Kirjeitä kentältä: Ylös, alas, sivulle – Kenttätyötä valtasuhteissa

Puolentoista tunnin julkista tilaa käsit­te­le­vän video­pu­he­lun puo­li­vä­lis­sä kysyn Leilalta, mistä kes­kus­te­lu jul­ki­ses­ta tilasta on hänen mie­les­tään oikein tullut Beirutiin. Noin 35-vuotias ark­ki­teh­ti ja kau­pun­kiak­ti­vis­ti, joka on hil­jat­tain muuttanut Beirutista New Yorkiin, vastaa minulle yllät­tä­vän hyvin toimivan skype-yhteyden väli­tyk­sel­lä


Hauskaa että kysyt tuosta. Sanoisin että se tulee Beirutin ame­rik­ka­lai­ses­ta yli­opis­tos­ta, kau­pun­ki­suun­nit­te­lun oppiai­nees­ta. Eli kyllä, se tulee euroop­pa­lai­sit­tain tai ame­rik­ka­lai­sit­tain kou­lu­te­tuil­ta.… Mutta on myös tämä toinen diskurssi jota monet pai­not­ta­vat, kuten oikeus kau­pun­kiin, Lefebvre ja niin edelleen. Kyseessä on siis sekoitus näitä eri käsit­tei­tä. Mutta mie­len­kiin­tois­ta on, että me otimme nämä käsitteet ja sovel­sim­me niitä kan­san­omai­siin paik­koi­hin, kuten Daliehiin, Ramlet al-Baydan julkiseen uima­ran­taan, tai Horsh Beirutin puistoon.” 


Leilan vastaus saa monta palasta lok­sah­ta­maan koh­dil­leen mie­les­sä­ni. Kuten monesti aiemmin kent­tä­työ­ni aikana, yllätyn kuul­les­sa­ni tilan käsit­tees­tä kir­joit­ta­neen marxi­lai­sen filosofi Henri Lefebvren nimen. Kirjallisuus, jonka perus­teel­li­sem­pi läpi­kah­laus on roikkunut luku­lis­tal­la­ni pitkään, näyttelee mer­kit­tä­vää roolia Beirutin kau­pun­ki­ti­lan muu­tok­ses­sa. Sitä todel­li­suut­ta minun olisi tarkoitus tutkia, tuo kir­jal­li­suus apunani. Tutkiessani julkista tilaa Beirutissa etno­gra­fi­sin mene­tel­min olen sään­nöl­li­ses­ti törmännyt tilan­tei­siin, joissa tut­ki­muk­se­ni osal­lis­tu­jat ovat luke­neem­pia ja koke­neem­pia aihe­pii­rin aka­tee­mi­sis­sa puolissa kuin minä itse tutkijana


Tavallaan tässä ei ole mitään yllät­tä­vää. On itsestään selvää, että niin mer­kit­tä­vä kysymys kuin julkinen tila ja kau­pun­ki­ti­la vetävät huomiota puoleensa paitsi suo­ma­lai­sil­ta ant­ro­po­lo­geil­ta, myös Beirutin kor­kea­kou­lu­te­tul­ta väestöltä. Tilanne kuitenkin kertoo hie­rar­kiois­ta ja sta­tuk­ses­ta tutkijan ja “tut­kit­ta­vien” välillä, sekä tutkijan roolista tut­ki­mas­saan sosi­aa­li­ses­sa todel­li­suu­des­sa.

Muuttuva antropologia

Antropologian var­hai­sai­koi­na tutkijat kes­kit­tyi­vät usein tutkimaan yhteisöjä, joiden jäsenillä ei ollut pääsyä euroop­pa­lais­tyy­li­seen kor­kea­kou­lu­tuk­seen. Lisäksi etno­gra­fil­la oli monesti käy­tös­sään talou­del­li­sia resurs­se­ja, joihin hänen tut­ki­muk­sen­sa osal­lis­tu­jil­la ei ollut pääsyä. Tällaista tut­ki­mus­ta kutsutaan nyky­ter­mein alaspäin tut­ki­mi­sek­si. Vaikka etnografi asettui tut­ki­man­sa yhteisön pai­kal­li­seen arvo­jär­jes­tyk­seen monen­lai­sil­la tavoilla – eikä vält­tä­mät­tä sym­bo­li­sen jär­jes­tyk­sen huipulle – oli hänellä kuitenkin usein monopoli omaan tapaansa tuottaa tietoa. Hän oli siis ainoa henkilö joka tuotti aka­tee­mis­ta tietoa tut­ki­mas­taan yhtei­sös­tä tai kult­tuu­ris­ta län­si­mai­sen akatemian kri­tee­reil­lä, ja pystyi siten hal­lit­se­maan tuota kes­kus­te­lua


Tilanne on muuttunut monella tapaa. Nykyään ant­ro­po­lo­gi­aa opetetaan ympäri maailmaa, ja yhä suu­rem­mal­la osalla maailman väestöstä on pääsy kor­kea­kou­lu­tuk­seen. Lisäksi ant­ro­po­lo­gia on käynyt pitkän sisäisen kes­kus­te­lun omasta roo­lis­taan kolo­nia­lis­mis­sa, ja laa­jen­ta­nut alaansa yhä moni­nai­sem­pien kysy­mys­ten ja yhtei­sö­jen tar­kas­te­luun. Osana tätä kes­kus­te­lua on arvioitu uudestaan myös ter­mi­no­lo­gi­aa, jolla ant­ro­po­lo­gi viittaa tut­ki­mus­taan kentällä ede­saut­ta­nei­siin hen­ki­löi­hin

Kuva: Rawpixel/​Unsplash (CC0)

Perinteisesti ant­ro­po­lo­gias­sa on puhuttu infor­man­teis­ta tai tut­ki­mus­koh­teis­ta. Termit viit­taa­vat yksi­puo­li­seen suh­tee­seen, jossa tutkija kerää tietoa ja muuttaa sen tut­ki­muk­sek­si. Käytän tässä tekstissä tuo­reem­paa muotoilua ‘tut­ki­mus­osal­lis­tu­ja’, joka painottaa osal­lis­tu­jien roolia tut­ki­muk­sen muo­tou­tu­mi­ses­sa


Nykyään ant­ro­po­lo­gi voikin valita tut­ki­mus­koh­teek­seen esi­mer­kik­si aka­tee­mi­sen tie­don­tuo­tan­non tai globaalin talous­e­lii­tin toimet perin­tei­sem­pien tut­ki­mus­koh­tei­den sijasta. Yhä useampi ant­ro­po­lo­gi löytää itsensä tilan­tees­ta, jossa hänen tut­ki­mus­osal­lis­tu­jan­sa ovat joko vähintään yhtä kou­lu­tet­tu­ja tai paremmin toi­meen­tu­le­via kuin hän itse, tai molempia näistä. Näitä tilan­tei­ta kuvaamaan on ant­ro­po­lo­gian piirissä omaksuttu termit ylöspäin tut­ki­mi­nen ja sivuttain tut­ki­mi­nen.


Kuten termeistä voi päätellä, ylöspäin tut­ki­mi­sel­la viitataan tar­pee­seen tutkia maa­il­mam­me eliittejä ja val­lan­pi­tä­jiä: ihmisiä, joilla on enemmän valtaa, statusta ja omai­suut­ta kuin heitä tut­ki­val­la etno­gra­fil­la. Sivuttain tut­ki­mi­sel­la taas viitataan tilan­tee­seen, jossa tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­jat ovat kou­lu­tuk­sel­taan, sta­tuk­sel­taan ja tulo­ta­sol­taan etno­gra­fiin ver­rat­ta­vis­sa. Nämä eroa­vai­suu­det tai saman­kal­tai­suu­det sosi­aa­li­ses­sa ja talou­del­li­ses­sa asemassa luovat oman­lai­si­aan eettisiä haasteita tut­ki­jal­le. Ne saattavat myös vaatia erilaisia käy­tän­nöl­li­siä ja meto­do­lo­gi­sia lähes­ty­mis­ta­po­ja.

Onko tutkijasta hyötyä?

Helteisen ilta­päi­vän aurinko porottaa niskaan. Välimeren kevyet aallot kohisevat taustalla, kun Khaled ohjeistaa minua hiomaan hiek­ka­pa­pe­ril­la vanhat maa­li­läis­kät vane­ri­le­vyis­tä, ennen kuin levyt maalataan uudelleen vio­le­til­la glit­ter­maa­lil­la. Minä ja muutama vapaa­eh­toi­nen nuori maalaamme edel­lis­vuo­ti­sia kulah­ta­nei­ta koris­te­le­vy­jä Ramlet al-Baydan julkisen uima­ran­nan somis­ta­mi­sek­si. Koristeet olisi hyvä saada valmiiksi pikai­ses­ti, sillä ramadan on jo kulman takana


Khaled on hiek­ka­ran­nan pyö­rit­tä­mi­ses­tä vastaavan järjestön aktiivi. Hänen into­hi­mon­sa on oikeas­taan sukel­ta­mi­ses­sa ja merten bio­di­ver­si­tee­tin suo­je­le­mi­ses­sa. Tänään meri­kil­pi­kon­nien suo­je­le­mi­seen eri­kois­tu­neet akti­vis­tit, kuten myös vie­rai­le­va ant­ro­po­lo­gi, kes­kit­ty­vät rannan somis­ta­mi­seen kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­lien avulla. Mietin olevani kerrankin hyödyksi tut­ki­mus­osal­lis­tu­jil­le­ni, sillä rantaa pienillä resurs­seil­la pyö­rit­tä­väl­lä kan­sa­lais­jär­jes­töl­lä on aina pula apu­kä­sis­tä


Antro­po­lo­gias­sa mietitään usein, kuinka etnografi voi olla hyödyksi tai avuksi tut­ki­mus­osal­lis­tu­jil­leen. Tutkimussuhde nimittäin muodostuu helposti yksi­puo­li­sek­si. Tutkija tuottaa tietoa koh­tees­taan ja etenee sen avulla urallaan, mutta tut­ki­muk­sen osal­lis­tu­jat jäävät puille paljaille tut­ki­jal­le tar­joa­mas­taan avusta. Tämä tut­ki­muk­sen vas­ta­vuo­roi­suus ja sen mah­dol­li­suu­det vaih­te­le­vat tietysti tut­kit­ta­van aiheen mukaan, mutta niihin vaikuttaa myös val­ta­suh­de tutkijan ja tut­kit­ta­van välillä

Kuva: Tim Mossholder/​Unsplash (CC0)

Rantaa pyö­rit­tä­vä kan­sa­lais­jär­jes­tö ei toki alun perin lupau­tu­nut auttamaan minua lois­ta­vien maa­la­rin­tai­to­je­ni vuoksi, vaan aivan muista syistä. Rantojen, julkisen tilan ja merie­ko­lo­gian puolesta kam­pan­joi­van järjestön aktiivit tun­nis­ta­vat tut­ki­muk­ses­sa mah­dol­li­suu­den. Tutkimus lisää yleensä kohteensa tun­net­tuut­ta, ja par­haim­mil­laan tut­ki­mus­tie­toa voi käyttää hyödyksi kam­pan­join­nis­sa


Toisaalta pelkkä tie­don­tuo­tan­to ei riitä tekemään suhteesta tas­a­puo­lis­ta, ja tut­ki­mus­suh­teen yksi­puo­lis­tu­mi­nen on aina uhka. Tämä korostuu etenkin Beirutin kal­tai­ses­sa paikassa, joka alu­eel­li­sen tilanteen vuoksi vilisee kai­ken­moi­sia gra­dun­te­ki­jöi­tä, väi­tös­kir­ja­tut­ki­joi­ta ja tutkivia jour­na­lis­te­ja. Egyptin, Syyrian, Irakin ja Palestiinan heikon tur­val­li­suu­den takia yhä useampi Lähi-idästä kiin­nos­tu­nut län­si­maa­lai­nen suuntaa Libanoniin. Esimerkiksi pai­kal­li­ses­sa femi­nis­ti­jär­jes­tös­sä aktii­vi­set tuttuni manai­li­vat saavansa kasoit­tain yhtey­den­ot­to­pyyn­tö­jä tut­ki­joil­ta, jotka eivät ole valmiita vas­ta­vuo­roi­suu­teen


Kuten eräs tuttavani totesi: “Tarjoutuisivat edes auttamaan kään­nök­sis­sä, tai missä tahansa. Ei, sen sijaan se on haas­tat­te­lu, pahim­mil­laan skypessä, ja sen jälkeen tut­ki­jas­ta ei kuulu mitään. Eräskin laittoi meille louk­kaan­tu­neen viestin, koska emme vas­tan­neet tarpeeksi nopeasti hänen pyyn­töön­sä. Ihan kuin meillä ei olisi muuta tekemistä.”

Osa laajempaa keskustelua

Kuten mainitsin, vas­ta­vuo­roi­suu­den helppous riippuu tut­ki­musai­hees­ta ja val­ta­suh­teis­ta. Omassa työssäni minun on helpompi keksiä tapoja olla edes hieman hyödyksi esi­mer­kik­si jär­jes­töil­le, jotka joka tapauk­ses­sa toimivat pitkälti vapaa­eh­tois­voi­min, ja joiden on mah­dol­lis­ta hyötyä suoraan teke­mäs­tä­ni tut­ki­muk­ses­ta


Osana työtäni olen kuitenkin haas­ta­tel­lut myös kiin­teis­tö­mark­ki­noi­den parissa toimivia pank­kii­rei­ta ja raken­nus­yrit­tä­jiä. Näiden minua selvästi paremmin toi­meen­tu­le­vien tut­ki­mus­osal­lis­tu­jien suhteen onkin jo paljon moni­mut­kai­sem­paa muotoilla, kuinka tut­ki­muk­ses­ta­ni voisi olla mitään iloa siihen osal­lis­tu­jil­le. Joskus tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­mi­sen syynä voi tietysti olla vas­tuun­tun­to yhteis­kun­taa tai tiedettä kohtaan. Kuten Beirutin maa­re­kis­te­ri­vi­ras­ton johtaja totesi: “Me pidämme opis­ke­li­joi­den aut­ta­mi­ses­ta.” 

Beirut. Kuva: Piotr Chrobot/​Unsplash (CC0)

Ainakaan oman tut­ki­muk­se­ni puit­teis­sa ei minulla ant­ro­po­lo­gi­na ole min­kään­lais­ta yksi­noi­keut­ta yhteis­kun­ta­tie­teel­li­seen tietoon ja tie­don­tuo­tan­toon. Samoilla sosio­lo­gian ja yhteis­kun­ta­fi­lo­so­fian käsit­teil­lä varus­te­tut akti­vis­tit kam­pan­joi­vat muut­taak­seen Beirutia niiden avulla samalla, kun minä käytän niitä ymmär­tääk­se­ni ja oppiak­se­ni. Beirutin kau­pun­kiak­ti­vis­tit myös käyttävät tie­don­tuo­tan­toa kes­kei­se­nä työkaluna kam­pan­join­nis­saan. Minulle on useaan otteeseen kerrottu, kuinka uuden kampanjan aloit­ta­mi­nen vaatii huo­lel­lis­ta taus­ta­tut­ki­mus­ta


Toisaalta kam­pan­joit­si­jat käyttävät itse tuot­ta­maan­sa tietoa kes­kei­si­nä argu­ment­tei­na yrit­täes­sään vaikuttaa yleiseen mie­li­pi­tee­seen tai poliit­ti­siin päät­tä­jiin. Mikä on yhden ant­ro­po­lo­gian jatko-opis­ke­li­jan rooli täl­lai­ses­sa tie­don­tuo­tan­non kentässä? Ainakin tulee selväksi, että etno­gra­fin ja tut­ki­mus­osal­lis­tu­jien väliset val­ta­suh­teet eivät ole itsestään selviä. Tutkijan täytyy olla valmiina tar­kas­te­le­maan hie­rar­kiois­sa niin ylös, alas kuin sivuille ymmär­tääk­seen ympä­röi­vää maailmaa


Oma väi­tös­kir­ja­ni on vain yksi pieni ääni, osa Beirutin kau­pun­ki­ti­lan ympärillä vellovaa tie­don­tuo­tan­non aallokkoa. Kenties muut aiheen parissa työs­ken­te­le­vät, oli heillä aka­tee­mis­ta taustaa tai ei, löytävät työstäni jotain mihin tarttua – pientä ins­pi­raa­tio­ta jatkaa omaa työtään aiheen parissa.

Kuva: Ramsey Nasser/​Flickr (CC by 2.0)

Kirjoittaja

Samuli Lähteenaho on valtiotieteiden maisteri ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Samulia kiinnostavat muun muassa tilaan, paikkaan ja sijaintiin liittyvät kysymykset Lähi-idässä, erityisesti Levantin alueella.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.