Teksti: Ninnu Koskenalho, VTM. Podcast-lukija: Bruno Gronow
Nyt se tapahtui – AntroBlogin julkaisu levisi ensimmäistä kertaa moninkertaisesti tavallisen lukijakuntamme ulkopuolelle.
Olemme seuranneet sivustomme suosion kasvua alusta saakka iloisen hämmästyneinä. Antropologia kiinnostaa todella monia! Emmi Huhtaniemen Kulttuurishokki-postaus hämäläisestä kahviseremoniasta löi kuitenkin laidalta kaikki aiemmat ennätykset – moninkertaisesti.
Juttu kertoo tutkimuksesta, jonka yhdysvaltalainen antropologi teki 1970-luvulla tästä perisuomalaisesta tavasta. Viikko julkaisun jälkeen tekstin levikki Facebookissa oli yli 150 000. Kirjoitushetkellä sillä on yli 500 jakoa ja yli 1700 tykkäystä. Määrät ovat valtavia kaltaisellemme nuorelle, vähemmän tunnettua tieteenalaa popularisoivalle julkaisulle!
Suomalaisuus kiinnostaa
Me antropologit olemme kiinnostuneita siitä, miten eri tavoilla maailmassa tehdään asioita. Kulttuurishokki-sarjassa jaamme näkökulmia muiden kulttuureiden elämänmenoon, kun taas AntroBlogin muu sisältö on voimakkaasti suomalaiseen yhteiskuntaan liittyvää. Julkaisemme melko harvakseltaan juttuja, jotka eivät tavalla tai toisella käsittele kotimaatamme ja omaa kulttuuriamme. Kulttuurishokit tekevät poikkeuksen – mutta niissäkin Suomi-kortti vetää suurimman yleisön.
Tämä on kiinnostavaa.
Hämäläistä kahviseremoniaa koskevaan postaukseen satoi kommentteja. Ihmiset tunnistivat tekstistä itsensä tai sukulaisensa, ja jakoivat omia anekdoottejaan suomalaisista kursailutavoista. Olemmekin odottaneet, että sisältömme alkaisi herättää myös vilkasta somekeskustelua! Mahtavaa! Myös Maaseudun Tulevaisuus noteerasi jutun tekemällä siitä uutisen.
Nopeasti tulkittuna näyttää siltä, että ihmistä kiinnostaa aina eniten tarkastella omaa kuvajaistaan. Tuttuus ja omien ominaisuuksien analysointi viehättävät, ja niitä on helppo kommentoida. Suomalaisia kiinnostaa eniten suomalaisuus ja tutut jutut.
Vai onko sittenkään ihan niin? Voisiko ensimmäisen viraalipostauksemme suosiossa olla kyse myös jostain syvemmästä?
Tuttu ja eksoottinen
Arvelen tekstin keränneen niin suuren yleisön myös siksi, että sen avulla ihmiset löysivät tiensä antropologian ytimeen. Me antropologit tiedämme, että tieteenalamme kiehtovuus piilee nimenomaan sen kyvyssä tarjota näköaloja yhtä aikaa tuttuun ja tuntemattomaan, omaan ja vieraaseen.
Ihmiset ovat omassa kulttuurisessa ympäristössään kuin kala vedessä. Veden ei tiedetä olevan märkää, sillä kuivuutta vertailukohtana ei ole olemassa. Kahvin nauttimiseen liittyvät tavat ovat pieni pisara siinä valtameressä, joka koostuu meitä ympäröivästä ja meidät lävistävästä kulttuurisesta kudelmasta. Se kannattelee meitä, mutta on lähes näkymätön.
Emme koskaan pysähdy ajattelemaan suurinta osaa tavoistamme. Otamme elinympäristömme käsiterakennelmat ja toimintatavat pääasiassa annettuina. Tämä on tietenkin välttämätöntä sen kannalta, että ylipäätään pystymme toimimaan. Samalla se johtaa siihen, että olemme monessa mielessä sokeita omalle kulttuurillemme.
Kun sitten yllättäen joudumme kontaktiin tyystin vieraan ajatusmallin tai perin juurin erilaisen toimintatavan kanssa, se tuntuu herkästi jopa uhkaavalta. Saatamme tuntea pelkoa tai epäluuloa muiden kulttuurien edustajia ja heidän tapojaan kohtaan.
Kuten antropologi Matti Eräsaari kirjoittaa muukalaispelkoa käsittelevässä artikkelissaan, vierauden pelossa kyse on “oman normaaliuden ja kaiken siitä poikkeavan arvottamisesta.”
Tavallaan reaktiomme on ymmärrettävä. Erilaisuuden kohtaaminen horjuttaa käsityksiä jotka oletamme normaaleiksi, oletusarvoisiksi ja todellisiksi. Reagoimme tähän usein ärtymyksellä, pelolla ja kiukulla. Oikeutamme reaktiomme kulttuurisilla tarinoilla, jotka vakiinnuttavat vieraiden elementtien toiseuden ja huonommuuden. Tämä näkyy ksenofobiana eli muukalaispelkona.
Eräsaari kuvailee muukalaispelkoa oikeuttavia, vieraista kansoista kerrottavia vanhoja tarinoita:
“[S]yntytarinoissa mustalainen saa alkunsa siitä, kun Kain ottaa mustaharjaisen tamman akakseen, hurri siitä kun Ruotsissa asunut mies saa sian tiineeksi ja häpeissään laittaa sen ajelehtimaan veneessä Pohjanlahdelle. Ryssän puolestaan selitetään haisevan, koska se ei ole vielä täysin kehittynyt ihmiseksi, vaan sillä on housuissaan mätänevä hännän jäänne.”
Antropologisella näkökulmalla on hurja voima murtaa tiedostamattomia ennakkoluuloja. Se näyttää meille, mitä tuttua löytyy vieraasta ja mitä eksoottista tavanomaisesta. Kun omat tapamme päätyvät antropologisen linssin alle, näkökenttään aukeaa yhtäkkiä lisää tilaa. Astumme ulos huoneesta, jossa emme tienneet olevamme ja katsomme itseämme ulkopuolisen silmin.
Tämä voi olla myös epämiellyttävää. Antropologisen katseen kohde ei välttämättä pidä siitä kuvasta, joka hänestä uudessa valossa piirtyy. Käsitys itsestä rationaalisena, autonomisena toimijana on usein keskeinen osa identiteettiämme ja erilaisten yhteiskunnallisten valtarakenteiden esiin tuominen saattaa haastaa sen.
Muiden kulttuurien kokemisen, ymmärtämisen ja tekemisen tapoihin tutustuminen näyttää meille, että oma tapamme toimia on vain yksi monista. Asiat voivat olla – ja ovat – myös toisin.
Tämä on vapauttava näkökulma. Aiemmin tuntemamme vierauden pelko voi sulaa pois. Muukalaisesta voi tulla kanssaihminen ja ystävä; ehkä jopa opettaja ja esikuva, jolta omaksua uusia taitoja ja ajatuksia.
Niin paljon kuin pidämmekin tutusta ja siitä, että joku kertoo meille millaisia olemme, saatamme mahdollisesti pitää vielä enemmän vapaudesta olla myös jotakin muuta.
Kulttuurishokki-sarjan julkaisut ovat suosituinta sisältöämme. Ne ovat someympäristöön suunniteltuja lyhyitä ja ytimekkäitä juttuja, joita lukijoiden on helppo jakaa eteenpäin omille piireilleen. Kulttuurishokkeja pääsee jatkossakin lukemaan joka sunnuntai kello 19 Facebookissa, Instagramissa ja sivustollamme. Julkaisemme lisäksi parin viikon välein videoversioita shokeista – näitä voi tarjota vaikka perheen teinin YouTube-listalle!
Artikkelikuva ja muu kuvitus: Pixabay.com
