Diana muovasi naisen tarinaa

Prinsessa Dianan vii­mei­sek­si jääneestä auto­mat­kas­ta Pariisissa tuli tänä vuonna kulu­neek­si 20 vuotta. Vuosipäivän myötä mediassa on muisteltu Dianan elämää. Antropologisesti mie­len­kiin­toi­sin seikka ovat kuitenkin Dianan kuoleman kult­tuu­ri­set seu­rauk­set, jotka saat­toi­vat vaikuttaa elämäämme enemmän kuin tie­dos­tam­me.

Itse olin tuolloin 8-vuotias enkä muista tapauksen herät­tä­neen minussa erityisiä tun­te­muk­sia. Dianan kasvot olivat tutut tv:stä, mutta niillä ei ollut minulle sen kummempaa mer­ki­tys­tä. Uutislähetysten esit­te­le­mäs­sä romut­tu­nees­sa autossa näkyi jotain valkoista. Muistan kuvi­tel­lee­ni sen olevan osa prin­ses­san repey­ty­nyt­tä mekkoa. Automaattisen tul­kin­ta­ni taustalla oli luul­ta­vas­ti län­si­mai­nen kult­tuu­ri­nen oletus, joka yhdistää prin­ses­sat puh­tau­teen ja viat­to­muu­teen — ja siten myös val­koi­seen väriin. Kyse saattoi olla vain tur­va­tyy­nyn rie­ka­lees­ta.

Kuva: Cody Davis (CC0)

Selkeiten muistan kuitenkin sen, miten voi­mak­kaas­ti aikuiset reagoivat uutiseen. Seuraavina päivinä ja viikkoina van­hem­piin suku­pol­viin kuuluvien tuttavien ja suku­lais­ten kes­kuu­des­sa, kah­vi­pöy­dis­sä ja kaupan jonoissa, kuulin monesti totea­muk­sia, kuten “kamala se Englannin prin­ses­san kolari” tai “se oli niin ihana ihminen”. Kommentoijat olivat lähes poik­keuk­set­ta naisia.

Tapahtuma ei kolah­ta­nut ainoas­taan suo­ma­lai­siin. Tieto onnet­to­muu­des­ta levisi salaman lailla ympäri maailmaa. Sitä seurasi poik­keuk­sel­li­sen laaja ja kan­sain­vä­li­nen surun purkaus. Monet häm­mäs­te­li­vät oman tun­ne­reak­tion­sa voi­mak­kuut­ta. Olihan kyseessä tun­te­ma­ton ihminen, jonka elämää ei vält­tä­mät­tä ollut edes seurannut sen tarkemmin.

Antropologi Carol Delaneyn mukaan tätä laajaa tun­ne­reak­tio­ta ei voi selittää pel­käs­tään prin­ses­san kuolema, tämän hyvät teot tai lämmin hymy. Julkisuuden hen­ki­löi­tä kuolee koko ajan — miksi Dianan lähtö iski moniin niin kovalla voimalla? Sama kysymys pätee monen muun merk­ki­hen­ki­lön poismenon kohdalla. Näissä yksi­löis­sä ruu­miil­lis­tuu jotakin erityistä ja suurempaa, mikä tuntuu nostavan heidät tavan­omai­sen ihmi­syy­den ulko­puo­lel­le. Dianan kohdalla eri­tyi­syys kietoutuu kult­tuu­ri­siin tari­noi­hin naisista.

Prinsessaunelmia

Delaney näkee Dianan hahmon erään voi­mak­kaan kult­tuu­ri­sen myytin ark­ki­tyyp­pi­nä. Tämän myytin mukaan hyvä­sy­dä­mi­nen nuori nainen löytää eräänä päivänä komean prinssin ja elää tämän kanssa onnel­li­se­na elämänsä loppuun asti. Menneinä vuo­si­kym­me­ni­nä lapsille luettiin rop­pa­kau­pal­la tähän tema­tiik­kaan nojaavia satuja etenkin Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Euroopassa. Disney-prin­ses­sat ovat edelleen huip­pusuo­sit­tu­ja. Delaney muis­tut­taa, että lapsena kuul­luis­ta tari­nois­ta tulee helposti osa ensin leikkien ja myöhemmin aikui­se­lä­män fan­ta­sia­maa­il­maa. Kyseinen myytti asus­taa­kin edelleen ali­ta­jui­ses­ti monien ihmisten taka­rai­vois­sa.

Dianan ja Walesin prinssi Charlesin häät hei­nä­kuus­sa 1981 keräsivät miljoonia tv-katsojia ympäri maailmaa. Delaneyn mukaan vii­meis­tään tässä kohtaa Diana ja hänen tarinansa alkoivat sym­bo­loi­da edellä mainitun kult­tuu­ri­sen fantasian täyt­ty­mis­tä. Ihmiset saivat vah­vis­tuk­sen hauraalle toi­veel­leen. Se ei ole vain satua — näin voi oikeasti tapahtua!

Kuva: nic (CC0)

Delaney lisää, että Harryn ja Williamin synnyttyä Diana oli kansan silmissä myös rakastava ja tark­kaa­vai­nen äiti. Häntä ihailtiin nyt myös siksi, että hän vaikutti täyttävän “hyvän äidin” roolin täy­del­li­ses­ti. Delaneyn mukaan Dianan työ hyvän­te­ke­väi­syy­den parissa vain vahvisti ste­reo­tyyp­pis­tä mie­li­ku­vaa hoi­vaa­vas­ta nai­seu­des­ta. Pian suuri joukko naisia nimesikin Dianan roo­li­mal­lik­seen.

Sortunut linna ja itsenäisen naisen rangaistus

Dianan onni alkoi kuitenkin pian rakoilla ja nega­tii­vi­set tapah­tu­mat hänen elä­mäs­sään kie­tou­tu­vat suu­rem­piin kult­tuu­ri­siin vir­tauk­siin. Psykologi Carol Gilligan muis­tut­taa, että Dianalle tapahtui asioita, joita voi tapahtua aivan taval­li­sil­le naisille. Mies hylkäsi hänet toisen naisen takia. Hän sairastui syö­mis­häi­ri­öön, koki yksi­näi­syyt­tä ja yritti jopa itse­mur­haa. Keskeistä tässä Gilliganin mukaan oli se, että Diana “rikkoi lumouksen” ker­to­mal­la häpei­le­mät­tä jul­ki­ses­ti nöy­ryy­tyk­sis­tä, joista naiset olivat vuo­si­sa­to­jen ajan vaienneet. Gilligan argu­men­toi, että juuri julkinen epä­on­nis­tu­mi­nen teki Dianasta niin veto­voi­mai­sen rik­ko­mal­la mie­li­ku­van, jonka vankeja monet naiset olivat.

Delaneyn mielestä Dianan elämään kietoutuu prin­ses­sa­sa­dun lisäksi myös toinen kult­tuu­ri­nen myytti. Nimittäin myytti siitä, mitä tapahtuu itse­näi­sil­le naisille, jotka etsivät omaa onneaan yhteis­kun­nan perin­teis­ten raamien ulko­puo­lel­ta. Myytin mukaan heidän koh­ta­lon­sa on usein kovin traaginen: kuolet yksin tai joudut tapetuksi. Näin käy esi­mer­kik­si lähes jokai­ses­sa oop­pe­ras­sa. Sama diskurssi ilmenee edelleen muun muassa puhut­taes­sa yksin ulko­mail­la mat­kus­ta­vis­ta naisista.

Dianan kuoleman voidaan nähdä toteut­ta­neen tämän myto­lo­gi­sen kaavan. Delaneyn mukaan juuri sen takia ihmisten reaktio Dianan kuolemaan on hyvin moni­mut­kai­nen asia. Kyse ei ole vain naisten samais­tu­mi­ses­ta täy­del­li­seen prin­ses­saan, vaan myös siitä, että hänen traa­gi­ses­sa kuo­le­mas­saan hen­ki­löi­tyi monien naisten pelkäämä kak­soiss­tan­dar­di.

Kuva: Chris Barbalis (CC0)

Onnettomuuden aikoihin oli selvää, että Diana oli yksin­huol­ta­ja­äi­ti, joka nautti ajastaan mie­sys­tä­vän­sä kanssa ilman lapsia. Ristiriita omis­tau­tu­neen äidin ja sek­su­aa­li­ses­ti aktii­vi­sen vapaan naisen välillä oli ongel­mal­li­nen kunin­kaal­li­sel­le perheelle. Kulttuurisen myytin mukaan tällainen nainen ansaitsee ran­gais­tuk­sen. Dianan onnet­to­muu­den tahal­li­suut­ta on spe­ku­loi­tu paljon. Prinsessan kuolemaa ympä­röi­neet epäilyt kum­pusi­vat Delaneyn mukaan suurilta osin juuri edellä mai­ni­tus­ta myyt­ti­ses­tä ske­naa­rios­ta.

Yksilöitä suurempia tarinoita

Historian saatossa olemme nähneet monia hen­ki­löi­tä, jotka ovat tavalla tai toisella nousseet maa­il­mal­la ikoniseen asemaan. Näissä yksi­löis­sä ruu­miil­lis­tuu jokin kult­tuu­ri­nen myytti tai he ilmen­tä­vät tärkeitä kult­tuu­ri­sia arvoja. Delaney summaa, että Diana täytti, haastoi ja lopulta menehtyi niiden myyttien alle, joita naisille ja naisista edelleen kerrotaan.

Delaneyn mukaan Dianan kuo­le­mal­la oli suuria kult­tuu­ri­sia mer­ki­tyk­siä ja seu­rauk­sia. Hän ei anna suoraa vastausta siihen, miksi Dianan kuolema iski tun­tei­siin niin kovalla voimalla. Voimme päätellä reaktion liit­ty­neen elä­mis­säm­me vai­kut­ta­viin kult­tuu­ri­siin myyt­tei­hin.

Delaney kuvailee, että ihmiset tuntevat löy­tä­neen­sä elämäänsä mer­ki­tyk­sen, kun heidän hen­ki­lö­koh­tai­nen tarinansa sulautuu osaksi suurta kult­tuu­ris­ta, myyttistä kaavaa tai sen raken­tues­sa kult­tuu­ri­sen kaavan vas­ta­koh­dak­si. Dianan elämän surul­li­nen lop­pu­tu­le­ma paljasti ettei prin­ses­sa­ta­ri­na lopulta ollutkaan totta. Toisaalta se vahvisti käsitystä, jonka mukaan itse­näi­sen naisen loppu ei ole onnel­li­nen.

Kun suuret kult­tuu­ri­set linjat järkkyvät perus­tuk­sil­taan tai ne osoi­te­taan todeksi näin traa­gi­sel­la tavalla, niiden vai­ku­tuk­sen alai­suu­des­sa elävät ihmiset tuntevat luon­nol­li­ses­ti loh­dut­to­muut­ta ja häm­men­nys­tä. Tältä kannalta aja­tel­tu­na naiset surivat enemmän itseään ja omaa tari­naan­sa kuin Dianaa. Walesin prin­ses­san kohtalon myötä, molemmat kult­tuu­rin heille tarjoamat tarinat osoit­tau­tui­vat lop­pu­tu­lok­sel­taan surul­li­sik­si.

Kuva: Christina Hernández (CC0)

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: K. E. Hellman

DelaneyCarol  Investigating Culture: An expe­ri­men­tial Introduction to Anthropology, 2004

Gilligan, Carol “For Many Women, Gazing At Diana Was Gazing Within”, syyskuu 1997, New York Times.

Kirjoittaja

Suvi Jaakkola on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin toinen päätoimittaja. Suvia kiinnostavat mm. liminaaliset elämäntilanteet, psykologisen antropologian soveltaminen käytäntöön sekä robottien ja ihmisten yhteiselo.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Tiibetiläisessä ilmahautauksessa vainajan ruumiista hankkiudutaan eroon tarjoamalle se haaskalintujen syötäväksi. Käytäntöön liittyy näkemyksiä elämän kunnioittamisesta ja kuolemasta ensisijaisesti henkisenä tapahtumana.

Breakdancen liikekieli on vahvaa ja maskuliinista. Siihen kuuluu paljon voimaa ja tarkkuutta vaativia liikkeitä, pysäytyksiä ja hyppyjä. Toisaalta sen historiaan ja lajin kulttuuriin kuuluu hauskanpito ja yleisön viihdyttäminen. Mitä breakdance merkitsee sen harrastajille ja heidän identiteetin kokemukselleen?

Kouluruokalan jäteastian vieressä roikkuu juliste, joka kehottaa oppilaita olemaan heittämättä ruokaa roskiin. Plan Internationalin taannoiset mainokset bussipysäkillä herättelivät ohikulkijaa teiniraskauden vaaroihin. Yhteistä näillä valistuskampanjoilla on se, että niiden objektiksi on valittu ruskea tyttö. Ruskea tyttö ei kerro tarinaa itse: häntä käytetään esineenä kerrottaessa ruoan epätasa-arvoisesta jakelusta tai teiniraskauden vaaroista. Sillä, joka kertoo tarinan ruskean tytön puolesta, on valtaa.

Viime lokakuussa Yhdysvalloissa alkunsa saanutta metoo-kampanjaa on verrattu ilmiönä jopa naisten äänioikeuden saavuttamiseen. Liikettä on kuitenkin kritisoitu miesten liiallisesta syyllistämisestä. “Noitavainoksi” ja “kenttäoikeudeksi” kutsuttu kampanja kolahtaa miehen kunnian päälle. Artikkeli käsitelee metoo-ilmiötä, sen haastamaa vaikenemisen kulttuuria sekä maskuliinista kunniakäsitettä Suomessa.