärveä ja siis myös Mallassa. Lisäksi Mallalla on suurta henkilökohtaista merkitystä monille poroihmisille, joiden sukujen ylimuistoista kesälaidunmaata puiston alue on, mutta myös biologeille, joilla saattaa olla alueella vuosikymmenten tutkimushistoria. Kaikki tekijät muodostavat vyyhdin, jonka avaamiseen on ollut vaikea löytää ratkaisua.

Kuva: Tapio Nykänen

Kuva: Tapio Nykänen

”Kansalliseen huoleen” liittyy myös se, että poronhoidon voidaan kokea konkreettisesti vaikuttavan kaikkiin suomalaisiin. Porot laiduntavat erityisesti pohjoisissa paliskunnissa pääosin valtion omistamilla mailla, joiden on lehtikirjoituksissa esitetty kuuluvan kaikille. Asiaan on vedottu myös saamelaisalueiden kohdalla huolimatta siitä, että maiden hallintaan liittyvät kysymykset ovat toistaiseksi osin avoimia. Muun muassa perustuslaki ja poronhoitolaki turvaavat saamelaisten oikeuden harjoittaa kulttuuriinsa olennaisesti kuuluvia elinkeinoja saamelaisalueilla, mutta käytännössä valtio on usein pidättänyt itsellään oikeuden tehdä elinkeinoihin ja luonnonkäyttöön liittyviä päätöksiä riippumatta saamelaisten kannoista. Tämä asennoituminen näyttäisi ohjaavan edelleen myös julkista keskustelua. Lisäksi poroelinkeinoa tuetaan verovaroin (monien muiden elinkeinojen tapaan). Julkisessa puheessa on näin ollen mahdollista esittää, että poronhoito kuluttaa yhteistä omaisuutta ongelmallisella tavalla. Taloudellisen niukkuuden aikana tällainen argumentointi vetoaa yleisöön. Verovarojen väärään käyttöön vedottiin syksyllä 2016 erityisesti lehtijuttujen kommenttipalstoilla.

Yleiseen suhtautumiseen poronhoitoon vaikuttanee myös se, että harva elinkeinon ulkopuolinen varsinkaan Etelä-Suomessa tuntee poroelämää kovin hyvin. Tuntemattomaan voidaan liittää romantisoivia mutta myös kielteisiä ja epäluuloisia mielikuvia helpommin kuin tuttuun ja lähellä olevaan. Poronhoidon arki saattaa jäädä etäiseksi myös paikallisille ihmisille, jotka eivät ole kytkeytyneet elinkeinoon. Poronhoitajat ja erityisesti saamelaiset poronhoitajat saattavat julkisessa tilassa esiintyä edelleen toiseutettuina, vierasta, outoa ja tuntematonta edustavina.

Rakenteet ja mittakaavat

Viimeinen mutta ei todennäköisesti vähäisin tekijä poronhoidon negatiiviseen julkiseen käsittelyyn syksyllä 2016 lienee ollut yksinkertaisesti se, että monimutkainen tilanne onnistuttiin esittämään riittävän uskottavasti kärjistyneessä ja yksinkertaistetussa valossa. Ei ole tavatonta, että vaikeat ja epäselvät rakenteelliset ongelmat pyritään ratkaisemaan etsimällä yksi selkeä syntipukki ja poistamalla sen aiheuttama häiriö. Tässä tapauksessa huomio kiinnittyi poron vaikutukseen jäkälään ja jääleinikkiin. Asetelmasta poistettiin tilanteen historialliset ja poliittiset syyt sekä ratkaisujen inhimilliset, kulttuuriset ja taloudelliset vaikutukset. Myös osa ekologisista prosesseista häivytettiin. Poron laidunnuksella on monien harvinaisten kasvien esiintymiseen todennäköisesti myönteisiä vaikutuksia, mitä jutuissa ei tuotu esille.

kuva2

Kuva: Tapio Nykänen

Luonnonkäytön hallinnan yleinen ongelma on se, miten erilaisten tilallisten ja ajallisten skaalojen vaikutukset pystytään ottamaan päätöksissä huomioon. Esimerkiksi ilmastonmuutos on globaali prosessi, joka vaikuttaa paikallisesti. Poromääriä säätelemällä voidaan vaikuttaa sekä myönteiseksi että kielteiseksi koetuilla tavoilla niin paikallisympäristöön kuin ilmastonmuutokseen, mutta molempiin vain rajoitetusti. Kokonaisuuteen vaikuttavat eri tasojen poliittiset päätökset, globaali teollisuus, muu paikallinen maankäyttö ja eri tahojen kulttuuriset toimintamallit. Ongelmat eivät pelkisty yhteen tai kahteen suureeseen vaan niissä on useita ulottuvuuksia. Erilaisten skaalojen sovittamisen hankaluutta päätöksenteon näkökulmasta on tarkasteltu myös monitieteisessä laiduntutkimuksessa. Asia on kuitenkin edelleen epäselvä ja vaatisi lisää empiiristä tutkimusta maailmassa, jossa sekä pienet kulttuurit että paikalliset ympäristöt ovat monin paikoin uhanalaisia, ja joka lisäksi on koko ajan enemmän ja enemmän keskinäisriippuvainen.

  1. esim. Lapin Kansa 31.8., 3.9., 6.9., 13.9., 8.10.; Helsingin Sanomat 19.9., 25.9., 28.9.
  2. Porolaidunnus ehkäisee pensaiden ja puiden levittäytymistä tuntureille. Tämä sekä suojelee nykyistä kasvustoa että osaltaan hidastaa tundra-alueiden lämpenemistä. Matalakasvuinen tundra säilyy keväällä pitempään lumipeitteisenä ja heijastaa auringonvalosta suuremman osan takaisin avaruuteen.
  3. Helsingin Sanomat 5.11.2016

Lukemista

Haila, Yrjö & Lähde, Ville (toim.) 2003. Luonnon politiikka. Vastapaino: Tampere.

Helander-Renvall, Elina (2016) Sámi society matters. Lapland University Press: Rovaniemi.

Jokinen, Mikko (toim.) 2005: Poronhoidon ja suojelun vaikutukset Mallan luonnonpuistossa. www.metla.fi/julkaisut/mt/2005/mt-941.pdf.

Järvinen, Antero, Heikkilä, Tuomas & Lahti, Seppo (toim.) 2014. Tieteen ja taiteen tunturit. Gaudeamus: Helsinki.

Keskitalo, E.C.H., Horstkotte, T., Kivinen, S. et al. Ambio (2016) 45: 742. doi:10.1007/s13280-015-0757-2

Oksanen, Lauri & Olofsson, Johan (2005) Poron kesälaidunnuksen vaikutus harvinaisiin tunturikasveihin: kasviekologinen perspektiivi Mallan porottomuuden jatkumiseen. Teoksessa Mikko Jokinen (toim.) 2005: Poronhoidon ja suojelun vaikutukset Mallan luonnonpuistossa. www.metla.fi/julkaisut/mt/2005/mt-941.pdf. 139–156

Nykänen, Tapio (2016) Historiallisen kulttuurimaiseman poliittisuus. Teoksessa Tapio Nykänen & Leena Valkeapää (toim.) Kilpisjärven poliittinen luonto. Matkoja Käsivarren kulttuurimaisemassa. SKS: Helsinki. 9-40

Nykänen, Tapio & Valkeapää, Leena (toim.) 2016. Kilpisjärven poliittinen luonto. Matkoja Käsivarren kulttuurimaisemassa. SKS: Helsinki.

Tuomi, Maria & Ravolainen, Virve (2016) Poro Pohjois-Fennoskandian tunturilaitumilla. Teoksessa Tapio Nykänen & Leena Valkeapää (toim.) Kilpisjärven poliittinen luonto. Matkoja Käsivarren kulttuurimaisemassa. SKS: Helsinki. 98–159

Valkeapää, Leena (2011) Luonnossa. Vuoropuhelua Nils-Aslak Valkeapään tuotannon kanssa. Maahenki: Helsinki.

Williams, Raymond (2003) Luontokäsitykset. Teoksessa Yrjö Haila & Ville Lähde (toim.) Luonnon politiikka. Vastapaino: Tampere. 37–66

Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Tapio Nykänen

Tapio Nykänen on Lapin yliopistossa työskentelevä yhteiskuntatieteiden tohtori, politiikan tutkija ja sosiologi. Hän on tutkinut saamelaisuuteen, poroelämään, maahanmuuttoon, poliittiseen retoriikkaan sekä uskonnon ja politiikan suhteisiin liittyviä kysymyksiä.Katso kirjoittajan artikkelit