Ihmiselämän suuret taitekohdat, elämä ja kuolema, ovat aina olleet antropologien kiinnostuksen kohteena. Lapsen syntymän hetkellä nämä tapahtumat ovat käsinkosketeltavasti läsnä, kun vastasyntynyt vauva ottaa ensimmäisiä henkäyksiään. Alkaa pienen ihmisen elämän mittainen matka oman kulttuurinsa jäseneksi. Samalla myös uunituoreiden vanhempien elämä mullistuu kertaheitolla.Lapsen syntymässä on aina kyse paitsi iloisesta perhetapahtumasta myös yhteiskunnallisesti merkittävästä hetkestä, sillä perheet muodostavat yhteiskunnan perustan. Oli kyseessä suurperheen äiti tai vapaaehtoisesti lapseton, vaikuttaa lasten saaminen meidän kaikkien elämään joko suoraan tai välillisesti. Samalla synnytys itsessään on nykyisin pitkälle medikalisoitu tapahtuma, joka sijoittuu pääasiassa sairaalan seinien sisälle piiloon katseilta. Ulkopuolisella on siihen hyvin vähän kosketuspintaa ennen omakohtaista kokemusta.
Elämän taitekohdat kiinnostavat meitä myös AntroBlogissa, joten lähdimme ottamaan selvää, miltä lastensaanti ja suomalainen synnytyskulttuuri näyttäytyvät ammattilaisen silmin. Kuka olisikaan parempi kertomaan meille elämän ensihetkistä kuin lukuisia lapsen syntymiä kotona ja sairaaloissa avustanut kätilö, doula ja antropologi Johanna Sarlio-Nieminen.
Johanna Sarlio-Nieminen. Kuva: Niina Ahola (CC BY 2.0)
Kätilö itsenäisenä ammatinharjoittajana
Ruotsissa 1962: kätilö esittelee vastasyntynyttä vauvaa uusille vanhemmille (CC BY 2.0)
Astun helmikuisena pakkaspäivänä sisään Kätilötalon ovesta Helsingin Taka-Töölössä. Johanna Sarlio-Nieminen ottaa minut vastaan lämpimästi halaten ja tarjoaa teetä sekä jalkaan huopatöppösiä. Tila on sisustettu upottavilla sohvilla ja tyynyillä. Yhdessä huoneista on ilmalla täytettäviä synnytysaltaita ja toisesta löytyy hierontapöytä. Täällä hän tapaa raskaana olevia asiakkaitaan, järjestää synnytysvalmennuksia ja työpajoja sekä pitää yhteyttä jo synnyttäneisiin asiakkaisiinsa viikottaisissa imetysryhmissä.
Sarlio-Nieminen on toiminut kotikätilönä oman yrityksensä kautta vuodesta 2011, mutta valtaosan kätilön urastaan hän on tehnyt nyt jo lakkautetuissa Tammisaaren ja Kätilöopiston sairaaloissa. Siirtyminen itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi tapahtui, kun Sarlio-Nieminen halusi keskittyä raskaana olevien asiakkaidensa yksilöllisiin tarpeisiin ja matkaan kohti vanhemmuutta kokonaisvaltaisesti, mikä ei sairaalaympäristössä ollut hänen mukaansa mahdollista.
“Synnytyksen lähtiessä käyntiin vauva matkaa lyhyen synnytyskanavan kautta ja tulee ulos, mutta silti se matka on kuin matka toiselle planeetalle ja takaisin. Kaikki mitä siinä on ympärillä vaikuttaa todella paljon. Se on yksi syy miksi medikalisoitu synnytys tuottaa meille niin paljon ongelmia, sillä me puristetaan synnytys oletettuun pakettiin, eikä meillä ole resursseja tarkastella miltä juuri tämän muksun polku, häntä synnyttävän naisen polku ja hänen perheensä polku näyttää.”
Työssään kotikätilönä Sarlio-Nieminen pystyy toimimaan synnyttäjän tukena läpi raskauden, synnytyksen ja lapsivuodevaiheen ajan. Sairaaloissa kätilöillä voi olla useampi synnytys samanaikaisesti käynnissä ja pitkissä synnytyksissä henkilökunta saattaa vaihtua kesken kaiken. Neuvolassakin perhettä palvelee eri hoitaja kuin sairaalassa. Kotikätilö taas on tavoitettavissa vuorokauden ympäri raskautta edeltävät viikot ja tukee tarvittaessa jokaisessa käänteessä.
“Koko kätilöyden idea on vähemmän on enemmän. Ei välttämättä tehdä mitään, mutta meillä on kyky toimia heti jos tarvitaan. Sairaalassa kätilö tuskin koskaan on koko aikaa paikalla, eli läsnäolo ei ole yhtä vahvaa kuin mitä kätilöyteen sinänsä kuuluu. Tukihenkilön läsnäolo tuottaa siihen jatkumon. Niin tekee myös rakastavan puolison läsnäolo, mutta koska en ole samalla tavalla emotionaalisesti kiinni siinä tilanteessa pystyn tuomaan rauhoittavan lisän synnyttävälle perheelle.”
Kuva: Bgmfotografia/Pixabay (CC BY 2.0)
Kätilön ammatti mahdollistaa synnytykset myös sairaalan ulkopuolella, ja osa Sarlio-Niemisen asiakkaista valitsee mielummin kotisynnytyksen. Tällöin hän seuraa asiakkaansa raskautta alusta loppuun asti itse. Itsenäisenä ammatinharjoittajana Sarlio-Nieminen ei voi kuitenkaan toimia kätilönä sairaalasynnytyksessä, missä hänen täytyy luovuttaa toimivaltansa sairaalalle. Tällöin hän ottaa doulan, eli synnytystukihenkilön, roolin synnytyksen ajaksi ja välittää synnyttäjän toiveita eteenpäin sairaalahenkilökunnalle ja suojelee synnyttäjää ulkoisilta häiriötekijöiltä.
“Ideaalini on, että olisin kaikkien asiakkaideni seurana heidän raskaana ollessaan. Kun synnytys käynnistyy ollaan kotona niin pitkään kuin mahdollista. Sairaalaan mentäessä puen kätilön takkini päälle ja avustan myöskin synnytyksen lopun. Olen lähempänä unelmaani kätilöydestä Kätilötalon myötä kuin koskaan, mutta tällä hetkellä ammatinharjoittamiseni rajat ovat tässä.”
Antropologista kanssakulkijaksi
Johanna Sarlio-Niemisestä huokuva intohimo työtään kohtaan kielii siitä, että hän on kutsumusammatissaan. Siitä huolimatta hänen matkansa kätilöksi ei ole ollut kaikkein perinteisin. Ennen kätilöksi tuloaan hän opiskeli uskontoantropologiaa Helsingin yliopistossa 1980-luvulla. Opiskelun lomassa hän vietti paljon aikaa eri Afrikan maissa vapaaehtoistöissä ja hakeutui lopulta kummitätinsä esimerkin ja matkoillaan kartuttamien kokemusten innoittamana Kätilöopistoon opiskelemaan.
“Siihen aikaan opintoraha oli aika hyvä ja lähdin jo 19-vuotiaana Afrikkaan. Ensimmäiset yliopistovuodet vietin enimmäkseen Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa Somaliasta Lesothoon. Tien päällä oleminen oli osa matkaani erilaisiin asioihin, mutta myös tähän kätilöyteen. Olen hyvin tyypillinen sen ajan humanisti, jonka opintoviikkojen kerääminen oli hidasta. Käytin ison osan opintorahastani Afrikassa rakentamalla kouluja ja sitten toisaalta vielä samaan aikaan opiskelin Kätilöopistossa.”
Tuohon aikaan uranvaihto akateemiselta alalta hoiva-alalle ei ollut itsestäänselvyys, vaan sitä pidettiin alemmalle koulutustasolle siirtymisenä. Asia mietitytti myös Sarlio-Niemistä, sillä 1990-luvulla kaksoistutkinnot eivät olleet vielä yleistyneet. Samaan aikaan hän pelkäsi näyttäytyvänsä Kätilöopistolla liian akateemisena yliopistotaustansa vuoksi.
Kipuilu kannatti, sillä lopulta opiskeluaika muovasi Sarlio-Niemisestä yhtäläisesti sekä kätilön että antropologin. Ennen ensimmäistä Afrikan matkaansa hän oli epäillyt soveltuvuuttaan kätilön ammattiin, vaikka se oli häntä aina kiinnostanut.
“Olen aika levoton sielu ja mietin jo ennen yliopisto-opintoja, että olisi ihanaa olla kätilö. En ollut kuitenkaan varma jaksanko odottaa! Epäilin löytyykö minusta se esikuvieni kaltainen kätilöys, jossa intiaanivaimon lailla istun ja odotan enkä tee mitään. Mutta kun olin päivän seissyt Zimbabwen hiekkateillä kyytiä odottamassa eikä yhtään autoa tullut, huomasin, että kyllä minäkin pystyn odottamaan ja luottamaan, että asiat menevät oikein.”
Suomeen palattuaan Sarlio-Nieminen sai ensimmäisen doula-kokemuksensa, kun hän seurasi ystävänsä ja tulevan kummipoikansa raskautta läheltä sekä oli mukana tämän synnytyksessä. Häntä alkoi kiinnostaa synnytys matkana – ajatus, joka toistuu läpi haastattelun Sarlio-Niemisen puheissa. Lopulta hän päätyikin kirjoittamaan gradunsa synnytyksen eri vaiheista suomalaisessa sairaalassa klassista antropologista rituaaliteoriaa soveltaen.
“Nämä kaikki asiat nivoutuivat toisiinsa. Näen urapolkuni ennemminkin monisyisenä spiraalina kuin vierekkäisinä janoina. Ehkä se on persoonaani liittyvä asia tai ehkä elämä yleensä on näin.”
Giotto di Bondonen fresko kätilöstä
1942, Isossa-Britanniassa: kaksi kätilöopiskelijaa syöttävät kaksosvauvoja.
Afrikan matkat, kätilöys ja antropologia kulkevat tiiviisti Sarlio-Niemisen matkassa edelleen, sillä hän on kätilön ammattinsa rinnalla työskennellyt Väestöliiton seksuaaliterveyskoordinaattorina Malawissa 2000-luvun alussa. Tällä hetkellä hän työstää siellä keräämästään aineistosta väitöskirjaa Tampereen yliopistossa ja vierailee Malawissa opettamassa paikallisia kätilöitä osana Ruotsin Karoliinisen instituutin kätilövaihtoprojektia.
Saman kolikon kaksi puolta
Kätilöys ja antropologia ovat erottamaton osa Sarlio-Niemisen persoonaa, ja hän näkee molemmilla aloilla paljon yhteneväisyyksiä.
“Olen alusta asti nähnyt kätilöyden ja antropologian saman kolikon eri puolina, joissa kummassakaan et ole itse se keskiössä oleva. Ja tavallaan myös osallistava havainnointi kuuluu molempiin. Persoonallasi on valtava merkitys, mutta toisaalta sinun täytyy osata antaa myös tilaa. Mutta se kanssakulkijuus, joka midwife on, pysyy molemmissa. Sehän tulee englannin kielen sanoista with wife, vaimon kanssa. Ajattelen, että midanthropologist on vähän sama.”
Kuva: diowcnx/Pixabay (CC BY 2.0)
Samoin kuin antropologin työssä, myös kätilön ammatissa joutuu tarkastelemaan omaa toimintaansa samanaikaisesti sekä sisä- että ulkopuolisena ja pohtimaan omia rajojaan ja rooliaan.
“Kätilöopintojen alkuvaiheessa imeydyin äiteihini kiinni. Tuntui vaikealta ajatella etten muuta heille kotiin, tai etten ole osa heidän sukuaan kun me olemme tällaisen matkan yhdessä käyneet. Tunnistan toisinaan saman myös kenttätöissä. Ehkä molemmissa on ollut tärkeää huomata se, että ajatus natiiviksi ryhtymisestä ei ole koskaan mahdollista. Kaikessa mitä antropologina tutkii, mutta myös jokaisessa synnytyksessä jossa olen avustanut, on hyvä tarkastella itseäänkin vierain silmin.”
Silti jokainen synnytys on kokemuksena aina omanlaisensa, eikä siihen pysty koskaan valmistautumaan täysin.
“Minulla on perheitä, joiden kaikkien kolmen lapsen synnytyksessä olen saanut olla mukana, ja jokainen kerta on ollut aivan erilainen ja uniikki. Vanhemmat ovat kuitenkin joka kerralla erilaisia, muksu on erilainen ja heidän elämänvaiheensa on erilainen. Mutta kun synnytys käynnistyy ja olen kätilönä siinä vierellä… Siinä on niin monta elementtiä joita ei voi kontrolloida muuten kuin tekemällä tilaa sille, että ans kattoo!”
Kätilö onkin kokonaisvaltainen ammatti, joka tekee Sarlio-Niemisen mukaan vähintään yhtä laajaa toimenkuvaa kuin antropologi. Silti se typistyy ihmisten mielissä helposti pelkäksi vauvojen maailmaan auttamiseksi, joka on vain yksi osa hänen toimenkuvaansa.
“Loppujen lopuksi itsenäinen kätilötyö on sillan rakentamista ja jatkumoiden ylläpitämistä. Yksityiseksi kätilöksi siirtyminen on mahdollistanut sen, että antropologian holistisuus on vihdoin todella mahdollista työssäni.”
Antropologista jatkohoitoa
Toisaalta taas antropologin tausta ja kokemukset eri kulttuureista sekä kätilötyö Suomessa 25 vuoden ajalta ovat mahdollistaneet Sarlio-Niemiselle myös suomalaisen synnytyskulttuurin kriittisen tarkastelun. Hän korostaa etenkin kätilön läsnäolon ja synnyttäjän kohtaamisen tärkeyttä, jotta tämä tulee kuulluksi ja kokee olevansa synnytystilanteessa aktiivinen toimija.
“Malawissa tehdään paljon lääketieteellistä ja ravitsemukseen liittyvää tutkimusta ja nämä isot aineistot, vähän niin kuin sairaalassakin, tuottavat paljon tietoa. Tärkeää ja hyvää tietoa, sitä lainkaan väheksymättä. Mutta usein he joilla on ollut poikkeavia kokemuksia, tai jotka eivät ole tulleet kohdatuksi ja joilla on kysymyksiä, jäävät asioidensa kanssa sen ulkopuolelle. Välillä tuntuu, että tämä määrällinen tutkimus tarvitsisi antropologista jatkohoitoa. Samalla tavalla kuin synnytys tarvitsee omakätilöyttä. Ja siihen väliin tämä doulakulttuuri on tullut sellaisena antropologisena jatkohoitona. Siinä on kanssakulkija, jonka kanssa perhe pystyy rakentamaan narratiivia. Antamaan sille arvon ja tekemään sen näkyväksi.”
Kuva: Barbara Alçada/Unsplash (CC0)
Toisinaan tämän tarpeen sivuuttaminen saattaa Sarlio-Niemisen mukaan johtaa negatiivisten tai traumaattisten synnytyskokemusten käsittelemättä jättämiseen. Läheskään kaikkien synnyttäjien kohdalla näin ei käy, mutta aina sairaalaympäristössä ei pystytä tai ehditä ottaa tarpeeksi huomioon synnyttäjien yksilöllisiä tarpeita.
“Meillä on monella tavalla tosi hyvä terveydenhuolto raskauden, synnytyksen sekä äiti-lapsiterveyden osalta, mutta minusta tuntuu, että jollain tavalla meidän pitäisi sitä kuitenkin ravistella ja luoda systeemi, joka korostaisi enemmän hoidettavan kuin hoidon roolia. Meidän täytyisi auttaa ihmisiä vahvistamaan pohdintaa siitä mitä he itse tarvitsevat ja kuinka he voivat ottaa toimijuuden omassa terveydenhoidossaan. Se edellyttää kuitenkin jatkuvuutta ja tuttuutta hoitosuhteissa.”
Samalla Sarlio-Nieminen kertoo, miten synnytyskulttuuri on Suomessa ajan saatossa ottanut harppauksia eteenpäin. Esimerkiksi monista nykyisin ongelmallisena pidetyistä tavoista, kuten selällään synnyttämisestä, on luovuttu. Myös kotisynnytyksistä puhutaan nykyään kätilökoulutuksessa, vaikkei sitä vielä tueta eikä siihen kannusteta. Muutos on ollut Sarlio-Niemisen mukaan hidasta, mutta suunta on joka tapauksessa oikea.
“Synnytyskulttuurimme leimallisesti suomalainen piirre on kaikesta huolimatta luottamus kätilöön ja systeemiin. Se ei välttämättä ole aina todellinen, mutta kantaa todennäköisesti vielä pitkään. Ehkä ennen luottamuksen vähenemisen aikaa ehdimme taas luoda systeemimme nahan uudelleen ja olla myös jatkossa luottamuksen arvoisia.”
Toimitus
- Podcast-lukija: Bruno Gronow
- Verkkotaitto: Nelly Staff
- Artikkelikuva: Giulio Palumbo Schiavone/Unsplash (CC0)
Lukemista
- Reference 1
- Reference 2
- Reference 3
- …
