Julkinen, yksityinen some

Vaikka sosiaalinen media on ollut keskuudessamme vasta hetken, meillä on jo monia käsityksiä siitä, millä tavalla sitä kuuluisi käyttää. Sosiaalinen media onkin hauska väylä kulttuurisen merkityksenannon tarkasteluun. Se on useimmille meistä arkipäiväinen, hyvin tuttu ja läheinen asia. Se kietoutuu ihmissuhteisiimme, työhömme sekä käsityksiimme siitä, millaisia ihmiset ovat. Lisäksi se on yhtä aikaa sekä erittäin globaali että vahvasti paikallisväriä ottava ilmiö.

Somen käyttötavat ja käyttöön liittyvät merkitykset riippuvat siitä, keitä käyttäjät ovat ja millaisessa ympäristössä he elävät. Verkossa tapahtuvien asioiden ymmärtäminen vaatii niiden sijoittamista ihmisten elettyyn elämään ja sen huomioimista, millaisia tarpeita ja tapoja, oletuksia ja esteitä kustakin kulttuurisesta ympäristöstä löytyy. Eräs akseli näiden erojen tarkasteluun liittyy julkisuuden ja yksityisyyden käsitteisiin ja siihen, miten niitä kussakin kulttuurisessa ympäristössä hahmotetaan.

Kurkistan tässä artikkelissa muutamien sosiaaliseen mediaan liittyvien oletusten taakse, eri puolilla maailmaa tehdyn antropologisen tutkimuksen avulla. Millaisia eroja kulttuurien välinen vertailu paljastaa somen käytön tavoissamme?

Digitaalinen vallankumous

Ennen vanhaan talvisin oli aina lunta ja aurinko paistoi hangille. Lapset leikkivät raikkaassa ulkoilmassa, ja aikuiset kohtasivat päivällispöydässä keskustellen. Perhevalokuvat sijaitsivat turvallisesti albumeissa. Teinit murehtivat ulkonäköään yksin peilin ääressä, pienen paikkakunnan ernulla ei ollut kavereita, ja lateksin ja karvapukujen ystävät matkustivat Berliiniin.

Sitten tuli sosiaalinen media ja muutti kaiken.

Ensin aukeni tiedon valtatie, ja pian alkoi sekä kaupallisten että yhteiskunnallisten palveluiden digitalisoituminen. Sitten keksittiin Facebook, ja aivan hetken kuluttua kaikilla mummi mukaan lukien oli älypuhelin taskussa ja somekanavat soimassa. Uutisiin ilmestyi kansalaisten Twitter-kommentteja, ja someilmiöt itse nousivat keskeiseksi uutisoinnin kohteeksi. Siirryimme yhdessä rysäyksessä aikaan, jolloin ajatus “netin käyttämisestä” elämän muista sfääreistä erillisenä asiana katoaa kovaa vauhtia. Tänä päivänä sosiaalisen median palvelut ovat kiinteä osa todella monien ihmisten elämää.

Sosiaalisella medialla tarkoitetaan tiettyjä palveluita – Facebookia, Instagramia, Snapchatia, Jodelia ja niin edelleen. Somen “ydin” ei kuitenkaan piile siinä, mitä ohjelmaa käytetään. Somepalvelut ovat ohjelmistoista riippumatta ennen kaikkea joukko työkaluja sosiaalisten suhteiden ja imagon rakentamiseen ja ylläpitämiseen, tasa-arvon tai epätasa-arvon ilmentämiseen, henkilökohtaiseen vapauteen tai perheen tiukempaan kasassa pitämiseen sekä moneen muuhun asiaan. Somepalvelut tarjoavat puitteet käytölleen, mutta eivät luo käyttökulttuuriaan itse – se syntyy vasta ihmisten käsissä.

Somea ymmärtäessä on hyödyksi erotella julkiset ja yksityiset sosiaalisen median palvelut. “Julkinen” some tarkoittaa tässä esimerkiksi Facebookia, jossa käyttäjä pääsee vuorovaikuttamaan monien itselleen ennalta tuntemattomien ihmisten ja ihmisryhmien kanssa. “Yksityinen” some taas viittaa WhatsAppin kaltaisiin palveluihin, joita käytetään yksityiseen viestintään ennalta tuttujen ihmisten ja pienten ryhmien kesken.

Oma huone vai ikkuna maailmaan?

Suomessa eräs someen liittyvistä keskeisistä huolista koskee yksityisyyttä. Oman elämän julkaiseminen avoimissa – tai ainakin omille, suurille verkostoille avoimissa – kanavissa uhkaa yksityiselämän rajoja, ja voi olla jopa suoranainen turvallisuusriski. Valokuvat uudesta perheenjäsenestä tai lomamatkasta eivät jää perhepiiriin, vaan ovat myös työtovereiden ja kaukaisten tuttavien nähtävissä. Sekä potentiaalinen työnantaja että treffikumppani saattavat hyvinkin tehdä Google-haun nimelläsi jo ennen ensitapaamista. Julkisen sosiaalisen median kautta ihminen saattaakin olla paljon enemmän näkyvillä kuin offline-elämässään.

Varsinkin nuorista puhuessa tämä “koko maailmalle” esillä oleminen herättää huolta. Somenäkyvyydellä on varjopuolensa. Se tarjoaa muun muassa hedelmällistä maaperää uusille koulukiusaamisen ja syrjinnän muodoille, joihin tätä nopeasti muuttuvaa maailmaa huonosti ymmärtävien aikuisten on hankalaa puuttua. Henkilökohtaiset tietomme eivät myöskään ole tarjolla ainoastaan muille ihmisille: se, mitä suuryritykset tekevät meistä keräämällään henkilökohtaisella datalla, askarruttaa vähintään yhtä paljon.

Näiden huolten valossa vaikuttaa siltä, että some saattaa olla vakava uhka yksityisyydelle. Näkökulmaa vaihtamalla asia näyttäytyy kuitenkin eri tavalla.

Kiinalaisen kulttuuripiirin alueella ei perinteisesti tunneta vastaavaa yksilöllisen yksityisyyden käsitettä kuin mikä meillä on niin tärkeässä roolissa. Arkielämä on pääasiassa yhä voimakkaan yhteisöllistä ja yhteisöllisesti valvottua. Kiinan kielessä ei edes ole suoranaista sanaa yksityisyydelle. Lähin termi, yinsi, tarkoittaa salaisuuden kätkemistä. Alitajuinen kulttuurinen oletus saneleekin, että jos ihminen haluaa piilottaa asian muilta, on siinä kyse jostakin häpeällisestä tai jopa luvattomasta.

Kiinan maaseudun teollisuusalueilla tehdastyöntekijät asuvat hyvin ahtaissa, jaetuissa tiloissa työtovereidensa kanssa. Yksityinen on yhteistä, kun puhelut ulkomaailmaan käydään pienessä huoneessa, jossa joukko muita korvapareja kuuntelee jokaista sanaa. Näissä olosuhteissa oma älypuhelin somepalveluineen on ennennäkemätön mahdollisuus sellaiseen yksityisyyteen, josta ei aiemmin ole voinut edes haaveilla.

Some ei tässä kontekstissa uhkaa yksityiselämän rajoja. Päinvastoin: se luo muiden katseilta piilotettuja tiloja, jotka täyttävät monia tarpeita. Uutta yksityisyyttä voi käyttää tarkoituksiin, jotka meille näyttäytyvät itsestäänselvinä – esimerkiksi mahdollisuuteen käydä kahdenkeskisiä keskusteluita puolison kanssa – tai tarkoituksiin, jotka eivät yksityisyyttä muutenkin varjelevasta Suomesta käsin tule edes mieleen.

Selfie ja sosiaalinen näkyvyys

Eräs somen tyypillisimmistä sisällöistä on omakuva, selfie. Tämä jokapäiväinen ja äärimmäisen suosittu ilmiö herättää kenties mielikuvia liian syvälle omaan napaansa tuijottavista nuorista ja pilalle menneestä kulttuurista, jossa pinta on kiinnostavampaa kuin se, mitä ihmisellä todella on sisällään. Selfien ottaminen ja jakaminen saattaa tämän vuoksi jopa vähän hävettää. Korostanko itseäni liikaa? Postaanko selfieitä liian usein? Pitäisikö jakaa välillä vähemmän kaunis kuva, jotta en vaikuta pinnalliselta ja omahyväiseltä?

Selfie tunnetaan laajalti ympäri maailmaa, mutta näennäisen samalta näyttävillä kuvilla on monia erilaisia merkityksiä. Tyypillisesti selfie ilmentää toiveita, tavoitteita ja ideaaliminää erilaisten kulttuuristen viestien avulla. Nämä vaihtelevat paitsi laajemman kulttuurin, myös esimerkiksi yksilön sosioekonomisen statuksen mukaan.

Kuva: Keith Fox/ Unsplash

Brasiliassa köyhien perheiden nuoret miehet poseeraavat mieluusti merkkivaate yllään, uutta kännykkää esitellen tai ottavat kuvan itsestään kuntosalilla. Kuvilla luodaan imagoa itsestä parempiosaisena, vauraana ja modernina. Myös tehdastyöläisten Kiinassa kuvaan otetaan mukaan kalliita esineitä – eikä haittaa, etteivät ne ole omia. Hyvässä kuvassa saatetaan istua esimiehen nahkatuoliin tai hymyillä osastopäällikön kalliin auton vierellä. Kuva esittää itsen yhteydessä materiaaliseen hyvinvointiin, joka voisi eräänä päivänä olla omaa, ilmentäen tavoitteita ja unelmia.

Chilessä molemmat tavat näyttäisivät juntilta. Selfiet ovat tyypillisesti arkipäiväisiä, ja pyrkivät välttämään oman elämän esittämistä millään lailla erikoisena. Kun brasilialainen nuori jakaa kuvan itsestään uima-altaalla, chileläinen jakaa kuvan itsestään työpaikalla. Sosiaalisen arvon painopiste ei ole niinkään saavutuksissa kuin oman osansa tekemisessä.

Englannissa ruman selfien jakamisen voi nähdä luottamuksen osoituksena – “uskallan näyttää itseni sinulle tällaisena”. Itsekin otan kaikkein rujoimmat selfiet ainoastaan siskoani ja parhaita ystäviäni varten. Ruma selfie on pinnallisuutta korostavan kulttuurin kääntöpuoli.

Trinidadissa ajatus selfien pinnallisuudesta on vieras. Silmin nähtävillä olevia asioita pidetään luotettavampina kuin niitä, jotka ovat poissa näkyvistä. Paikallinen kulttuurinen logiikka olettaa, Kiina-esimerkistä muistuttaen, että piilossa olevat asiat ovat suurella todennäköisyydellä valheellisia – miksipä ne muuten olisi kätketty! Identiteetin ei ajatella olevan seurausta taustasta ja kasvatuksesta, vaan omista valinnoista, jotka ovat luettavissa siitä miten henkilö itsensä esittää. Tämän vuoksi oman sosiaalisen näkyvyyden varjelu on tärkeää – ja selfie siten kaikkea muuta kuin pinnallinen viesti.

Sosiaalinen näkyvyys on asia, jota säätelemme arjessa jatkuvasti. Yleensä tämä tarkoittaa melko yksinkertaisia asioita: miten pukeudumme erilaisiin tilanteisiin, millaisiin tapahtumiin osallistumme. Monet ihmiset vaihtavat vaatteita sosiaalisista syistä useampia kertoja päivässä. Uudessa työpaikassa halutaan tuoda esille eri asioita kuin mummon luona vieraillessa.

Some sekoittaa sosiaalisen näkyvyyden pakkaa. Julkisten somekanavien virrassa eri piirit näkevät yhden ja saman version sinusta – tai kenties toisilleen tarkoitetut versiot. Mikä versio on oikea? Mikä on autenttinen? Mikä on liian intiimi jaettavaksi?

Kyse ei ole ainoastaan halusta esittää itsensä parhaassa mahdollisessa valossa. Selfie, kuten kaikki julkinen someläsnäolo, on navigointia hyvin monien silmäparien yhtäaikaisen katseen alaisena. Käytämme tämän navigoinnin apuna kulttuurisia sisäistettyjä käsityksiämme, jotka vaihtelevat paikasta toiseen.

Esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa ihmisiä huolettaa sosiaalinen näkyvyys yleensä eniten suvun ja perheen kannalta, sillä häpeän tuottaminen perheelle vääränlaisella näkyvyydellä on aito ja vakava mahdollisuus. Englantilaisia tuppaa riivaamaan somessa se, mitä tietoja korporaatiot heistä haalivat, ja mitä ne niillä tekevät, kun taas Turkissa sosiaalisen näkyvyyden huolet kohdistuvat hankalan poliittisen tilanteen vuoksi valtioon ja sen instituutioihin.

Some auttaa ja opettaa

Selfiet ovat vain osa visuaalisen viestinnän nousua. Valokuvat, meemit, emojit ja muu jaettava kuvamateriaali liittyvät teemaan, joka ei Suomessa juurikaan ole näkyvillä muuten kuin lasten kohdalla. Kuvat nimittäin tekevät kommunikaatiosta huomattavasti helpompaa ihmisille, joiden luku- tai kielitaito on huonolla tolalla tai puuttuu kokonaan. Tässä mielessä some toimii hieman samoin kuin sarjakuvat yleistyessään 1950-luvulla, jolloin moni epävarma lukija sai niiden avulla paljon pontta lukemiseen.

Somella on sarjakuviin nähden tärkeä etu: se on vuorovaikutteista. Videot, kuvat, vain vähän tekstiä sisältävät meemit sekä emoji-painotteinen kirjoittelu ovat tapoja, joiden kautta lukutaidostaan arat ihmiset voivat itsevarmasti vuorovaikuttaa monien ryhmien kanssa. Somessa voi olla aktiivinen myös kirjoittamatta itse. Monin paikoin maailmaa tällä on valtavan suuri tasa-arvoistava vaikutus.

Suomessa some näyttäytyy koulun ja oppimisen kannalta yleensä huonossa valossa. Keskittymiskyky häiriintyy, lapset pelaavat liikaa ja kouluissakin räplätään kännyköitä. Mutta tämä ei ole koko totuus. Maissa, joissa koulujärjestelmä toimii huonosti, nuoret käyttävät somea innovatiivisesti parantamaan omaa oppimistaan ja mahdollisuuksiaan. Some taipuu monenlaiseen vertaisoppimiseen, ja tietotaitoa jakaessaan nuoret oppivat samalla lisää sosiaalisen median käytöstä, joka on tärkeä taito itsessään. Perinteinen muodollinen koulutus ei myöskään ole ainoa – eikä aina paras – tapa välittää tietotaitoa.

Parempi maailma somettamalla?

Some on aikaansaanut vallankumouksen tarjoamalla mahdollisuuksia löytää hengenheimolaisia ja vertaistukea tilanteissa, joissa se on muuten mahdotonta. Maailmassa on lukemattomia ympäristöjä, joissa tietyt ajatukset, aatteet, kiinnostuksen kohteet, puheet tai toimet ovat kiellettyjä tietyiltä ryhmiltä – usein naisilta ja erilaisilta vähemmistöiltä.

Some voi tarjota yksityisyyttä puhua asioista, joita ei lähipiirissä voi tuoda julki esimerkiksi tiukkojen uskonnollisten normien, sorron, poliittisen ilmapiirin tai silkan kouluttamattomuuden ja tietämättömyyden vuoksi. Se voi tarjota mahdollisuuden julkiseen äänen käyttöön ryhmille, joilla ei offline-elämässään ole ääntä.

Vaikka sosiaalinen media saattaa tasata eriarvoisuutta sosiaalisten ryhmien sisällä, se saattaa samalla lisätä ryhmien välisiä ennakkoluuloja. Lukutaidottomat ja huonommin kirjalliseen itseilmaisuun taipuvat voivat esimerkiksi olla mukana keskustelussa kuvilla; mutta eliitin silmissä tämä saattaa iskostaa heidät aiempaa selvemmin tyhmän ja sivistymättömän ihmisen rooliin. Tasa-arvoistava vaikutus ei myöskään toistaiseksi näytä laajenevan suurempien yhteiskunnallisten epätasa-arvoisten rakenteiden korjaamiseen.

Vaikka some yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa ja mahdollistaa monia uusia ihmissuhteita, sillä on kenties vielä tärkeämpi rooli perinteiden ja olemassaolevien suhteiden ylläpitäjänä. Voimakkaiden muuttoliikkeiden maailmassa perheyhteisöt, suvut ja muut ryhmät pystyvät pitämään yhtä etäisyydestä ja muuttuvista olosuhteista huolimatta juuri sosiaalisen median avulla.

Tässä yhteydessä some usein voimistaa normien ja kulttuuristen käytänteiden noudattamista. Suurempi sosiaalinen näkyvyys saattaa konservatiivisissa yhteisöissä lisätä tarvetta mukautua sääntöihin, ja tehdä epänormatiivisuudesta entistäkin piilotetumpaa. Erityisesti vanhakantaisissa ja voimakkaan yhteisöllisissä yhteiskunnissa julkinen some voi olla paljon konservatiivisempaa kuin offline-elämä. Someprofiilit esittävät tällöin kulttuurisesti idealisoitua kuvaa elämästä – ja usein tiukkaa sukupuolinormeihin taipumista.

Esimerkiksi eteläisessä Italiassa naimisissa olevat naiset lakkaavat postaamasta someen kauniita selfieitä, ja alkavat sen sijaan jakaa kuvia tekemästään ruoasta, kodistaan ja lapsistaan. Kulttuurinen odotus on, että nainen ikään kuin luopuu osasta yksilöllisyyttään ollakseen hyvä vaimo ja äiti. Samalla, kun sosiaalinen media vahvistaa tätä oletusta naisten jakamien kuvien kautta, se mahdollistaa heille laajempia sosiaalisia verkostoja kuin mikä arjen puitteissa on mahdollista. Sama henkilö saattaa vahvistaa normatiivisia roolituksia julkisella somen käytöllään, mutta yksityisesti rikkoa niitä.

Some tarjoaa toisinaan suuremman vapauden toimia vallitsevien kulttuuristen normien ulkopuolella, omaa sosiaalista luokkaa koskevien sääntöjen ja rajoitusten ulottumattomissa. Se antaa mahdollisuuden etsiä tietoa omien viiteryhmien näkymättömissä, tutustuen kiellettyihin tai sopimattomiin aiheisiin. Yksityisesti se mahdollistaa myös kontaktien luomisen sellaisiin ihmisiin ja ihmisryhmiin, joihin yksilöllä ei normaalisti ole pääsyä. Esimerkiksi esiaviolliset suhteet kieltävissä yhteisöissä some on nykyajan väylä kohtaamiselle ja seurustelusuhteiden ylläpitämiselle, salaa vanhemmilta ja muilta valvojilta.

Vaikka somea käytetään näennäisesti hyvinkin samalla tavalla eri puolilla maailmaa, samat toiminnot edustavat välillä hyvin erilaisia, jopa päinvastaisia arvoja. Intiassa, jossa naiset joutuvat edelleen julkisessa tilassa liikkuessaan kohtaamaan jatkuvaa tungettelua miehiltä, vain naisille rajatut someympäristöt ovat rauhan satamia. Brasiliassa julkinen some on paikka esitellä omia tavoitteita ja ideaalia elämää, eikä omaa yleisöä siksi ole mitään syytä rajata – päinvastoin. Somen tuoma vapaus on eri paikoissa ja toiminnoissa riippuen käyttäjästä.

Paikalliset logiikat ja olosuhteet vaikuttavat siihen, miten ihmiset suhtautuvat sosiaalisen median yksityisyyden ja julkisuuden kysymyksiin. Niistä on myös tunnistettavissa monia meidän suomalaisten some-elämään liittyviä, kilpailevia ja päällekkäisiä motiiveja ja tarpeita. Juuri tämän vuoksi kulttuurienvälisten eroavaisuuksien tarkastelu on hedelmällistä: tuttuus löytyy erilaisuudesta ja oivallukset arkisuudesta.

Kuva: Quinten de Graaf/ Unsplash

Artikkelin etnografiset esimerkit pohjaavat University College Londonin Why We Post -projektiin, jossa yhdeksän antropologia teki yhtäaikaista kenttätyötä sosiaalisen median käytön parissa yhdeksässä kohteessa ympäri maailmaa, 15 kuukauden ajan.

Toimitus

• Podcast-lukija: Bruno Gronow
• Verkkotaitto: Aino Pohjola
• Artikkelikuva: Pxhere (CC0)

Lukemista

1. Daniel Miller et al. 2016. How the World Changed Social Media.