Adoptio Polynesiassa

Jos bio­lo­gi­set vanhemmat eivät jostain syystä kykene huo­leh­ti­maan lap­ses­taan tai meneh­ty­vät, lapsen saattaa kasvattaa adop­tio­van­hem­pi. Adoptiota tapahtuu myös muista syistä. Polynesialaisissa yhteis­kun­nis­sa, kuten Havaijilla, tunnetaan lahjaan pohjaava adoptio.

Hanai-adop­tios­sa lapsen ja uusien van­hem­pien suhde rakentuu sym­bo­li­ses­ti ruoan jakamisen kautta. Lapsi annetaan “ruo­kin­ta­van­hem­pien” kotiin ja elä­män­pii­riin heidän omaksi lap­sek­seen. Kaikki van­hem­muu­teen liittyvät sosi­aa­li­set oikeudet ja vel­vol­li­suu­det siirtyvät alku­pe­räi­ses­tä perheestä uuteen.

Lapsen “lah­joit­ta­mi­sen” taustalla voi olla halu jakaa van­hem­muu­den ilo lap­set­to­mien kanssa tai pyrkimys luoda voi­mak­kaam­pi yhteys kahden perheen välille. Tai sitten lapsen halutaan oppivan jotain sellaista, mitä alku­pe­räi­set vanhemmat eivät voi hänelle opettaa. Biologisten van­hem­pien ei ajatella olevan vält­tä­mät­tä parhaita kas­vat­ta­maan lapsiaan. Kasvattajan vaih­tu­mis­ta lapsuuden aikana ei myöskään pidetä ongelmallisena.

Adoption syihin lukeutuu myös uskomus siitä, että kaksoset on viisainta kasvattaa erillään toi­sis­taan. Polynesialaisen ylimystön kes­kuu­des­sa eri suku­puol­ta olevat sisa­ruk­set kas­va­tet­tiin perin­tei­ses­ti mie­lel­lään eri talouk­sis­sa, jotta heidät voitiin myöhemmin helpommin naittaa toisilleen.

Hanai-lapsesta kiel­täy­ty­mi­nen on hyvin har­vi­nais­ta: tor­ju­mi­sen on uskottu johtavan lapsen kuolemaan tai vakavaan sai­ras­tu­mi­seen. Hanai-suhteet ovat Havaijilla edelleen voi­mis­saan, ja ruoan jaka­mi­seen perustuva adoptio on nyky­päi­vä­nä esillä myös huol­ta­juu­teen liit­ty­vis­sä lail­li­sis­sa kiistoissa.

Lähde: Susan McKinnon. On Kinship and Marriage. A Critique of the Genetic and Gender Calculus of Evolutionary Psychology. 2009.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, AntroBlogin toinen perustaja ja päätoimittaja. Hän toimii aktiivisesti AntroBlogia julkaisevan Allegra Lab Helsinki ry:n tiedeviestintätoiminnassa ja viettää muun aikansa pohtien avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Perhekonstellaatio on saksalainen vaihtoehtoterapia, joka yhdistää zulujen kosmologian ja esi-isien kunnioituksen länsimaiseen psykologiaan. Menetelmä tutkii suvussa kulkevia traumoja, salaisuuksia ja konflikteja. Sen mukaan yksilön ongelmat ovat heijastusta suvun kätketyistä taakoista. Saksassa holokaustin uhrien ja sotarikollisten jälkeläiset käyttävät perhekonstellaatiota.

Perjantaina 6.10. saa ensi-iltansa kotimainen elokuva Yösyöttö. Se kertoo miehestä, joka jää kaksin vastasyntyneen kanssa ja joutuu opettelemaan elämää lapsen ehdoilla. Elokuva on lajityypiltään komedia - mitä muutakaan se voisi olla? Vaikka suomalaisessa vanhemmuuskulttuurissa isän rooli on vahvistumassa, on eräs mielikuva miesten vanhemmuudesta edelleen voimissaan: mies ja vauva on toivoton ja hullunkurinen yhdistelmä. Juuri tälle tematiikalle Yösyöttö naureskelee.

Suomalainen yhteiskunta rakentuu voimakkaasti ydinperheen ympärille. Tähän ydinperheeseen lasketaan perinteisesti kuuluvaksi lapset ja vanhemmat - siis äiti ja isä. Avioerojen, yksinhuoltajuuden ja uusperheiden yleistyminen sekä erityisesti samansukupuolisten liittojen laillinen hyväksyminen on muuttanut ydinperheen raameja. Nykypäivänä meidän onkin helpompaa omaksua antropologille tuttu näkökulma: äitiys ja isyys ovat sosiaalisesti rakentuneita kategorioita. Kuka siis on isä, ja mikä on hänen merkityksensä?