Siirry suoraan sisältöön

Tuolilla vai lattialla?

Istutko parhaillaan tuolilla tai sohvalla? Jos olet Suomessa, luultavasti et istu lattialla. Niinkin tavanomainen asia kuin istuminen on vahvasti kulttuurisidonnaista.  

Maailmanlaajuisesti tunnetaan ainakin sata erilaista istuma-asentoa. Näistä suosituimpiin lukeutuu syvä kyykky, joka on laajalti käytössä Etelä-Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Asennossa viihtyy niin kiinalainen työmies tupakkatauollaan kuin ghanalainen päiväkotiryhmä.

Lähes yhtä laajalle levinnyt asento on risti-istunta. Ympäri eteläistä Aasiaa kumpikin näistä kelpaa työntekoon, ruokailuun ja rentoutumiseen. Melanesiassa ja tiettyjen Amerikan alkuperäisväestöjen joukossa taas on tavallista lattialla istuminen niin, että jalat ovat ojennettuna suoraksi tai ristittynä nilkkojen kohdalta.

Samat kulttuuriset tavat, jotka ohjailevat esimerkiksi vaatetusta ja sisustusta, vaikuttavat myös istumakäytäntöihin. Maassa istumisen kulttuureissa lattioilla on usein pehmusteina lämpimiä mattoja tai istumatyynyjä. Helposti riisuttavat kengät otetaan pois ennen asuntoon astumista, ja väljä vaatetus sallii mukavan risti-istunnan. Lattianrajassa istujat tuppaavat suosimaan matalia kaappeja ja matka-arkkuja korkeiden komeroiden sijasta. Myös muut huonekalut ovat matalia. Ja siellä missä istutaan matoilla, usein nukutaan patjoilla lattialla.

Suomalaisia koteja ei ole suunniteltu lattialla istumiseen. Tällä saattaa olla juurensa ilmastossamme: kylmät, vetoisat tai kosteat lattiat rohkaisevat siirtämään istumisen erilaisille korokkeille. Nämä yleistykset kuitenkaan eivät aina pidä paikkaansa. Esimerkiksi Koreassa ja Japanissa istutaan kylmistä talvista huolimatta mieluiten lattiamatoilla.

Lukemista

  1. The Paris Review

Lisää Kulttuurishokkeja

Jaa tämä artikkeli:
Ninnu Koskenalho

Ninnu Koskenalho

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin entinen päätoimittaja. Hän opiskelee lyhytterapeutiksi, toimittaa asiantuntijatekstejä, vetää koulutuksia ja työpajoja ja kirjoittaa pitkästä aikaa kulttuurishokkeja.View Author posts

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

AntroBlogi
Tietosuojakatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä tarjotakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi. Ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet välittävät tiimillemme tietoa siitä, mikä verkkosivustossamme on sinulle kiinnostavinta ja hyödyllisintä.