Voiko Tamagotchi kuolla?

Muistatko tama­gotc­hit? Vuosituhannen vaihteen suo­sik­ki­le­lu aiheutti kuohuntaa paitsi lasten ja lap­sen­mie­lis­ten parissa, myös Israelin uskon­nol­li­sis­sa piireissä.

Tamagotchi on pieni muovinen muna, jonka digi­taa­li­sel­la mus­ta­val­ko­näy­töl­lä elelee pik­se­lio­len­to. Käyttäjän tehtävä on pitää olento hengissä ja kasvattaa se täysi-ikäiseksi. Olennon hyvin­voin­ti vaatii ruokintaa, lei­kit­tä­mis­tä, jätöksien sii­voa­mis­ta, lääkintää ja kurin­pi­toa. Toimet suo­ri­te­taan pieniä nappeja pai­ne­le­mal­la. Otus ilmaisee tar­pei­taan ilmeillä, liik­keil­lä ja piip­pauk­sil­la, joihin käyttäjän on koh­tuul­li­sen pian rea­goi­ta­va. Hoitamatta jätetty olento sairastuu ja lopulta kuolee.

Israelissa tama­gotc­hi-hullutus saavutti kiin­nos­ta­via tasoja, kun kysymys vir­tu­aa­lio­len­to­jen elossa ole­mi­ses­ta nousi uskon­nol­li­sen debatin kohteeksi. Israelin orto­dok­si­juu­ta­lai­set viettävät sapattia, jonka aikana mitään työksi las­ket­ta­vaa ei ole sallittua tehdä. Tiukemmissa tul­kin­nois­sa tämä tar­koit­taa jopa sitä, että elekt­ro­nis­ten lait­tei­den käyn­nis­tä­mi­nen on poissa laskuista. Poikkeus sääntöön on toiminta, joka on tarpeen “sielujen pelas­ta­mi­sek­si” ja elämän vält­tä­mät­tö­mäk­si yllä­pi­tä­mi­sek­si.

Jos tama­gotc­hin jätti vaille hoitoa koko­nai­sen sapatin ajaksi, se saattoi sairastua tai jopa kuolla. Koska vir­tu­aa­li­lem­mik­ki oli niin valtavan suosittu sekä lasten että aikuisten kes­kuu­des­sa, orto­dok­si­juu­ta­lai­set rabbit joutuivat lin­jaa­maan, oliko tama­gotc­hin nap­pu­loi­den painelu “elämän ylläpitoa” vai ei. Oliko pieni vir­tu­aa­lo­len­to elossa, ja siten vaarassa kuolla?

Keskustelu hei­jas­te­li samoja teemoja, joita on käsitelty niin naisten, lasten kuin eläinten kohdalla. Tietoisen ja tuntevan elämän mää­rit­te­ly on jatkuvan kult­tuu­ri­sen neu­vot­te­lun alaisena. Tällä kertaa raja vedettiin tama­gotc­hien tappioksi: rabbien mukaan olen­noil­la ei ollut sielua, ja niiden hoito sapattina kiel­let­tiin.

  1. David Levy. 2007. Love + Sex With Robots. 

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Toimittaja Satu Kivelän Havaintoja ihmisestä – sarjassa käsiteltiin tällä kertaa pahuutta. Mitä pahuus on, ja onko ihminen luonnostaan hyvä vai paha? Kivelän haastatteleman psykiatrian ylilääkäri Hannu Lauerman mukaan pahuus on pohjimmiltaan muiden ihmisten oikeuksien loukkaamista. Tiedeyhteisössä on pitkään käyty debattia ihmislajin luontaisesta väkivaltaisuudesta.

Ihmisille on luontevaa elää useammassa todellisuudessa yhtä aikaa. Käsin kosketeltavan todellisuuden lisäksi elämme usein myös jollain toisella todellisuuden alueella – niitä voi kutsua muodikkaasti lisätyksi todellisuudeksi, ja ne esittävät kysymyksen: mitä jos jokin meille annetussa tilanteessa olisikin toisin? Vaikka kysymys on mitä inhimillisin, lisättyjä todellisuuksia arvotetaan keskenään hyvin eri tavoin. Esimerkiksi enkeleiden kautta koettu lisätty todellisuus on toisille kovin häiritsevää. Miksi sitä arvotetaan toisin kuin vaikkapa peliharrastusta?

LiDAR eli laserkeilaus on eräänlainen tutka, joka on saanut aikaan vallankumouksen arkeologiassa. Menetelmällä on löydetty niin vanhoja joenuomia kuin kadonneita kaupunkeja. Tämä keksintö muuttaa maailmanhistoriaa vauhdilla. Lähes viikottain arkeologisilla mediafoorumeilla voi lukea uutisia toinen toistaan hämmästyttävämmistä löydöistä eri puolilla maailmaa. Käsitykset muinaisen Amerikan historiasta LiDAR on jo mullistanut.