Marraskuun alussa Suomessa julkaistiin tuttuun tapaan kansalaisten viime vuoden verotiedot. Aihe herättää vuodesta toiseen mielenkiintoa. Ihmisiä kiinnostaa, kuinka paljon kukin on tienannut ja maksanut veroja.
Veroista puhuttaessa tulee esille eräs mielenkiintoinen rahaan ja kapitalismiin liittyvä mystifikaatio: paljon veroja maksaneista puhutaan usein kuin he pitäisivät yhteiskuntaa pystyssä. Ajatellaan, että veronmaksukykyiset miljonäärit suorastaan elättävät lähihoitajia ja opettajia.
Todellisuudessa jokaisen yhteiskunnan aineellinen perusta rakentuu sille, että ihmiset osallistuvat tuotannolliseen toimintaan ja tuottavat siten erilaisia ihmiselämälle tarpeellisia asioita. Silti raha vaikuttaa monista ihmisistä todellisemmalta kontribuutiolta yhteiskunnan hyväksi kuin työ itse.
Filosofi John Locke näki rahan tuhoutumattomana arvon säilyttäjänä, johon ajallisesti rajalliset hyödykkeet voidaan turvallisesti vaihtaa. Filosofi Slavoj Žižekin mukaan rahan reaalisuus on juuri tässä oletetussa tuhoutumattomuudessa. Raha näyttää olevan todellisempaa kuin todellisuus itse.
Iltapäivälehdistä voidaan lukea, kuinka esimerkiksi Supercellin omistajien maksamilla veroilla saadaan turvattua yhteiskunnan peruspalveluja. Vaikka rahassa on kyse pelkistä biteistä pankin ja valtion tietokoneilla, näyttää meistä siltä kuin raha pyörittäisi yhteiskuntaa.
Tavallaan näin on. Sosiologi Georg Simmel näki pitkälle kehittyneen rahatalouden modernia yhteiskuntaa leimaavana piirteenä. Rahatalous mahdollistaa anonyymin kuluttajuuden, joka ei ole sidoksissa säätyyn tai sosiaaliseen taustaan. Simmelin mukaan raha myös hävittää ihmisten väliset suorat herruussuhteet.
Raha näyttää itsestäänselvältä ja ikuiselta, mutta antropologinen tutkimus on jo pitkään kyseenalaistanut ajatuksen yleisestä vaihdon välineestä. Raha ei ole universaali sosiaalinen tosiseikka.
Silti rahalla näyttää olevan ihmeellinen voima muokata ihmistä ja yhteiskuntaa. Filosofi Alfred Sohn-Rethel on jopa esittänyt, että raha yhteiskunnallisena reaaliabstraktiona olisi historiallisesti ollut edellytys abstraktin ajattelun ja muodollisen logiikan kehittymiselle. Antiikin Kreikassa rahatalous ja filosofia kehittyivät suunnilleen samaan aikaan.
Karl Marx puhui aikanaan tavarafetisismistä, joka saa ihmisten väliset valtasuhteet näyttämään esineiden välisiltä suhteilta. Tavarafetisismin ja ideologisen mystifikaation vuoksi markkinavaihtoon perustuvan modernin yhteiskunnan valtasuhteet eivät ole samalla tapaa läpinäkyviä kuin monissa esimoderneissa yhteiskunnissa.
Žižekin mukaan tavarafetisismin voima on siinä, että vaikka kapitalistisessa yhteiskunnassa elävä ihminen tietäisi rahan olevan vain yhteiskunnallisten suhteiden aineellistuma, ilmenee raha vaihtotapahtumien yhteydessä silti mystisiä voimia sisältävänä esineenä.
Samalla kapitalistisessa yhteiskunnassa pääomasta on tullut eräänlainen näennäistoimija. Tätä vaikutusta vahvistaa antropologi C.A. Gregoryn tutkima viime vuosikymmeninä tapahtunut rahajärjestelmän irtautuminen poliittisesta kontrollista.
Rahaliikenteen merkityksen korostaminen mystifioi yhteiskunnallista todellisuutta. Iltapäivälehtien ideologisissa pilvilinnoissa hyvinvointipalvelujen tuotantoprosessi saa väistyä niiden rahoituksen tieltä. Valuutan virtuaalinen liike takaa yhteiskunnan huomisen kuin joskus muinoin uhrialttarilta valunut veri.
