“Tekoäly kyseenalaistaa koko ihmiskunnan tulevaisuuden.” Enää ei tarvitse edes “keskustella siitä, ovatko tekoälyriskit todellisia”, koska katastrofaalinen älykkyysräjähdys voi “vaarantaa ihmiskunnan olemassaolon ilmastonmuutosta nopeammin.” On “täysin edesvastuutonta sanoa ongelman olevan vain tieteisfiktiota”. Näin vaarallisena näyttäytyi tekoäly kognitiotieteiden tutkijoiden visioissa (HS Mielipide 19.10.17).
Kaikki visiot tekoälystä eivät ole yhtä synkkiä. Tulevaisuudessa tekoälyn nähdään helpottavan ihmisten elämää monella tavalla työssä ja vapaa-ajalla. Eikä keinoäly ainakaan vielä uhkaa ihmiskuntaa, vaan korkeintaan pieksää ihmisiä älypeleissä (Yle Uutiset 19.10.17).
Tekoäly onkin fakki-idiootti: fiksu vain hyvin kapea-alaisessa tehtävässä, äärettömän tyhmä muissa. Teknoantropologi Genevieve Bell näkee, että pelko tekoälyn tuhoisista aikomuksista on itse asiassa pelkoa ihmisten välisestä aggressiivisuudesta. Ihmiset voivat käyttää kehittynyttä teknologiaa toisiaan vastaan, mutta itsekseen keinoäly ei sellaiseen Bellin mielestä ryhdy.
Toki tulevaisuudessa roboteista voi tulla moraalittomia renessanssineroja, mikä huolestuttaa tai kiehtoo ihmisiä, kognitiotieteilijöistä scififaneihin. Mutta visio koneesta, joka on kaikkitietävä ja vieläpä tappaa ihmisiä, kertoo enemmän ihmisten draamantajusta kuin tulevaisuudesta.
Uhkakuvat tekoälystä sijoittuvat pitkään traditioon: teknologiset innovaatiot kirjoitustaidosta geeniteknologiaan muuttavat kulttuuria ja ovat samalla kriisi ihmiskuvalle. Keinoälyyn liittyvää ahdistusta tutkinut antropologi Kathleen Richardson väittää, että robottilapset, kyborgikumppanit ja teknologiset terapeutit ovat vääjäämättä tulevaisuutta. Niiden haaste on pikemminkin sosiaalinen kuin moraalinen: millainen eksistentialistinen kriisi on ihmissuhteiden väheneminen? Kenties kolkko ja vieraannuttava. Todennäköisesti kuitenkin epädramaattinen, koska muutos tapahtuu pikku hiljaa.
Antropologille ehkä merkittävin keinoälyn haaste kohdistuu lopulta työhön ja siihen perustuvaan ihmisarvoon. Koneet hoitavat lopulta suurimman osan hommista paremmin ja edullisemmin kuin ihminen. Mitä sitten, kun työtä ei enää tarvita eikä protestanttiselle työmoraalille ole käyttöä? Millä ihmisarvoa mitataan?
Tekoäly voi johtaa sosialistiseen onnelaan tai kapitalistiseen katastrofiin riippuen siitä, missä määrin työnteko arvottaa ihmistä vielä tulevaisuudessa. Hesariin kirjoittaneiden tutkijoiden mielestä tekoälytutkimuksen tulisi olla “ihmiskunnan yhteinen projekti hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernin tavoin”. Tämä on loistava ajatus – parempi kuin ilmestyskirjamainen tuhon ennustus. Varsinkin, jos tulevaisuuden terminaattorit ottavat tähtäimiinsä sen vaivan, joka aiheutuu jokapäiväisen leivän hankkimisesta.
Lukemista
- Kathleen Richardson 2015: An Anthropology of Robots and AI: Annihilation Anxiety and Machines.
