Paratiisisaaren kahleet

Bali tunnetaan vehreänä para­tii­si­na, jonka tenhossa kie­tou­tu­vat yhteen saaren valtavan kaunis luonto ja hin­du­lai­sen, näyttäviä ritu­aa­le­ja koros­ta­van hen­ki­syy­den eri­tyis­piir­teet. Saaren men­nei­syys on kuitenkin kaikkea muuta kuin tai­an­omai­nen: Bali oli aikanaan mer­kit­tä­vä orja­kau­pan keskus.

Balilainen orja­kaup­pa oli erityisen tunnettua nuorista nai­sis­taan. Tyttöjä väli­tet­tiin sankoin joukoin jal­ka­vai­moik­si ja pros­ti­tuoi­duik­si aina Kiinaan saakka, jossa he olivat kau­neu­ten­sa ja työ­te­liäi­syy­ten­sä vuoksi suosiossa. Samaan aikaan naisten itse­näi­nen liik­ku­mi­nen saarella rajoittui, kun “kaap­pausa­vio­lii­tot” yleis­tyi­vät. Mies saattoi maksaa kid­nap­paan­sa naisen van­hem­mil­le sovit­te­lu­ra­han, mutta eri­tyi­ses­ti korkea-arvoi­sem­man miehen kaap­paa­man neidon kohtalo oli usein päätyä jal­ka­vai­mok­si ja pal­ve­li­jak­si.

Balilaisia orjia suo­sit­tiin myös käsi­työ­läi­si­nä Etelä-Afrikassa saakka. Keskenään kil­pai­le­vis­ta kunin­gas­kun­nis­ta muo­dos­tu­neen saaren sosi­aa­li­nen ja poliit­ti­nen jär­jes­tel­mä raken­tui­vat ruok­ki­maan orja­kaup­paa. Jopa kuuluisa bali­lai­nen kuk­ko­tap­pe­lu kietoutui tähän kehi­tyk­seen: vedon­lyön­nin vel­kaan­nut­ta­mien osa­not­ta­jien oli äärim­mäi­ses­sä tapauk­ses­sa myytävä itsensä tai lapsensa.

Hollannin kaup­pa­komp­pa­nia hallitsi Intian val­ta­me­ren orja­kaup­paa 1600- ja 1700-luvuilla, mutta Balin orja­kaup­pa ei ollut tuon­ti­ta­va­raa: hol­lan­ti­lai­set val­jas­ti­vat bali­lais­ten käytännöt omaksi hyö­dyk­seen. On arvioitu, että vuosina 1620 – 1830 Balin kunin­gas­kun­nat kaup­pa­si­vat ainakin 100 000 ihmistä orjuuteen sekä Balilta että lähei­sil­tä Lombokin, Sumbawan ja Sumban saarilta.

Baliin nykyisin lii­tet­tä­vä imago tai­tei­li­joi­den ja henkisten har­joit­ta­jien rau­han­omai­se­na tyys­si­ja­na olisi ollut aika­lai­sil­le täysin tun­nis­ta­ma­ton. Tuon ajan hol­lan­ti­lai­set näkivät bali­lai­set väki­val­tai­si­na ja karkeina, ja hal­lit­si­jat kan­sa­lais­ten­sa orja­kau­pal­la rikas­tu­nei­na oopium-addik­tei­na.

  1. David Graeber: The First 5000 Years of Debt
  2. History Cooperative

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Voiko tarinaa ymmärtää tuntematta sosiaalista kontekstia, jossa se on syntynyt? Tuntemamme versio Punahilkasta pohjautuu Grimmin veljesten 1800-luvun alussa laatimaan satukokoelmaan. Tarinasta tunnetaan kuitenkin versioita jo esimerkiksi 1500-luvun Ranskasta.

Flintin kaupungissa, Michiganissa vuonna 2014 alkaneen vesikriisin seurauksena kymmenet tuhannet ihmiset sairastuivat lyijymyrkytykseen ja koko kaupungin luottamus viranomaisiin rapautui. Flintin kriisi on nykypäivän esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun valtio nostaa taloudelliset intressit ihmisten hyvinvoinnin edelle ja toimii demokraattisen päätöksenteon vastaisesti. Vaikka paikalliset onnistuivat omalla aktiivisuudellaan saamaan viranomaiset vastuuseen teoistaan, ei kriisi ole vielä ohi.