Helsingissä valloitetaan kesäkurpitsoin

Kaupunkiviljelyllä on ruoantuotannon ja kasvien kasvattamisen lisäksi kulttuurisia, sosiaalisia ja poliittisia merkityksiä. Sen kautta Suomi on mukana maailmanlaajuisessa kaupunkielämän muutoksessa, johon kytkeytyvät muun muassa katuruokarekat sekä kaupunkitapahtumat.

Mitä yhteistä on kesä­kur­pit­sal­la, kan­sa­lai­suu­del­la ja luonnolla? Kaupunkiviljely. Se on osa suo­ma­lais­ta kau­pun­ki­kult­tuu­ria. Tälläkin hetkellä kymmenet eri laatikko- ja säk­ki­vil­jel­mät valtaavat kau­pun­ki­ti­laa ympäri Suomea, kesä­kur­pit­sa- ja aurin­gon­kuk­ka­sa­dot säkeistä yli pursuten.

Tutkin viime keväänä val­mis­tu­nees­sa pro gradu ‑tut­kiel­mas­sa­ni kau­pun­ki­vil­je­lyä kau­pun­ki­kult­tuu­rin näkö­kul­mas­ta. Tein tut­ki­mus­ta poh­jus­ta­van kent­tä­työn Helsingissä kolmella eri laatikko- sekä säk­ki­vil­jel­mäl­lä. Yhden kesän ajan minulla oli myös oma vil­je­ly­säk­ki täynnä kesä­kur­pit­saa, keskellä vilk­kain­ta Helsinkiä.

Kenttätyön aikana vil­je­li­jät jakoivat koke­muk­si­aan, joita nousi esiin vil­je­li­jöi­den tavoissa kes­kus­tel­la vil­je­ly­toi­min­nas­taan ja vil­jel­mis­tä, sekä tavoissa tuoda toimintaa esiin ja levittää tietoa siitä. Artikkeli perustuu tut­kiel­maa­ni, ja esiin nostamani päätelmät pohjaavat kent­tä­työs­sä infor­mant­tien kanssa käytyihin kes­kus­te­lui­hin.

Sosiaalisesta näkö­kul­mas­ta kau­pun­ki­vil­je­ly yhdistää kau­pun­ki­lai­sia. Ei vain vil­je­li­jöi­tä omilla vil­jel­mil­lään ja vil­je­lyk­sil­tä toisille: vaan myös kaikkia kau­pun­ki­lai­sia urbaanin kan­sa­lai­suu­den motiivien ja vel­vol­li­suuk­sien kautta, jotka kau­pun­ki­lai­set mää­rit­tä­vät toiminnan kautta itse. Kaupunkiviljely kannustaa yhdessä teke­mi­seen oman asuin­kau­pun­gin paran­ta­mi­sek­si, ja edistää eko­lo­gi­sia elä­män­ta­po­ja. Tällä tavoin kau­pun­ki­vil­je­lys­sä yhdis­ty­vät yhtei­söl­li­nen toiminta, poliit­ti­nen vai­kut­ta­mi­nen ja ympä­ris­tö­vai­kut­ta­mi­nen.

Kyllä sitä kaupungissakin on

Viljelijöiden omiin koke­muk­siin ja motii­vei­hin viljellä sisäl­tyi­vät muun muassa luonnon lähei­syy­den ja oman luon­to­suh­teen tavoit­te­lu. Toiselle se tarkoitti mah­dol­li­suut­ta kasvattaa itse kasviksia omaan ruo­ka­pöy­tään, toiselle tilai­suut­ta työntää kädet multaan tai rau­hoit­tua hetkeksi rik­ka­ruo­ho­ja kitkien.

Luonnon mää­ri­tel­mät ja mää­rit­te­ly ovat vahvasti kult­tuu­ri­si­don­nai­sia, ja ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen klas­si­sim­pia aiheita. Luontosuhteen tavoit­te­lun vuoksi aihe nousi esiin myös kes­kus­te­luis­sa kau­pun­ki­vil­je­lys­tä. Asia liittyy laa­jem­paan kes­kus­te­luun kau­pun­ki­lai­sil­la heränneestä tarpeesta löytää yhteys luontoon, ruokaan sekä yhteisöön uudelleen.

Kyl Espakin on luontoa, mut se on tosi pienissä määrin sitä. Se on vaan haa­leam­paa luontoa”, kuvasi yksi infor­man­teis­ta kysyt­täes­sä, onko kau­pun­gis­sa luontoa. Luonto jao­tel­laan ”oikeaan kos­ke­mat­to­maan luontoon” ja muo­kat­tuun luontoon, kuten puistot ja kau­pun­ki­vil­jel­mät.

Perinteinen ympä­ris­tön­suo­je­lu­kes­kus­te­lu perustuu näke­myk­seen kos­ke­mat­to­man luonnon suo­je­lus­ta ja säi­lyt­tä­mi­ses­tä, joka toteutuu parhaiten silloin, kun ihmiset pidetään erossa luonnosta. Kaupunkiviljelijät kokivat viljelmät luonnoksi kau­pun­gis­sa, mutta erottivat sen ”oikeasta luonnosta”.

Kaupunkiviljely nähdään ympäristönsuojelukeskustelujen mää­ri­tel­mien valossa luonnosta erillään, mutta toisen näkökulman mukaan kau­pun­ki­vil­je­ly on jotain luon­non­kal­tais­ta kau­pun­ki­ti­las­sa. Ensimmäinen on pas­sii­vi­nen ja pysyvä mää­ri­tel­mä. Jälkimäinen on aktii­vi­nen mää­ri­tel­mä, jota tuotetaan ja yllä­pi­de­tään toiminnan kautta.

Ympäristö ja luonto eivät olekaan enää niin kaukana omasta eletystä elämästä kau­pun­gis­sa, kun ”omalle pihalle” tuo hieman multaa ja kasveja — ja ennen kaikkea saa ne itse eloon, kasvamaan ja vielä tuot­ta­maan hedelmää. Tämänkaltainen kon­kreet­ti­nen tekeminen ja uuden luonnon luominen omaan elettyyn ympäristöön on sen verran vahva kokemus, että se ei voi olla vai­kut­ta­mat­ta myös koke­muk­siin kau­pun­ki­ti­las­ta.

Oman toi­min­tan­sa kautta infor­man­tit hah­mot­ta­vat kau­pun­ki­vil­je­lyn osaksi kaupungin luontoa. He kokevat tuovansa viljelyn kautta jotain eko­lo­gis­ta, vihreää ja luon­nol­lis­ta kau­pun­ki­ti­laan.

Ympäristönsuojelusta kaupungissa

Luonnon mää­ri­tel­mien lisäksi kau­pun­ki­vil­je­ly­toi­min­ta kulkee käsi kädessä ympä­ris­tö­tie­toi­suu­den kanssa. Kaikki infor­mant­ti­ni olivat val­veu­tu­nei­ta ja tie­dos­ta­via ympä­ris­tön­suo­je­lu­kes­kus­te­luis­ta.

Kaupunkiviljelyn historia nykyi­sen­lai­se­naan ulottuu 1970-luvulle, jolloin kiin­nos­tus ympäristöasioihin heräsi laa­jem­min­kin. Sitä kautta syntyi uuden­lai­nen ajatus kau­pun­ki­vil­je­lys­tä oma­va­rai­se­na ruo­an­tuo­tan­to­na ja kestävänä toi­min­ta­na kau­pun­geis­sa. Tällöin se sai myös nykyisen muotonsa.

Kaupunkiviljely voidaan nähdä vas­ta­reak­tio­na kau­pun­kien ja kau­pun­ki­lais­ten ympäristöä rasit­ta­val­le ja tuhoa­val­le toi­min­nal­le. Kaupunkiviljelyä onkin tar­kas­tel­tu paljon poliit­ti­sen ja eko­lo­gi­sen akti­vis­min kautta. Sitä pidetään hyvin vahvasti vas­ta­rin­ta­lii­keh­din­tä­nä ja kri­tiik­ki­nä val­ta­vir­ran toimille, kuten teol­li­sel­le maa­ta­lou­del­le, kulu­tuk­sel­le ja ker­ta­käyt­tö­kult­tuu­ril­le ja kau­pun­kien katoa­val­le yhtei­söl­li­syy­del­le. Kaupunkitilassa, suuressa väestökeskittymässä, vas­tak­kai­na­set­te­lu­jen paikkoja sekä ris­ti­rii­tai­sia ideo­lo­gioi­ta ja ajat­te­lu­ta­po­ja riittää.

Nykyaikaista kau­pun­ki­vil­je­lyä voidaan tar­kas­tel­la suhteessa filosofi Andrew Lightin aja­tuk­seen urbaa­nis­ta eko­lo­gi­ses­ta kan­sa­lai­ses­ta. Kansalaisella katsotaan perin­tei­ses­ti olevan tiettyjä vel­vol­li­suuk­sia laajempaa yhteis­kun­taa kohtaan. Urbaanin eko­lo­gi­sen kan­sa­lai­sen kohdalla tämä pitää sisällään myös eettisen vastuun kau­pun­gis­ta suo­jel­ta­vi­na ympä­ris­töi­nä ja ihmisinä. Urbaani eko­lo­gi­nen kan­sa­lai­nen osal­lis­tuu aktii­vi­ses­ti eko­lo­gi­sem­man ja yhtei­söl­li­sem­män kaupungin ja kau­pun­ki­kult­tuu­rin luomiseen.

Kuva: Sini Suomela.

Viljelijöillä on sanottavaa

Ympäristönsuojelun lisäksi kau­pun­ki­vil­je­li­jät valtaavat julkisia tiloja omaan käyt­töön­sä, sekä kon­kreet­ti­sel­la että kes­kus­te­lun tasolla.

”Tuodaan jotain paikkaan, jossa ei nor­maa­lis­ti ole mitään, ja jonka ihmiset vain ohittavat”, kuten eräs info­mant­ti totesi. Näin vil­je­ly­toi­min­ta luo ”sisältöä” paik­koi­hin, joita ennen pidettiin “tyhjinä”. Viljelylaatikoita ja ‑säkkejä on pys­ty­tet­ty tyhjille nur­mia­lueil­le ja puistojen pien­ta­reil­le, paik­koi­hin ja tiloihin, joilla ei aiemmin ollut erityistä tehtävää.

Kaupunkiviljely muuttaa julkisen tilan akti­vis­min ja opettelun tilaksi. Kasvien kas­vat­ta­mi­sen lisäksi vil­je­li­jät haluavat jakaa ja levittää tietoa. Tätä tehdään sekä viljelijöiden kesken että kaikkien kau­pun­ki­lais­ten kanssa. Helsingin vil­jel­mil­le esi­mer­kik­si on usein pys­ty­tet­ty kylttejä ja info­tau­lu­ja, joissa kerrotaan, mikä viljelmä on kyseessä, kuka sitä ylläpitää ja miten.

Informanttini kävivät mie­lel­lään kes­kus­te­lu­ja ute­liai­den ohi­kul­ki­joi­den kanssa, ja monet olivat aktii­vi­sia levit­tä­mään tietoa kau­pun­ki­vil­je­ly­toi­min­nas­ta ja ympä­ris­töys­tä­väl­li­syy­des­tä laa­jem­min­kin. Moni toimi esi­mer­kik­si aktiivina kau­pun­ki­vil­je­ly-yhtei­söis­sä toimintaa edistäen. Helsingissä viljelmiä ovat perus­ta­neet ympä­ris­tö­jär­jes­töt, kau­pun­gin­osayh­dis­tyk­set tai osuus­kun­nat.

Ekologisen tie­dos­ta­mi­sen ja tiedon jakamisen kautta vil­je­li­jät oikeut­ta­vat omia vil­je­ly­paik­ko­jaan kau­pun­ki­ti­las­sa ja omaa paik­kaan­sa osana kau­pun­ki­kult­tuu­ria. Näin he tuottavat uuden­lais­ta kau­pun­ki­lai­suut­ta, joka on aktii­vi­nen ja osal­lis­tu­va. Viljelijät luovat kol­lek­tii­vi­sen toiminnan kautta muut­ta­mal­leen paikalle uusia mer­ki­tyk­siä sen suhteen, miten paikka koetaan ja miten siinä ollaan.

Kaupunkiviljely synnyttää elävämpää kau­pun­ki­kult­tuu­ria, ja kannustaa kau­pun­ki­lai­sia vai­kut­ta­maan asui­nym­pä­ris­tön­sä viih­tyi­syy­teen. Poliittisella tasolla kau­pun­ki­vil­je­lyn kaltainen toiminta rohkaisee kau­pun­ki­lai­sia — ja miksei jopa päättäjiä — antamaan tilaa aktii­vi­sel­le ja omaeh­toi­sel­le kau­pun­ki­ti­lan luonnille.

Helsingissä kau­pun­ki­vil­je­lyn rinnalla kau­pun­ki­ti­laa ovat onnis­tu­nees­ti ottaneet haltuun myös Ravintolapäivän ja Siivouspäivän kaltaiset konseptit. Näin sosi­aa­li­nen lii­keh­din­tä muokkaa uudelleen julkista kau­pun­ki­ti­laa, joka ei ole pysyvä eikä pas­sii­vi­nen. Kaupunkilainen ja kan­sa­lai­nen näyt­täy­ty­vät aktii­vi­si­na toi­mi­joi­na.

Kaiken tämän valossa viljelijästä tulee kaupungin puo­les­ta­pu­hu­ja. Kaupunkiviljelijä hurraa kes­tä­väl­le kau­pun­ki­ke­hi­tyk­sel­le. Hän osoittaa, että sen on oltava muutakin kuin rea­goin­tia ympäristöongelmiin. Yhdessä kau­pun­ki­lai­sil­la on voimaa toimia kestävän kau­pun­ki­ke­hi­tyk­sen puolesta, ja par­haim­mil­laan löytää myös uusia tapoja sen edis­tä­mi­seen.

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm
  1. Suomela, Sini 2016. Urbaania kan­sa­lai­suut­ta vil­je­le­mäs­sä. Kaupunkiviljelijöiden käsi­tyk­siä kau­pun­ki­luon­nos­ta sekä kau­pun­ki­ti­las­sa toi­mi­mi­ses­ta Helsingissä. 

Kirjoittaja

Sini Suomela on valtiotieteiden maisteri pääaineenaan sosiaali- ja kulttuuriantropologia Siniä kiinnostaa etenkin kaupunkikulttuuri, urbaani sekä design-antropologia ja kestävä kehitys.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Pahimmat skenaariot koronaviruksen etenemisestä Indonesiassa eivät toistaiseksi ole toteutuneet. Toukokuun lopulla päättyi muslimien paastokuukausi ramadan, mikä tavallisesti tarkoittaa hyvin vilkasta, juhlien ja tapaamisten sävyttämää aikaa. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin toinen: sekä poliittiset että uskonnolliset johtajat pyytävät kansalaisia pysymään kotona.

Maailmanlaajuiset poikkeustilanteet pakottavat meidät pohtimaan vaihtoehtoja matkustamiselle ja kasvokkain tapaamiselle. Yhä useammat tapahtumat on järjestetty kokonaan virtuaalisesti — niin myös monet konferenssit. Toukokuinen antropologian virtuaalikonferenssi tarjosi kiinnostavan sisällön lisäksi ideoita siitä, miltä tapahtumien uudet muodot voivat näyttää tulevaisuudessa.

Demokratian tilasta maailmassa puhutaan paljon. Aihe nousee tapetille erityisesti koronapandemian kaltaisten poikkeusolojen aikana. Suomessa monipuolueyhteistyötä ja demokratiaa arvostetaan ja sen oppeja viedään myös maailmalle. Mukana demokratiaa tukemassa on Demon toiminnanjohtaja Anu Juvonen, joka Työkentällä-haastattelussa kertoo urastaan järjestömaailmassa.