Julkinen, yksityinen some

Vaikka sosi­aa­li­nen media on ollut kes­kuu­des­sam­me vasta hetken, meillä on jo monia käsi­tyk­siä siitä, millä tavalla sitä kuuluisi käyttää. Sosiaalinen media onkin hauska väylä kult­tuu­ri­sen mer­ki­tyk­sen­an­non tar­kas­te­luun. Se on useim­mil­le meistä arki­päi­väi­nen, hyvin tuttu ja läheinen asia. Se kietoutuu ihmis­suh­tei­siim­me, työhömme sekä käsi­tyk­siim­me siitä, millaisia ihmiset ovat. Lisäksi se on yhtä aikaa sekä erittäin globaali että vahvasti pai­kal­lis­vä­riä ottava ilmiö.

Somen käyt­tö­ta­vat ja käyttöön liittyvät mer­ki­tyk­set riippuvat siitä, keitä käyttäjät ovat ja mil­lai­ses­sa ympä­ris­tös­sä he elävät. Verkossa tapah­tu­vien asioiden ymmär­tä­mi­nen vaatii niiden sijoit­ta­mis­ta ihmisten elettyyn elämään ja sen huo­mioi­mis­ta, millaisia tarpeita ja tapoja, oletuksia ja esteitä kustakin kult­tuu­ri­ses­ta ympä­ris­tös­tä löytyy. Eräs akseli näiden erojen tar­kas­te­luun liittyy jul­ki­suu­den ja yksi­tyi­syy­den käsit­tei­siin ja siihen, miten niitä kussakin kult­tuu­ri­ses­sa ympä­ris­tös­sä hah­mo­te­taan.

Kurkistan tässä artik­ke­lis­sa muutamien sosi­aa­li­seen mediaan liit­ty­vien oletusten taakse, eri puolilla maailmaa tehdyn ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen avulla. Millaisia eroja kult­tuu­rien välinen vertailu paljastaa somen käytön tavois­sam­me?

Digitaalinen vallankumous

Ennen vanhaan talvisin oli aina lunta ja aurinko paistoi hangille. Lapset leikkivät raik­kaas­sa ulkoil­mas­sa, ja aikuiset koh­ta­si­vat päi­väl­lis­pöy­däs­sä kes­kus­tel­len. Perhevalokuvat sijait­si­vat tur­val­li­ses­ti albu­meis­sa. Teinit mureh­ti­vat ulko­nä­köään yksin peilin ääressä, pienen paik­ka­kun­nan ernulla ei ollut kavereita, ja lateksin ja kar­va­pu­ku­jen ystävät mat­kus­ti­vat Berliiniin.

Sitten tuli sosi­aa­li­nen media ja muutti kaiken.

Ensin aukeni tiedon valtatie, ja pian alkoi sekä kau­pal­lis­ten että yhteis­kun­nal­lis­ten pal­ve­lui­den digi­ta­li­soi­tu­mi­nen. Sitten kek­sit­tiin Facebook, ja aivan hetken kuluttua kaikilla mummi mukaan lukien oli äly­pu­he­lin taskussa ja some­ka­na­vat soimassa. Uutisiin ilmestyi kan­sa­lais­ten Twitter-kom­ment­te­ja, ja someil­miöt itse nousivat kes­kei­sek­si uuti­soin­nin kohteeksi. Siirryimme yhdessä rysäyk­ses­sä aikaan, jolloin ajatus “netin käyt­tä­mi­ses­tä” elämän muista sfää­reis­tä eril­li­se­nä asiana katoaa kovaa vauhtia. Tänä päivänä sosi­aa­li­sen median palvelut ovat kiinteä osa todella monien ihmisten elämää.

Sosiaalisella medialla tar­koi­te­taan tiettyjä pal­ve­lui­ta — Facebookia, Instagramia, Snapchatia, Jodelia ja niin edelleen. Somen “ydin” ei kui­ten­kaan piile siinä, mitä ohjelmaa käytetään. Somepalvelut ovat ohjel­mis­tois­ta riip­pu­mat­ta ennen kaikkea joukko työkaluja sosi­aa­lis­ten suhteiden ja imagon raken­ta­mi­seen ja yllä­pi­tä­mi­seen, tasa-arvon tai epätasa-arvon ilmen­tä­mi­seen, hen­ki­lö­koh­tai­seen vapauteen tai perheen tiu­kem­paan kasassa pitä­mi­seen sekä moneen muuhun asiaan. Somepalvelut tarjoavat puitteet käy­töl­leen, mutta eivät luo käyt­tö­kult­tuu­ri­aan itse — se syntyy vasta ihmisten käsissä.

Somea ymmär­täes­sä on hyödyksi erotella julkiset ja yksi­tyi­set sosi­aa­li­sen median palvelut. “Julkinen” some tar­koit­taa tässä esi­mer­kik­si Facebookia, jossa käyttäjä pääsee vuo­ro­vai­kut­ta­maan monien itselleen ennalta tun­te­mat­to­mien ihmisten ja ihmis­ryh­mien kanssa. “Yksityinen” some taas viittaa WhatsAppin kal­tai­siin pal­ve­lui­hin, joita käytetään yksi­tyi­seen vies­tin­tään ennalta tuttujen ihmisten ja pienten ryhmien kesken.

Oma huone vai ikkuna maailmaan?

Suomessa eräs someen liit­ty­vis­tä kes­kei­sis­tä huolista koskee yksi­tyi­syyt­tä. Oman elämän jul­kai­se­mi­nen avoimissa — tai ainakin omille, suurille ver­kos­toil­le avoimissa — kanavissa uhkaa yksi­tyi­se­lä­män rajoja, ja voi olla jopa suo­ra­nai­nen tur­val­li­suus­ris­ki. Valokuvat uudesta per­heen­jä­se­nes­tä tai loma­mat­kas­ta eivät jää per­he­pii­riin, vaan ovat myös työ­to­ve­rei­den ja kau­kais­ten tuttavien näh­tä­vis­sä. Sekä poten­ti­aa­li­nen työ­nan­ta­ja että tref­fi­kump­pa­ni saattavat hyvinkin tehdä Google-haun nimelläsi jo ennen ensi­ta­paa­mis­ta. Julkisen sosi­aa­li­sen median kautta ihminen saat­taa­kin olla paljon enemmän näkyvillä kuin offline-elä­mäs­sään.

Varsinkin nuorista puhuessa tämä “koko maa­il­mal­le” esillä oleminen herättää huolta. Somenäkyvyydellä on var­jo­puo­len­sa. Se tarjoaa muun muassa hedel­mäl­lis­tä maaperää uusille kou­lu­kiusaa­mi­sen ja syrjinnän muodoille, joihin tätä nopeasti muuttuvaa maailmaa huonosti ymmär­tä­vien aikuisten on hankalaa puuttua. Henkilökohtaiset tietomme eivät myöskään ole tarjolla ainoas­taan muille ihmisille: se, mitä suu­ry­ri­tyk­set tekevät meistä kerää­mäl­lään hen­ki­lö­koh­tai­sel­la datalla, askar­rut­taa vähintään yhtä paljon.

Näiden huolten valossa vaikuttaa siltä, että some saattaa olla vakava uhka yksi­tyi­syy­del­le. Näkökulmaa vaih­ta­mal­la asia näyt­täy­tyy kuitenkin eri tavalla.

Kiinalaisen kult­tuu­ri­pii­rin alueella ei perin­tei­ses­ti tunneta vastaavaa yksi­löl­li­sen yksi­tyi­syy­den käsitettä kuin mikä meillä on niin tärkeässä roolissa. Arkielämä on pää­asias­sa yhä voi­mak­kaan yhtei­söl­lis­tä ja yhtei­söl­li­ses­ti valvottua. Kiinan kielessä ei edes ole suo­ra­nais­ta sanaa yksi­tyi­syy­del­le. Lähin termi, yinsi, tar­koit­taa salai­suu­den kät­ke­mis­tä. Alitajuinen kult­tuu­ri­nen oletus sane­lee­kin, että jos ihminen haluaa piilottaa asian muilta, on siinä kyse jostakin häpeäl­li­ses­tä tai jopa luvat­to­mas­ta.

Kiinan maaseudun teol­li­suusa­lueil­la teh­das­työn­te­ki­jät asuvat hyvin ahtaissa, jaetuissa tiloissa työ­to­ve­rei­den­sa kanssa. Yksityinen on yhteistä, kun puhelut ulko­maa­il­maan käydään pienessä huoneessa, jossa joukko muita kor­va­pa­re­ja kuuntelee jokaista sanaa. Näissä olo­suh­teis­sa oma äly­pu­he­lin some­pal­ve­lui­neen on ennen­nä­ke­mä­tön mah­dol­li­suus sel­lai­seen yksi­tyi­syy­teen, josta ei aiemmin ole voinut edes haaveilla.

Some ei tässä kon­teks­tis­sa uhkaa yksi­tyi­se­lä­män rajoja. Päinvastoin: se luo muiden katseilta pii­lo­tet­tu­ja tiloja, jotka täyttävät monia tarpeita. Uutta yksi­tyi­syyt­tä voi käyttää tar­koi­tuk­siin, jotka meille näyt­täy­ty­vät itses­tään­sel­vi­nä — esi­mer­kik­si mah­dol­li­suu­teen käydä kah­den­kes­ki­siä kes­kus­te­lui­ta puolison kanssa — tai tar­koi­tuk­siin, jotka eivät yksi­tyi­syyt­tä muutenkin var­je­le­vas­ta Suomesta käsin tule edes mieleen.

Selfie ja sosiaalinen näkyvyys

Eräs somen tyy­pil­li­sim­mis­tä sisäl­löis­tä on omakuva, selfie. Tämä joka­päi­väi­nen ja äärim­mäi­sen suosittu ilmiö herättää kenties mie­li­ku­via liian syvälle omaan napaansa tui­jot­ta­vis­ta nuorista ja pilalle menneestä kult­tuu­ris­ta, jossa pinta on kiin­nos­ta­vam­paa kuin se, mitä ihmisellä todella on sisällään. Selfien ottaminen ja jakaminen saattaa tämän vuoksi jopa vähän hävettää. Korostanko itseäni liikaa? Postaanko selfieitä liian usein? Pitäisikö jakaa välillä vähemmän kaunis kuva, jotta en vaikuta pin­nal­li­sel­ta ja oma­hy­väi­sel­tä?

Selfie tunnetaan laajalti ympäri maailmaa, mutta näen­näi­sen samalta näyt­tä­vil­lä kuvilla on monia erilaisia mer­ki­tyk­siä. Tyypillisesti selfie ilmentää toiveita, tavoit­tei­ta ja ide­aa­li­mi­nää eri­lais­ten kult­tuu­ris­ten viestien avulla. Nämä vaih­te­le­vat paitsi laajemman kult­tuu­rin, myös esi­mer­kik­si yksilön sosio­eko­no­mi­sen statuksen mukaan.

Kuva: Keith Fox/​Unsplash

Brasiliassa köyhien perheiden nuoret miehet posee­raa­vat mieluusti merk­ki­vaa­te yllään, uutta kännykkää esitellen tai ottavat kuvan itsestään kun­to­sa­lil­la. Kuvilla luodaan imagoa itsestä parem­pio­sai­se­na, vauraana ja modernina. Myös teh­das­työ­läis­ten Kiinassa kuvaan otetaan mukaan kalliita esineitä — eikä haittaa, etteivät ne ole omia. Hyvässä kuvassa saatetaan istua esimiehen nah­ka­tuo­liin tai hymyillä osas­to­pääl­li­kön kalliin auton vierellä. Kuva esittää itsen yhtey­des­sä mate­ri­aa­li­seen hyvin­voin­tiin, joka voisi eräänä päivänä olla omaa, ilmentäen tavoit­tei­ta ja unelmia.

Chilessä molemmat tavat näyt­täi­si­vät juntilta. Selfiet ovat tyy­pil­li­ses­ti arki­päi­väi­siä, ja pyrkivät vält­tä­mään oman elämän esit­tä­mis­tä millään lailla eri­koi­se­na. Kun bra­si­lia­lai­nen nuori jakaa kuvan itsestään uima-altaalla, chi­le­läi­nen jakaa kuvan itsestään työ­pai­kal­la. Sosiaalisen arvon pain­opis­te ei ole niinkään saa­vu­tuk­sis­sa kuin oman osansa teke­mi­ses­sä.

Englannissa ruman selfien jakamisen voi nähdä luot­ta­muk­sen osoi­tuk­se­na — “uskallan näyttää itseni sinulle täl­lai­se­na”. Itsekin otan kaikkein rujoimmat selfiet ainoas­taan siskoani ja parhaita ystäviäni varten. Ruma selfie on pin­nal­li­suut­ta koros­ta­van kult­tuu­rin kään­tö­puo­li.

Trinidadissa ajatus selfien pin­nal­li­suu­des­ta on vieras. Silmin näh­tä­vil­lä olevia asioita pidetään luo­tet­ta­vam­pi­na kuin niitä, jotka ovat poissa näkyvistä. Paikallinen kult­tuu­ri­nen logiikka olettaa, Kiina-esi­mer­kis­tä muis­tut­taen, että piilossa olevat asiat ovat suurella toden­nä­köi­syy­del­lä val­heel­li­sia — miksipä ne muuten olisi kätketty! Identiteetin ei ajatella olevan seurausta taustasta ja kas­va­tuk­ses­ta, vaan omista valin­nois­ta, jotka ovat luet­ta­vis­sa siitä miten henkilö itsensä esittää. Tämän vuoksi oman sosi­aa­li­sen näky­vyy­den varjelu on tärkeää — ja selfie siten kaikkea muuta kuin pin­nal­li­nen viesti.

Sosiaalinen näkyvyys on asia, jota sää­te­lem­me arjessa jat­ku­vas­ti. Yleensä tämä tar­koit­taa melko yksin­ker­tai­sia asioita: miten pukeu­dum­me eri­lai­siin tilan­tei­siin, mil­lai­siin tapah­tu­miin osal­lis­tum­me. Monet ihmiset vaihtavat vaatteita sosi­aa­li­sis­ta syistä useampia kertoja päivässä. Uudessa työ­pai­kas­sa halutaan tuoda esille eri asioita kuin mummon luona vie­rail­les­sa.

Some sekoittaa sosi­aa­li­sen näky­vyy­den pakkaa. Julkisten some­ka­na­vien virrassa eri piirit näkevät yhden ja saman version sinusta — tai kenties toi­sil­leen tar­koi­te­tut versiot. Mikä versio on oikea? Mikä on autent­ti­nen? Mikä on liian intiimi jaet­ta­vak­si?

Kyse ei ole ainoas­taan halusta esittää itsensä parhaassa mah­dol­li­ses­sa valossa. Selfie, kuten kaikki julkinen some­läs­nä­olo, on navi­goin­tia hyvin monien sil­mä­pa­rien yhtä­ai­kai­sen katseen alaisena. Käytämme tämän navi­goin­nin apuna kult­tuu­ri­sia sisäis­tet­ty­jä käsi­tyk­siäm­me, jotka vaih­te­le­vat paikasta toiseen.

Esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa ihmisiä huolettaa sosi­aa­li­nen näkyvyys yleensä eniten suvun ja perheen kannalta, sillä häpeän tuot­ta­mi­nen perheelle vää­rän­lai­sel­la näky­vyy­del­lä on aito ja vakava mah­dol­li­suus. Englantilaisia tuppaa rii­vaa­maan somessa se, mitä tietoja kor­po­raa­tiot heistä haalivat, ja mitä ne niillä tekevät, kun taas Turkissa sosi­aa­li­sen näky­vyy­den huolet koh­dis­tu­vat hankalan poliit­ti­sen tilanteen vuoksi valtioon ja sen ins­ti­tuu­tioi­hin.

Some auttaa ja opettaa

Selfiet ovat vain osa visu­aa­li­sen vies­tin­nän nousua. Valokuvat, meemit, emojit ja muu jaettava kuva­ma­te­ri­aa­li liittyvät teemaan, joka ei Suomessa juurikaan ole näkyvillä muuten kuin lasten kohdalla. Kuvat nimittäin tekevät kom­mu­ni­kaa­tios­ta huo­mat­ta­vas­ti helpompaa ihmisille, joiden luku- tai kie­li­tai­to on huonolla tolalla tai puuttuu kokonaan. Tässä mielessä some toimii hieman samoin kuin sar­ja­ku­vat yleis­tyes­sään 1950-luvulla, jolloin moni epävarma lukija sai niiden avulla paljon pontta luke­mi­seen.

Somella on sar­ja­ku­viin nähden tärkeä etu: se on vuo­ro­vai­kut­teis­ta. Videot, kuvat, vain vähän tekstiä sisäl­tä­vät meemit sekä emoji-pai­not­tei­nen kir­joit­te­lu ovat tapoja, joiden kautta luku­tai­dos­taan arat ihmiset voivat itse­var­mas­ti vuo­ro­vai­kut­taa monien ryhmien kanssa. Somessa voi olla aktii­vi­nen myös kir­joit­ta­mat­ta itse. Monin paikoin maailmaa tällä on valtavan suuri tasa-arvois­ta­va vaikutus.

Suomessa some näyt­täy­tyy koulun ja oppimisen kannalta yleensä huonossa valossa. Keskittymiskyky häi­riin­tyy, lapset pelaavat liikaa ja kou­luis­sa­kin räplätään kän­ny­köi­tä. Mutta tämä ei ole koko totuus. Maissa, joissa kou­lu­jär­jes­tel­mä toimii huonosti, nuoret käyttävät somea inno­va­tii­vi­ses­ti paran­ta­maan omaa oppi­mis­taan ja mah­dol­li­suuk­si­aan. Some taipuu monen­lai­seen ver­tai­sop­pi­mi­seen, ja tie­to­tai­toa jakaes­saan nuoret oppivat samalla lisää sosi­aa­li­sen median käytöstä, joka on tärkeä taito itsessään. Perinteinen muo­dol­li­nen koulutus ei myöskään ole ainoa — eikä aina paras — tapa välittää tie­to­tai­toa.

Parempi maailma somettamalla?

Some on aikaan­saa­nut val­lan­ku­mouk­sen tar­joa­mal­la mah­dol­li­suuk­sia löytää hen­gen­hei­mo­lai­sia ja ver­tais­tu­kea tilan­teis­sa, joissa se on muuten mah­do­ton­ta. Maailmassa on luke­mat­to­mia ympä­ris­tö­jä, joissa tietyt ajatukset, aatteet, kiin­nos­tuk­sen kohteet, puheet tai toimet ovat kiel­let­ty­jä tietyiltä ryhmiltä — usein naisilta ja eri­lai­sil­ta vähem­mis­töil­tä.

Some voi tarjota yksi­tyi­syyt­tä puhua asioista, joita ei lähi­pii­ris­sä voi tuoda julki esi­mer­kik­si tiukkojen uskon­nol­lis­ten normien, sorron, poliit­ti­sen ilma­pii­rin tai silkan kou­lut­ta­mat­to­muu­den ja tie­tä­mät­tö­myy­den vuoksi. Se voi tarjota mah­dol­li­suu­den julkiseen äänen käyttöön ryhmille, joilla ei offline-elä­mäs­sään ole ääntä.

Vaikka sosi­aa­li­nen media saattaa tasata eriar­voi­suut­ta sosi­aa­lis­ten ryhmien sisällä, se saattaa samalla lisätä ryhmien välisiä ennak­ko­luu­lo­ja. Lukutaidottomat ja huonommin kir­jal­li­seen itseil­mai­suun taipuvat voivat esi­mer­kik­si olla mukana kes­kus­te­lus­sa kuvilla; mutta eliitin silmissä tämä saattaa iskostaa heidät aiempaa selvemmin tyhmän ja sivis­ty­mät­tö­män ihmisen rooliin. Tasa-arvois­ta­va vaikutus ei myöskään tois­tai­sek­si näytä laa­je­ne­van suu­rem­pien yhteis­kun­nal­lis­ten epätasa-arvoisten raken­tei­den kor­jaa­mi­seen.

Vaikka some yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa ja mah­dol­lis­taa monia uusia ihmis­suh­tei­ta, sillä on kenties vielä tärkeämpi rooli perin­tei­den ja ole­mas­sao­le­vien suhteiden yllä­pi­tä­jä­nä. Voimakkaiden muut­to­liik­kei­den maa­il­mas­sa per­heyh­tei­söt, suvut ja muut ryhmät pystyvät pitämään yhtä etäi­syy­des­tä ja muut­tu­vis­ta olo­suh­teis­ta huo­li­mat­ta juuri sosi­aa­li­sen median avulla.

Tässä yhtey­des­sä some usein voimistaa normien ja kult­tuu­ris­ten käy­tän­tei­den nou­dat­ta­mis­ta. Suurempi sosi­aa­li­nen näkyvyys saattaa kon­ser­va­tii­vi­sis­sa yhtei­söis­sä lisätä tarvetta mukautua sään­töi­hin, ja tehdä epä­nor­ma­tii­vi­suu­des­ta entis­tä­kin pii­lo­te­tum­paa. Erityisesti van­ha­kan­tai­sis­sa ja voi­mak­kaan yhtei­söl­li­sis­sä yhteis­kun­nis­sa julkinen some voi olla paljon kon­ser­va­tii­vi­sem­paa kuin offline-elämä. Someprofiilit esittävät tällöin kult­tuu­ri­ses­ti idea­li­soi­tua kuvaa elämästä — ja usein tiukkaa suku­puo­li­nor­mei­hin tai­pu­mis­ta.

Esimerkiksi ete­läi­ses­sä Italiassa nai­mi­sis­sa olevat naiset lakkaavat pos­taa­mas­ta someen kauniita selfieitä, ja alkavat sen sijaan jakaa kuvia teke­mäs­tään ruoasta, kodistaan ja lap­sis­taan. Kulttuurinen odotus on, että nainen ikään kuin luopuu osasta yksi­löl­li­syyt­tään ollakseen hyvä vaimo ja äiti. Samalla, kun sosi­aa­li­nen media vahvistaa tätä oletusta naisten jakamien kuvien kautta, se mah­dol­lis­taa heille laajempia sosi­aa­li­sia ver­kos­to­ja kuin mikä arjen puit­teis­sa on mah­dol­lis­ta. Sama henkilö saattaa vahvistaa nor­ma­tii­vi­sia roo­li­tuk­sia jul­ki­sel­la somen käy­töl­lään, mutta yksi­tyi­ses­ti rikkoa niitä.

Some tarjoaa toisinaan suuremman vapauden toimia val­lit­se­vien kult­tuu­ris­ten normien ulko­puo­lel­la, omaa sosi­aa­lis­ta luokkaa koskevien sääntöjen ja rajoi­tus­ten ulot­tu­mat­to­mis­sa. Se antaa mah­dol­li­suu­den etsiä tietoa omien vii­te­ryh­mien näky­mät­tö­mis­sä, tutustuen kiel­let­tyi­hin tai sopi­mat­to­miin aiheisiin. Yksityisesti se mah­dol­lis­taa myös kon­tak­tien luomisen sel­lai­siin ihmisiin ja ihmis­ryh­miin, joihin yksilöllä ei nor­maa­lis­ti ole pääsyä. Esimerkiksi esia­viol­li­set suhteet kiel­tä­vis­sä yhtei­söis­sä some on nykyajan väylä koh­taa­mi­sel­le ja seu­rus­te­lusuh­tei­den yllä­pi­tä­mi­sel­le, salaa van­hem­mil­ta ja muilta val­vo­jil­ta.

Vaikka somea käytetään näen­näi­ses­ti hyvinkin samalla tavalla eri puolilla maailmaa, samat toiminnot edustavat välillä hyvin erilaisia, jopa päin­vas­tai­sia arvoja. Intiassa, jossa naiset joutuvat edelleen jul­ki­ses­sa tilassa liik­kues­saan koh­taa­maan jatkuvaa tun­get­te­lua miehiltä, vain naisille rajatut someym­pä­ris­töt ovat rauhan satamia. Brasiliassa julkinen some on paikka esitellä omia tavoit­tei­ta ja ideaalia elämää, eikä omaa yleisöä siksi ole mitään syytä rajata — päin­vas­toin. Somen tuoma vapaus on eri paikoissa ja toi­min­nois­sa riippuen käyt­tä­jäs­tä.

Paikalliset logiikat ja olo­suh­teet vai­kut­ta­vat siihen, miten ihmiset suh­tau­tu­vat sosi­aa­li­sen median yksi­tyi­syy­den ja jul­ki­suu­den kysy­myk­siin. Niistä on myös tun­nis­tet­ta­vis­sa monia meidän suo­ma­lais­ten some-elämään liittyviä, kil­pai­le­via ja pääl­lek­käi­siä motiiveja ja tarpeita. Juuri tämän vuoksi kult­tuu­rien­vä­lis­ten eroa­vai­suuk­sien tar­kas­te­lu on hedel­mäl­lis­tä: tuttuus löytyy eri­lai­suu­des­ta ja oival­luk­set arki­suu­des­ta.

Artikkelin etno­gra­fi­set esimerkit pohjaavat University College Londonin Why We Post -pro­jek­tiin, jossa yhdeksän ant­ro­po­lo­gia teki yhtä­ai­kais­ta kent­tä­työ­tä sosi­aa­li­sen median käytön parissa yhdek­säs­sä kohteessa ympäri maailmaa, 15 kuukauden ajan.

  • Podcast-lukija: Bruno Gronow
  • Verkkotaitto: Aino Pohjola
  • Artikkelikuva: Pxhere (CC0)
  1. Daniel Miller et al. 2016. How the World Changed Social Media.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

LiDAR eli laserkeilaus on eräänlainen tutka, joka on saanut aikaan vallankumouksen arkeologiassa. Menetelmällä on löydetty niin vanhoja joenuomia kuin kadonneita kaupunkeja. Tämä keksintö muuttaa maailmanhistoriaa vauhdilla. Lähes viikottain arkeologisilla mediafoorumeilla voi lukea uutisia toinen toistaan hämmästyttävämmistä löydöistä eri puolilla maailmaa. Käsitykset muinaisen Amerikan historiasta LiDAR on jo mullistanut.

Lasten kehitys osallistuviksi nuoriksi ja myöhemmin aikuisiksi ei tapahdu noin vain. Lapset oppivat niin arkisia toimia kuin suurempia yhteiskunnallisia asioita leikin, osallistumisen ja havaintojensa kautta. Aikuiset näyttävät osaltaan esimerkkiä ja opettavat, kuinka yhteiskunnassa toimitaan. Se, millaista käytöstä vanhemmat lapsilta odottavat, ja millaisiin toimiin ja leikkeihin lapsia ohjataan, muovaa lapsia ihmisinä ja kansalaisina. ALL-YOUTH-hanke toteutti yhdessä Bassoradion kanssa presidentinvaalien aikaan ”Suuren pressakyselyn”, jossa kartoitimme nuorten ajatuksia yhteiskunnan ongelmista, presidentti-instituutiosta ja äänestämisestä.

Istun beirutilaisessa kahvilassa ja minua turhauttaa. Kirjoitan tutkimusprojektini rahoittajalle vuosiraporttia, vaikka mieleni tekisi jo mennä suomalaisten tutkijatuttujeni kanssa sovitulle kaljalle. Naputan raportin viimeiset sanat valmiiksi ja kuuntelen sivukorvalla, kuinka viereisen pöydän kolmekymppiset beirutilaiset puhuvat espressojen äärellä Libanonin arabian ja englannin sekoituksella siitä, missä journaalissa saisivat julkaistua erään heistä kirjoittaman antropologisen artikkelin. Mietin keskeyttäisinkö heidän keskustelunsa ottamalla kantaa aiheeseen. Lähetän kuitenkin vain raporttini sähköpostitse projektihallintaan, suljen tietokoneen ja lähden kahvilasta tallustamaan baariin kaupunginosan toiselle laidalle. Tätäkö on kenttätyö? Kävellessäni mielessäni pyörii, että teen nyt varmasti jotain väärin.

Mitä merkityksiä peukutukset tai tykkäykset välittävät? Markkinointi ja mainonta -lehden kolumnissaan toimittaja Ilkka Jauhiainen kritisoi Aku Louhimiestä siitä, että hän antoi Facebook-profiilissaan tilaa loukkaavalle puheelle. Päivitysten kommenteissa esitettiin loukkauksia niitä näyttelijöitä kohtaan, jotka asettuivat kritisoimaan Louhimiestä julkisesti A-studiossa 19. maaliskuuta. Toimittaja Jauhiainen myös listaa julkisuuden henkilöitä, jotka ovat peukuttaneet näitä Louhimiehen Facebook-päivityksiä.