Paskaduuneja yliopistolla

Käsitteen pas­ka­duu­ni toi suo­ma­lai­seen yhteis­kun­nal­li­seen kes­kus­te­luun aktivisti Eetu Viren kym­me­ni­sen vuotta sitten. Viren viittasi termillä esi­mer­kik­si huonosti pal­kat­tuun työhön ham­pu­ri­lais­ra­vin­to­las­sa tai sii­voa­mi­seen seitsemän euron tun­ti­pal­kal­la.

Hiukan vähem­mäl­le huomiolle on jäänyt, että myös aka­tee­mi­nen tut­ki­mus­työ on usein erään­lais­ta pas­ka­duu­nia. Tulotaso on kou­lu­tuk­seen ja työn vaa­ti­vuu­teen nähden matala. Apurahalla työs­ken­te­le­vien kohdalla ei voi puhua edes huonoista työ­eh­dois­ta, sillä kun ei ole työ­suh­det­ta, ei ole työ­eh­to­ja­kaan. Tulotaso voi jäädä alle pariin tonniin kuussa.

Tutkijoiden heikko talou­del­li­nen tilanne ei var­si­nai­ses­ti ole mikään uusi asia. Jo 1500-luvulla kir­joit­ta­nut Michel de Montaigne valitteli sitä, miten kaksi aika­kau­den mer­kit­tä­vim­piin kuu­lu­nut­ta oppinutta oli käyt­tö­va­ro­jen puut­tees­sa kuollut nälkään.

Tulosta olisi kuitenkin saatava aikaan, sillä jat­ko­ra­hoi­tus on yleensä kiinni tut­ki­muk­sen ete­ne­mi­ses­tä. Tutkijan työ ei lopu koskaan. Tutkimustyötä ja siihen lähei­ses­ti liittyviä akti­vi­teet­te­ja on käy­tän­nös­sä loput­to­miin. Ala on myös erittäin kilpailtu, ja sitä voisi vaa­ti­vuu­del­taan verrata esi­mer­kik­si huippu-urheiluun.

Käytännössä mer­kit­tä­vä osa tut­ki­joi­den työajasta kuluu rahoi­tus­ha­ke­mus­ten tekoon. Rahoitushakemuksissa tulee korostaa omaa erin­omai­suut­ta, oman tut­ki­mus­työn yhteis­kun­nal­lis­ta mer­ki­tys­tä ja maailmoja mul­lis­ta­vaa luonnetta, sekä sen poik­keuk­sel­li­sia tie­teel­li­siä ansioita ja poten­ti­aa­lia.

Tutkimuksen merkitys olisi siis kyettävä arti­ku­loi­maan ennen tut­ki­muk­sen tekoa. Tämä on tie­teen­fi­lo­so­fi­ses­ti ja myös tut­ki­museet­ti­ses­ti jopa jossain määrin kysee­na­lai­nen vaatimus.

Katteeton itsekehu jää yleensä turhaksi, sillä yleisesti ottaen vain noin alle 10 % rahoi­tus­ha­ke­muk­sis­ta tuottaa tulosta. Yliopistopiireissä rahoi­tus­ha­ke­mus­ten tekoa verrataan usein lot­toa­mi­seen. Rahoitushakemuksiin tuhlattu aika on samalla pois tär­keäm­mäs­tä: oikean tut­ki­mus­työn teke­mi­ses­tä.

Rahoitushakemusjärjestelmän hyödyt ja tehokkuus ovat kysee­na­lai­sia. Silti se sitoo paljon tut­ki­joi­den työaikaa. Antropologi David Graeber kutsuu tällaisia tar­peet­to­mia töitä hevon­pas­ka­duu­neik­si. Siinä missä pas­ka­duu­ni on tar­peel­lis­ta mutta huonosti palkattua, hevon­pas­ka­duu­ni on täysin tar­pee­ton­ta.

Akateeminen tut­ki­mus­työ onnistuu mie­len­kiin­toi­sel­la tavalla yhdis­tä­mään itseensä sekä paskatyön että hevon­pas­ka­työn piirteitä. Varsin heikko tulotaso ja usein puut­teel­li­set työehdot tekevät työstä erään­lais­ta pas­ka­duu­nia, kun taas hevon­pas­ka­duu­nin piirteitä työ saa työn­ku­vaan kuuluvien sisäl­löl­li­ses­ti mer­ki­tyk­set­tö­mien ja aikaa­vie­vien puhteiden kautta.

Kirjailija Antti Nylén toi jokin aika sitten esille tai­tei­li­joi­den heikon talou­del­li­sen aseman ja ehdotti rat­kai­suk­si perus­tu­lon kaltaista valtion maksamaa tai­tei­li­ja­palk­kaa. Kyse ei olisi kui­ten­kaan täysin vas­tik­keet­to­mas­ta rahasta, vaan sen vas­ti­neek­si täytyisi syntyä taidetta.

Samanlainen ratkaisu voisi toimia myös tut­ki­joi­den kohdalla. Taloudellisen epä­var­muu­den pois­ta­mi­nen mah­dol­lis­tai­si työhön kes­kit­ty­mi­sen.

Tuloeroja oikeu­te­taan usein eroilla työ­teh­tä­vien haas­ta­vuu­des­sa sekä niiden kou­lu­tus­vaa­ti­muk­sis­sa. Tässä mielessä olisi syytä antaa tun­nus­tus­ta myös älyl­li­ses­ti varsin vaa­ti­val­le tutkijan työlle. Lisäksi yhteis­kun­nal­li­nen oikeu­den­mu­kai­suus edel­lyt­tää sitä, että jokai­ses­ta työstä saa riittävän toi­meen­tu­lon — olipa kyse sitten siivoojan tai tutkijan työstä.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki. Juusolle voi lähettää palautetta ja kommentteja sähköpostitse: palaute.koponen@gmail.com

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Pähkäiletko vielä joululahjojen kanssa? Miltä kuulostaisi roolileikki salaisena agenttina Las Vegasissa, tai päivä tunnetun muotisuunnittelijan kanssa? Entä paratiisisaarelta toiselle hyppiminen yksityiskoneella Aasiassa? Kuulostaa ehkä saavuttamattomalta tarulta, mutta nämä lahjat ovat täyttä totta maailman rikkaille pyramidin huipulla.

Talouselämä julkaisi hiljan jutun kaduilla myytävästä Iso Numero -lehdestä. Artikkelin mukaan puolisen tusinaa lehtimyyjää on syyllistynyt yritykseen huijata noin 10€ edestä vaihtorahoja. Artikkelissa myyjien näkökulmaa ei tuoda esille, ja näin heidät esineellistetään lukijan, työnantajan ja huijauksen kohteen pelinappuloiksi. Aidon dialogin sijaan vilppiin syyllistyneiden myyjien toiminta koetaan lehden “imago-ongelmana”. Näin artikkeli vahvistaa negatiivisia stereotypioita paljon ennakkoluuloja kohtaavasta väestönosasta.

Veroista puhuttaessa tulee esille eräs mielenkiintoinen rahaan ja kapitalismiin liittyvä mystifikaatio: paljon veroja maksaneista puhutaan usein kuin he pitäisivät yhteiskuntaa pystyssä. Ajatellaan, että veronmaksukykyiset miljonäärit suorastaan elättävät lähihoitajia ja opettajia. Todellisuudessa jokaisen yhteiskunnan aineellinen perusta rakentuu sille, että ihmiset osallistuvat tuotannolliseen toimintaan ja tuottavat siten erilaisia ihmiselämälle tarpeellisia asioita.

Työelämäprofessori Pekka Mattilan Kauppalehden kolumnissa oli mukana annos lahjateoriaa. Hän pohtii sitä jokaisesta kaveripiiristä tuttua kitsastelevaa henkilöä, joka välttelee laskun maksamista ja kehittelee strategioita päästäkseen tilanteista mahdollisimman halvalla. Analyysissa jää huomaamatta lahjaan liittyvä myrkyllisyys, jota antropologit Marcel Maussista lähtien ovat pitäneet ehkäpä lahjan kaikkein merkittävimpänä ominaisuutena.