Kirjeitä kentältä: Ylös, alas, sivulle – Kenttätyötä valtasuhteissa

Puolentoista tunnin julkista tilaa käsit­te­le­vän video­pu­he­lun puo­li­vä­lis­sä kysyn Leilalta, mistä kes­kus­te­lu jul­ki­ses­ta tilasta on hänen mie­les­tään oikein tullut Beirutiin. Noin 35-vuotias ark­ki­teh­ti ja kau­pun­kiak­ti­vis­ti, joka on hil­jat­tain muuttanut Beirutista New Yorkiin, vastaa minulle yllät­tä­vän hyvin toimivan skype-yhteyden väli­tyk­sel­lä


Hauskaa että kysyt tuosta. Sanoisin että se tulee Beirutin ame­rik­ka­lai­ses­ta yli­opis­tos­ta, kau­pun­ki­suun­nit­te­lun oppiai­nees­ta. Eli kyllä, se tulee euroop­pa­lai­sit­tain tai ame­rik­ka­lai­sit­tain kou­lu­te­tuil­ta.… Mutta on myös tämä toinen diskurssi jota monet pai­not­ta­vat, kuten oikeus kau­pun­kiin, Lefebvre ja niin edelleen. Kyseessä on siis sekoitus näitä eri käsit­tei­tä. Mutta mie­len­kiin­tois­ta on, että me otimme nämä käsitteet ja sovel­sim­me niitä kan­san­omai­siin paik­koi­hin, kuten Daliehiin, Ramlet al-Baydan julkiseen uima­ran­taan, tai Horsh Beirutin puistoon.” 


Leilan vastaus saa monta palasta lok­sah­ta­maan koh­dil­leen mie­les­sä­ni. Kuten monesti aiemmin kent­tä­työ­ni aikana, yllätyn kuul­les­sa­ni tilan käsit­tees­tä kir­joit­ta­neen marxi­lai­sen filosofi Henri Lefebvren nimen. Kirjallisuus, jonka perus­teel­li­sem­pi läpi­kah­laus on roikkunut luku­lis­tal­la­ni pitkään, näyttelee mer­kit­tä­vää roolia Beirutin kau­pun­ki­ti­lan muu­tok­ses­sa. Sitä todel­li­suut­ta minun olisi tarkoitus tutkia, tuo kir­jal­li­suus apunani. Tutkiessani julkista tilaa Beirutissa etno­gra­fi­sin mene­tel­min olen sään­nöl­li­ses­ti törmännyt tilan­tei­siin, joissa tut­ki­muk­se­ni osal­lis­tu­jat ovat luke­neem­pia ja koke­neem­pia aihe­pii­rin aka­tee­mi­sis­sa puolissa kuin minä itse tutkijana


Tavallaan tässä ei ole mitään yllät­tä­vää. On itsestään selvää, että niin mer­kit­tä­vä kysymys kuin julkinen tila ja kau­pun­ki­ti­la vetävät huomiota puoleensa paitsi suo­ma­lai­sil­ta ant­ro­po­lo­geil­ta, myös Beirutin kor­kea­kou­lu­te­tul­ta väestöltä. Tilanne kuitenkin kertoo hie­rar­kiois­ta ja sta­tuk­ses­ta tutkijan ja “tut­kit­ta­vien” välillä, sekä tutkijan roolista tut­ki­mas­saan sosi­aa­li­ses­sa todel­li­suu­des­sa.

Muuttuva antropologia

Antropologian var­hai­sai­koi­na tutkijat kes­kit­tyi­vät usein tutkimaan yhteisöjä, joiden jäsenillä ei ollut pääsyä euroop­pa­lais­tyy­li­seen kor­kea­kou­lu­tuk­seen. Lisäksi etno­gra­fil­la oli monesti käy­tös­sään talou­del­li­sia resurs­se­ja, joihin hänen tut­ki­muk­sen­sa osal­lis­tu­jil­la ei ollut pääsyä. Tällaista tut­ki­mus­ta kutsutaan nyky­ter­mein alaspäin tut­ki­mi­sek­si. Vaikka etnografi asettui tut­ki­man­sa yhteisön pai­kal­li­seen arvo­jär­jes­tyk­seen monen­lai­sil­la tavoilla – eikä vält­tä­mät­tä sym­bo­li­sen jär­jes­tyk­sen huipulle – oli hänellä kuitenkin usein monopoli omaan tapaansa tuottaa tietoa. Hän oli siis ainoa henkilö joka tuotti aka­tee­mis­ta tietoa tut­ki­mas­taan yhtei­sös­tä tai kult­tuu­ris­ta län­si­mai­sen akatemian kri­tee­reil­lä, ja pystyi siten hal­lit­se­maan tuota kes­kus­te­lua


Tilanne on muuttunut monella tapaa. Nykyään ant­ro­po­lo­gi­aa opetetaan ympäri maailmaa, ja yhä suu­rem­mal­la osalla maailman väestöstä on pääsy kor­kea­kou­lu­tuk­seen. Lisäksi ant­ro­po­lo­gia on käynyt pitkän sisäisen kes­kus­te­lun omasta roo­lis­taan kolo­nia­lis­mis­sa, ja laa­jen­ta­nut alaansa yhä moni­nai­sem­pien kysy­mys­ten ja yhtei­sö­jen tar­kas­te­luun. Osana tätä kes­kus­te­lua on arvioitu uudestaan myös ter­mi­no­lo­gi­aa, jolla ant­ro­po­lo­gi viittaa tut­ki­mus­taan kentällä ede­saut­ta­nei­siin hen­ki­löi­hin

Kuva: Rawpixel/​Unsplash (CC0)

Perinteisesti ant­ro­po­lo­gias­sa on puhuttu infor­man­teis­ta tai tut­ki­mus­koh­teis­ta. Termit viit­taa­vat yksi­puo­li­seen suh­tee­seen, jossa tutkija kerää tietoa ja muuttaa sen tut­ki­muk­sek­si. Käytän tässä tekstissä tuo­reem­paa muotoilua ‘tut­ki­mus­osal­lis­tu­ja’, joka painottaa osal­lis­tu­jien roolia tut­ki­muk­sen muo­tou­tu­mi­ses­sa


Nykyään ant­ro­po­lo­gi voikin valita tut­ki­mus­koh­teek­seen esi­mer­kik­si aka­tee­mi­sen tie­don­tuo­tan­non tai globaalin talous­e­lii­tin toimet perin­tei­sem­pien tut­ki­mus­koh­tei­den sijasta. Yhä useampi ant­ro­po­lo­gi löytää itsensä tilan­tees­ta, jossa hänen tut­ki­mus­osal­lis­tu­jan­sa ovat joko vähintään yhtä kou­lu­tet­tu­ja tai paremmin toi­meen­tu­le­via kuin hän itse, tai molempia näistä. Näitä tilan­tei­ta kuvaamaan on ant­ro­po­lo­gian piirissä omaksuttu termit ylöspäin tut­ki­mi­nen ja sivuttain tut­ki­mi­nen.


Kuten termeistä voi päätellä, ylöspäin tut­ki­mi­sel­la viitataan tar­pee­seen tutkia maa­il­mam­me eliittejä ja val­lan­pi­tä­jiä: ihmisiä, joilla on enemmän valtaa, statusta ja omai­suut­ta kuin heitä tut­ki­val­la etno­gra­fil­la. Sivuttain tut­ki­mi­sel­la taas viitataan tilan­tee­seen, jossa tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­jat ovat kou­lu­tuk­sel­taan, sta­tuk­sel­taan ja tulo­ta­sol­taan etno­gra­fiin ver­rat­ta­vis­sa. Nämä eroa­vai­suu­det tai saman­kal­tai­suu­det sosi­aa­li­ses­sa ja talou­del­li­ses­sa asemassa luovat oman­lai­si­aan eettisiä haasteita tut­ki­jal­le. Ne saattavat myös vaatia erilaisia käy­tän­nöl­li­siä ja meto­do­lo­gi­sia lähes­ty­mis­ta­po­ja.

Onko tutkijasta hyötyä?

Helteisen ilta­päi­vän aurinko porottaa niskaan. Välimeren kevyet aallot kohisevat taustalla, kun Khaled ohjeistaa minua hiomaan hiek­ka­pa­pe­ril­la vanhat maa­li­läis­kät vane­ri­le­vyis­tä, ennen kuin levyt maalataan uudelleen vio­le­til­la glit­ter­maa­lil­la. Minä ja muutama vapaa­eh­toi­nen nuori maalaamme edel­lis­vuo­ti­sia kulah­ta­nei­ta koris­te­le­vy­jä Ramlet al-Baydan julkisen uima­ran­nan somis­ta­mi­sek­si. Koristeet olisi hyvä saada valmiiksi pikai­ses­ti, sillä ramadan on jo kulman takana


Khaled on hiek­ka­ran­nan pyö­rit­tä­mi­ses­tä vastaavan järjestön aktiivi. Hänen into­hi­mon­sa on oikeas­taan sukel­ta­mi­ses­sa ja merten bio­di­ver­si­tee­tin suo­je­le­mi­ses­sa. Tänään meri­kil­pi­kon­nien suo­je­le­mi­seen eri­kois­tu­neet akti­vis­tit, kuten myös vie­rai­le­va ant­ro­po­lo­gi, kes­kit­ty­vät rannan somis­ta­mi­seen kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­lien avulla. Mietin olevani kerrankin hyödyksi tut­ki­mus­osal­lis­tu­jil­le­ni, sillä rantaa pienillä resurs­seil­la pyö­rit­tä­väl­lä kan­sa­lais­jär­jes­töl­lä on aina pula apu­kä­sis­tä


Antro­po­lo­gias­sa mietitään usein, kuinka etnografi voi olla hyödyksi tai avuksi tut­ki­mus­osal­lis­tu­jil­leen. Tutkimussuhde nimittäin muodostuu helposti yksi­puo­li­sek­si. Tutkija tuottaa tietoa koh­tees­taan ja etenee sen avulla urallaan, mutta tut­ki­muk­sen osal­lis­tu­jat jäävät puille paljaille tut­ki­jal­le tar­joa­mas­taan avusta. Tämä tut­ki­muk­sen vas­ta­vuo­roi­suus ja sen mah­dol­li­suu­det vaih­te­le­vat tietysti tut­kit­ta­van aiheen mukaan, mutta niihin vaikuttaa myös val­ta­suh­de tutkijan ja tut­kit­ta­van välillä

Kuva: Tim Mossholder/​Unsplash (CC0)

Rantaa pyö­rit­tä­vä kan­sa­lais­jär­jes­tö ei toki alun perin lupau­tu­nut auttamaan minua lois­ta­vien maa­la­rin­tai­to­je­ni vuoksi, vaan aivan muista syistä. Rantojen, julkisen tilan ja merie­ko­lo­gian puolesta kam­pan­joi­van järjestön aktiivit tun­nis­ta­vat tut­ki­muk­ses­sa mah­dol­li­suu­den. Tutkimus lisää yleensä kohteensa tun­net­tuut­ta, ja par­haim­mil­laan tut­ki­mus­tie­toa voi käyttää hyödyksi kam­pan­join­nis­sa


Toisaalta pelkkä tie­don­tuo­tan­to ei riitä tekemään suhteesta tas­a­puo­lis­ta, ja tut­ki­mus­suh­teen yksi­puo­lis­tu­mi­nen on aina uhka. Tämä korostuu etenkin Beirutin kal­tai­ses­sa paikassa, joka alu­eel­li­sen tilanteen vuoksi vilisee kai­ken­moi­sia gra­dun­te­ki­jöi­tä, väi­tös­kir­ja­tut­ki­joi­ta ja tutkivia jour­na­lis­te­ja. Egyptin, Syyrian, Irakin ja Palestiinan heikon tur­val­li­suu­den takia yhä useampi Lähi-idästä kiin­nos­tu­nut län­si­maa­lai­nen suuntaa Libanoniin. Esimerkiksi pai­kal­li­ses­sa femi­nis­ti­jär­jes­tös­sä aktii­vi­set tuttuni manai­li­vat saavansa kasoit­tain yhtey­den­ot­to­pyyn­tö­jä tut­ki­joil­ta, jotka eivät ole valmiita vas­ta­vuo­roi­suu­teen


Kuten eräs tuttavani totesi: “Tarjoutuisivat edes auttamaan kään­nök­sis­sä, tai missä tahansa. Ei, sen sijaan se on haas­tat­te­lu, pahim­mil­laan skypessä, ja sen jälkeen tut­ki­jas­ta ei kuulu mitään. Eräskin laittoi meille louk­kaan­tu­neen viestin, koska emme vas­tan­neet tarpeeksi nopeasti hänen pyyn­töön­sä. Ihan kuin meillä ei olisi muuta tekemistä.”

Osa laajempaa keskustelua

Kuten mainitsin, vas­ta­vuo­roi­suu­den helppous riippuu tut­ki­musai­hees­ta ja val­ta­suh­teis­ta. Omassa työssäni minun on helpompi keksiä tapoja olla edes hieman hyödyksi esi­mer­kik­si jär­jes­töil­le, jotka joka tapauk­ses­sa toimivat pitkälti vapaa­eh­tois­voi­min, ja joiden on mah­dol­lis­ta hyötyä suoraan teke­mäs­tä­ni tut­ki­muk­ses­ta


Osana työtäni olen kuitenkin haas­ta­tel­lut myös kiin­teis­tö­mark­ki­noi­den parissa toimivia pank­kii­rei­ta ja raken­nus­yrit­tä­jiä. Näiden minua selvästi paremmin toi­meen­tu­le­vien tut­ki­mus­osal­lis­tu­jien suhteen onkin jo paljon moni­mut­kai­sem­paa muotoilla, kuinka tut­ki­muk­ses­ta­ni voisi olla mitään iloa siihen osal­lis­tu­jil­le. Joskus tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­mi­sen syynä voi tietysti olla vas­tuun­tun­to yhteis­kun­taa tai tiedettä kohtaan. Kuten Beirutin maa­re­kis­te­ri­vi­ras­ton johtaja totesi: “Me pidämme opis­ke­li­joi­den aut­ta­mi­ses­ta.” 

Beirut. Kuva: Piotr Chrobot/​Unsplash (CC0)

Ainakaan oman tut­ki­muk­se­ni puit­teis­sa ei minulla ant­ro­po­lo­gi­na ole min­kään­lais­ta yksi­noi­keut­ta yhteis­kun­ta­tie­teel­li­seen tietoon ja tie­don­tuo­tan­toon. Samoilla sosio­lo­gian ja yhteis­kun­ta­fi­lo­so­fian käsit­teil­lä varus­te­tut akti­vis­tit kam­pan­joi­vat muut­taak­seen Beirutia niiden avulla samalla, kun minä käytän niitä ymmär­tääk­se­ni ja oppiak­se­ni. Beirutin kau­pun­kiak­ti­vis­tit myös käyttävät tie­don­tuo­tan­toa kes­kei­se­nä työkaluna kam­pan­join­nis­saan. Minulle on useaan otteeseen kerrottu, kuinka uuden kampanjan aloit­ta­mi­nen vaatii huo­lel­lis­ta taus­ta­tut­ki­mus­ta


Toisaalta kam­pan­joit­si­jat käyttävät itse tuot­ta­maan­sa tietoa kes­kei­si­nä argu­ment­tei­na yrit­täes­sään vaikuttaa yleiseen mie­li­pi­tee­seen tai poliit­ti­siin päät­tä­jiin. Mikä on yhden ant­ro­po­lo­gian jatko-opis­ke­li­jan rooli täl­lai­ses­sa tie­don­tuo­tan­non kentässä? Ainakin tulee selväksi, että etno­gra­fin ja tut­ki­mus­osal­lis­tu­jien väliset val­ta­suh­teet eivät ole itsestään selviä. Tutkijan täytyy olla valmiina tar­kas­te­le­maan hie­rar­kiois­sa niin ylös, alas kuin sivuille ymmär­tääk­seen ympä­röi­vää maailmaa


Oma väi­tös­kir­ja­ni on vain yksi pieni ääni, osa Beirutin kau­pun­ki­ti­lan ympärillä vellovaa tie­don­tuo­tan­non aallokkoa. Kenties muut aiheen parissa työs­ken­te­le­vät, oli heillä aka­tee­mis­ta taustaa tai ei, löytävät työstäni jotain mihin tarttua – pientä ins­pi­raa­tio­ta jatkaa omaa työtään aiheen parissa.

Kuva: Ramsey Nasser/​Flickr (CC by 2.0)

Kirjoittaja

Samuli Lähteenaho on valtiotieteiden maisteri ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Samulia kiinnostavat muun muassa tilaan, paikkaan ja sijaintiin liittyvät kysymykset Lähi-idässä, erityisesti Levantin alueella.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Siirtolaisuuden tutkimuksessa vanheneminen, terveys, kuolema, viimeisen lepopaikan valinta ja hautajaisten käytännön järjestelyt ovat jääneet suhteellisen vähäiselle huomiolle. Kuinka lähelle voimme tutkijoina katsoa silloin, kun tutkimuksen kohteet ovat kuolleet tai heitä on haastateltu jo vuosikymmeniä sitten? Entä kuinka lähelle voimme päästää lukijan, kun kirjoitamme hautakivistä, hautajaistoiveista ja kuolemasta tai edesmenneiden henkilöiden terveydentilasta?

Kenttätöiden luonteeseen kuuluu, että kaikkeen ei voi varautua etukäteen. On muutettava suunnitelmaa, jos alkuperäinen idea ei toimi; ja on uskallettava tarttua uusiin tilaisuuksiin, jos niitä osuu kohdalle. Aluksi yllätykset ja muutokset voivat tuntua stressaavilta, mutta kun on avoimin mielin ja sinnikäs, monesti se palkitaan. Vastoinkäymiset ovat usein jopa paljon hyödyllisempiä ja opettavaisempia kuin odotusten mukaan sujuneet tilanteet.