Akateemisena piikkinä kaikkien lihassa

Työkentällä-haastattelussa kuulemme tällä kertaa Aalto-yliopiston markkinoinnin vierailijaprofessori Eric Arnouldia. Arnouldin tie Suomeen käy monen eurooppalaisen ja yhdysvaltalaisen yliopiston kautta. Hänellä on myös pitkä työhistoria kehitysantropologina Länsi-Afrikassa.

Olen saanut sekavan oloiset ohjeet säh­kö­pos­tii­ni. Yritän löytää Aalto-yli­opis­ton mark­ki­noin­nin vie­rai­li­ja­pro­fes­so­ri Eric Arnouldin työ­huo­neel­le haas­ta­tel­lak­se­ni tätä Suomesta pestin saanutta menes­ty­nyt­tä ant­ro­po­lo­gia.


Noustuani Aalto-yli­opis­ton met­ro­lai­tu­ril­ta ylös katson hetken häm­men­ty­nee­nä uutta ostos­kes­kus­ta ympä­ril­lä­ni, ja vilkaisen ohjeita uudestaan: käänny liu­ku­por­tail­ta vasem­mal­le ostos­kes­kuk­sen läpi, kävele yli­opis­to­kau­pan ohi, nouse neljä porrasta vasem­mal­la puo­lel­la­si, kävele suoraan ensim­mäi­sen toi­mis­to­mo­duu­lin ja sitä seuraavan käytävän läpi seu­raa­vaan toi­mis­to­mo­duu­liin. Markkinoinnin osasto on oikealla puo­lel­la­si. Helppoa kuin mikä.


Löydet­tyä­ni perille jään pro­fes­so­ri Arnouldin saa­pu­mis­ta odot­taes­sa­ni ihmet­te­le­mään, millainen mahtaa olla mies, joka muistaa ulkoa toi­mis­toon­sa met­roa­se­mal­ta johtavien por­ra­sas­kel­mien määrän. Sellainen mies, jonka tämän het­ki­sik­si pro­jek­teik­si listataan Aalto-yli­opis­ton sivuilla muun muassa ihmisten liik­ku­vuu­teen, kestävään bis­nes­stra­te­gi­aan ja ihmisbrän­däyk­seen liittyvät kysy­myk­set, kulut­ta­ja­luo­vuu­den ja pal­ve­lu­ko­ke­muk­sen kult­tuu­ri­sen ulot­tu­vuu­den aihea­lu­eet sekä visu­aa­li­sen datan käyttö mark­ki­noi­den his­to­rias­sa. Hengästyn jo listaa lukies­sa­ni.


Paikalle pian saapuva pro­fes­so­ri ei petä ennakko-odo­tuk­sia­ni. Hän huokuu aikaan­saa­vaa energiaa. Istahdamme alas hänen valoisaan työ­huo­nee­seen­sa ja käymme pidem­mit­tä puheitta kiinni tämän kiireisen ant­ro­po­lo­gin elä­män­vai­hei­siin.

Kirjallisuuden opiskelijasta antropologiksi

Arnould kertoo olleensa jo hyvin nuorena kiin­nos­tu­nut siitä, kuinka maailma toimii ja eri­tyi­ses­ti siitä, kuinka sosi­aa­li­nen maailma toimii. Miksi asiat ovat juuri siten kuin ovat, eivätkä jollain toisella tavalla? Hän mainitsee luke­neen­sa nuorena paljon fik­tii­vis­tä kir­jal­li­suut­ta. Esimerkiksi tie­teis­kir­jal­li­suut­ta hän pitää oivana tapana avata mie­li­ku­vi­tuk­sel­le vaih­toeh­toi­sia ole­mas­sao­lon tapoja.


Arnouldin epä­ta­val­li­nen aka­tee­mi­nen matka alkoi Yhdysvalloista 1970-luvulla. Silloinen nuori kir­jai­li­ja­nal­ku sai ystä­väl­li­sil­tä mutta kriit­ti­sil­tä kir­jal­li­suu­den opet­ta­jil­taan palau­tet­ta, joka sai hänet ymmär­tä­mään, ettei hän tulisi koskaan kir­joit­ta­maan seuraavaa suurta ame­rik­ka­lais­ta romaania.


Kirjal­li­suuso­pin­to­jen tylysti kariu­dut­tua Arnould pohti, mihin ryhtyä seu­raa­vak­si. Onnekkaan sattuman kautta hän päätyi ant­ro­po­lo­gian perus­kurs­sil­le, jonka ins­pi­roi­va opettaja antoi ute­li­aal­le mielelle uuden suunnan. Antropologian ver­tai­le­va näkökulma tuntui tarjoavan vihjeitä kysy­myk­siin, jotka sel­vit­tä­vät ihmi­syh­tei­sö­jen kult­tuu­rie­ro­jen taustaa. Hän pääsi siis käsit­te­le­mään juuri niitä kysy­myk­siä, joita oli pohtinut jo lapsena.


Hyvin pian sen jälkeen, kun Arnould oli saanut ensi­kos­ke­tuk­sen­sa ant­ro­po­lo­gi­aan, hän sai mah­dol­li­suu­den viettää koko­nai­sen opin­to­jak­son kentällä. Tuolloin vasta 19-vuotias Arnould ja pieni ryhmä muita opis­ke­li­joi­ta viettivät kolme kuukautta Dahomeyn tasa­val­las­sa, nykyi­ses­sä Beninissä, Länsi-Afrikassa. Opiskelijat valit­si­vat yksin­ker­tai­ses­ti kyliä kartalta, ja opettaja sanoi heille, että menkää sinne!


Kävelin reppu selässä met­sä­pol­kua pitkin, löysin kylän ja sanoin heille, että hei, olen ant­ro­po­lo­gin­ne, älkää tappako minua,” Arnould naurahtaa lii­oi­tel­tua tarinaa ker­toes­saan.


Ensim­mäi­ses­sä kent­tä­työ­har­joit­te­lus­saan hän oppi tärkeitä taitoja: haas­tat­te­lui­den tekemistä, havain­noin­tia ja paljon vieraassa ympä­ris­tös­sä elämiseen liittyviä odot­ta­mat­to­mia asioita. Dahomeyn maaseutu voodoo-ritu­aa­lei­neen oli var­si­nai­nen kult­tuu­ris­hok­ki nuorelle yhdys­val­ta­lai­sel­le.

Kuva: Eric Arnould ©

Palattuaan Yhdysvaltoihin Arnould hankki kan­di­daa­tin paperinsa ja oli taas uuden edessä. Hän sattui onnek­kaas­ti saamaan lähes heti töitä tut­ki­musa­vus­ta­ja­na New Yorkista, jossa oli käynnissä projekti riko­soi­keu­del­li­sen jär­jes­tel­män uudis­ta­mi­sek­si Brooklynissa. Projektin johtavana tutkijana oli Paul Lazarsfeld, joka on yksi ame­rik­ka­lai­sen sosio­lo­gian suurista nimistä. Arnould hekot­te­lee tyy­ty­väi­se­nä muis­tel­les­saan tapaa­mi­si­aan tämän kuuluisan aka­tee­mi­kon kanssa:


Olin kak­si­kym­men­täyk­si ja hän yli kah­dek­san­kym­men­tä. Hän oli toisen maa­il­man­so­dan pako­lai­nen, vanha sikaria polttava mies – hänellä oli aina sikari kädessään. Hänellä oli tuolloin meneil­lään kolmas tai neljäs pal­kin­to­vai­mo. Hänellä oli aina tava­tes­sam­me tällainen nuori, kaunis nainen jossain taustalla.”


Kyseisessä pro­jek­tis­sa Arnould joutui tekemään paljon arkis­to­tut­ki­mus­ta, mutta pääsi myös osal­lis­tu­maan havain­noin­tiin poliisien ja vakavista rikok­sis­ta syy­tet­ty­jen parissa. Työ kuulostaa melko rankalta, mutta Arnouldin mukaan se ei ollut mitään ver­rat­tu­na hänen ensim­mäi­seen kent­tä­työ­ko­ke­muk­seen­sa Afrikassa. Sen jälkeen kaikki muu tuntui helpolta.


Työs­ken­nel­ty­ään projektin parissa jonkin aikaa Arnould palasi takaisin opin­to­jen­sa pariin – tällä kertaa Arizonan yli­opis­toon. Sieltä hän valmistui kahdessa vuodessa ant­ro­po­lo­gian mais­te­rik­si, sivuai­nee­naan arkeo­lo­gia.

Afrikka opettaa

Maisteriksi val­mis­tu­mi­sen jälkeen Arnould piti järkevänä aja­tuk­se­na siirtyä suoraan jatko-opintojen pariin, mutta väi­tös­kir­ja­tut­ki­muk­sen rahoi­tuk­sen hank­ki­mi­nen oli ongelma. Töitä oli saatava, ja yllättäen työpaikka Nigerissä sattui tulemaan vastaan.


Hankin itselleni osa-aikaisen bib­lio­gra­fi­sen assis­ten­tin paikan alu­eel­li­ses­sa suun­nit­te­lu­pro­jek­tis­sa Länsi-Afrikassa, Nigerin tasa­val­las­sa. Tein töitä vain kymmenen tuntia viikossa.”


Arnould oli kiin­nos­tu­nut sekä eko­lo­gi­ses­ta että talous­ant­ro­po­lo­gias­ta, joten hän ajatteli voivansa yhdistää ympä­ris­tö­asioi­ta käsit­te­le­vän projektin osaksi väi­tös­kir­ja­tut­ki­mus­taan. Pohtiessaan miten saisi yhtälön toimimaan, hän keksi lopulta tehdä itsestään kor­vaa­mat­to­man pro­jek­til­le.

Kuva: Evinuchi Ejiohuo/​Unsplash (CC0)

Panostin oppiak­se­ni pai­kal­li­sen afrik­ka­lai­sen kielen. Opin puhumaan hausa-kieltä, ja koska osasin jo ranskaa äitini ansiosta, päädyin osa-aikai­ses­ta bib­lio­gra­fi­ses­ta assis­ten­tis­ta kent­tä­joh­ta­jak­si kol­mi­vuo­ti­seen pro­jek­tiin.”


Hän kertoo myös edelleen ajoittain näkevänsä unia hausaksi, joskaan ei muuten käytä kieltä enää lainkaan. Väitöskirja syntyi kätevästi projektin yhtey­des­sä. Sen val­mis­tu­mi­sen jälkeen oli taas aika keksiä jotain uutta. Mitä taitoja Arnouldilla oli ja mitä niillä voisi tehdä?


Okei, puhuin siis ranskaa, puhuin afrik­ka­lais­ta kieltä, minulla oli kokemusta talou­del­li­ses­ta kehi­tyk­ses­tä, joten minusta tuli kehi­ty­sant­ro­po­lo­gi. Minulla ei ollut min­kään­lai­sia ongelmia saada töitä Afrikasta. Työskentelin siellä eri­näi­sil­le orga­ni­saa­tioil­la. Yli kymmenen vuotta, vuodesta 1975 vuoteen 1990, tein töitä sovel­ta­va­na ant­ro­po­lo­gi­na Afrikassa.”

Ammattina ulkopuolisuus

Siirryttäessä 1990-luvulle Arnould oli kuitenkin kyl­läs­ty­nyt kan­sain­vä­li­sel­lä kehi­tys­ken­täl­lä tapah­tu­vaan kor­rup­tioon.


Tiesin valtavan paljon Länsi-Afrikasta, maan­vil­je­lys­tä, luon­non­va­rois­ta ja poli­tii­kas­ta, ja alkoi olla vaikeaa olla kohtelias kan­sain­vä­li­sil­le byro­kraa­teil­le, jotka tulivat puhumaan paskaa ja ehdot­ta­maan asioita, jotka olivat ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta täysin mah­dot­to­mia hyväksyä.”


Hän huomasi, että tarpeeksi näitä tahoja vas­tus­tet­tu­aan saattoi päätyä heidän epä­suo­sioon­sa. Arnould alkoi harkita alan vaihtoa. Hän oli sitä mieltä, että hänellä saattaisi olla jo jotakin annet­ta­vaa yli­opis­to­maa­il­mal­le. Arnould pääsi opet­ta­maan ant­ro­po­lo­gi­aa Denverin yli­opis­toon Yhdysvaltoihin. Tutkimuksellinen kiin­nos­tus pysyi kuitenkin talous­maa­il­man puolella, ja Afrikan ajoilta tutuksi tullut mark­ki­noin­nin pro­fes­so­ri sai Arnouldin lopulta hou­ku­tel­tua mark­ki­noin­nin lai­tok­sel­le.


En tiennyt mark­ki­noin­nis­ta mitään, paitsi että se kuuluu talous­tie­teen pariin, ja oli siten mää­ri­tel­mäl­li­ses­ti pahaa, kuten suurin osa ant­ro­po­lo­geis­ta sanoisi. Kävi kuitenkin ilmi, että hän [mark­ki­noin­nin pro­fes­so­ri] ei ollutkaan paha, vaan hän oli hyvin kiin­nos­tu­nut minusta ja ant­ro­po­lo­gias­ta,” Arnould selittää nau­res­kel­len.


Arnouldia arvelutti aluksi “paho­lai­sen kanssa liit­tou­tu­mi­nen”. Hän kuitenkin tapasi mark­ki­noin­nin lai­tok­sel­la paljon kiin­nos­ta­via ihmisiä, jotka olivat myös kiin­nos­tu­nei­ta ant­ro­po­lo­gias­ta. Näihin aikoihin hän myös kiin­nos­tui kulu­tus­ky­sy­myk­sis­tä. Jo väi­tös­kir­jaa teh­des­sään hän oli huomannut, että kulu­tus­tot­tu­muk­sis­sa ja -käyt­täy­ty­mi­ses­sä oli Länsi-Afrikassa tapah­tu­mas­sa kai­ken­lais­ta omituista. Arnouldista tuntui, että ant­ro­po­lo­gia ei ottanut siihen aikaan huomioon “perin­tei­sis­sä yhtei­söis­sä” glo­ba­li­saa­tion seu­rauk­se­na kumpuavia muutoksia, joihin liittyi vahvasti kulutus ja mark­ki­noin­ti. Hän halusi perehtyä juuri näihin aiheisiin.

Kuva: Dane Deaner/​Unsplash (CC0)

Olen sitä mieltä, että meillä on ant­ro­po­lo­gei­na vastuu tutkia asioita, joita saatamme pitää kritiikin arvoisina. Eihän kukaan väitä, että meidän ei pitäisi tutkia naisten sukue­lin­ten sil­po­mis­ta vain siksi, että emme hyväksy sitä eet­ti­ses­sä mielessä.”


Arnouldin mielestä kulut­ta­ja­käyt­täy­ty­mi­sen ja mark­ki­noi­den tut­ki­mi­nen hukkuu helposti aiheel­li­seen kapi­ta­lis­min kri­tiik­kiin. Hän huo­maut­taa, että markkinat ja kulutus ovat kapi­ta­lis­mia huo­mat­ta­vas­ti vanhempi sosi­aa­li­nen ilmiö.


Professori Arnould on omien sanojensa mukaan toiminut piikkinä sekä talous­tie­tei­li­jöi­den että joidenkin ant­ro­po­lo­gien lihassa jo vuodesta 1991. On olemassa ant­ro­po­lo­ge­ja, joiden mielestä hän on siirtynyt “pimeälle puolelle”. Ajoittaisesta kylmästä vas­taa­no­tos­ta huo­li­mat­ta hän kokee pys­ty­neen­sä tuomaan talous­tie­teen sisäisiin kes­kus­te­lui­hin tar­peel­lis­ta ant­ro­po­lo­gis­ta näkö­kul­maa.


Arnouldin mukaan talous­puo­len ihmiset ovat pak­ko­miel­tei­siä ennus­tus­mal­lien ja kont­rol­lin suhteen. Kun talous­tie­tei­li­jöil­le esittää tietoa, joka poikkeaa heidän ennus­tus­mal­lien­sa odo­tuk­sis­ta, saa se heidän olonsa erittäin vaikeaksi. Arnould sanookin vain hieman vit­sail­len, että ant­ro­po­lo­gi­na hänen teh­tä­vän­sä on saada ihmiset tuntemaan olonsa epä­mu­ka­vak­si.


En ole aina tuntenut itseäni ter­ve­tul­leek­si, mutta minulla on ollut paljon annet­ta­vaa. Olen kuin ste­reo­tyyp­pi­nen amma­til­li­nen ulko­puo­li­nen, josta on ant­ro­po­lo­gien parissa käyty kes­kus­te­lua. Joskus ulko­puo­li­nen rooli on mukava, mutta ei aina.”

Monta rautaa tulessa

Suomeen Arnould saapui sat­tu­mal­ta. Kymmenen vuotta aiemmin hän olisi omien sanojensa mukaan ihme­tel­lyt, onko täällä edes yli­opis­to­ja. Kiinnostava työ­tar­jous kuitenkin tuli vastaan ja Arnouldin on aina ollut vaikea kiel­täy­tyä työ­ti­lai­suuk­sis­ta, joista tuntee voivansa oppia uutta.


Tällä hetkellä mark­ki­noin­nin pariin solut­tau­tu­neel­la ant­ro­po­lo­gil­la on lukuisia pro­jek­te­ja käynnissä. Hän osal­lis­tuu moni­puo­li­siin kan­sain­vä­li­siin yhteis­työ­hank­kei­siin, joista hän mainitsee ensim­mäi­se­nä kol­lek­tii­vi­sen luovuuden tut­ki­mi­sen.


Luovuutta on hallinnut psy­ko­lo­gi­nen näkökulma: ‘hän on luova ihminen, tar­vit­sem­me sellaisia työs­ken­te­le­mään asian parissa’. Mutta luovuus on kult­tuu­ri­nen ilmiö, asia joka purkautuu tietyissä olo­suh­teis­sa, kuten vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa tilojen, ihmisten ja tava­roi­den välillä.”

Kuva: Nick Fewins/​Unsplash (CC0)

Toinen tut­ki­musai­he on yhtei­söl­li­set valuutat, jotka ovat saa­vut­ta­neet suosiota monessa paikassa, esi­mer­kik­si Iso-Britannian Brightonissa. Siellä otettiin vuonna 2015 käyttöön viral­li­sen punnan rinnalle “Brighton pound”, jonka lukuisat pai­kal­li­set yritykset sitou­tui­vat hyväk­sy­mään mak­su­vä­li­nee­nä. Paikallisen valuutan luominen yhtei­söl­li­ses­ti on Arnouldin mukaan suuri luovuuden osoitus.


Näiden kiin­nos­tuk­sen kohteiden lisäksi Arnould haluaa myös tutkia ihmisten liik­ku­vuut­ta maa­il­mas­sa. Tästä on viime vuosien aikana tullut glo­baa­lis­ti tärkeä tut­ki­musai­he Eurooppaan suun­tau­tu­neen siir­to­lai­suu­den lisään­ty­mi­sen myötä. Hänen mie­les­tään perin­tei­nen työn­tö­voi­ma­te­ki­jöi­tä korostava malli, jonka mukaan kohdemaan ongelmat johtavat ihmisten muut­to­liik­kei­siin, ei riitä selit­tä­mään ihmisten halua tulla Eurooppaan. Lisäksi tarvitaan myös veto­voi­ma­te­ki­jöi­tä tar­kas­te­le­va malli, joka ottaa huomioon kulu­tus­ky­sy­myk­set siir­to­lai­suus­kon­teks­tis­sa sekä sen, miten Eurooppa vetää tulijoita puoleensa eri mark­ki­na­me­ka­nis­mein.


Keskus­tel­tuam­me vielä jonkin aikaa muu­ta­mas­ta muusta käynnissä olevasta pro­jek­tis­ta kysyn häneltä ihme­tel­len miten tähän kaikkeen löytyy aikaa. Arnould toteaa nau­res­kel­len olevansa aina kiireinen, mutta se ei vaikuta häntä hait­taa­van.

Arnould ja antropologia

Arnouldin mukaan ant­ro­po­lo­gian hyvä puoli on, ettei koskaan ehdi tylsistyä. Aina on liikaa tekemistä, sillä kaikki on kiin­nos­ta­vaa. Hänen neuvonsa nuorille ihmisille on muistaa kes­kit­ty­mi­sen olevan tärkeintä. “Kaikkea ei voi tehdä, ja jos et tee jotain, et voi tehdä mitään, joten keskity,” hän neuvoo.


Tärkeää ant­ro­po­lo­geil­le on Arnouldin mukaan myös hankkia asian­tun­ti­juut­ta jossakin aihea­lu­ees­sa. Hän puhuu perin­tei­sen etno­gra­fi­sen kent­tä­työn puolesta, koska vaikka kyseisen metodin merii­teis­tä on käyty paljon kriit­tis­tä kes­kus­te­lua, on siinä saa­vu­tet­ta­va vierauden kokemus hyvin arvokasta. “Sellainen eksis­ten­ti­aa­li­nen muutos on todella tärkeää,” hän toteaa.


Arnould on kriit­ti­nen aka­tee­mi­sia nor­sun­luu­tor­ne­ja kohtaan. Hänen mie­les­tään aka­tee­mi­sen maailman ei tulisi pantata tietoa muulta maa­il­mal­ta, joka selkeästi sitä tarvitsee. Toki hän ymmärtää myös aka­tee­mi­sen tiedon vää­rin­käy­tön pelon, mutta kaikkea voi hänen mukaansa vää­rin­käyt­tää, eikä lop­pu­tu­lok­sia voi mitenkään kont­rol­loi­da. Tämä ei riitä syyksi olla osal­lis­tu­mat­ta yhteis­kun­nal­li­siin kes­kus­te­lui­hin ja soveltaa ant­ro­po­lo­gis­ta osaamista.


Pitkän tari­noin­ti­ni pointti on se, että olen aina löytänyt töitä ant­ro­po­lo­gi­na, kunhan olen ollut valmis sopeu­tu­maan, ottamaan riskejä ja panos­ta­maan. En ajattele ant­ro­po­lo­gi­aa urana, sillä urapuhe on minusta kapi­ta­lis­ti­nen tapa puhua elä­mäs­tään. Antropologia on minulle maa­il­man­ku­va ja elä­män­ta­pa.”

Kuva: Dewang Gupta/​Unsplash (CC0)
  • Podcast-lukija: Jenna Honkanen
  • Verkkotaitto: Niina Ahola ja Eemi Nordström
  • Artikkelikuva: Clay Banks/​Unsplash (CC0)

Kirjoittaja

Bruno Gronow, VTK, on sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija Helsingin yliopistolla. Brunon erityinen kiinnostuksen kohde on kulttuuriperintöämme vaalivien instituutioiden tarkasteleminen antropologin silmin. Hänellä on työn alla Suomen erikoismuseoita käsittelevä tietokirja sekä etnografinen analyysi pro gradu -tutkielman muodossa samasta aiheesta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kun Venezuelan hallituksen joukot ampuivat luoteja ja kyynelkaasua estääkseen humanitaarista apua saapumasta maahan, yhdysvaltalainen lääketieteen professori Akash Goel ehdotti, että kansainvälinen rikostuomioistuin nostaisi maan presidenttiä Nicolás Maduroa vastaan syytteen rikoksista ihmisyyttä vastaan. Syynä syytteelle olisi kansan näännyttäminen.

Posti on aikeissa siirtää osan toiminnoistaan Viroon matalampien työvoimakustannusten toivossa. Samanaikaisesti postin johtaja nauttii hulppeaa vuosipalkkaa. Viime vuosina suuryritysten johtajien palkkiot ovat kasvaneet työntekijöiden aseman heikentyessä. Kysymys yhteiskunnassa vallitsevista tuloeroista ja niiden oikeuttamisesta on pysyvimpiä poliittisia kysymyksiä.

Viime aikoina kehitysyhteistyökampanjat ovat saaneet paljon arvostelua siitä, miten sekä avun saajia että avun antajia esitetään mediassa. Esimerkiksi vaatesuunnittelija Paola Suhosen yhteistyö Planin kanssa vuonna 2017 herätti keskustelua valkoisesta pelastajuudesta. Liina Mustonen kirjoitti aiheesta Planin kampanjaa käsittelevässä AntroBlogin uutiskommentissa.