Kuninkaalliset täisäkit

Täillä on pieni mutta kiin­nos­ta­va rooli val­lan­käy­tön ja arvot­to­muu­den sym­bo­lei­na eräiden Etelä-Amerikan alku­pe­räis­väes­tö­jen his­to­rias­sa — kuten kunin­kaal­lis­ten täi­säk­kien tapauk­ses­sa.

Espanjalainen kon­kis­ta­do­ri Hernán Cortés vangitsi asteek­ki­hal­lit­si­ja Moctezuma II:n vuonna 1520 asteek­kien pää­kau­pun­gis­sa, Tenochtitlánissa. Kirjuri Juan de Torquemada kirjoitti vuo­si­kym­me­niä myöhemmin, että kun Cortés päästi joukkonsa mel­las­ta­maan ja ryös­te­le­mään val­lat­tuun palatsiin, nämä löysivät aarteiden joukosta hou­kut­te­le­via pieniä säkkejä, joita asteekit olivat säilöneet.

Säkeissä ei soti­lai­den odotusten vas­tai­ses­ti ollutkaan kultaa, vaan täitä. Torquemadan mukaan täit olivat Moctezuman kur­jim­pien ala­mais­ten lahja hal­lit­si­jal­leen. Ne olivat kuu­liai­suu­den, omis­tau­tu­nei­suu­den ja ala­mai­suu­den äärim­mäi­nen symboli ihmisiltä, joilla ei ollut muuta annet­ta­vaa kuin täit päästään.

Samoihin aikoihin inka­hal­lit­si­ja Huayna Capac matkusti impe­riu­min­sa reuna-alueille raken­ta­maan puo­lus­tus­jär­jes­tel­miä. Paikallinen ylimystö kiel­täy­tyi mak­sa­mas­ta raken­nel­mis­ta, väittäen pyydettyä summaa liian korkeaksi. Capac osoitti ala­mai­sil­leen kaapin paikan mää­rää­mäl­lä ran­gais­tuk­sen. Kunkin asukkaan olisi neljän kuukauden välein lah­joi­tet­ta­va hal­lin­nol­le astial­li­nen eläviä täitä. Tarkoitukseen osoitettu astia oli niin suuri, että tehtävä osoit­tau­tui mah­dot­to­mak­si. Nämä sur­ki­muk­set eivät olleet ainoas­taan köyhiä — heillä ei ollut edes riit­tä­väs­ti täitä! Paikallisjohtajien nöyryytys lujitti Capacin auk­to­ri­teet­tia.

Inkojen val­loi­tus­ret­kien jalkoihin jäävä Uru-heimo puo­les­taan sai maksaa val­loit­ta­jil­leen ainoas­taan täillä. Inkat pitivät uruja niin ala-arvoisena sakkina, että arvok­kaam­man valuutan käyttö ei tullut kuu­loon­kaan.

  1. Hugh Raffles, 2010. Insectopedia.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helsingin hovioikeus tuomitsi maaliskuussa 2020 piispa Teemu Laajasalon sakkoihin tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta yritystoiminnassaan. HS:n haastattelussa Laajasalo katsoo monien menettäneen suhteellisuudentajunsa arvioidessaan hänen tuomioon johtaneita syntejään, ja kertoo olevansa huolestunut vallitsevasta keskustelukulttuurista. Piispa toivoo itselleen armoa ja arvostelijalleen tuomiota.

Syyskuun lopulla Venäjän turvallisuuspalvelu pidätti Viimeisen testamentin kirkon keulahahmo Vissarionin (Sergei Torop), hänen “oikean kätensä” Vadim Redkinin ja kirkon juridisia kasvoja edustavan Vladimir Vedernikovin. Heitä syytetään kirkon jäsenten psykologisesta painostuksesta rahan saamiseksi, ja vakavan haitan aiheuttamisesta yhdelle tai usealle jäsenelle. Minna Kulmala on tutkinut Vissarion-yhteisöä vuodesta 2011 ja tutustunut myös entisten jäsenten tarinoihin.

3.10.2020 oli Saksan jälleenyhdistymisen 30. vuosipäivä. Yhdistyminen on kylmän sodan loppumisen ja lännen voiton symboli. Saksassa vallitseva narratiivi on pitkään korostanut kahden yhteen kuuluvan osan yhdistymistä. Tarina on usein peittänyt alleen yhdistymisen kipupisteet. Viime vuosina vaikea aihe on kuitenkin noussut julkiseen keskusteluun.

J.M. Bergerin kirjoittama teos Ekstremismi tarjoaa ajankohtaisen näkökulman ekstremismiä koskevaan keskusteluun ja tutkimukseen. Berger esittää oman määritelmänsä sille, mitä ekstremismi on ja kuvailee niitä olosuhteita, jotka luovat pohjaa ääriajattelulle. Kirja on tiivis johdatus aihepiiriin. Mistä vastakkainasettelu ja ääriajattelu kumpuavat?