Kamppailu työajasta

Kahdeksan tunnin työpäivää pidetään eräänä työ­väen­liik­keen mer­kit­tä­vim­mis­tä saa­vu­tuk­sis­ta. Suomessa laki kah­dek­san­tun­ti­ses­ta työ­päi­väs­tä sää­det­tiin vuoden 1917 mar­ras­kuus­sa. Työviikko oli tuolloin nykyistä pidempi, sillä lauantai oli työpäivä aina 1960-luvulle asti. Toisaalta lau­an­tai­sin työaika oli jonkin verran lyhyempi kuin muina päivinä.

Kahdeksan tunnin työpäivä oli aikanaan kovan poliit­ti­sen taistelun tulos, ja työajan lyhen­tä­mis­tä vas­tus­tet­tiin ankarasti. Lyhyempi työaika nähtiin talou­del­li­ses­ti mah­dot­to­ma­na, ja lisään­ty­vä vapaa-aika nähtiin uhkana yhteis­kun­ta­rau­hal­le ja yleiselle moraa­lil­le. Nämä pelot osoit­tau­tui­vat kat­teet­to­mik­si. Työajan lyhen­tä­mi­nen ei syössyt yhteis­kun­taa tuhoon.

Vaikka 1900-luvun kuluessa työaika lyheni mer­kit­tä­väs­ti, kyse ei var­si­nai­ses­ti ollut uudesta ilmiöstä, jonka vasta moderni teollinen yhteis­kun­ta olisi mah­dol­lis­ta­nut. Pikemminkin kyse oli paluusta vanhaan. Yleisesti ottaen työaika oli nimittäin piden­ty­nyt vasta teollisen val­lan­ku­mouk­sen myötä.

Karl Marxin ja Friedrich Engelsin tunnetut kuvaukset työ­väen­luo­kan heikosta asemasta saattavat tuntua län­si­mai­den osalta jo van­hen­tu­neil­ta, mutta esi­mer­kik­si Bangladeshin teks­tii­li­teh­tais­sa työn­te­ki­jöi­den oloissa on edelleen vakavia puutteita.

Ihmiskunnan his­to­rias­sa pitkät työajat ovat olleet pikem­min­kin poikkeus kuin sääntö. Esiteollisissa yhteis­kun­nis­sa vuo­den­kier­to ja valoisan ajan määrä vai­kut­ti­vat päi­vit­täi­sen työajan pituuteen. Esimerkiksi antiikin Roomassa orjien työaika ei tal­vi­kau­del­la ollut vält­tä­mät­tä edes kahdeksaa tuntia päivässä.

Esiteollisissa yhteis­kun­nis­sa myös uskonto rajoitti työntekoa. Esimerkiksi siinä missä nyky-Suomessa kir­kol­li­sia pyhä­päi­viä on vuodessa vain muutamia, kes­kia­jal­la niitä oli kym­me­nit­täin. Varsinaisia työpäiviä ei kertynyt vuoteen vält­tä­mät­tä edes kah­ta­sa­taa.

Keskiajan maa­or­jil­la oli enemmän vapaa-aikaa kuin nykyajan pal­kan­saa­jat pystyvät kuvit­te­le­maan. Toisaalta täytyy muistaa, että esi­mo­der­neis­sa yhteis­kun­nis­sa työajan ja vapaa-ajan välillä ei useinkaan ollut saman­lais­ta eroa kuin nyky-yhteis­kun­nas­sa. Esimerkiksi kris­ti­nus­kon piirissä työ- ja vapaa-ajan eroa kes­kei­sem­pi oli pyhän ja arjen välinen ero.

Vielä 1900-luvun alku­puo­lel­la aja­tel­tiin opti­mis­ti­ses­ti, että työaika tulee tule­vai­suu­des­sa lyhe­ne­mään mer­kit­tä­väs­ti. Esimerkiksi talous­tie­tei­li­jä John Maynard Keynes piti toden­nä­köi­se­nä 15-tuntiseen työ­viik­koon siir­ty­mis­tä. Nämä ennusteet ovat osoit­tau­tu­neet tois­tai­sek­si kat­teet­to­mik­si. Tuottavuuden kasvusta huo­li­mat­ta työajan lyhen­tä­mi­nen ei näytä poliit­ti­ses­ti rea­lis­ti­sel­ta tavoit­teel­ta.

Rajallisten resurs­sien maa­il­mas­sa voisi silti olla perus­tel­tua löysätä tahtia. Jos työviikko muuttuisi neli­päi­väi­sek­si, työ­mat­ka­lii­ken­teen päästöt vähen­tyi­si­vät mer­kit­tä­väs­ti. Tällä hetkellä Suomessa pyritään kuitenkin piden­tä­mään työaikaa. Esimerkiksi Juha Sipilän hal­li­tuk­sen masinoima Kilpailukykysopimus pidensi vuo­sit­tais­ta työaikaa jonkin verran.

Tätä perus­tel­tiin kan­sal­li­sen kil­pai­lu­ky­vyn tur­vaa­mi­sel­la. Porvarillisen yhteis­kun­nan toi­min­ta­lo­giik­ka kannustaa jous­ta­maan ihmisten hyvin­voin­nis­ta ja vapaa-ajasta. Ihmisistä yritetään pusertaa irti mah­dol­li­sim­man paljon, vaikka tuot­ta­vuus työtuntia kohden voisi monilla aloilla olla parempi, jos työpäivät olisivat lyhyempiä.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki. Juusolle voi lähettää palautetta ja kommentteja sähköpostitse: palaute.koponen@gmail.com

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Lopettaako Libanonin "lokakuun vallankumous" sisällissodan, joka loppui 30 vuotta sitten? Lokakuussa 2019 kansa lähti Libanonissa kaduille vaatimaan loppua korruptiolle, sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä uusia vaaleja. Ennen kaikkea vallankumoukselliset vaativat maan uskonkuntien väliselle vallanjaolle perustuvan järjestelmän kaatamista.

Flintin kaupungissa, Michiganissa vuonna 2014 alkaneen vesikriisin seurauksena kymmenet tuhannet ihmiset sairastuivat lyijymyrkytykseen ja koko kaupungin luottamus viranomaisiin rapautui. Flintin kriisi on nykypäivän esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun valtio nostaa taloudelliset intressit ihmisten hyvinvoinnin edelle ja toimii demokraattisen päätöksenteon vastaisesti. Vaikka paikalliset onnistuivat omalla aktiivisuudellaan saamaan viranomaiset vastuuseen teoistaan, ei kriisi ole vielä ohi.