Post by Timo Kallinen

Kuolema ei ole yksiselitteinen biologinen fakta. Antropologinen kuolemantutkimus osoittaa kuolemaan liittyvän valtavasti sosiokulttuurista ja historiallista vaihtelua. Kuolema on myös poliittinen kysymys. 

Kun tiedotusvälineet raportoivat salaliittoteorioista, huomio kiinnitetään yleensä niiden outouteen tai sitkeyteen ja uusiutumiskykyyn. Kun teorioihin uskomiselle on etsitty selityksiä, niitä on useimmiten löydetty ihmisen psyykkisistä ominaisuuksista. Nämä selitysmallit ovat kuitenkin kaikessa yleisyydessään epätyydyttäviä. Ne voivat mahdollisesti kertoa meille jotakin ihmislajin tavoista ajatella ja kommunikoida ympäröivästä maailmasta yleensä, mutta salaliittoteorioiden kaltaisten spesifien ilmiöiden kohdalla niistä on melko vähän apua.

Suvivirrestä on muodostunut viime vuosikymmeninä yhdenlaisen suomalaisen ”kulttuurisodan” symboli. Ainakin 1970-luvulta lähtien julkisuudessa on esitetty käsityksiä, joiden mukaan suvivirren kaltaisten kristillisten hengellisten laulujen esittäminen osana juhlaa, johon kaikkien oppilaiden, heidän perheenjäsentensä ja opettajien oletetaan osallistuvan, loukkaa uskonnottomien ja muihin uskontokuntiin kuuluvien oikeuksia. Vastakkaisen kannan mukaan suvivirsi on osa suomalaista kulttuuria ja perinnettä, jota kaikkien kansalaisten tulisi vaalia.

1600-luvulta lähtien eurooppalaiset filosofit ja tiedemiehet ovat ajatelleet, että kaikissa yhteiskunnissa on uskottu yliluonnollisiin olentoihin, kerrottu tarinoita maailman synnystä ja pohdittu kuolemanjälkeistä kohtaloa. Syntyi käsitys uskonnosta universaalina kategoriana, joka muistutti aika tavalla kristinuskoa. Sen keskiössä oli ero luonnollisen ja yliluonnollisen välillä sekä ihmisen usko jälkimmäisen olemassaoloon. Sittemmin käsite on levinnyt kaikkialle maailmaan ja saanut mitä erilaisimpia merkityksiä.

Amerikkalainen kulttuuri luokittelee sekä afroamerikkalaiset että Yhdysvaltoihin muuttaneet afrikkalaiset siirtolaiset samaan rotuun kuuluviksi. Tämä pätee yhtälailla valtaväestön käsityksiin heistä kuin myös maan virallisiin väestönlaskentoihin, joissa molempia ryhmiä varten on olemassa yksi kategoria: ”mustat”. Luokitus pitää sisällään valtaisan sosiaalisen, kulttuurisen ja kielellisen kirjon eikä olekaan yllättävää, että siihen kuuluvat eivät yleensä itse koe muodostavansa yhtä ”mustaa yhteisöä”. Jaettu afrikkalainen alkuperä kuitenkin mahdollistaa ajatuksen yhtenäisyydestä, kun taas erilaiset historialliset kokemukset tuntuvat vievän ryhmiä erilleen.