Prinsessa Dianan viimeiseksi jääneestä automatkasta Pariisissa tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Vuosipäivän myötä mediassa on muisteltu Dianan elämää. Antropologisesti mielenkiintoisin seikka ovat kuitenkin Dianan kuoleman kulttuuriset seuraukset, jotka saattoivat vaikuttaa elämäämme enemmän kuin tiedostamme.
Itse olin tuolloin 8-vuotias enkä muista tapauksen herättäneen minussa erityisiä tuntemuksia. Dianan kasvot olivat tutut tv:stä, mutta niillä ei ollut minulle sen kummempaa merkitystä. Uutislähetysten esittelemässä romuttuneessa autossa näkyi jotain valkoista. Muistan kuvitelleeni sen olevan osa prinsessan repeytynyttä mekkoa. Automaattisen tulkintani taustalla oli luultavasti länsimainen kulttuurinen oletus, joka yhdistää prinsessat puhtauteen ja viattomuuteen – ja siten myös valkoiseen väriin. Kyse saattoi olla vain turvatyynyn riekaleesta.
Kuva: Cody Davis (CC0)
Selkeiten muistan kuitenkin sen, miten voimakkaasti aikuiset reagoivat uutiseen. Seuraavina päivinä ja viikkoina vanhempiin sukupolviin kuuluvien tuttavien ja sukulaisten keskuudessa, kahvipöydissä ja kaupan jonoissa, kuulin monesti toteamuksia, kuten “kamala se Englannin prinsessan kolari” tai “se oli niin ihana ihminen”. Kommentoijat olivat lähes poikkeuksetta naisia.
Tapahtuma ei kolahtanut ainoastaan suomalaisiin. Tieto onnettomuudesta levisi salaman lailla ympäri maailmaa. Sitä seurasi poikkeuksellisen laaja ja kansainvälinen surun purkaus. Monet hämmästelivät oman tunnereaktionsa voimakkuutta. Olihan kyseessä tuntematon ihminen, jonka elämää ei välttämättä ollut edes seurannut sen tarkemmin.
Antropologi Carol Delaneyn mukaan tätä laajaa tunnereaktiota ei voi selittää pelkästään prinsessan kuolema, tämän hyvät teot tai lämmin hymy. Julkisuuden henkilöitä kuolee koko ajan – miksi Dianan lähtö iski moniin niin kovalla voimalla? Sama kysymys pätee monen muun merkkihenkilön poismenon kohdalla. Näissä yksilöissä ruumiillistuu jotakin erityistä ja suurempaa, mikä tuntuu nostavan heidät tavanomaisen ihmisyyden ulkopuolelle. Dianan kohdalla erityisyys kietoutuu kulttuurisiin tarinoihin naisista.
Prinsessaunelmia
Delaney näkee Dianan hahmon erään voimakkaan kulttuurisen myytin arkkityyppinä. Tämän myytin mukaan hyväsydäminen nuori nainen löytää eräänä päivänä komean prinssin ja elää tämän kanssa onnellisena elämänsä loppuun asti. Menneinä vuosikymmeninä lapsille luettiin roppakaupalla tähän tematiikkaan nojaavia satuja etenkin Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Euroopassa. Disney-prinsessat ovat edelleen huippusuosittuja. Delaney muistuttaa, että lapsena kuulluista tarinoista tulee helposti osa ensin leikkien ja myöhemmin aikuiselämän fantasiamaailmaa. Kyseinen myytti asustaakin edelleen alitajuisesti monien ihmisten takaraivoissa.
Dianan ja Walesin prinssi Charlesin häät heinäkuussa 1981 keräsivät miljoonia tv-katsojia ympäri maailmaa. Delaneyn mukaan viimeistään tässä kohtaa Diana ja hänen tarinansa alkoivat symboloida edellä mainitun kulttuurisen fantasian täyttymistä. Ihmiset saivat vahvistuksen hauraalle toiveelleen. Se ei ole vain satua – näin voi oikeasti tapahtua!
Kuva: nic (CC0)
Delaney lisää, että Harryn ja Williamin synnyttyä Diana oli kansan silmissä myös rakastava ja tarkkaavainen äiti. Häntä ihailtiin nyt myös siksi, että hän vaikutti täyttävän “hyvän äidin” roolin täydellisesti. Delaneyn mukaan Dianan työ hyväntekeväisyyden parissa vain vahvisti stereotyyppistä mielikuvaa hoivaavasta naiseudesta. Pian suuri joukko naisia nimesikin Dianan roolimallikseen.
Sortunut linna ja itsenäisen naisen rangaistus
Dianan onni alkoi kuitenkin pian rakoilla ja negatiiviset tapahtumat hänen elämässään kietoutuvat suurempiin kulttuurisiin virtauksiin. Psykologi Carol Gilligan muistuttaa, että Dianalle tapahtui asioita, joita voi tapahtua aivan tavallisille naisille. Mies hylkäsi hänet toisen naisen takia. Hän sairastui syömishäiriöön, koki yksinäisyyttä ja yritti jopa itsemurhaa. Keskeistä tässä Gilliganin mukaan oli se, että Diana “rikkoi lumouksen” kertomalla häpeilemättä julkisesti nöyryytyksistä, joista naiset olivat vuosisatojen ajan vaienneet. Gilligan argumentoi, että juuri julkinen epäonnistuminen teki Dianasta niin vetovoimaisen rikkomalla mielikuvan, jonka vankeja monet naiset olivat.
Delaneyn mielestä Dianan elämään kietoutuu prinsessasadun lisäksi myös toinen kulttuurinen myytti. Nimittäin myytti siitä, mitä tapahtuu itsenäisille naisille, jotka etsivät omaa onneaan yhteiskunnan perinteisten raamien ulkopuolelta. Myytin mukaan heidän kohtalonsa on usein kovin traaginen: kuolet yksin tai joudut tapetuksi. Näin käy esimerkiksi lähes jokaisessa oopperassa. Sama diskurssi ilmenee edelleen muun muassa puhuttaessa yksin ulkomailla matkustavista naisista.
Dianan kuoleman voidaan nähdä toteuttaneen tämän mytologisen kaavan. Delaneyn mukaan juuri sen takia ihmisten reaktio Dianan kuolemaan on hyvin monimutkainen asia. Kyse ei ole vain naisten samaistumisesta täydelliseen prinsessaan, vaan myös siitä, että hänen traagisessa kuolemassaan henkilöityi monien naisten pelkäämä kaksoisstandardi.
Kuva: Chris Barbalis (CC0)
Onnettomuuden aikoihin oli selvää, että Diana oli yksinhuoltajaäiti, joka nautti ajastaan miesystävänsä kanssa ilman lapsia. Ristiriita omistautuneen äidin ja seksuaalisesti aktiivisen vapaan naisen välillä oli ongelmallinen kuninkaalliselle perheelle. Kulttuurisen myytin mukaan tällainen nainen ansaitsee rangaistuksen. Dianan onnettomuuden tahallisuutta on spekuloitu paljon. Prinsessan kuolemaa ympäröineet epäilyt kumpusivat Delaneyn mukaan suurilta osin juuri edellä mainitusta myyttisestä skenaariosta.
Yksilöitä suurempia tarinoita
Historian saatossa olemme nähneet monia henkilöitä, jotka ovat tavalla tai toisella nousseet maailmalla ikoniseen asemaan. Näissä yksilöissä ruumiillistuu jokin kulttuurinen myytti tai he ilmentävät tärkeitä kulttuurisia arvoja. Delaney summaa, että Diana täytti, haastoi ja lopulta menehtyi niiden myyttien alle, joita naisille ja naisista edelleen kerrotaan. Delaneyn mukaan Dianan kuolemalla oli suuria kulttuurisia merkityksiä ja seurauksia. Hän ei anna suoraa vastausta siihen, miksi Dianan kuolema iski tunteisiin niin kovalla voimalla. Voimme päätellä reaktion liittyneen elämissämme vaikuttaviin kulttuurisiin myytteihin.
Delaney kuvailee, että ihmiset tuntevat löytäneensä elämäänsä merkityksen, kun heidän henkilökohtainen tarinansa sulautuu osaksi suurta kulttuurista, myyttistä kaavaa tai sen rakentuessa kulttuurisen kaavan vastakohdaksi. Dianan elämän surullinen lopputulema paljasti ettei prinsessatarina lopulta ollutkaan totta. Toisaalta se vahvisti käsitystä, jonka mukaan itsenäisen naisen loppu ei ole onnellinen.
Kun suuret kulttuuriset linjat järkkyvät perustuksiltaan tai ne osoitetaan todeksi näin traagisella tavalla, niiden vaikutuksen alaisuudessa elävät ihmiset tuntevat luonnollisesti lohduttomuutta ja hämmennystä. Tältä kannalta ajateltuna naiset surivat enemmän itseään ja omaa tarinaansa kuin Dianaa. Walesin prinsessan kohtalon myötä, molemmat kulttuurin heille tarjoamat tarinat osoittautuivat lopputulokseltaan surullisiksi.
Kuva: Christina Hernández (CC0)
Toimitus
- Podcast-lukija: Sanna Rauhala
- Verkkotaitto: Taina Cooke
- Artikkelikuva: K. E. Hellman
Lukemista
Delaney, Carol Investigating Culture: An experimential Introduction to Anthropology, 2004
Gilligan, Carol “For Many Women, Gazing At Diana Was Gazing Within”, syyskuu 1997, New York Times.
