Esihistorialliset sukupuoliroolit

Kyllä esi­his­to­rial­li­seen aikaan oli kaikki sel­keäm­pää. Mies metsästi ravintoa ja nainen piti huolta koti­lei­ris­tä. Vai miten se menikään?

Mielikuva esi­his­to­rial­li­sis­ta met­säs­tä­jä­mie­his­tä ja kotia hoi­ta­vis­ta naisista on syntynyt maa­il­man­so­tien jäl­kei­ses­sä kulu­tusyh­teis­kun­nas­sa. Siihen aikaan miehen tehtävä oli hankkia palk­ka­työl­lä perheelle elanto, kun vaimo pysytteli kotona pyö­rit­tä­mäs­sä huushollia. Tässä asen­neil­ma­pii­ris­sä esi­his­to­rial­li­set löydökset, kuten kiviset kei­hään­kär­jet, tul­kit­tiin merkeiksi kult­tuu­ris­ta, jossa pääosassa oli suurta riistaa saa­lis­ta­va met­säs­tä­jä­mies. Esihistoriallista maailmaa tulkitaan edelleen perin­teis­tä mas­ku­lii­ni­suut­ta korostaen, väki­val­taan ja hal­lin­taan kes­kit­ty­nei­den seli­tys­mal­lien pohjalta.

Tämä näkökulma hou­kut­te­lee tul­kit­se­maan esi­mer­kik­si Yhdysvaltojen län­sio­sien luo­las­tois­ta löytyneet, tikuista tehdyt eläin­hah­mot maagisina esineinä, jotka takaavat met­säs­tä­jil­le saa­lis­tuson­nen. Esihistoriallisella ajalla eli kuitenkin myös naisia ja lapsia. Todennäköisempi ja vähemmän san­ka­ril­li­nen selitys on, että tik­kue­läin on luul­ta­vas­ti lelu. Siinä missä met­säs­tä­jä­se­li­tys kertoo tul­kit­si­jan kult­tuu­ris­ta ja kenties erään­lai­ses­ta toi­vea­jat­te­lus­ta, esi­his­to­rial­li­nen lelu viittaa johonkin inhi­mil­li­sem­pään: lasten uni­ver­saa­liin tar­pee­seen leikkiä.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Hotelli Tornin heinäkuinen, mysteeriksi jäänyt myrkytysepäily näyttää antropologien silmin noituudelta. Pohjoismaissa ajatus tuntuu vieraalta, vaikka noituus on arkipäivää suuressa osassa maailmaa.

Kaahailu – puhekielellä tafheet – muutti ajoittain Saudi-Arabian pääkaupunki Riadin keskustan pääkadut kilparadoiksi, joiden varsilla poikien ja nuorten miesten joukot seurasivat uhkarohkeita ajoesityksiä.