Tekoäly tappaa… ainakin työn

Tekoäly kysee­na­lais­taa koko ihmis­kun­nan tule­vai­suu­den.” Enää ei tarvitse edes “kes­kus­tel­la siitä, ovatko teko­ä­ly­ris­kit todel­li­sia”, koska kata­stro­faa­li­nen älyk­kyys­rä­jäh­dys voi “vaarantaa ihmis­kun­nan ole­mas­sao­lon ilmas­ton­muu­tos­ta nopeammin.” On “täysin edes­vas­tuu­ton­ta sanoa ongelman olevan vain tie­teis­fik­tio­ta”. Näin vaa­ral­li­se­na näyt­täy­tyi tekoäly kog­ni­tio­tie­tei­den tut­ki­joi­den visioissa (HS Mielipide 19.10.17). 

Kaikki visiot teko­ä­lys­tä eivät ole yhtä synkkiä. Tulevaisuudessa tekoälyn nähdään hel­pot­ta­van ihmisten elämää monella tavalla työssä ja vapaa-ajalla. Eikä keinoäly ainakaan vielä uhkaa ihmis­kun­taa, vaan kor­kein­taan pieksää ihmisiä äly­pe­leis­sä (Yle Uutiset 19.10.17).

Tekoäly onkin fakki-idiootti: fiksu vain hyvin kapea-alaisessa teh­tä­väs­sä, ääret­tö­män tyhmä muissa. Teknoantropologi Genevieve Bell näkee, että pelko tekoälyn tuhoi­sis­ta aiko­muk­sis­ta on itse asiassa pelkoa ihmisten välisestä aggres­sii­vi­suu­des­ta. Ihmiset voivat käyttää kehit­ty­nyt­tä tek­no­lo­gi­aa toisiaan vastaan, mutta itsekseen keinoäly ei sel­lai­seen Bellin mielestä ryhdy.

Toki tule­vai­suu­des­sa robo­teis­ta voi tulla moraa­lit­to­mia renes­sans­si­ne­ro­ja, mikä huo­les­tut­taa tai kiehtoo ihmisiä, kog­ni­tio­tie­tei­li­jöis­tä sci­fi­fa­nei­hin. Mutta visio koneesta, joka on kaik­ki­tie­tä­vä ja vieläpä tappaa ihmisiä, kertoo enemmän ihmisten draa­man­ta­jus­ta kuin tulevaisuudesta. 

Uhkakuvat teko­ä­lys­tä sijoit­tu­vat pitkään tra­di­tioon: tek­no­lo­gi­set inno­vaa­tiot kir­joi­tus­tai­dos­ta gee­ni­tek­no­lo­gi­aan muuttavat kult­tuu­ria ja ovat samalla kriisi ihmis­ku­val­le. Keinoälyyn liittyvää ahdis­tus­ta tutkinut ant­ro­po­lo­gi Kathleen Richardson väittää, että robot­ti­lap­set, kybor­gi­kump­pa­nit ja tek­no­lo­gi­set tera­peu­tit ovat vää­jää­mät­tä tule­vai­suut­ta. Niiden haaste on pikem­min­kin sosi­aa­li­nen kuin moraa­li­nen: millainen eksis­ten­tia­lis­ti­nen kriisi on ihmis­suh­tei­den vähe­ne­mi­nen? Kenties kolkko ja vie­raan­nut­ta­va. Todennäköisesti kuitenkin epä­dra­maat­ti­nen, koska muutos tapahtuu pikku hiljaa.

Antropologille ehkä mer­kit­tä­vin keinoälyn haaste kohdistuu lopulta työhön ja siihen perus­tu­vaan ihmi­sar­voon. Koneet hoitavat lopulta suurimman osan hommista paremmin ja edul­li­sem­min kuin ihminen. Mitä sitten, kun työtä ei enää tarvita eikä pro­tes­tant­ti­sel­le työ­mo­raa­lil­le ole käyttöä? Millä ihmi­sar­voa mitataan? 

Tekoäly voi johtaa sosia­lis­ti­seen onnelaan tai kapi­ta­lis­ti­seen kata­stro­fiin riippuen siitä, missä määrin työnteko arvottaa ihmistä vielä tule­vai­suu­des­sa. Hesariin kir­joit­ta­nei­den tut­ki­joi­den mielestä teko­ä­ly­tut­ki­muk­sen tulisi olla “ihmis­kun­nan yhteinen projekti hiuk­kas­fy­sii­kan tut­ki­mus­kes­kus Cernin tavoin”. Tämä on loistava ajatus — parempi kuin ilmes­tys­kir­ja­mai­nen tuhon ennustus. Varsinkin, jos tule­vai­suu­den ter­mi­naat­to­rit ottavat täh­täi­miin­sä sen vaivan, joka aiheutuu joka­päi­väi­sen leivän hankkimisesta. 

  1. Kathleen Richardson 2015: An Anthropology of Robots and AI: Annihilation Anxiety and Machines.

Kirjoittaja

Jukka Jouhki on Suomen Antropologisen Seuran puheenjohtaja, etnologian dosentti ja yliopistonopettaja Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksessa. Jouhki on tutkinut mm. mobiiliteknologian käyttöä, uususkonnollista yhteisöllisyyttä ja suomalaisjohtajia Intiassa, uusia teknologioita ja nationalismia Etelä-Koreassa, rahapelaamista internetissä ja Macaossa sekä lapsiavioliittoja ja naisten ympärileikkauksia Gambiassa. Suurin Jouhkin tutkima heimo on länsimaiset ihmiset, mihin liittyen hän vetää The West Network -tutkijaverkostoa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Hilma Granqvist on yksi antropologisen kenttätyön uranuurtajista, mutta hänen tutkimuksensa jäi aikanaan vähälle huomiolle. Suomen ruotsalaisen kirjallisuuden seuran ja Suomen Lähi-Idän instituutin järjestämässä tapahtumassa sukellettiin Granqvistin äskettäin digitalisoituun kenttätyöarkistoon, joka nostaa tutkijan perinnön vihdoin sen ansaitsemaan arvoon.

Koronavirustapausten määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Tilanne on tutumpi kuin keväällä, mutta aiheuttaa edelleen huolta ja epävarmuutta. Julkisessa keskustelussa koronaviruksesta puhutaan näkymättömänä vihollisena, joka tulee päihittää. Henkisen hyvinvointimme kannalta saattaisi olla parempi suhtautua virukseen kutsumattomana vieraana vihollismielikuvien ruokkimisen sijaan.

Jalkoihin voidaan kiinnittää monenlaista teknologiaa eri ympäristöjä varten, ja niitä voidaan käyttää luovasti apuna niin arkisissa askareissa kuin urheilusuorituksissa. Jalkojen roolin ymmärtäminen pelkkinä ihmistä liikuttavina mekaanisina laitteina voi paitsi muokata jalkojen toimintaa ja fyysistä rakennetta, myös vaikuttaa taustaoletuksina tieteellisissä teorioissa.