Heittoja: Yksipuolinen ihmiskuva aktiivimallin taustalla

Vuoden 2018 alusta Suomessa otettiin käyttöön työt­tö­myys­tur­van aktii­vi­mal­li. Monien työt­tö­mien jo ennestään heikkoa talou­del­lis­ta tilan­net­ta hei­ken­tä­vä aktii­vi­mal­li on saanut osakseen kovaa kri­tiik­kiä sekä poliit­ti­sel­ta oppo­si­tiol­ta että työt­tö­mil­tä itseltään. Aktiivimallin käyt­töön­ot­to on osoitus val­ta­vir­ran uusklas­si­sen talous­tie­teen koros­tu­nees­ta asemasta poli­tii­kan­teon apu­vä­li­nee­nä. Myös muilla yhteis­kun­ta­tie­teil­lä, kuten esi­mer­kik­si ant­ro­po­lo­gial­la, voisi olla nykyistä enemmän annet­ta­vaa poh­dit­taes­sa poli­tii­kan suun­ta­vii­vo­ja.

Aktiivimallin ideo­lo­gi­se­na oikeu­tuk­se­na toimii uusklas­si­ses­ta talous­tie­tees­tä kumpuava ajat­te­lu­ta­pa, jonka mukaan ihminen nähdään omaa etuaan mak­si­moi­va­na yksilönä (homo eco­no­micus). Taloustieteen mukaan yksilön toi­min­taan voidaan vaikuttaa eri­lai­sil­la kan­nus­ti­mil­la. Yhteiskunnallisen tulonjaon tasolla tämä tar­koit­taa sitä, että huono-osaisia moti­voi­daan entistä anka­ram­mal­la kurin­pi­dol­la. Yhteiskunnan eliittiä taas moti­voi­daan entistä suu­rem­mil­la eduilla ja bonuk­sil­la. Tästä näkö­kul­mas­ta epä­ta­sai­nen tulonjako nähdään tar­peel­li­se­na talouden tehok­kuu­del­le, kan­sal­li­sel­le kil­pai­lu­ky­vyl­le ja talous­kas­vul­le. Tämä on vastoin eräitä kokeel­li­sen sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gian tut­ki­mus­tu­lok­sia, joiden mukaan juuri tasainen tulonjako parantaa orga­ni­saa­tioi­den tehok­kuut­ta lisää­mäl­lä yksi­löi­den välistä luot­ta­mus­ta.

Taloustieteen yli­ko­ros­tu­nut asema on osoitus siitä, että abstrakti ja teo­reet­ti­nen ideologia voi syr­jäyt­tää muiden tie­tee­na­lo­jen tuottamaa empii­ri­seen tut­ki­muk­seen perus­tu­vaa tietoa. Valtavirran talous­tie­de perustuu pitkälti tiet­tyi­hin ideo­lo­gi­siin ole­tuk­siin ihmisen toi­min­nas­ta sekä niiden pohjalta raken­net­tui­hin mate­maat­ti­siin malleihin.

Sen sijaan ant­ro­po­lo­gia perustuu havain­noin­tiin. Antropologisen tut­ki­muk­sen tar­koi­tuk­se­na on selvittää, miten ihmiset todella toimivat, ja millaisia mer­ki­tyk­siä he omalle toi­min­nal­leen todella asettavat. Taloustieteilijöiden muo­dos­ta­ma tut­ki­jayh­tei­sö nostaa itsensä muiden yhteis­kun­ta­tie­tei­li­jöi­den ylä­puo­lel­le varsin heikoin perustein. Abstrakti teoria muodostuu tär­keäm­mäk­si kuin se, miten ihmiset tosie­lä­mäs­sä käyt­täy­ty­vät ja toimivat.

Taloustieteestä kumpuava ajattelu pelkistää työn usein haitaksi, jonka avulla tavoi­tel­laan talou­del­lis­ta hyötyä. Kuten jo talous­tie­teen isänä pidetty Adam Smith aikanaan totesi, leipuri ei leivo leipää hyvän­tah­toi­suut­taan vaan hyö­tyäk­seen asiak­kais­taan. Toisaalta lukuisat sosio­lo­gi­set ja ant­ro­po­lo­gi­set tut­ki­muk­set osoit­ta­vat, että työ voi olla ihmiselle myös keskeinen elä­män­si­säl­tö ja itse­kun­nioi­tuk­sen lähde. Työtä teh­des­sään ihminen ei tavoit­te­le yksi­no­maan talou­del­lis­ta hyötyä vaan myös toteuttaa itseään. Näin ollen empii­ri­nen tutkimus näyttäisi tukevan Karl Marxin ajatusta siitä, että juuri tuo­tan­nol­lis­ten kykyjen käyttö on olen­nais­ta ihmisenä ole­mi­ses­sa.

Ei olekaan yllät­tä­vää, että myös suurin osa työt­tö­mis­tä haluaa työtä. Varsinaiset työn kart­te­li­jat ovat erittäin harvassa. Osa työt­tö­mis­tä osal­lis­tuu mie­lel­lään jopa eri­lai­siin akti­voin­ti­toi­miin, vaikka niiden tuottama talou­del­li­nen hyöty jäisi vähäi­sek­si. Vaikka esi­mer­kik­si työ­ko­kei­lui­hin ja kun­tout­ta­vaan työ­toi­min­taan voi liittyä myös vää­rin­käy­tök­siä, monille työt­tö­mil­le ne ovat tärkeää elä­män­si­säl­töä. Toisaalta kaikille työt­tö­mil­le akti­voin­ti­toi­met eivät kelpaa palk­ka­työn kor­vik­keek­si. Osa kokee ne louk­kaa­vi­na: Aikuinen ihminen ei tarvitse päi­vä­hoi­toa, eikä työntekoa ole mie­le­käs­tä leikkiä.

Nykyisellään työt­tö­mien oma ääni ei juuri kuulu pää­tök­sen­teos­sa. Antropologinen tut­ki­muso­te, jossa tut­kit­ta­vien oma ääni pääsee esille, on tarpeen, kun yritetään ymmärtää työt­tö­mien arki­to­del­li­suut­ta tai pohtia keinoja heidän tilan­teen­sa paran­ta­mi­sek­si. Työttömien kes­kus­te­lu­ryh­mien seu­raa­mi­seen perus­tu­vien verk­koet­no­gra­fis­ten havain­to­je­ni perus­teel­la hal­li­tuk­sen ja työt­tö­mien välillä vallitsee erään­lai­nen tie­tä­mät­tö­myy­den kuilu.

Hallitus ei ymmärrä työt­tö­mien arjen rea­li­teet­te­ja, vaan näkee työttömät kurin­pi­toa kai­paa­va­na ja aloi­te­ky­vyt­tö­mä­nä joukkona. Samanaikaisesti suurin osa työt­tö­mis­tä ei muuta haluai­si­kaan kuin työl­lis­tyä. Juuri tästä syystä aktii­vi­mal­li koetaan louk­kaa­va­na. Ihmiset ovat tehneet parhaansa työl­lis­tyäk­seen, mutta silti heidän työt­tö­myys­kor­vauk­si­aan leikataan.

Keskeisenä ongelmana ei ole työ­ha­lut­to­muus, vaan kokoai­kais­ten töiden puute sekä sosi­aa­li­tur­va­jär­jes­tel­män kankeus. Kenties sosi­aa­li­tur­vaa olisi syytä muokata nykyistä reilusti vas­tik­keet­to­mam­paan suuntaan. Nykyisin varat­to­man pit­kä­ai­kais­työt­tö­män ei ole mah­dol­lis­ta ottaa keik­ka­työ­tä vastaan, koska seu­rauk­se­na on katkos etuuksien mak­sa­tuk­ses­sa. Vaikka ruoan saisikin lei­pä­jo­nos­ta, vuokra on kuitenkin mak­set­ta­va ajallaan. Riittävän suuruisen vas­tik­keet­to­man perus­tu­lon myötä lyhyiden työ­keik­ko­jen vas­taa­not­ta­mi­nen muuttuisi nykyistä hel­pom­mak­si.

Eteläisen Afrikan perus­tu­lo­ko­kei­lu­ja tutkineen ant­ro­po­lo­gi James Fergusonin mukaan perus­tu­lon avulla voidaan parantaa ihmisten toi­min­tae­del­ly­tyk­siä yhteis­kun­nas­sa. Toisaalta perustulo vaatii työhön ja toi­meen­tu­loon liit­ty­vien kysy­mys­ten tar­kas­te­lua uudella tavalla. Juuri siksi perustulo on poliit­ti­se­na pro­jek­ti­na niin hankala. Filosofi Jukka Hankamäki ehdotti Suomeen perus­tu­loa jo 2000-luvun alussa, mutta palk­ka­työ­kes­kei­nen suo­ma­lai­nen yhteis­kun­ta suhtautuu aja­tuk­seen karsaasti.

Aktiivimalli vai­keut­taa työt­tö­mien jo entuu­des­taan vaikeaa arkea tar­peet­to­mal­la tavalla. Katastrofaalisen epä­suo­sit­tu­jen päätösten ennal­taeh­käi­se­mi­sek­si poliit­tis­ten päät­tä­jien olisi viisasta kuunnella talous­tie­teel­li­ses­ti orien­toi­tu­nei­den tut­ki­joi­den lisäksi myös esi­mer­kik­si ant­ro­po­lo­ge­ja, jotka ovat tilas­to­nik­ka­rei­ta paremmin selvillä niiden ihmisten arki­to­del­li­suu­des­ta, joihin päätökset vai­kut­ta­vat.

  • Taitto: Nelly Staff

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Käsitteen paskaduuni toi suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun aktivisti Eetu Viren kymmenisen vuotta sitten. Viren viittasi termillä esimerkiksi huonosti palkattuun työhön hampurilaisravintolassa tai siivoamiseen seitsemän euron tuntipalkalla. Hiukan vähemmälle huomiolle on jäänyt, että myös akateeminen tutkimustyö on usein eräänlaista paskaduunia.