Teksti: Samuli Lähteenaho, tohtorikoulutettava. Podcast-lukija: Bruno Gronow.
Viimeisten viikkojen aikana monien huomio on kiinnittynyt Helsingin keskustassa 10. helmikuuta alkaen mieltään osoittaneisiin Irakista ja Afganistanista saapuneisiin turvapaikanhakijoihin. Jatkuuko mielenosoitus vielä pitkään vai vastataanko turvapaikanhakijoiden vaatimuksiin? Itävallassa vastaava protestileiri jatkui lähes vuoden.
Mielenosoituksella turvapaikanhakijat ovat ottaneet aloitteen käsiinsä turvapaikkakeskustelussa. Tämä poikkeaa yleisestä tilanteesta, jossa turvapaikanhakijat on nähty vain auttamisen tai hallinnollisten toimien kohteena, eikä suinkaan tasa-arvoisina osallistujina yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Ensin Kiasman kulmalla ja sittemmin Rautatientorilla mielenosoitusleiriä pitävät turvapaikanhakijat vaativat Maahanmuuttovirastoa käsittelemään uudelleen turvapaikkahakemukset, joissa on ollut ongelmia. He peräänkuuluttavat pakkopalautusten välitöntä jäädyttämistä. Turvapaikanhakijoiden uhkailun ja vangitsemisen viranomaisten toimesta halutaan loppuvan. Mielenosoittajat vaativat myös, että ketään ei saisi ajaa vastaanottokeskuksista kaduille ja pois perusturvan piiristä.
Mielenosoitusleiriin on osallistunut turvapaikanhakijoita, jo oleskeluluvan saaneita ja suomalaisia tukijoita. Protestin taustalla on pelko siitä, että monet kielteisen turvapaikkapäätöksen saavat jäävät paperittomiksi. Paperittomuus tarkoittaa sitä, että henkilö jää elämään Suomeen ilman oleskelulupaa, ja siten normaalin arkipäivän edellytyksiä, kuten sosiaaliturvatunnusta tai työoikeutta.
Turvapaikanhakijoiden vaatimukset ovat saaneet paljon vastakaikua. Mielenosoitus on kerännyt tukea niin konkreettisesti tarvikkeiden ja mielenosoitukseen osallistumisen muodossa kuin erilaisina kannanottoina. Esimerkiksi yli sata tiedemaailman vaikuttajaa allekirjoitti vetoomuksen, jossa tuetaan turvapaikanhakijoiden vaatimuksia ja vaaditaan palautuksien lopettamista.
Mitä sanottavaa antropologialla on protestileiristä ja turvapaikanhakijoiden tilanteesta? AntroBlogissa on aiemmin kirjoitettu turvapaikanhakijoista useammastakin näkökulmasta, mutta tässä tekstissä keskityn nyt mieltään osoittavien irakilaisten ja afganistanilaisten protestiin sekä paperittomuuden tuottamiseen.
Tervetuloa turvapaikanhakijaksi
Vuonna 2015 Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Samoihin aikoihin lisääntyneen poliittisen paineen myötä Suomen lainsäädäntöä ja viranomaiskäytäntöä on rajusti tiukennettu esimerkiksi poistamalla käytöstä humanitaarisin syin myönnettävät oleskeluluvat ja rajaamalla tilapäisten oleskelulupien myöntäminen vain niille, jotka suostuvat palaamaan vapaaehtoisesti lähtömaahansa.
Lisäksi Maahanmuuttovirasto on ottanut käyttöön tulkinnan, jossa turvapaikka kiistetään sillä perusteella, että paluu Bagdadiin ja Kabuliin on Afganistanista ja Irakista saapuneille mahdollista.
Tällä hetkellä turvapaikkaprosessi Suomessa kulkee yksinkertaistettuna seuraavasti: Kun saavut Suomeen, hakeudut viranomaisten luo ja ilmoitat hakevasi turvapaikkaa. Sinut ohjataan vastaanottopalveluiden piiriin ja hakemuksesi otetaan Maahanmuuttoviraston käsiteltäväksi. Asut vastaanottokeskuksessa (tai kotimajoituksessa, jos sen piiriin pääset) odottaessasi kutsua turvapaikkapuhutteluun Maahanmuuttovirastossa. Odottelua saattaa kestää kuukausikaupalla. Lopulta Maahanmuuttovirasto kutsuu sinut haastatteluun.
Haastattelu saattaa olla stressaava ja jopa absurdi. Esimerkiksi erään irakilaisen turvapaikanhakijan kotitalo oli räjäytetty, minkä seurauksena hän pakeni Suomeen. Kun hän kertoi tapahtuneesta haastattelussa, ryhtyi viranomainen hiillostamaan häntä oudoilla kysymyksillä. Kuka tarkalleen asetti pommin? Mihin kellonaikaan pommi tarkalleen asetettiin?
Haastattelun ja tutkimusten perusteella saat virastolta päätöksen siitä, kuuluuko sinulle turvapaikka. Virastolla on kuitenkin ollut ongelmia päätösten kunnollisessa valmistelussa. Esimerkiksi täysin samassa asemassa olleet bagdadilaiset veljekset saivat eriävät päätökset.
Jos et tämän käsittelyn perusteella saa turvapaikkaa, sinulla on oikeus valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen. Odotat taas päätöstä. Jos hallinto-oikeus hylkää valituksesi, on sinulla vielä oikeus anoa valitusoikeutta korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Jos korkein hallinto-oikeus hylkää hakemuksesi, on turvapaikkaprosessi käsitelty osaltasi loppuun.
Hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen, jo ennen korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, vastaanottokeskus ilmoittaa vastaanottopalveluiden päättymisestä. Tämä on käytännössä uhkaus heittää sinut kadulle, useimmiten kuukauden kuluttua ilmoituksesta. Samalla sinua yritetään maanitella suostumaan vapaaehtoiseen paluuseen, eli poistumaan maasta yhteistyössä viranomaisten kanssa.
Nyt olet paperiton
Pysähdytään tähän hetkeksi. Olet siis (perheinesi) tilanteessa, jossa viranomaiset ilmoittavat heittävänsä sinut kadulle Suomen talveen. Toisena vaihtoehtona on vapaaehtoinen paluu kotimaahasi. Maa on kuitenkin sodan kynsissä, eikä sinulla todennäköisesti ole siellä enää minkäänlaisia edellytyksiä normaaliin elämään. Lisäksi henkesi on siellä mahdollisesti uhattuna.
Näiden kahden vaihtoehdon lisäksi on toki kolmas vaihtoehto: poliisin suorittamat pakkopalautukset. Siinä tapauksessa poliisi sulkee sinut säilöönottokeskukseen (Helsingissä lähin sijaitsee Metsälässä) vankilamaisiin oloihin. Sieltä sinut myöhemmin raahataan poliisisaattueessa lentokentälle ja istutetaan lentokoneeseen. Sinulle seuraa pitävät viranomaiset varmistavat, että pääset häiriöittä lentokoneella kotimaahasi. Tällaisten vaihtoehtojen edessä jotkut turvapaikanhakijat ovat jopa yrittäneet itsemurhaa.
Alkuvuoden aikana poliisi on palauttanut väkipakolla jo satoja ihmisiä. Palautukset ovat juridisesti ja hallinnollisesti hankalia, ja kielteisen päätöksen saaneita on paljon. Kaikkien palauttaminen ei ole virkavallalle mitenkään mahdollista.
Jos tässä tilanteessa päätät jäädä Suomeen yrittämään rakentaa uutta ja turvallista elämää, on sinusta tullut paperiton siirtolainen – tai viranomaiskielellä “laiton siirtolainen”.
Jäät siis Suomeen elämään elämääsi, mutta tavallisen arjen eteen nousee valtavia esteitä: Kuinka solmit vuokrasopimuksen ilman sosiaaliturvatunnusta? Entä jos tulet raskaaksi? Miten toimit, kun terveyskeskuksessakin sotua kysytään jo ensimmäisellä luukulla? Kuinka tulet toimeen ilman pankkitiliä ja verkkopankkitunnuksia?
Monet mieltään osoittavat turvapaikanhakijat pelkäävät paperittomuutta, ja siihen usein liittyvää kodittomuutta. He ovatkin siksi ehdottaneet vuonna 2015 tilapäisten oleskelulupien käyttöön tehtyjen rajausten poistamista.
Antropologia ja pakolaistutkimus
Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että pakolaisuuden pioneeritutkija maailmassa on suomalainen Stanfordin yliopiston professori Liisa Malkki.
Malkki on kirjoittanut, että siirtolaisuutta koskevissa keskusteluissa pakolaiset nähdään usein vain hallinnollisten toimien ja humanitaaristen interventioiden kohteena. Heidän omat äänensä hiljennetään valtavirran keskusteluista. Usein tämä hiljentäminen saattaa olla esimerkiksi hyväntahtoisen auttamispolitiikan tahaton sivutuote.
Kuten esimerkiksi yllä oleva kuvaus turvapaikkaprosessista osoittaa, ulkopuolisen huomio kiinnittyy helposti turvapaikanhakijoiden kohtaamiin pakkoihin, vaihtoehdottomuuteen ja asenteisiin eikä niinkään siihen, mitkä näiden ihmisten omat tavoitteet ja teot ovat.
Helsingin keskustan mielenilmaus ja sen seuraukset ovatkin mielenkiintoinen esimerkki tilanteesta, jossa turvapaikanhakijat ottavat itse aloitteen käsiinsä. Aloite on ohjannut keskustelua jopa siinä määrin, että Maahanmuuttovirasto on suostunut tapaamaan turvapaikanhakijoiden delegaatioita keskustellakseen heidän huolistaan. Myös monet poliitikot ovat vierailleet mielenosoitusleirissä kuulemassa turvapaikanhakijoiden näkemyksiä.
Tässä tapauksessa asetelma on siis käännetty päälaelleen. Turvapaikanhakijat eivät ole vain hallinnollisten toimien kohteena, vaan heillä on myös oma ääni keskustelussa omasta kohtalostaan.
Malkki toteaa, että ihmiset joista tulee pakolaisia huomaavat nopeasti päätyneensä maailmaan, jossa heidät nähdään yksiselitteisesti uhreina. Uhrin asema saattaa tuoda heille sympatiaa, mutta on lopulta epäinhimillistävää. Turvapaikanhakijoiden omien äänten kuuleminen ja vahvistaminen on tapa kohdata heidät kanssaihmisinä, jotka eivät ole vain ’auttamisen’ tai hallinnollisten toimien kohteena.
Paperittomuuden tuottaminen antropologian näkökulmasta
Paperittomuutta tutkinut antropologi Ruben Andersson on esittänyt, että ’laittoman siirtolaisuuden’ tuottaminen, ja sen ehkäisy, ovat osa samaa valtioiden pyörittämää teollisuudenalaa. Sen osia ovat turvallisuusratkaisuja tuottavat yritykset, rajakontrolleja kehittävät valtiot ja naapurustopolitiikkaa harjoittava EU. Mukana ovat myös kansainväliset ja kansalaisjärjestöt, jotka toimivat ’laittomuuden’ logiikan mukaan. Alalla mukana ovat omalta osaltaan myös siirtolaisten tutkimisesta palkkansa saavat tutkijat ja journalistit. Myös Suomessa paperittomuudesta uutisoidaan usein turvallisuusuhkana, joka vaatii hallinnollisia toimia.
Andersson kuvaa ‘laittomuuden’ tuottamista teollisuudenalana siksi, että usein siirtolaisuudesta puhuttaessa unohdetaan, kuinka merkittävä määrä rahaa sen kontrolloinnin piirissä liikkuu. Lisäksi metafora korostaa sitä, kuinka eri tahot toiminnallaan osallistuvat ‘laittomuuden’ valmistamiseen, vaikka se ei olisikaan kaikkien tietoisena päämääränä.
Kokonaisuutena tämä järjestelmä tuottaa absurdeja lopputuloksia. Vaikka jokainen järjestelmän osa toimii omasta näkökulmastaan järkevästi, laitonta siirtolaisuutta estämään pyrkivä järjestelmä päätyykin tuottamaan lisää laittomuutta.
Anderssonin mukaan samalla, kun “laittomuusteollisuus” keksii uusia ratkaisuja siirtolaisuuden hallintaan, se tuottaa ’laittomuutta’ uusissa muodoissa. Kun tilapäisten oleskelulupien käyttöä rajattiin vuonna 2015 päädyttiin tilanteeseen, jossa yhä useampi joutuu jäämään Suomeen ilman virallisia asiakirjoja.
Poliitikkojen ja viranomaisten päätösten viime vuosina Suomessa tuottamat paperittomat siirtolaiset ovat paikallisesti uusi ’laittomuuden muoto’. Sitä ei olisi lainkaan olemassa ilman sen takana olevia poliittisia päätöksiä.
Vielä pari vuotta sitten nyt paperittomaan tilaan jäävät irakilaiset ja afganistanilaiset olisivat saaneet tilapäisen oleskeluluvan sillä perusteella, ettei heidän palauttamisensa lähtömaihin ole turvallista tai hallinnollisesti mahdollista. He olisivat paperittoman aseman sijaan voineet asettua Suomeen töihin ja opiskelemaan. Turvapaikanhakijat ilmaisevatkin jatkuvasti halua tehdä töitä Suomessa, mutta ilman oleskelulupaa työnhaku on vaikeaa, ja heidän on pakko työskennellä virallisten työehtosopimusten ulkopuolella.
Antropologi Nicolas de Genova on tiivistänyt ilmiön toteamalla, että ’laittomuus’ on aina siirtolaisuutta käsittelevän lainsäädännön tuotos – mutta ei ainoastaan siinä mielessä, että ilman lakia ei laittomuuttakaan olisi tai siinä mielessä, että lainsäädäntö lajittelee, luokittelee ja erottelee siirtolaisia.
De Genovan mukaan merkittävintä on ymmärtää, että ’laittomuudella’ on aina historia hallinnollisia ja poliittisia ratkaisuja. Niiden perusteella lainsäädäntöä on muokattu tuottamaan ’laittomuus’ siinä muodossa kuin sen nyt kohtaamme.
Turvapaikanhakijoiden vaatimuksena oikeus elää – mitä Suomi sanoo?
Erityisesti irakilaiset ja afganistanilaiset Suomessa asuvat turvapaikanhakijat ovat ryhtyneet protestoimaan vaatiakseen yksinkertaisesti oikeutta elää.
Vaatimukset siitä, ettei ketään palautettaisi sodan keskelle väkipakolla tai heitettäisi kaduille vastaanottokeskuksista, ovat vaatimuksia yksinkertaisesti oikeuteen olla ja elää. Kun vaihtoehtoina on kuolema tai piileskely Bagdadissa tai Kabulissa tai maan alle ja harmaan talouden piiriin hakeutuminen Suomessa, on ymmärrettävää, että monet valitsevat jälkimmäisen.
Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että puhe ’laittomasta oleskelusta’ tai ’laittomasta siirtolaisuudesta’ ei auta ymmärtämään paperittoman asemaan joutuneiden ihmisten tilannetta. Se ei myöskään auta ratkaisemaan ilmiöön liittyviä ihmisoikeusongelmia.
On selkeämpää puhua paperittomista siirtolaisista: ihmisistä jotka ovat täällä, mutta joilta on evätty normaalin elämän vaatimat asiakirjat. He ovat osa yhteiskuntaa kuten mekin, vaikka joutuvat tulemaan toimeen ilman tarpeellisia asiakirjoja. He joutuvat odottamaan asemansa laillistamista muilla keinoin, esimerkiksi työsopimuksen myötä saatavan työntekijän oleskeluluvan kautta, mutta sitä odotellessa he joutuvat etsimään elantonsa virallisen yhteiskunnan laitamilta ja ulkopuolelta.
On todettu, että paperittomuuden tuottaminen siirtolaispolitiikalla luo ja vahvistaa harmaata taloutta Euroopassa. Työehtosopimusten ulkopuolella oleva paperiton työvoima on moneen kertaan osoitettu elintärkeäksi Euroopan ja Yhdysvaltojen talouskasvulle.
Esimerkiksi Ville Tietäväisen Finlandia-palkittu sarjakuvaromaani Näkymättömät kädet kuvaa, kuinka halvat tomaatit päätyvät Espanjasta Suomeen paperittomien siirtolaisten työvoiman avulla. On kuitenkin itsestäänselvää, ettei tilanne ole hyvä työoikeuksien, verotuksen ja muiden normaalien yhteiskunnallisten toimintojen kannalta.
Antropologian näkökulmasta voidaan todeta Ruben Anderssonia mukaillen, että laittomuuden periaatteen ympärille rakentuva pakolaispolitiikka tuottaa lopulta kaikkien osapuolten kannalta huonoja tuloksia.
Kuinka pitkään turvapaikanhakijoiden telttaleiri Rautatientorilla jatkuu? Jääkö mielenilmaus pysyväksi osaksi kaupunkikuvaamme, kuten on käynyt monissa muissa Euroopan maissa? Miten Suomi reagoi protesteihin?
Jo tähän mennessä mielenosoitusleiri on kerännyt ennennäkemätöntä tukea ja huomiota, ja se on muuttanut Suomessa käytävää keskustelua. Voikin olla, että mieltään osoittavat turvapaikanhakijat tekevät yhteiskunnallemme palveluksen auttamalla meitä näkemään nykyisen turvapaikkapolitiikan absurdiuden. Toivottavasti heidän näkemyksiään kuunnellaan.
Korjaus 10.3.2017 : Tekstissä mainittiin, että vuonna 2015 tilapäiset oleskeluluvat poistettiin käytöstä. Tämä ei tarkalleen ottaen pidä paikkaansa. Tilapäisten oleskelulupien myöntämistä rajattiin siten, että luvan voi saada vain, jos tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa oman paluunsa suhteen mutta paluu ei tästä huolimatta onnistu. Käytännössä vaikutukset ovat suurimmalle osalle turvapaikanhakijoista samat, kuin jos luvat olisi poistettu käytöstä.
Luettavaa
Andersson, Ruben. Illegality, Inc. Oakland: University of California Press, 2014.
De Genova, Nicholas, and Nathalie Mae Peutz. The Deportation Regime: Sovereignty, Space, and the Freedom of Movement. Durham, NC: Duke University Press, 2010.
De Genova, Nicholas P. “Migrant ‘Illegality’ and Deportability in Everyday Life.” Annual Review of Anthropology 31, no. 1 (October 2002): 419–47.
Malkki, Liisa. Kulttuuri, Paikka Ja Muuttoliike. Tampere: Vastapaino, 2012.
Leppäkorpi, Mervi. Asiaton oleskelu kielletty. Helsinki: Intokustannus, 2011
Aiheesta AntroBlogissa:
Annastiina Kallius: ”Voitko kertoa tarinani suomalaisille” – kertomus paperittomuudesta
Erinomainen teksti kiitos! Mutta voisiko ”leiri”-sanaa välttää, koska leiriytyminen ei olisi sallittua Helsingin keskustassa, mutta mielenosoitus on, ja poliisi ja kaupunki ovat todenneet että tämä on juuri mielenosoitus eikä leiri.
Miellyttävä löytö teidän blogi – Kiitos!
Hieno ja helppolukuinen kirjoitus tämän päivän suurimmasta kysymyksestä maassamme.
#Oikeus elää
#MigriLeaks