Pyörin, siis en sammaloidu – pyöräpajat, itse tekeminen ja yhteisöllisyys

Päällisin puolin pyöräpajat eivät juuri eroa pyöräkorjaamoista tai verstaista. Työkalut roikkuvat paikoillaan seinillä olevissa telineissä, jolleivät ole juuri käytössä, miljoonalaatikoissa on mitä erilaisimpia pultteja ja muttereita, lisää työkaluja, öljyä ja rasvaa, pyörän kiekkoja roikkuu katosta ja varastotiloissa on liuta pyöriä, pyöränrunkoja sekä muita sekalaisia varaosia.

Pyöräpajat ovat ympäristö kokeilemiselle ja kehittelemiselle, yhdessä opettelemiselle ja uusien ideoiden jakamiselle. Ne syntyvät pyöristä ja itse tekemisestä kiinnostuneiden toimijoiden tarpeista, sekä halusta tartuttaa omaa innostusta ja jakaa osaamista muille. Pyöräpajoissa kaupallisuus on pyritty minimoimaan ja kierrätys maksimoimaan. Pajat tarjoavat puitteet monenlaiselle ala-ja vastakulttuuriselle toiminnalle aina musiikkikeikoista kansankeittiöihin ja friikkipyörätyöpajoihin.

Pajoilla pyritään myös edistämään sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Monet pyöräpajat ovat esimerkiksi reagoineet turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien tarpeisiin kunnostamalla pyöriä lahjoitettavaksi vastaanottokeskuksille, ja järjestämällä pyöräily- ja liikennekasvatuskursseja. Alunperin alakulttuurinen ilmiö on saanut viime aikoina huomiota myös tiedotusvälineissä.

Tässä tekstissä tarkastellaan pyöräpajoja käyttäjien itsensä omaehtoisesti hallinnoimina tiloina. Niissä paitsi korjataan pyöriä, myös käydään kriittistä keskustelua kaupunkitilasta ja liikkumisen politiikasta, järjestetään erityyppisiä tapahtumia ja tehdään pyöräilyharrastuksesta helpommin lähestyttävää. Juttua varten haastateltiin neljää paja-aktiivia Helsingistä, Kotkasta ja Turusta. Kirjoittajat itse ovat pitkän linjan pyöräharrastajia, joilla on kokemusta myös pajatoiminnasta. Tämän lisäksi molemmat työskentelevät pyörälähetteinä ja ovat mukana lähettien työehtojen parannuksia ajavassa #Justice4Couriers-kampanjassa.

Artikkeli keskittyy erityisesti siihen, miten yhdessä tekeminen ja pyöräpajat tiloina tuottavat yhteisöllisyyttä ja miten niissä opetetaan ja opitaan pyöränkorjaustaitoja yhdessä ja itse tekemällä. Lopuksi pohditaan pyöräpajojen luonnetta demokraattisen ja autoritäärisen teknologian käsitteiden kautta.

Kuva: Kotkan pyöräpaja

Pyöräpajat maailmalla ja Suomessa

“Tee-se-itse on just sitä, sotaa apatiaa vastaan” – paja-aktiivi M.

Polkupyöräaktivismiin perehtyneen kulttuurintutkija Zack Furnessin mukaan pyöräpajojen historia alkaa 1970-luvun Kaliforniasta. Nuorten työllistämishankkeissa koulutettiin nuoria korjaamaan pyöriä, pyörittämään pyöräkorjaamoja ja järjestämään yhteisöllisiä pyöränrakennustyöpajoja.

Seuraavalla vuosikymmenellä aloittivat ensimmäiset Earn-a-Bike -projektit, joissa osallistujat opettelivat pyöränkorjausta. Vastineeksi työpanoksestaan he saivat rakentamansa pyörän itselleen ilmaiseksi. Nämä projektit yleistyivät 1990-luvulla Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Rauhanaktivistien solidaarisuusprojektina toimiva Bikes Not Bombs taas sai alkunsa vuonna 1983 Ruokaa Ei Aseita (Food Not Bombs) -liikkeen innostamana. Bikes Not Bombs korjaa hylättyjä pyöriä toimittaa niitä sota-alueilla eläville siviileille.

Suomessa pyöräpajatoimintaa on tällä hetkellä ainakin Helsingissä, Kotkassa ja Turussa. Myös Tampereelle on suunnitteilla pyöräpaja.

Helsingin pyöräpajan tarina alkaa yli kymmenen vuoden takaa. Erään tee-se-itse -festivaalin yhteydessä järjestetyn pyörätyöpajan puitteissa pyöräharrastajat alkoivat pohtia mahdollisuutta pyöräpajan perustamiselle, kertoo paja-aktiivi J. Seuraavana kesänä, vuonna 2008, pajaa pidettiin viikoittain Rajasaaren sosiaalikeskuksen yhteydessä.

Vähitellen toiminta alkoi innostaa ihmisiä. Piirit laajenivat, ja pyöränraatoja ja varaosia alkoi kerääntyä varastoksi asti. Pyöräpajan toiminnassa mukana ollut M vahvistaa, että paja muutti myöhemmin sosiaalikeskus Sataman tiloihin, ja toiminta jatkui parin vuoden ajan. Vuonna 2011 pyöräpajalle perustettiin yhdistys ja haettiin rahoitusta. Sen jälkeen paja on toiminut kolmessa eri osoitteessa, ja tarve toiminnalle jatkuvasti kasvanut.

Myös Kotkan pyöräpajan juuret ovat Helsingin pyöräporukoissa. Helsingistä vuonna 2011 Kotkaan muuttaneet aktiivit aloittivat pyöräpajatoiminnan ensin omassa autotallissaan. Paja ei kuitenkaan jäänyt tallin hämärään, vaan toimintaa vietiin pop up-muotoisesti myös erilaisten tapahtumien yhteyteen.

Ajan myötä alkuperäinen porukka hajaantui, mutta pyöräpajaa ei haluttu romuttaa. T otti kahden muun aktiivin kanssa yhteyttä Kotkan kaupungin nuorisotyöhon ja hyvinvointipalveluihin, jotka lähtivät tukemaan pyöräpajahanketta. Tilat löytyivät nopeasti ja lahjoituksilla saatiin kerättyä tarvittavat työkalut pajatoiminnan aloittamiseksi. Nuorisotoimen mahdollistama paja on toiminut pian neljän vuoden ajan kolmessa eri tilassa. Toimintaan kuuluvat myös säännölliset musiikkikeikat ja kansankeittiö.

Turussa pajatoiminta polkaistiin käyntiin Emmaus-kirpputori Aurinkotehtaalla, jossa järjestettiin pyöräkirppiksiä kierrätyksen ja kestävän kehityksen edistämiseksi ja oman toimintansa rahoittamiseksi, kertoo Turun pyöräpajaa organisoiva H.

Aurinkotehtaalla pyöräpajatoimintaa rupesi pyörittämään Vapaa Ratas ry. Aurinkotehtaan purkutuomion seurauksena pyöräilystä ja pyöränkorjauksesta innostuneet aktiivit alkoivat pohtia mahdollisuuksia uudelle pajalle. Vapaa Ratas ry:n jäsenet alkoivat vauhdilla etsiä tiloja pyöräpajan käyttöön. Turussa myös Maailmanpyörä Koroisella Koroisten kulttuuritilalla järjestetään viikottaisia avoimia pyöränhuoltopajoja.

Joensuussa toimi vuosina 2014-2015 liikkuva pyöräpaja, Joensuun Fillaripaja, jonka tärkeimmät työkalut, ketjuöljy ja pumppu, kulkivat tapahtumiin itse tehdyssä pyöräkärryssä.

Yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys

Paja aukeaa, kun joku pajan aktiiveista saapuu paikalle ja avaa ovet. Hänellä on käynnissä jokin oma hanke, jonka parissa hän rupeaa työskentelemään – tai sitten hän ryhtyy lukemaan ja odottamaan muita. Ihmisiä saapuu pikkuhiljaa paikalle. Toiset ryhtyvät hommiin. He etsivät laatikoista varaosia tai aloittavat pyöränsä korjaamisen. Uudet tulokkaat kyselevät apua, ellei joku ehdi sitä heille ennen sitä tarjoamaan. Joku esittää kysymyksen, toinen tulee auttamaan ja joku miettii vastausta. Joku todennäköisesti laittaa ruokaa tai keittää kahvia.

Pyöräpajat syntyvät usein tarpeesta saada yhteinen ja kaikille avoin tila pyörien korjaamiseen. Valmiin tilan puuttuessa pajojen aktiivit ovat järjestäneet sellaisen itse. Yhteisöllisyys on siten “sisäänrakennettuna” pyöräpajatoiminnassa, kun pajojen ympärille syntyy yhteisen kiinnostuksen ja yhdessä tekemisen myötä luonteva ja tilanteen mukana elävä yhteisö.

Nämä yhteisöt eivät ole staattisia, vaan muuttuvat tilanteiden mukaan: osa aktiiveista jää ajan myötä pois toiminnasta ja uusia tulee mukaan. Usein pajan siirtyminen tilasta toiseen muuttaa myös yhteisön luonnetta. Pyöräpaja-aktiivi M toteaa, että vaikka perusajatus on sama, jokainen paja on erilainen, ja siellä toimivien ihmisten muovaama.

Muuttuvasta luonteestaan huolimatta pajojen ympärille syntyneissä yhteisöissä on jatkuvuutta. Pajatoimijat muistavat, miten pajat ovat saaneet alkunsa ja kuinka ne ovat muuttuneet. Helsinkiläinen paja-aktiivi totesi pajan jäävän toimijoille usein tärkeäksi paikaksi, jonka toimintaa he tukevat, vaikka eivät olisi itse enää aktiivisia. Kaikki haastattelemamme paja-aktiivit mainitsivat myönteisenä asiana juuri sen, että pajat elävät käyttäjäkuntansa mukaan.

Kuva: Kotkan pyöräpaja

Pajat ovat hankkeita, jotka hyödyttävät ympäröiviä yhteisöjä tarjoamalla maksutonta pyöränkorjausapua vähävaraisille ja toiseutetussa asemassa oleville ihmisille. Yhteisölliset pyörähankkeet voivat olla voimauttavia projekteja, jotka lisäävät yhteenkuuluvuutta ja edistävät paikallisyhteisöjen kehitystä pyöräilyn kautta ja sen ympärille.

Furnessin mukaan etenkin Yhdysvalloissa projektit on usein suunnattu toiseutetussa asemassa oleville ihmisryhmille. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisääminen yhteisöissä, joissa toiminta tapahtuu, on pyöräpajojen kaltaisissa projekteissa keskeinen tavoite. Siihen pyritään lisäämällä pyöräilyn saavutettavuutta.

Suomessa esimerkiksi sosiaalikeskus Sataman tiloissa toiminut pyöräpajayhteisö teki yhteistyötä sosiaalikeskuksessa asuneen romaniyhteisön kanssa. Myöhemmin niin Kotkassa, Turussa kuin Helsingissäkin pajat reagoivat 2015 turvapaikanhakijoiden tuloon. Paja-aktiivit kävivät vastaanottokeskuksilla pitämässä työpajoja, ja korjasivat pyöriä turvapaikanhakijoiden käyttöön. Vastavuoroisesti turvapaikanhakijat kutsuttiin pyöräpajoille rakentamaan itselleen polkupyöriä ja tutustumaan toimintaan – sekä tietenkin pajoilla toimiviin ihmisiin.

Pajat ovat luoneet syrjinnästä vapaata tilaa myös järjestämällä nais- ja queer-erityisiä pyöränkorjauspajoja. Tällä tavalla pajojen luonteeseen vaikuttaa paja-aktiivien lisäksi myös paikallinen ja yhteiskunnallinen tilanne.

Autonomiset tilat vastakulttuurien keskuksina

Yhteinen fyysinen tila on keskeinen seikka yhteisön muodostumiselle. Ilman pajaa ei olisi sen ympärille syntyvää yhteisöä. On myös selvää, että pyörän korjaus vaatii työtilan. Pyöräpajatoiminnassa yhteisön luominen on myös toiminnan lähtökohta: paja syntyy tarpeesta ja kiinnostuksesta pyörien korjaamiseen, mutta paja-aktiivit haluavat sen tapahtuvan nimenomaan yhteisesti hallituissa ja kaikkien saavutettavissa olevissa tiloissa.

Turkulainen aktiivi H mainitsee, että yhteinen tila on paitsi paikka korjata pyöriä, myös yhteisön rakentamisen työkalu ja paikka ihmisten kohtaamiselle. Tämä paja-aktiivin huomio heijastaa antropologian ja yheiskuntatieteiden materiaalista käännettä. Siinä kiinnitetään huomiota siihen, että sosiaaliset ja kulttuuriset ilmiöt tapahtuvat aina tietyissä materiaalisissa olosuhteissa ja niiden kautta.  

Pyöräpajat materiaalisina tiloina luovat perustan autonomisen toimijuuden kehittymiselle, joka näyttäytyy leikkisänä ja voimaannuttavana itsenäisenä tai yhteisöllisenä, omaehtoisena ja luovana tekemisenä. Lisäksi pajat tarjoavat ympäristön kriittiselle keskustelulle. Tämän vuoksi niitä voidaan tarkastella ideologioiltaan ja organisoitumistyyleiltään samankaltaisina tiloina kuin esimerkiksi poliittista materiaalia välittäviä infoshoppeja, radikaaleja kirjakauppoja ja vaihtoehtoisia taidetiloja.

Talonvaltaukset ja autonomiset sosiaalikeskukset – kuten Helsingissä alunperin vallatussa tilassa sijainnut sosiaalikeskus Satama – ovat toimintamuodoltaan ja järjestäytymiseltään samankaltaisia tiloja kuin pyöräpajat. Ne ovat itseorganisoituneita, tarpeesta syntyneitä ja melko hierarkiattomia. Usein niissä myös järjestetään pyöräpajatoimintaa. Tällaiset käyttäjien itsensä hallinnoimat autonomiset tilat eivät näin ollen ole jähmeitä, yhtä tarkoitusta palvelevia paikkoja. Ne ovat muokkautuvia ja eläviä ala- ja vastakulttuurin keskuksia – eräänlaisen ala- ja vastakulttuurisen toiminnan verkoston risteyskohtia.

Pyöräpajoilla yhdistyvät omatoiminen ja yhdessä tekeminen ja oppiminen. Ne ovat ympäristöjä kokeilemiselle ja kehittelemiselle, yhdessä opettelemiselle ja uusien ideoiden jakamiselle. Pajoilla opitaan tekemällä ja kokeilemalla itse, mutta muiden kanssa: asioita osaavat ja kokeneemmat näyttävät ja opettavat. Kyse ei ole tiedon ja taidon siirtämisestä eteenpäin selkeänä kokonaisuutena, jonka oppija ottaa sellaisenaan vastaan. Taidot välittyvät esimerkin ja ennen kaikkea yhdessä tekemisen kautta. Taitojen oppiminen on siis elävä vuorovaikutussuhde.

Antropologi Tim Ingold toteaa oppimisen olevan ruumiillista ja tilannekohtaista, ei pelkkää abstraktien sääntöjen sisäistämistä. Ingold viittaa antropologi Maureen MacKenzien materiaalisen kulttuurin tutkimukseen Papua-Uudessa-Guineassa ja erityisesti siihen, miten nuoret tytöt oppivat monimutkaisen korinpunonnan tekemällä sitä yhdessä äitiensä kanssa. Yrittämisen ja erehdyksen kautta tytöt kehittävät tuntuman punonnassa käytettäville materiaaleille sekä punonnan hyvin monimutkaisille käytännöille, joita on vaikeaa – ellei mahdotonta – selittää sanallisesti ja materiaaleista irrallaan.

Sama pätee monin tavoin myös pyöränkorjaukseen. Paljon siihen liittyvää tietoa voi toki välittää ohjekirjojen ja selitysten avulla, mutta viime kädessä taidot oppii vasta tekemällä: saamalla oikean tuntuman siihen, kuinka kireällä laakerien tai pinnojen on oltava, tai miten pyörä ja sen eri materiaalit käyttäytyvät.

Kuten Ingoldin ja MacKenzien esimerkeissä, pyöräpajoilla nämä opitaan tekemällä yhdessä yhteisessä tilassa. Samalla rakentuu myös yhteisö.

Pyöräpajat demokraattisen teknologian ympäristöinä

Kaupunkeja ja teknologiaa tutkinut sosiologi Lewis Mumford puhuu demokraattisesta teknologiasta vastakohtana autoritääriselle ja järjestelmäkeskeiselle teknologialle. Se tarkoittaa toimijakeskeistä pienen tuotannon toimintaa, jonka juuret ovat perinnetiedossa ja joka perustuu kädentaitoihin tai tietoon teknologian toimintatavoista.

Tällainen teknologia välittyy yhteisössä tekijältä toiselle – oli kyse työvälineiden taidokkaasta käytöstä pyöränrakentajan pajalla tai korinpunojan erityisistä kädentaidoista. Se palvelee yhteisöjen selviytymistä ja kehittymistä ruohonjuuritasolla. Siihen myös sisältyy ajatus elinympäristön kunnioittamisesta.

Autoritäärinen teknologia on monimutkaista ja erikoistunutta, ja volyymiltaan laajamittaista. Autoteollisuus on siitä yksi esimerkki. Tämä teknologia on luonteeltaan pakottavaa, yksilön itsenäisyyttä rajoittavaa, demokraattista teknologiaa syrjäyttävää sekä usein myös elinympäristöä rasittavaa.

Pyöräpajat ovat ympäristöjä, joissa demokraattista teknologiaa käytetään ja uusinnetaan. Polkupyörät ovat itsessään melko yksinkertaisia välineitä, joiden huoltamiseen ei tarvita monimutkaisia työkaluja. Pyöränkorjaustaidot välittyvät pajoilla tekijältä toiselle, ja pajatoiminta sosiaalistaa toimijat osaksi pyöräilyn alakulttuuria. Demokraattisella teknologialla onkin myös pitkä kulttuurihistoria.

Polkupyörän ja pyöräilyn merkitykset ovat teollistumisen myötä muuttuneet. Tuotanto on siirtynyt paikallisten metalliseppien verstaista kaukomaiden tehdashalleihin. Pyöräily on silti säilyttänyt suhteellisen vapauden ja itsenäisyyden autokeskeisessä yhteiskunnassa. Se ei ole niin sidottua tieverkkoon kuin autoilu, se on huomattavasti edullisempaa, eikä siihen ulotu samanlaista kontrollia.

Pyöräilyn teknologinen kehitys ja tuotteistaminen on ollut pitkälti kokeilunhaluisten harrastajien ansiota. Esimerkiksi maastopyöräilyn kerrotaan saaneen alkunsa hurjapäisten klunkkeri-harrastajien autotallipajoista, joissa he muokkasivat nuorten suosimia kaupunkipyöriä maastoajoon soveltuviksi.

Pyöräily ja pyöräpajatoiminta tarjoavat runsaasti paikkoja elinympäristön haltuunottamiselle. Pyöräilyyn liittyy myös vahva kuluttamisen eetos, kun markkinoille tuodaan yhä uusia polkuhintaisia ja hankalasti korjattavia pyörämalleja. Uusilla trendeillä ja pyörän osien standardeilla pyritään ohjamaan pyöräharrastajat päivittämään jatkuvasti ajokkejaan. Näin polkupyörällä tasapainoillaan demokraattisen ja autoritäärisen teknologian rajapinnalla – siinä missä kuluttamisen ja kulutuskriittisyyden.

Vastalauseena kulutusjatkumolle pyöräpajoilla rakennetaan friikkipyöriä, jotka hitsataan kasaan dyykatuista, löydetyistä ja kierrätetyistä rungoista ja osista. Friikkipyörä ei ole kaupan eikä sen elinkaaren pää ole roskalavalla. Se on itse tai yhdessä pieteetillä rakennettu, mutta ei missään nimessä liian vakavasti otettu. Esimerkiksi Helsingin Pajafestien kohokohta on usena vuonna ollut  korkopyöräturnajaiset. Turnajaisissa pelottomat pajafestiläiset ottavat yhteen pyöränrungoista ja sekalaisista osista kasaan hitsatut kaksikerroksiset hirviöpyörät allaan, pehmustetut seipäät kainalossa, pyrkien pudottamaan vastustajan pyörän selästä.

Pajafest 2016. Kuva: Tuomas Tammisto

Tee-se-itse ja yhteisö ovat pyöräpajojen ydin. Pajatoiminnan voimaannuttava vaikutus rakentuu omaehtoisuuden kautta: toimintaa ei ohjailla ylhäältä käsin, vaan se on toimijoiden itsensä suunnittelemaa ja tuottamaa.

Kapitalismille kriittiset yhteistyöhön, solidaarisuuteen ja hierarkiattomuuteen perustuvat pyöräpajat tarjoavat osallistumismahdollisuuksia kuluttamisen sijaan. Pajatyössä roska muuttuu käyttökelpoisiksi kulkuvälineiksi tekijöidensä käsissä, ja hyöty työstä on suora ja tekijälle itselleen tuleva. Työ on tuottavaa ja voimaannuttavaa, eikä vieraannuta tekijäänsä työprosessista tai lopputuloksista.

Pajan seinillä julisteissa ja muistoksi kerätyissä lentolehtisissä mainostetaan keikkoja. Ne ovat punk-keikkoja, ehkä pajatoiminnan tukemiseksi järjestettyjä, ja pajan omien tapahtumien mainoksia. Julisteiden, kuten pyöräpajojenkin estetiikka on punk-henkistä – eikä ihme, sillä pajat perustuvat usein samalle tee-se-itse -hengelle, tasa-arvoisuudelle ja avoimuudelle kuin punk. Ja kuten punkissa, jokainen tekee tyylillään – ja viimeinen sammuttaa valot.

Toimitus

• Podcast-lukija: Jenna Honkanen
• Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
• Artikkelikuva: Kotkan pyöräpaja

Lukemista

Linkkejä

1. Helsingin pyöräpaja: http://pyorapaja.info/
2. Kotkan pyöräpaja: https://kotkanpyorapaja.info/
3. Pyöräpaja Vapaa Ratas (Turku): https://www.facebook.com/vapaaratas/
4. #Justice4Couriers-kampanja: https://www.facebook.com/justice4couriers/

Kirjallisuutta

1. Chris Carlsson, ‘Outlaw Bicycling’. Affinities: A Journal of Radical Theory, Culture and Action, Vol. 1 No. 1, 2007 s. 86-106.
2. Furness, Zack. 2010. One Less Car: Bicycling and the Politics of Automobility. Philadelphia: Temple University Press.
3. Ingold, Tim 2000. Perception of the Environment: Essays in Livelihood, Dwelling and Skill. London: Routledge.
4. MacKenzie, Maureen 1991. Androgynous Objects: String Bags and Gender in Central New Guinea. Chur: Harwood Academic Publishers.
5. Mumford, Lewis. 1964. Authoritarian and Democratic Technics. Technology and Culture, Vol. 5, No. 1, 1964, s. 1-8.
6. Rosen, Paul. 2002. Up the Vélorution: Appropriating the Bicycle and the Politics of Technology. SATSU Working paper N24 2002.