Seuraavaksi: tähdet

Kaikki ihmiset syntyvät saman taivaan alla. Kaikissa maailman kult­tuu­reis­sa, kaikkina aikoina, olemme öisin kat­sel­leet samaa täh­ti­tai­vas­ta. Ihmiskunnan koko historian ajan tai­vaan­kap­pa­lei­den liikkeet ja niiden ympärille kehit­ty­nyt sym­bo­liik­ka ovat vai­kut­ta­neet muun muassa tai­tee­seen, kir­jal­li­suu­teen, uskontoon ja maan­vil­je­lyyn.

Ulkoavaruus on kuin valtava peili, johon ihmis­kun­ta heijastaa toiveita, tavoit­tei­ta ja pelkoja. Mitä näemme, kun katsomme tähtiin? Odottaako siellä avaruuden loputon kylmä tyhjyys, jumalten myyttinen asuinsija, ihmis­kun­nan loistava tule­vai­suus vai lupaus — tai kenties uhka — Maan ulko­puo­li­ses­ta elämästä? Muun muassa kaikkea tätä tutkii ava­ruusant­ro­po­lo­gia, joka on kiin­nos­tu­nut ihmisen ja avaruuden välisestä suhteesta.

Ihmistiede kovan tieteen kentällä

Avaruuden ant­ro­po­lo­gia yhdistää ant­ro­po­lo­gi­sen pers­pek­tii­vin tie­teel­lis­ten ja teknisten käsit­tei­den tut­ki­muk­seen. Se tutkii Maan kult­tuu­rien kos­mo­lo­gioi­ta ja käsi­tyk­siä ava­ruu­des­ta ja maa­il­man­kaik­keu­des­ta. Antropologinen tutkimus paljastaa tavat, joilla erilaiset käsitteet, tarinat ja kerronnan tavat vai­kut­ta­vat ymmär­ryk­seem­me ulkoa­va­ruu­des­ta. Samalla se tar­kas­te­lee ava­ruus­tut­ki­muk­sen luonnetta ja toimintaa tie­teen­fi­lo­so­fi­sel­ta kannalta. Science fiction kir­jal­li­suu­den ja popu­laa­ri­kult­tuu­rin lajina kuvaa niin ikään suh­det­tam­me ava­ruu­teen, ja kuuluu ava­ruusant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen piiriin.

Avaruustutkimuksen tämän hetken kuumimpia teemoja ovat avaruuden val­loi­tuk­sen uudet lupaukset. Näitä ovat kuulennot, suun­nit­teil­la olevat mie­hi­te­tyt lennot Marsiin sekä ESO:n (European Southern Observatory) elokuussa var­mis­tu­nut löytö, joka saattaa osoit­tau­tua astro­no­mian saralla vuo­si­sa­dan mer­kit­tä­vim­mäk­si. Lähimmän auringon ulko­puo­li­sen tähtemme, Proxima Centaurin, elin­kel­poi­sel­ta vyö­hyk­keel­tä löytyi Proxima B:ksi nimetty eksopla­neet­ta. Kärjistäen voi sanoa Proxima B:n ole­mas­sao­lon todis­ta­van Kepler-ava­ruus­te­les­koo­pin havainnot siitä, että elämme uni­ver­su­mis­sa, joka on pul­lol­laan Maan kaltaisia pla­neet­to­ja. 4,24 valo­vuo­den etäisyys Maasta Proxima Centauriin antaa toivoa siitä, että saatamme jo tämän vuo­si­sa­dan aikana saada vas­tauk­sen suureen kysy­myk­seen: onko aurin­ko­kun­tam­me ulko­puo­lel­la elämää?

Kepler-16b: kahden auringon maa, jossa var­jol­la­si on aina seuraa.” Kuva: NASA/​JPL

Maan ulko­puo­li­ses­ta elämästä on haaveiltu ja kir­joi­tet­tu kauan. Avaruusantropologian kannalta eräs oleel­li­nen tut­ki­mus­koh­de ovat ajat­te­luam­me vahvasti ohjaavat kult­tuu­ri­set kate­go­riat. Meidän on esi­mer­kik­si vaikea kuvitella orga­nis­me­ja, jotka perus­tui­si­vat aivan eri logiik­kaan kuin tun­te­mam­me elä­män­muo­dot. Vaikka tiede pyrkii tuot­ta­maan maa­il­man­ku­vas­ta riip­pu­mat­to­mia tuloksia, kult­tuu­ri­nen vii­te­ke­hys vaikuttaa myös tieteen teki­jöi­hin.

Muun muassa NASA:n astro­bio­lo­gian osastolla toimiva ant­ro­po­lo­gi Kathryn Denning on tutkinut SETI:n (Search for Extraterrestial Intelligence) tie­de­mies­ten käsi­tyk­siä planeetan ulko­puo­li­ses­ta elämästä. Denningin jul­kai­suis­ta käy ilmi, kuinka kulttuuri, historia ja ins­ti­tuu­tin käyttämä tek­no­lo­gia vai­kut­ta­vat näihin käsi­tyk­siin. Mikäli Proxima B:ltä löydetään jon­kin­lais­ta elämää, saattavat omaa ajat­te­luam­me ohjaavat, elämän mää­ri­tel­mään liittyvät kult­tuu­ri­set kate­go­riat joutua koe­tuk­sel­le.

Cassini-Huygens -luotaimen kuva Saturnuksen kier­to­ra­dal­ta. Kuva: NASA/​JPL

Arkeologian pro­fes­so­ri Cameron M. Smithin mukaan ava­ruusant­ro­po­lo­gian tehtävä sovel­ta­va­na tie­tee­na­la­na on arvioida ihmis­la­jin bio­lo­gis­ta ja kult­tuu­ris­ta sopeu­tu­mis­ky­kyä pysyvää ulkoa­va­ruu­den asutusta varten. Elämä ava­ruu­des­sa ja muilla pla­nee­toil­la vaatii niin valtavaa jous­ta­vuut­ta, että on syytä käydä läpi ihmisen eri puolilla maailmaa kehit­tä­mät sopeu­tu­mi­sen keinot ja koostaa niistä ava­ruus­seik­kai­li­jan sel­viy­ty­mis­pa­ket­ti.

Avaruusantropologia kuulostaa siis vähän, tai oikeas­taan juuri sopivasti, scifiltä. Tieteen haara ei ole kui­ten­kaan aivan uusi. American Anthropological Associationin (AAA) tapaa­mi­sis­sa jär­jes­tet­tiin jo 1970-luvulla liuta kes­kus­te­lu­ja aiheen tiimoilta. Ne johtivat vuonna 1975 jul­kais­tuun kirjaan Cultures Beyond the Earth: The Role of Anthropology in Outer Space. Varsinaiseen nousuun ava­ruusant­ro­po­lo­gian voidaan katsoa lähteneen vuonna 2009, kun Anthropology News julkaisi artik­ke­lin Encountering the Future: Anthropology and Outer Space. Sitä seurasi uusi, aiheesta innos­tu­nei­den ant­ro­po­lo­gien aalto.

Tähän mennessä tut­ki­mus­ta on tehty esi­mer­kik­si Pluton planeetta-aseman ympärillä käydystä kes­kus­te­lus­ta ja elämää ulkoa­va­ruu­des­ta etsivästä SETI-ins­ti­tuu­tis­ta. Tuoreimpia tuulia edustaa venä­läi­sen mul­ti­mil­jo­nää­ri Yuri Milnerin, astro­fyy­sik­ko Stephen Hawkingin ja Facebookin perus­ta­jan Mark Zuckerbergin yhteinen Breakthrough Starshot Project, jonka hurja visio on lähettää laivue nanoa­luk­sia valon nopeu­del­la tutkimaan lähintä auringon ulko­puo­lis­ta täh­ti­jär­jes­tel­mää, Alpha Centauria.

Toinen tärkeä aihe ovat Mars-lennot. Vuonna 2012 perus­tet­tu järjestö Mars One on julis­ta­nut tavoit­teek­seen lähettää ihmisiä Marsiin vuoteen 2027 mennessä, perus­ta­maan pysyvää asutusta. Järjestön avoin haku sai yli 200 000 toi­vei­kas­ta ilmoit­tau­tu­maan valmiiksi jättämään kotinsa ja pla­neet­tan­sa, ja lähtemään tähtiin. Elon Muskin yritys SpaceX suun­nit­te­lee Marsin kolo­ni­saa­tio­ta niin ikään kovaa vauhtia. Tarkemmat suun­ni­tel­mat pro­jek­tis­ta on luvattu paljastaa syksyn aikana.

Kuinka käy Kekkoselta avaruusboogie?

Mikäli avaruuden kolo­ni­saa­tio ja muiden pla­neet­to­jen asut­ta­mi­nen etenee, joudumme kas­vo­tus­ten ihmisen ja eli­nym­pä­ris­tön suhdetta koskevien asioiden kanssa. Maan eli­no­lo­suh­tei­ta vastaavaa pla­neet­taa tuskin löytyy helpolla. Avaruuskolonisaation visioissa siir­to­kun­tien elämä onkin riip­pu­vais­ta eri­lai­sis­ta raken­ne­tuis­ta eli­nym­pä­ris­töis­tä. Vieraan planeetan ilmakehä saattaa olla meille myr­kyl­li­nen. Siirtokunta voi joutua elämään pysyvästi eris­tet­ty­nä uuden kotipla­nee­tan luonnosta.

Voiko ihminen selvitä elämästä täysin luonnosta irro­te­tus­sa ympä­ris­tös­sä? Miltä tuntuisi elää sul­je­tus­sa maa­il­mas­sa, jossa liik­ku­mi­nen on rajoi­tet­tua ja kaikki ympäröivä on ihmisen raken­ta­maa?

Aiheesta on olemassa erään­lai­nen surul­li­nen ihmiskoe. Vuonna 1971 syntynyt David Vetter kärsi SCID:stä, har­vi­nai­ses­ta periy­ty­väs­tä immuu­ni­jär­jes­tel­män sai­rau­des­ta, jonka seu­rauk­se­na hänen eli­mis­tön­sä ei kyennyt suo­jau­tu­maan tau­di­nai­heut­ta­jil­ta lainkaan. David vietti koko 13 vuotta kestäneen elämänsä NASA:n kehit­tä­mis­sä eris­tys­kam­miois­sa ja erään­lai­ses­sa ava­ruus­pu­vus­sa, jonka avulla hänen oli mah­dol­lis­ta jossakin määrin liikkua ulkona.

Eristyneisyydestä, yksi­näi­syy­des­tä ja lukui­sis­ta peloista kärsineen Davidin mie­len­mai­se­ma tarjoaa arvokasta näkö­kul­maa ava­ruu­des­sa elämisen psyyk­ki­siin haas­tei­siin. Pienessä, eris­te­tys­sä kammiossa kasvanut David pelkäsi avaria tiloja. Hänen elin­pii­riin­sä kuului vain vähän tilassa liik­ku­mis­ta, jonka seu­rauk­se­na hän hahmotti maailmaa enemmän ajan kuin tilan kautta. David kärsi solip­sis­mi­syn­doo­mas­ta, pai­na­jais­mai­ses­ta koke­muk­ses­ta jossa kaikki itsen ulko­puo­lel­la tuntuu epä­to­del­li­sel­ta.

Stanfordin torus (“Torus Wheel”) on vuonna 1975 suun­ni­tel­tu ava­ruus­sir­to­kun­nan malli. Tässä tai­tei­li­ja Rick Guidicen näkemys toruksen ulko­näös­tä ava­ruu­des­sa. Kuva: NASA/​ARC

Mikäli Marsin mie­hi­tet­ty lento ja kolo­ni­saa­tio toteu­tu­vat, ava­ruu­des­sa sel­viy­ty­mi­sen mit­ta­puuk­si ei riitä bio­lo­gi­sen orga­nis­min hengissä säi­ly­mi­nen. David Vetterin eris­tys­kupla piti hänet hengissä, kunnes hän kuoli epä­on­nis­tu­neen leik­kauk­sen seu­rauk­se­na. Marsin siir­to­kun­ta olisi myös erään­lai­nen eris­tys­kam­mio. Se ei kui­ten­kaan olisi yksi­löl­li­nen kammio, vaan paikka jossa ihmiset eläisivät ryhmänä.

Siirtokunnasta ei toden­nä­köi­ses­ti olisi mah­dol­li­suut­ta poistua — koskaan, minnekään. Kesytetyn alueen ulko­puo­li­nen maailma olisi tappavan myr­kyl­li­nen. Tämän kaltainen asetelma sosi­aa­li­sel­le elämälle poikkeaa radi­kaa­lis­ti siitä, miten ihmiset maan pinnalla elävät. Sosiaalitieteiden näkökulma on tarpeen kar­toit­taes­sa sitä, miten ihmisten suhdetta ympä­ris­töön­sä ja toisiinsa voidaan val­mis­tel­la näin eris­kum­mal­li­sia olo­suh­tei­ta varten.

Rick Guidicen läpi­leik­kaus toruksen elämää yllä­pi­tä­väs­tä ren­gas­ra­ken­nel­mas­ta. Kuva: NASA/​ARC

Kenen perintö viedään tulevaisuuteen?

Avaruuden asut­ta­mi­nen siintää siis jo hori­son­tis­sa. Siirtyessään yhä edemmäs aurin­ko­kun­taan ihminen vie mukanaan palan kult­tuu­ri­aan.

Hetkinen — siis kenen kult­tuu­ria? Science fic­tio­nis­ta tuttua pla­ne­taa­ris­ta yhte­näis­kult­tuu­ria on Maa-pla­nee­tal­ta tois­tai­sek­si turha etsiä, ja harvalla meistä on tel­lus­lai­sen iden­ti­teet­ti. Kenen kult­tuu­ri­set käsi­tyk­set, ennak­ko­luu­lot, usko­muk­set ja perinteet siis matkaavat ava­ruu­teen?

Avaruuden val­loi­tuk­sen nar­ra­tii­veis­sa ihmis­kun­ta näyt­täy­tyy yhtenä ryhmänä, joka ennak­ko­luu­lot­to­mas­ti ja urheasti lähtee tutkimaan suurta tun­te­ma­ton­ta. Todellisuudessa ava­ruu­teen asti pääsevät yksilöt ja aiheen parissa työs­ken­te­le­vät ihmiset eivät kui­ten­kaan ole mikään kattava läpi­leik­kaus pla­neet­tam­me monen­kir­ja­vas­ta ihmi­syy­des­tä. Aiheesta tehdään etno­gra­fis­ta tut­ki­mus­ta eri­lais­ten ava­ruusa­lan yhtei­sö­jen parissa.

Kuva: NASA

Romanttinen ajatus siitä, että ihmis­kun­nan kohtalona on ennen pitkää matkata pidem­mäl­le uni­ver­su­miin, perustuu niin ikään vir­he­pää­tel­mään. Avaruuden asut­ta­mi­nen perustuu ihmisen tekemiin tie­toi­siin valin­toi­hin siinä missä muutkin his­to­rial­li­set muut­to­liik­keet.

Kysymys siitä, millaisen kult­tuu­rin pohjalle raken­nam­me ulkoa­va­ruu­den siir­to­kun­nat, ei ole niin teo­reet­ti­nen kuin ensi­sil­mäyk­sel­lä näyttää. On tärkeää pystyä hah­mot­ta­maan, mil­lai­sil­le ennakko-ole­tuk­sil­le kuviteltu tule­vai­suus rakentuu. Antropologian ja muiden ihmis­tie­tei­den on esi­tet­tä­viä vaikeita kysy­myk­siä. Motivoiko ulkoa­va­ruu­teen mat­kaa­mi­sen halua todella ihmis­la­jin sel­viä­mi­nen ja näkemys yhte­näi­ses­tä ihmis­kun­nas­ta? Näyttelevätkö raha, egoismi ja uus­ro­man­tiik­ka sittenkin vähintään yhtä suurta roolia? Kuka ja millä perus­teil­la valitsee sen, millaista ihmi­syyt­tä ava­ruu­teen viedään?

Optimistinen intohimo ulkoa­va­ruu­den val­loi­tus­ta kohtaan on ris­ti­rii­das­sa lajimme maan­pääl­li­sen historian kanssa. Ryntäämällä tun­te­mat­to­maan ilman huo­lel­lis­ta val­mis­te­lua olemme hyvin harvoin saa­vut­ta­neet toi­vo­miam­me tuloksia. Kolonisaation historia Maan päällä ei missään nimessä ole ihmis­kun­nan yhte­näi­syy­den historiaa — miksi se siis olisi sitä ava­ruu­des­sa­kaan?

Avaruuden ant­ro­po­lo­gial­la onkin mah­dol­li­suus auttaa tällaisen kult­tuu­ri­sen putkinäön pur­ka­mi­ses­sa. Vaikka ant­ro­po­lo­gia on rajoit­tu­nut ja kult­tuu­riin sidottu pers­pek­tii­vi siinä missä muutkin, ympäri maailmaa kerätyn etno­gra­fi­sen datan kirjo tarjoaa hyvät läh­tö­koh­dat kysee­na­lais­ta­mi­sel­le ja epä­ta­val­lis­ten näkö­kul­mien pal­jas­ta­mi­sel­le.

Kirjoittajat

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.


Aleksi Ilpala on poliittisesta antropologiasta ja historiasta kiinnostunut valtiotieteiden maisteri, joka tekee väitöskirjaansa Helsingin yliopistolla. Aleksi työskentelee erityissuunnittelijana Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osastolla maahanmuutto- ja työllisyyspalveluiden, kaupunkipolitiikan, sekä osallisuuden parissa. Hänen suuri intohimonsa on päästä Marsiin.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Huippuvuorelaiset puhuvat paljon äärimmäisestä kunnioituksesta ja ihailusta jääkarhua kohtaan. Mikä tekee jääkarhusta niin keskeisen ja voimakkaita tunteita herättävän lajin?

Näkemys jääkarhun ja luonnon koskemattomuudesta on ensisijaisesti tarina, jota ihminen tällä hetkellä niistä kertoo. Jääkarhu ja sen asuttama ympäristö kietoutuvat ihmiskulttuuriin ja yhteiskuntaan monilla tavoin.