Helsingissä valloitetaan kesäkurpitsoin

Teksti: Sini Suomela, VTM Podcast-lukija: Bea Bergholm

Mitä yhteistä on kesä­kur­pit­sal­la, kan­sa­lai­suu­del­la ja luonnolla? Kaupunkiviljely. Se on osa suo­ma­lais­ta kau­pun­ki­kult­tuu­ria. Tälläkin hetkellä kymmenet eri laatikko- ja säk­ki­vil­jel­mät valtaavat kau­pun­ki­ti­laa ympäri Suomea kesä­kur­pit­sa- ja aurin­gon­kuk­ka­sa­dot säkeistä yli pursuten. Kaupunkiviljelyllä on ruo­an­tuo­tan­non ja kasvien kas­vat­ta­mi­sen lisäksi kult­tuu­ri­sia, sosi­aa­li­sia ja poliit­ti­sia mer­ki­tyk­siä. Sen kautta Suomi on mukana maa­il­man­laa­jui­ses­sa kau­pun­kie­lä­män muu­tok­ses­sa, johon kyt­key­ty­vät muun muassa katu­ruo­ka­re­kat sekä kau­pun­ki­ta­pah­tu­mat.

Tutkin viime keväänä val­mis­tu­nees­sa pro gradu ‑tut­kiel­mas­sa­ni kau­pun­ki­vil­je­lyä kau­pun­ki­kult­tuu­rin näkö­kul­mas­ta. Tein tut­ki­mus­ta poh­jus­ta­van kent­tä­työn Helsingissä kolmella eri laatikko- sekä säk­ki­vil­jel­mäl­lä. Yhden kesän ajan minulla oli myös oma vil­je­ly­säk­ki täynnä kesä­kur­pit­saa keskellä vilk­kain­ta Helsinkiä.

Kenttätyön aikana vil­je­li­jät jakoivat koke­muk­si­aan, joita nousi esiin vil­je­li­jöi­den tavoissa kes­kus­tel­la vil­je­ly­toi­min­nas­taan sekä vil­jel­mis­tä, tavoissa tuoda toimintaa esille ja levittää siitä tietoa. Tämä artikkeli perustuu tut­kiel­maa­ni, ja esiin nostamani päätelmät pohjaavat kent­tä­työs­sä infor­mant­tien kanssa käytyihin kes­kus­te­lui­hin.

Sosiaalisesta näkö­kul­mas­ta kau­pun­ki­vil­je­ly yhdistää kau­pun­ki­lai­sia. Ei vain vil­je­li­jöi­tä omilla vil­jel­mil­lään ja vil­je­lyk­sil­tä toisille vaan myös kaikkia kau­pun­ki­lai­sia urbaanin kan­sa­lai­suu­den motiivien ja vel­vol­li­suuk­sien kautta, jotka kau­pun­ki­lai­set mää­rit­tä­vät toiminnan kautta itse. Kaupunkiviljely kannustaa yhdessä teke­mi­seen oman asuin­kau­pun­gin paran­ta­mi­sek­si ja edistää eko­lo­gi­sia elä­män­ta­po­ja. Tällä tavoin kau­pun­ki­vil­je­lys­sä yhdistyy yhtei­söl­li­nen toiminta ja poliit­ti­nen sekä ympä­ris­tö­vai­kut­ta­mi­nen.

Kyllä sitä kaupungissakin on

Viljelijöiden omiin koke­muk­siin ja motii­vei­hin viljellä sisäl­tyi­vät muiden muassa luonnon lähei­syy­den ja oman luon­to­suh­teen tavoit­te­lu. Toiselle se tarkoitti mah­dol­li­suut­ta kasvattaa itse kasviksia omaan ruo­ka­pöy­tään, toiselle tilaisuus työntää kädet multaan tai rau­hoit­tua hetkeksi rik­ka­ruo­ho­ja kitkien.

Luonnon mää­ri­tel­mät ja mää­rit­te­ly ovat vahvasti kult­tuu­ri­si­don­nai­sia ja ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen klas­si­sim­pia aiheita. Luontosuhteen tavoit­te­lun vuoksi aihe nousi esiin myös kes­kus­te­luis­sa kau­pun­ki­vil­je­lys­tä. Asia liittyy myös laa­jem­paan kes­kus­te­luun kau­pun­ki­lai­sil­le heränneestä tarpeesta löytää yhteys luontoon, ruokaan sekä yhteisöön uudelleen.

Kyl Espakin on luontoa, mut se on tosi pienissä määrin sitä. Se on vaan haa­leam­paa luontoa”, kuvasi yksi infor­man­teis­ta kysyt­täes­sä, onko kau­pun­gis­sa luontoa. Luonto jao­tel­laan ”oikeaan kos­ke­mat­to­maan luontoon” ja muo­kat­tuun luontoon kuten puistot ja kau­pun­ki­vil­jel­mät.

Perinteinen ympä­ris­tön­suo­je­lu­kes­kus­te­lu perustuu näke­myk­seen kos­ke­mat­to­man luonnon suo­je­lus­ta ja säi­lyt­tä­mi­ses­tä, joka toteutuu parhaiten silloin, kun ihmiset pidetään erossa luonnosta. Kaupunkiviljelijät kokivat viljelmät luonnoksi kau­pun­gis­sa, mutta erottivat sen ”oikeasta luonnosta”.

Kaupunkiviljely nähdään toisaalta luonnosta erillään ympäristönsuojelukeskustelujen mää­ri­tel­mien valossa, mutta toisen näkökulman mukaan kau­pun­ki­vil­je­ly on jotain luon­non­kal­tais­ta kau­pun­ki­ti­las­sa. Ensimmäinen on pas­sii­vi­nen ja pysyvä mää­ri­tel­mä ja jäl­kim­mäi­nen aktii­vi­nen, jota tuotetaan ja yllä­pi­de­tään toiminnan kautta.

Ympäristö ja luonto eivät olekaan enää niin kaukana omasta eletystä elämästä kau­pun­gis­sa, kun ”omalle pihalle” tuo hieman multaa ja kasveja, ja ennen kaikkea saa ne itse eloon, kasvamaan ja vielä tuot­ta­maan hedelmää. Tämänkaltainen kon­kreet­ti­nen tekeminen ja uuden (luonnon) luominen omaan elettyyn ympäristöön on sen verran vahva kokemus, että se ei voi olla vai­kut­ta­mat­ta myös koke­muk­siin kau­pun­ki­ti­las­ta.

Oman toi­min­tan­sa kautta infor­man­tit hah­mot­ta­vat kau­pun­ki­vil­je­lyn osaksi kaupungin luontoa ja kokevat tuovansa viljelyn kautta jotain eko­lo­gis­ta, vihreää ja luon­nol­lis­ta kau­pun­ki­ti­laan.

Ympäristönsuojelusta kaupungissa

Luonnon mää­ri­tel­mien lisäksi kau­pun­ki­vil­je­ly­toi­min­ta kulkee käsi­kä­des­sä myös ympä­ris­tö­tie­toi­suu­den kanssa. Kaikki infor­man­tit olivat val­veu­tu­nei­ta ja tie­dos­ta­via ympä­ris­tön­suo­je­lu­kes­kus­te­luis­ta.

Kuva: CC0

Kuva: CC0

Kaupunkiviljelyn historia nykyi­sen­lai­se­naan ulottuu 1970-luvulle, jolloin kiin­nos­tus ympäristöasioihin heräsi laa­jem­min­kin, ja sitä kautta syntyi myös uuden­lai­nen ajatus kau­pun­ki­vil­je­lys­tä oma­va­rai­se­na ruo­an­tuo­tan­to­na sekä kestävänä toi­min­ta­na kau­pun­geis­sa. Tällöin se sai myös nykyisen muotonsa.

Kaupunkiviljely voidaan nähdä (vasta)reaktiona kau­pun­kien sekä kau­pun­ki­lais­ten ympäristöä rasit­ta­vaan sekä tuhoavaan toi­min­taan. Kaupunkiviljelyä onkin tar­kas­tel­tu paljon poliit­ti­sen ja eko­lo­gi­sen akti­vis­min kautta. Sitä pidetään hyvin vahvasti vas­ta­rin­ta­lii­keh­din­tä­nä sekä kri­tiik­ki­nä val­ta­vir­ran toimille, kuten teol­li­sel­le maa­ta­lou­del­le, kulu­tuk­sel­le ja ker­ta­käyt­tö­kult­tuu­ril­le ja kau­pun­kien katoa­val­le yhtei­söl­li­syy­del­le. Kaupunkitilassa, suuressa väestökeskittymässä, vas­tak­kai­na­set­te­lu­jen paikkoja sekä ris­ti­rii­tai­sia ideo­lo­gioi­ta sekä ajat­te­lu­ta­po­ja riittää.

Nykyaikaista kau­pun­ki­vil­je­lyä voidaan tar­kas­tel­la suhteessa filosofi Andrew Lightin aja­tuk­seen urbaa­nis­ta eko­lo­gi­ses­ta kan­sa­lai­ses­ta. Kansalaisella katsotaan perin­tei­ses­ti olevan tiettyjä vel­vol­li­suuk­sia laajempaa yhteis­kun­taa kohtaan. Urbaanin eko­lo­gi­sen kan­sa­lai­sen kohdalla tämä pitää sisällään myös eettisen vastuun kau­pun­gis­ta suo­jel­ta­vi­na ympä­ris­töi­nä sekä ihmisinä. Urbaani eko­lo­gi­nen kan­sa­lai­nen osal­lis­tuu aktii­vi­ses­ti eko­lo­gi­sem­man ja yhtei­söl­li­sem­män kaupungin ja kau­pun­ki­kult­tuu­rin luomiseen.

Viljelijöillä on sanottavaa

Ympäristönsuojelun lisäksi kau­pun­ki­vil­je­li­jät valtaavat julkisia tiloja omaan käyt­töön­sä sekä kon­kreet­ti­sel­la että kes­kus­te­lun tasolla.

”Tuodaan jotain paikkaan, jossa ei nor­maa­lis­ti ole mitään, ja jonka ihmiset vain ohittavat”, kuten eräs info­mant­ti totesi. Näin vil­je­ly­toi­min­ta luo ”sisältöä” paik­koi­hin, joita ennen pidettiin “tyhjinä”.

Viljelylaatikoita ja ‑säkkejä on pys­ty­tet­ty tyhjille nur­mia­lueil­le ja puistojen pien­ta­reil­le, paik­koi­hin ja tiloihin, joilla ei aiemmin ollut erityistä tehtävää.

Kaupunkiviljely muuttaa julkisen tilan akti­vis­min sekä opettelun tilaksi. Kasvien kas­vat­ta­mi­sen lisäksi vil­je­li­jät haluavat jakaa ja levittää tietoa. Tätä tehdään sekä viljelijöiden kesken että kaikkien kau­pun­ki­lais­ten kanssa. Helsingin vil­jel­mil­lä esi­mer­kik­si on usein pys­ty­tet­ty kylttejä sekä info­tau­lu­ja, joissa kerrotaan, mikä viljelmä on kyseessä, kuka sitä ylläpitää ja miten. Informantit kävivät myös mie­lel­lään kes­kus­te­lu­ja ute­liai­den ohi­kul­ki­joi­den kanssa, ja monet olivat aktii­vi­sia levit­tä­mään tietoa kau­pun­ki­vil­je­ly­toi­min­nas­ta sekä ympä­ris­töys­tä­väl­li­syy­des­tä laa­jem­min­kin. Moni toimi esi­mer­kik­si aktiivina kau­pun­ki­vil­je­ly-yhtei­söis­sä toimintaa edistäen. Helsingissä viljelmiä ovat perus­ta­neet ympä­ris­tö­jär­jes­töt, kau­pun­gin­osayh­dis­tyk­set tai osuus­kun­nat.

Kuva: Sini Salmela

Kuva: Sini Suomela

Ekologisen tie­dos­ta­mi­sen ja tiedon jakamisen kautta vil­je­li­jät oikeut­ta­vat omia vil­je­ly­paik­ko­jaan kau­pun­ki­ti­las­sa sekä omaa paik­kaan­sa osana kau­pun­ki­kult­tuu­ria laajemmin. Näin he tuottavat myös uuden­lais­ta kau­pun­ki­lai­suut­ta, joka on aktii­vi­nen ja osal­lis­tu­va. Viljelijät luovat kol­lek­tii­vi­sen toiminnan kautta muut­ta­mal­leen paikalle uusia mer­ki­tyk­siä sen suhteen, miten paikka koetaan ja miten siinä ollaan.

Kaupunkiviljely synnyttää elävämpää kau­pun­ki­kult­tuu­ria ja kannustaa kau­pun­ki­lai­sia vai­kut­ta­maan asui­nym­pä­ris­tön­sä viih­tyi­syy­teen. Poliittisella tasolla kau­pun­ki­vil­je­lyn kaltainen toiminta rohkaisee kau­pun­ki­lai­sia ja miksei jopa päättäjiä antamaan tilaa aktii­vi­sel­le ja omaeh­toi­sel­le kau­pun­ki­ti­lan luonnille.

Helsingissä kau­pun­ki­vil­je­lyn rinnalla kau­pun­ki­ti­laa ovat onnis­tu­nees­ti ottaneet haltuun myös konseptit kuten Ravintolapäivä sekä Siivouspäivä. Näin sosi­aa­li­nen lii­keh­din­tä muokkaa uudelleen julkista kau­pun­ki­ti­laa, joka ei ole pysyvä eikä pas­sii­vi­nen ja kau­pun­ki­lai­nen sekä kan­sa­lai­nen näyt­täy­ty­vät aktii­vi­si­na toi­mi­joi­na.

Kaiken tämän valossa viljelijästä tulee kaupungin puo­les­ta­pu­hu­ja. Kaupunkiviljelijä hurraa kes­tä­väl­le kau­pun­ki­ke­hi­tyk­sel­le. Hän osoittaa, että sen on oltava muutakin kuin rea­goin­tia ympäristöongelmiin. Yhdessä kau­pun­ki­lai­sil­la on voimaa toimia sen puolesta ja par­haim­mil­laan löytää myös uusia tapoja sen edis­tä­mi­seen.

Lue lisää:

Light, Andrew 2003. Urban Ecological Citizenship. Journal of Social Philosophy, 34(1): 44 – 63.

Suomela, Sini 2016. Urbaania kan­sa­lai­suut­ta vil­je­le­mäs­sä. Kaupunkiviljelijöiden käsi­tyk­siä kau­pun­ki­luon­nos­ta sekä kau­pun­ki­ti­las­sa toi­mi­mi­ses­ta Helsingissä. 

Artikkelikuva: Sini Suomela

Kirjoittaja

Sini Suomela on valtiotieteiden maisteri pääaineenaan sosiaali- ja kulttuuriantropologia Siniä kiinnostaa etenkin kaupunkikulttuuri, urbaani sekä design-antropologia ja kestävä kehitys.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.