Diana muovasi naisen tarinaa

Prinsessa Dianan vii­mei­sek­si jääneestä auto­mat­kas­ta Pariisissa tuli tänä vuonna kulu­neek­si 20 vuotta. Vuosipäivän myötä mediassa on muisteltu Dianan elämää. Antropologisesti mie­len­kiin­toi­sin seikka ovat kuitenkin Dianan kuoleman kult­tuu­ri­set seu­rauk­set, jotka saat­toi­vat vaikuttaa elämäämme enemmän kuin tie­dos­tam­me.

Itse olin tuolloin 8‑vuotias enkä muista tapauksen herät­tä­neen minussa erityisiä tun­te­muk­sia. Dianan kasvot olivat tutut tv:stä, mutta niillä ei ollut minulle sen kummempaa mer­ki­tys­tä. Uutislähetysten esit­te­le­mäs­sä romut­tu­nees­sa autossa näkyi jotain valkoista. Muistan kuvi­tel­lee­ni sen olevan osa prin­ses­san repey­ty­nyt­tä mekkoa. Automaattisen tul­kin­ta­ni taustalla oli luul­ta­vas­ti län­si­mai­nen kult­tuu­ri­nen oletus, joka yhdistää prin­ses­sat puh­tau­teen ja viat­to­muu­teen — ja siten myös val­koi­seen väriin. Kyse saattoi olla vain tur­va­tyy­nyn rie­ka­lees­ta.

Kuva: Cody Davis (CC0)

Selkeiten muistan kuitenkin sen, miten voi­mak­kaas­ti aikuiset reagoivat uutiseen. Seuraavina päivinä ja viikkoina van­hem­piin suku­pol­viin kuuluvien tuttavien ja suku­lais­ten kes­kuu­des­sa, kah­vi­pöy­dis­sä ja kaupan jonoissa, kuulin monesti totea­muk­sia, kuten “kamala se Englannin prin­ses­san kolari” tai “se oli niin ihana ihminen”. Kommentoijat olivat lähes poik­keuk­set­ta naisia.

Tapahtuma ei kolah­ta­nut ainoas­taan suo­ma­lai­siin. Tieto onnet­to­muu­des­ta levisi salaman lailla ympäri maailmaa. Sitä seurasi poik­keuk­sel­li­sen laaja ja kan­sain­vä­li­nen surun purkaus. Monet häm­mäs­te­li­vät oman tun­ne­reak­tion­sa voi­mak­kuut­ta. Olihan kyseessä tun­te­ma­ton ihminen, jonka elämää ei vält­tä­mät­tä ollut edes seurannut sen tarkemmin.

Antropologi Carol Delaneyn mukaan tätä laajaa tun­ne­reak­tio­ta ei voi selittää pel­käs­tään prin­ses­san kuolema, tämän hyvät teot tai lämmin hymy. Julkisuuden hen­ki­löi­tä kuolee koko ajan — miksi Dianan lähtö iski moniin niin kovalla voimalla? Sama kysymys pätee monen muun merk­ki­hen­ki­lön poismenon kohdalla. Näissä yksi­löis­sä ruu­miil­lis­tuu jotakin erityistä ja suurempaa, mikä tuntuu nostavan heidät tavan­omai­sen ihmi­syy­den ulko­puo­lel­le. Dianan kohdalla eri­tyi­syys kietoutuu kult­tuu­ri­siin tari­noi­hin naisista.

Prinsessaunelmia

Delaney näkee Dianan hahmon erään voi­mak­kaan kult­tuu­ri­sen myytin ark­ki­tyyp­pi­nä. Tämän myytin mukaan hyvä­sy­dä­mi­nen nuori nainen löytää eräänä päivänä komean prinssin ja elää tämän kanssa onnel­li­se­na elämänsä loppuun asti. Menneinä vuo­si­kym­me­ni­nä lapsille luettiin rop­pa­kau­pal­la tähän tema­tiik­kaan nojaavia satuja etenkin Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Euroopassa. Disney-prin­ses­sat ovat edelleen huip­pusuo­sit­tu­ja. Delaney muis­tut­taa, että lapsena kuul­luis­ta tari­nois­ta tulee helposti osa ensin leikkien ja myöhemmin aikui­se­lä­män fan­ta­sia­maa­il­maa. Kyseinen myytti asus­taa­kin edelleen ali­ta­jui­ses­ti monien ihmisten taka­rai­vois­sa.

Dianan ja Walesin prinssi Charlesin häät hei­nä­kuus­sa 1981 keräsivät miljoonia tv-katsojia ympäri maailmaa. Delaneyn mukaan vii­meis­tään tässä kohtaa Diana ja hänen tarinansa alkoivat sym­bo­loi­da edellä mainitun kult­tuu­ri­sen fantasian täyt­ty­mis­tä. Ihmiset saivat vah­vis­tuk­sen hauraalle toi­veel­leen. Se ei ole vain satua — näin voi oikeasti tapahtua!

Kuva: nic (CC0)

Delaney lisää, että Harryn ja Williamin synnyttyä Diana oli kansan silmissä myös rakastava ja tark­kaa­vai­nen äiti. Häntä ihailtiin nyt myös siksi, että hän vaikutti täyttävän “hyvän äidin” roolin täy­del­li­ses­ti. Delaneyn mukaan Dianan työ hyvän­te­ke­väi­syy­den parissa vain vahvisti ste­reo­tyyp­pis­tä mie­li­ku­vaa hoi­vaa­vas­ta nai­seu­des­ta. Pian suuri joukko naisia nimesikin Dianan roo­li­mal­lik­seen.

Sortunut linna ja itsenäisen naisen rangaistus

Dianan onni alkoi kuitenkin pian rakoilla ja nega­tii­vi­set tapah­tu­mat hänen elä­mäs­sään kie­tou­tu­vat suu­rem­piin kult­tuu­ri­siin vir­tauk­siin. Psykologi Carol Gilligan muis­tut­taa, että Dianalle tapahtui asioita, joita voi tapahtua aivan taval­li­sil­le naisille. Mies hylkäsi hänet toisen naisen takia. Hän sairastui syö­mis­häi­ri­öön, koki yksi­näi­syyt­tä ja yritti jopa itse­mur­haa. Keskeistä tässä Gilliganin mukaan oli se, että Diana “rikkoi lumouksen” ker­to­mal­la häpei­le­mät­tä jul­ki­ses­ti nöy­ryy­tyk­sis­tä, joista naiset olivat vuo­si­sa­to­jen ajan vaienneet. Gilligan argu­men­toi, että juuri julkinen epä­on­nis­tu­mi­nen teki Dianasta niin veto­voi­mai­sen rik­ko­mal­la mie­li­ku­van, jonka vankeja monet naiset olivat.

Delaneyn mielestä Dianan elämään kietoutuu prin­ses­sa­sa­dun lisäksi myös toinen kult­tuu­ri­nen myytti. Nimittäin myytti siitä, mitä tapahtuu itse­näi­sil­le naisille, jotka etsivät omaa onneaan yhteis­kun­nan perin­teis­ten raamien ulko­puo­lel­ta. Myytin mukaan heidän koh­ta­lon­sa on usein kovin traaginen: kuolet yksin tai joudut tapetuksi. Näin käy esi­mer­kik­si lähes jokai­ses­sa oop­pe­ras­sa. Sama diskurssi ilmenee edelleen muun muassa puhut­taes­sa yksin ulko­mail­la mat­kus­ta­vis­ta naisista.

Dianan kuoleman voidaan nähdä toteut­ta­neen tämän myto­lo­gi­sen kaavan. Delaneyn mukaan juuri sen takia ihmisten reaktio Dianan kuolemaan on hyvin moni­mut­kai­nen asia. Kyse ei ole vain naisten samais­tu­mi­ses­ta täy­del­li­seen prin­ses­saan, vaan myös siitä, että hänen traa­gi­ses­sa kuo­le­mas­saan hen­ki­löi­tyi monien naisten pelkäämä kak­soiss­tan­dar­di.

Kuva: Chris Barbalis (CC0)

Onnettomuuden aikoihin oli selvää, että Diana oli yksin­huol­ta­ja­äi­ti, joka nautti ajastaan mie­sys­tä­vän­sä kanssa ilman lapsia. Ristiriita omis­tau­tu­neen äidin ja sek­su­aa­li­ses­ti aktii­vi­sen vapaan naisen välillä oli ongel­mal­li­nen kunin­kaal­li­sel­le perheelle. Kulttuurisen myytin mukaan tällainen nainen ansaitsee ran­gais­tuk­sen. Dianan onnet­to­muu­den tahal­li­suut­ta on spe­ku­loi­tu paljon. Prinsessan kuolemaa ympä­röi­neet epäilyt kum­pusi­vat Delaneyn mukaan suurilta osin juuri edellä mai­ni­tus­ta myyt­ti­ses­tä ske­naa­rios­ta.

Yksilöitä suurempia tarinoita

Historian saatossa olemme nähneet monia hen­ki­löi­tä, jotka ovat tavalla tai toisella nousseet maa­il­mal­la ikoniseen asemaan. Näissä yksi­löis­sä ruu­miil­lis­tuu jokin kult­tuu­ri­nen myytti tai he ilmen­tä­vät tärkeitä kult­tuu­ri­sia arvoja. Delaney summaa, että Diana täytti, haastoi ja lopulta menehtyi niiden myyttien alle, joita naisille ja naisista edelleen kerrotaan.

Delaneyn mukaan Dianan kuo­le­mal­la oli suuria kult­tuu­ri­sia mer­ki­tyk­siä ja seu­rauk­sia. Hän ei anna suoraa vastausta siihen, miksi Dianan kuolema iski tun­tei­siin niin kovalla voimalla. Voimme päätellä reaktion liit­ty­neen elä­mis­säm­me vai­kut­ta­viin kult­tuu­ri­siin myyt­tei­hin.

Delaney kuvailee, että ihmiset tuntevat löy­tä­neen­sä elämäänsä mer­ki­tyk­sen, kun heidän hen­ki­lö­koh­tai­nen tarinansa sulautuu osaksi suurta kult­tuu­ris­ta, myyttistä kaavaa tai sen raken­tues­sa kult­tuu­ri­sen kaavan vas­ta­koh­dak­si. Dianan elämän surul­li­nen lop­pu­tu­le­ma paljasti ettei prin­ses­sa­ta­ri­na lopulta ollutkaan totta. Toisaalta se vahvisti käsitystä, jonka mukaan itse­näi­sen naisen loppu ei ole onnel­li­nen.

Kun suuret kult­tuu­ri­set linjat järkkyvät perus­tuk­sil­taan tai ne osoi­te­taan todeksi näin traa­gi­sel­la tavalla, niiden vai­ku­tuk­sen alai­suu­des­sa elävät ihmiset tuntevat luon­nol­li­ses­ti loh­dut­to­muut­ta ja häm­men­nys­tä. Tältä kannalta aja­tel­tu­na naiset surivat enemmän itseään ja omaa tari­naan­sa kuin Dianaa. Walesin prin­ses­san kohtalon myötä, molemmat kult­tuu­rin heille tarjoamat tarinat osoit­tau­tui­vat lop­pu­tu­lok­sel­taan surul­li­sik­si.

Kuva: Christina Hernández (CC0)

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: K. E. Hellman

DelaneyCarol  Investigating Culture: An expe­ri­men­tial Introduction to Anthropology, 2004

Gilligan, Carol “For Many Women, Gazing At Diana Was Gazing Within”, syyskuu 1997, New York Times.

Kirjoittaja

Suvi Jaakkola on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin toinen päätoimittaja. Suvia kiinnostavat mm. liminaaliset elämäntilanteet, psykologisen antropologian soveltaminen käytäntöön sekä robottien ja ihmisten yhteiselo.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.

“Kansa on puhunut – pulinat pois”, totesi väistyvä pääministeri Juha Sipilä, kun eduskuntavaalien tulos selvisi Yleisradion suorassa tv-lähetyksessä. Vaalivalvojaiset on merkittävä mediatapahtuma, jonka puitteissa jännitetään poliittisen vallan vaihtumista sekä rituaali, joka kestonsa ajaksi yhdistää sekä poliittisen eliitin että tavalliset kansalaiset yhtenäiseksi kansakunnaksi.