Ongelmallinen rodun käsite on pohjoisamerikkalaisessa kulttuurissa keskeinen. Tämä näkyy voimakkaimmin erottelussa mustien ja valkoisten amerikkalaisten välillä.
Amerikkalainen kulttuuri luokittelee sekä afroamerikkalaiset että Yhdysvaltoihin muuttaneet afrikkalaiset siirtolaiset samaan rotuun kuuluviksi. Tämä pätee yhtälailla valtaväestön käsityksiin heistä kuin myös maan virallisiin väestönlaskentoihin, joissa molempia ryhmiä varten on olemassa yksi kategoria: ”mustat”. Luokitus pitää sisällään valtaisan sosiaalisen, kulttuurisen ja kielellisen kirjon eikä olekaan yllättävää, että siihen kuuluvat eivät yleensä itse koe muodostavansa yhtä ”mustaa yhteisöä”. Jaettu afrikkalainen alkuperä kuitenkin mahdollistaa ajatuksen yhtenäisyydestä, kun taas erilaiset historialliset kokemukset tuntuvat vievän ryhmiä erilleen.
Venäjän humanistisen valtionyliopiston antropologian professori Dmitri Bondarenko on tutkinut näiden kahden ryhmän käsityksiä toisistaan haastatteluiden ja osallistuvan havainnoinnin keinoin. Vuosina 2013–2014 Bondarenko työryhmineen teki kenttätyötä yhteensä kuudessa Yhdysvaltain osavaltiossa sekä afroamerikkalaisten että afrikkalaissiirtolaisten parissa. Hän julkaisi tutkimukseen perustuvan artikkelin Suomen Antropologi -lehden numerossa 3/2015.
Rotu on amerikkalaisen kulttuurin hankalimpia kategorioita ja tämä pätee erityisesti erotteluun mustien ja valkoisten amerikkalaisten välillä. Vaikka Yhdysvaltain väestönlaskennoissa vastaajat voivat itse vapaasti valita oman rotunsa ja vuodesta 2000 lähtien vieläpä enemmän kuin yhden, on niin sanotulla yhden tipan säännöllä edelleen vankka sija amerikkalaisten rodullisten identiteettien muodostuksessa.
Pelkistettynä tämä sääntö sanoo, että mikäli lapsen molemmat vanhemmat kuuluvat samaan rotuun, perii lapsi molempien vanhempiensa rodun, mutta vanhempien kuuluessa eri rotuihin lapsi perii aina ei-valkoisen vanhempansa rodun. Näin ollen kaukaiselta mustalta esivanhemmalta periytyvä ”yksi veritippa” tekee hänen kaikista jälkeläisistään mustia. Tämä on perin omituinen sääntö kulttuurissa, joka nykyisin kaikissa muissa suhteissa lukee lapset yhtälailla sekä isiensä että äitiensä jälkeläisiksi, ja kuten arvata saattaa, sitä on käytännössä noudatettu varsin vaihtelevasti.
Yhdysvaltain väestökirjanpitoon perehtynyt sosiologi Robert Stuckert arvioi, että jo 1970-luvulla noin 24 prosentilla valkoisiksi luokitelluista amerikkalaista oli afrikkalaisia esivanhempia, kun taas 80 prosentilla mustista oli ei-afrikkalaisia esivanhempia. Kun otetaan huomioon väestöryhmien välinen suuri kokoero – valkoisia oli tuolloin noin 177 miljoonaa ja mustia 23 miljoonaa – on helppo havaita, että ne amerikkalaiset, joilla on afrikkalaisia sukujuuria, ovat suurimmaksi osaksi valkoihoisia.Epäloogisuudestaan ja häilyvyydestään huolimatta rotu on amerikkalaisille sosiaalinen fakta ja siksi vaikeasti kyseenalaistettavissa. Vaikka kymmenet miljoonat amerikkalaiset voisivat täysin perustellusti olla yhtä aikaa sekä valkoisia että mustia (tai eivät kumpiakaan), tärkeämmäksi nähdään edelleen se, että he ovat jompaakumpaa. Täten rodun kipupisteet amerikkalaisille eivät liity niinkään käsitteen ristiriitaisuuteen vaan näkemyksiin oman rodun asemasta, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Kysymys siitä, ovatko afroamerikkalaiset ja afrikkalaiset siirtolaiset ”samalla puolella”, nousee esille juuri tätä taustaa vasten.
Bondarenko tähdentää, että ryhmien keskinäisistä suhteista on vaikeata sanoa mitään yleispätevää. Afrikkalaisten laajamittainen maahanmuutto Yhdysvaltoihin alkoi todenteolla vasta 1980-luvulla ja ensimmäisen polven siirtolaiset samaistuvat ensisijaisesti lähtömaahansa tai johonkin sen etnisistä ryhmistä ja näkevät itsensä vasta toissijaisesti afrikkalaisina. Monet heistä kohtaavat sosiaalisen todellisuuden, jossa ihmisiä luokitellaan rodun perusteella, ensikertaa vasta tullessaan Amerikkaan.
Joillekin afroamerikkalaisista nämä afrikkalaiset ovat lähinnä vain ”ulkomaalaisia”, jotka sattuvat olemaan mustia, joista monet puolestaan näkevät afroamerikkalaiset pelkästään yhtenä Amerikan monista etnisistä ryhmistä. Näille ihmisille kysymykset ”mustien yhtenäisyydestä” ovat jokseenkin yhdentekeviä. Toiset sen sijaan pitävät yhtenäisyyden luomista ensiarvoisen tärkeänä, jolloin ajatus molempien ryhmien afrikkalaisesta alkuperästä nousee hallitsevaksi teemaksi. 
François-Auguste Biard: The Slave Trade (Slaves on the West Coast of Africa), noin 1833.
Bondarenkon tutkimuksessa tärkeimmät yhteneväisyydet ryhmien välillä löytyvät heidän tavoistaan tarkastella omaa menneisyyttään, mutta myös tiukimmat kiistakysymykset ovat samaa perua. Molemmille ryhmille tärkeimpiä historian tapahtumia sitoo yhteen ajatus mustien kamppailusta valkoista sortovaltaa vastaan, mutta se, mitkä tapahtumat ja ajanjaksot ymmärretään ratkaisevimmiksi nykyisyyden kannalta ja mikä rooli kullakin ryhmällä niissä oli, jakaa näkemyksiä.
Atlantin ylittävä orjakauppa ja orjuus Amerikassa synnyttivät ”mustan amerikkalaisuuden”. Orjuus, siihen liittyvä rasistinen ideologia ja myöhempi rotuerottelupolitiikka näyttäytyvät Bondarenkon tekemissä haastatteluissa traumana, josta toipuminen jatkuu edelleen, joskin niistä selviytyminen orjien vapautuksen ja kansalaisoikeustaistelun seurauksena nähdään suurena yhteisenä saavutuksena. Mikä tärkeintä, afroamerikkalaiset eivät näe Yhdysvaltoja vieraana yhteiskuntana, johon heidän tulisi sopeutua. He ovat enneminkin ”todellisia amerikkalaisia”, jotka työllään rakensivat nyky-Amerikan mutta jotka eivät koskaan ole päässeet kunnolla osallisiksi sen vauraudesta.
Afrikkalaisille orjakauppa seurauksineen puolestaan ilmentää eurooppalaisten ja arabien väkivaltaa ja taloudellista hyväksikäyttöä, mutta se nähdään nimenomaan menneisyyden ilmiönä – se ei ole tehnyt afrikkalaisista sitä mitä he tänä päivänä ovat. Tästä asetelmasta seuraa kaksijakoinen suhde: yhtäältä afroamerikkalaiset voivat pitää afrikkalaisia kadotettuina sukulaisinaan, joiden jälleennäkeminen on vihdoinkin mahdollista, mutta toisaalta heitä voidaan myös kohdella vieraina, jotka saapuvat nauttimaan modernin yhteiskunnan tarjoamista eduista ymmärtämättä sitä piinaa ja kärsimystä, jonka sen rakentaminen on aikanaan vaatinut. Jälkimmäisen näkemyksen taustalla kummittelee lisäksi kysymys afrikkalaisten historiallisesta osallisuudesta orjakaupassa.
Monille afrikkalaisille siirtolaisille eurooppalainen kolonialismi ja Afrikan valtioiden itsenäisyystaistelu merkitsevät samanlaista historiallista koettelemusta kuin mitä orjuus afroamerikkalaisille. Samaan tapaan joitakin afrikkalaisia vaivaa se, tietävätkö ja ymmärtävätkö afroamerikkalaiset todella mitä he ovat joutuneet läpikäymään. Bondarenkon mukaan näissä keskusteluissa viitataan usein epäsuorasti kysymykseen siitä, ovatko orjuus ja kolonialismi vertailukelpoisia historiallisina tragedioina. Molempien mantereiden asukkaita yhdistävää afrikkalaista identiteettiä kannattavat pyrkivät lähinnä välttämään tämän tapaisia rinnastuksia ja esittävät orjuuden ja kolonialismin osina suurempaa taistelua, jota mustat kaikkialla ovat joutuneet käymään.
Nämä ovat esimerkkejä siitä yhtäaikaisesta kiintymyksestä ja hylkimisestä, jonka Bondarenko näkee tunnusmerkilliseksi kahden ryhmän väliselle suhteelle. Rodun yhteiskunnallista merkitystä Amerikassa on lähestytty enimmäkseen mustien ja valkoisten välisen vastakkainasettelun ja hierarkian näkökulmasta. Bondarenkon tutkimus tuo tähän uudenlaisen kolmannen ulottuvuuden. Lisää Bondarenkon tutkimuksesta voi lukea Suomen Antropologin numerosta 3/2015. Samassa numerossa Michael Amundsen tarkastelee Jack Kerouacin Matkalla-romaania etnografisena kuvauksena amerikkalaisten vähemmistöryhmien elämästä 1940- ja -50-luvuilla. Heidi Härkönen puolestaan pohtii nykykuubalaisten suhtautumista sosialistisen hallinnon muuttuvaan rooliin heidän arkielämässään.
Suomen Antropologi on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä vertaisarvioitu tieteellinen aikakausjulkaisu. Keväällä 2016 siitä tulee kaikille avoin verkkojulkaisu.
Toimitus
Lukemista
- Bondarenko, Dmitri M. 2015. Has the Past Passed? On the role of historic memory in shaping the relations between African Americans and contemporary African migrants in the USA. Suomen Antropologi: Journal of the Finnish Anthropological Society 40 (3): 5–30.
- Palmié, Stephan 2007. Genomics, divination, “racecraft”. American Ethnologist 34 (2): 205–222.
- Stuckert, Robert P. 1976. “Race” Mixture: The Black Ancestry of White Americans. Teoksessa P. B. Hammond (toim.), Physical Anthropology and Archaeology: Introductory Readings. New York: Macmillan.
