Akateemisena piikkinä kaikkien lihassa

Työkentällä-haastattelussa kuulemme tällä kertaa Aalto-yliopiston markkinoinnin vierailijaprofessori Eric Arnouldia. Arnouldin tie Suomeen käy monen eurooppalaisen ja yhdysvaltalaisen yliopiston kautta. Hänellä on myös pitkä työhistoria kehitysantropologina Länsi-Afrikassa.

Olen saanut sekavan oloiset ohjeet säh­kö­pos­tii­ni. Yritän löytää Aalto-yli­opis­ton mark­ki­noin­nin vie­rai­li­ja­pro­fes­so­ri Eric Arnouldin työ­huo­neel­le haas­ta­tel­lak­se­ni tätä Suomesta pestin saanutta menes­ty­nyt­tä ant­ro­po­lo­gia.


Noustuani Aalto-yli­opis­ton met­ro­lai­tu­ril­ta ylös katson hetken häm­men­ty­nee­nä uutta ostos­kes­kus­ta ympä­ril­lä­ni, ja vilkaisen ohjeita uudestaan: käänny liu­ku­por­tail­ta vasem­mal­le ostos­kes­kuk­sen läpi, kävele yli­opis­to­kau­pan ohi, nouse neljä porrasta vasem­mal­la puo­lel­la­si, kävele suoraan ensim­mäi­sen toi­mis­to­mo­duu­lin ja sitä seuraavan käytävän läpi seu­raa­vaan toi­mis­to­mo­duu­liin. Markkinoinnin osasto on oikealla puo­lel­la­si. Helppoa kuin mikä.


Löydet­tyä­ni perille jään pro­fes­so­ri Arnouldin saa­pu­mis­ta odot­taes­sa­ni ihmet­te­le­mään, millainen mahtaa olla mies, joka muistaa ulkoa toi­mis­toon­sa met­roa­se­mal­ta johtavien por­ra­sas­kel­mien määrän. Sellainen mies, jonka tämän het­ki­sik­si pro­jek­teik­si listataan Aalto-yli­opis­ton sivuilla muun muassa ihmisten liik­ku­vuu­teen, kestävään bis­nes­stra­te­gi­aan ja ihmisbrän­däyk­seen liittyvät kysy­myk­set, kulut­ta­ja­luo­vuu­den ja pal­ve­lu­ko­ke­muk­sen kult­tuu­ri­sen ulot­tu­vuu­den aihea­lu­eet sekä visu­aa­li­sen datan käyttö mark­ki­noi­den his­to­rias­sa. Hengästyn jo listaa lukies­sa­ni.


Paikalle pian saapuva pro­fes­so­ri ei petä ennakko-odo­tuk­sia­ni. Hän huokuu aikaan­saa­vaa energiaa. Istahdamme alas hänen valoisaan työ­huo­nee­seen­sa ja käymme pidem­mit­tä puheitta kiinni tämän kiireisen ant­ro­po­lo­gin elä­män­vai­hei­siin.

Kirjallisuuden opiskelijasta antropologiksi

Arnould kertoo olleensa jo hyvin nuorena kiin­nos­tu­nut siitä, kuinka maailma toimii ja eri­tyi­ses­ti siitä, kuinka sosi­aa­li­nen maailma toimii. Miksi asiat ovat juuri siten kuin ovat, eivätkä jollain toisella tavalla? Hän mainitsee luke­neen­sa nuorena paljon fik­tii­vis­tä kir­jal­li­suut­ta. Esimerkiksi tie­teis­kir­jal­li­suut­ta hän pitää oivana tapana avata mie­li­ku­vi­tuk­sel­le vaih­toeh­toi­sia ole­mas­sao­lon tapoja.


Arnouldin epä­ta­val­li­nen aka­tee­mi­nen matka alkoi Yhdysvalloista 1970-luvulla. Silloinen nuori kir­jai­li­ja­nal­ku sai ystä­väl­li­sil­tä mutta kriit­ti­sil­tä kir­jal­li­suu­den opet­ta­jil­taan palau­tet­ta, joka sai hänet ymmär­tä­mään, ettei hän tulisi koskaan kir­joit­ta­maan seuraavaa suurta ame­rik­ka­lais­ta romaania.


Kirjal­li­suuso­pin­to­jen tylysti kariu­dut­tua Arnould pohti, mihin ryhtyä seu­raa­vak­si. Onnekkaan sattuman kautta hän päätyi ant­ro­po­lo­gian perus­kurs­sil­le, jonka ins­pi­roi­va opettaja antoi ute­li­aal­le mielelle uuden suunnan. Antropologian ver­tai­le­va näkökulma tuntui tarjoavan vihjeitä kysy­myk­siin, jotka sel­vit­tä­vät ihmi­syh­tei­sö­jen kult­tuu­rie­ro­jen taustaa. Hän pääsi siis käsit­te­le­mään juuri niitä kysy­myk­siä, joita oli pohtinut jo lapsena.


Hyvin pian sen jälkeen, kun Arnould oli saanut ensi­kos­ke­tuk­sen­sa ant­ro­po­lo­gi­aan, hän sai mah­dol­li­suu­den viettää koko­nai­sen opin­to­jak­son kentällä. Tuolloin vasta 19-vuotias Arnould ja pieni ryhmä muita opis­ke­li­joi­ta viettivät kolme kuukautta Dahomeyn tasa­val­las­sa, nykyi­ses­sä Beninissä, Länsi-Afrikassa. Opiskelijat valit­si­vat yksin­ker­tai­ses­ti kyliä kartalta, ja opettaja sanoi heille, että menkää sinne!


Kävelin reppu selässä met­sä­pol­kua pitkin, löysin kylän ja sanoin heille, että hei, olen ant­ro­po­lo­gin­ne, älkää tappako minua,” Arnould naurahtaa lii­oi­tel­tua tarinaa ker­toes­saan.


Ensim­mäi­ses­sä kent­tä­työ­har­joit­te­lus­saan hän oppi tärkeitä taitoja: haas­tat­te­lui­den tekemistä, havain­noin­tia ja paljon vieraassa ympä­ris­tös­sä elämiseen liittyviä odot­ta­mat­to­mia asioita. Dahomeyn maaseutu voodoo-ritu­aa­lei­neen oli var­si­nai­nen kult­tuu­ris­hok­ki nuorelle yhdys­val­ta­lai­sel­le.

Kuva: Eric Arnould ©

Palattuaan Yhdysvaltoihin Arnould hankki kan­di­daa­tin paperinsa ja oli taas uuden edessä. Hän sattui onnek­kaas­ti saamaan lähes heti töitä tut­ki­musa­vus­ta­ja­na New Yorkista, jossa oli käynnissä projekti riko­soi­keu­del­li­sen jär­jes­tel­män uudis­ta­mi­sek­si Brooklynissa. Projektin johtavana tutkijana oli Paul Lazarsfeld, joka on yksi ame­rik­ka­lai­sen sosio­lo­gian suurista nimistä. Arnould hekot­te­lee tyy­ty­väi­se­nä muis­tel­les­saan tapaa­mi­si­aan tämän kuuluisan aka­tee­mi­kon kanssa:


Olin kak­si­kym­men­täyk­si ja hän yli kah­dek­san­kym­men­tä. Hän oli toisen maa­il­man­so­dan pako­lai­nen, vanha sikaria polttava mies – hänellä oli aina sikari kädessään. Hänellä oli tuolloin meneil­lään kolmas tai neljäs pal­kin­to­vai­mo. Hänellä oli aina tava­tes­sam­me tällainen nuori, kaunis nainen jossain taustalla.”


Kyseisessä pro­jek­tis­sa Arnould joutui tekemään paljon arkis­to­tut­ki­mus­ta, mutta pääsi myös osal­lis­tu­maan havain­noin­tiin poliisien ja vakavista rikok­sis­ta syy­tet­ty­jen parissa. Työ kuulostaa melko rankalta, mutta Arnouldin mukaan se ei ollut mitään ver­rat­tu­na hänen ensim­mäi­seen kent­tä­työ­ko­ke­muk­seen­sa Afrikassa. Sen jälkeen kaikki muu tuntui helpolta.


Työs­ken­nel­ty­ään projektin parissa jonkin aikaa Arnould palasi takaisin opin­to­jen­sa pariin – tällä kertaa Arizonan yli­opis­toon. Sieltä hän valmistui kahdessa vuodessa ant­ro­po­lo­gian mais­te­rik­si, sivuai­nee­naan arkeo­lo­gia.

Afrikka opettaa

Maisteriksi val­mis­tu­mi­sen jälkeen Arnould piti järkevänä aja­tuk­se­na siirtyä suoraan jatko-opintojen pariin, mutta väi­tös­kir­ja­tut­ki­muk­sen rahoi­tuk­sen hank­ki­mi­nen oli ongelma. Töitä oli saatava, ja yllättäen työpaikka Nigerissä sattui tulemaan vastaan.


Hankin itselleni osa-aikaisen bib­lio­gra­fi­sen assis­ten­tin paikan alu­eel­li­ses­sa suun­nit­te­lu­pro­jek­tis­sa Länsi-Afrikassa, Nigerin tasa­val­las­sa. Tein töitä vain kymmenen tuntia viikossa.”


Arnould oli kiin­nos­tu­nut sekä eko­lo­gi­ses­ta että talous­ant­ro­po­lo­gias­ta, joten hän ajatteli voivansa yhdistää ympä­ris­tö­asioi­ta käsit­te­le­vän projektin osaksi väi­tös­kir­ja­tut­ki­mus­taan. Pohtiessaan miten saisi yhtälön toimimaan, hän keksi lopulta tehdä itsestään kor­vaa­mat­to­man pro­jek­til­le.

Kuva: Evinuchi Ejiohuo/​Unsplash (CC0)

Panostin oppiak­se­ni pai­kal­li­sen afrik­ka­lai­sen kielen. Opin puhumaan hausa-kieltä, ja koska osasin jo ranskaa äitini ansiosta, päädyin osa-aikai­ses­ta bib­lio­gra­fi­ses­ta assis­ten­tis­ta kent­tä­joh­ta­jak­si kol­mi­vuo­ti­seen pro­jek­tiin.”


Hän kertoo myös edelleen ajoittain näkevänsä unia hausaksi, joskaan ei muuten käytä kieltä enää lainkaan. Väitöskirja syntyi kätevästi projektin yhtey­des­sä. Sen val­mis­tu­mi­sen jälkeen oli taas aika keksiä jotain uutta. Mitä taitoja Arnouldilla oli ja mitä niillä voisi tehdä?


Okei, puhuin siis ranskaa, puhuin afrik­ka­lais­ta kieltä, minulla oli kokemusta talou­del­li­ses­ta kehi­tyk­ses­tä, joten minusta tuli kehi­ty­sant­ro­po­lo­gi. Minulla ei ollut min­kään­lai­sia ongelmia saada töitä Afrikasta. Työskentelin siellä eri­näi­sil­le orga­ni­saa­tioil­la. Yli kymmenen vuotta, vuodesta 1975 vuoteen 1990, tein töitä sovel­ta­va­na ant­ro­po­lo­gi­na Afrikassa.”

Ammattina ulkopuolisuus

Siirryttäessä 1990-luvulle Arnould oli kuitenkin kyl­läs­ty­nyt kan­sain­vä­li­sel­lä kehi­tys­ken­täl­lä tapah­tu­vaan kor­rup­tioon.


Tiesin valtavan paljon Länsi-Afrikasta, maan­vil­je­lys­tä, luon­non­va­rois­ta ja poli­tii­kas­ta, ja alkoi olla vaikeaa olla kohtelias kan­sain­vä­li­sil­le byro­kraa­teil­le, jotka tulivat puhumaan paskaa ja ehdot­ta­maan asioita, jotka olivat ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta täysin mah­dot­to­mia hyväksyä.”


Hän huomasi, että tarpeeksi näitä tahoja vas­tus­tet­tu­aan saattoi päätyä heidän epä­suo­sioon­sa. Arnould alkoi harkita alan vaihtoa. Hän oli sitä mieltä, että hänellä saattaisi olla jo jotakin annet­ta­vaa yli­opis­to­maa­il­mal­le. Arnould pääsi opet­ta­maan ant­ro­po­lo­gi­aa Denverin yli­opis­toon Yhdysvaltoihin. Tutkimuksellinen kiin­nos­tus pysyi kuitenkin talous­maa­il­man puolella, ja Afrikan ajoilta tutuksi tullut mark­ki­noin­nin pro­fes­so­ri sai Arnouldin lopulta hou­ku­tel­tua mark­ki­noin­nin lai­tok­sel­le.


En tiennyt mark­ki­noin­nis­ta mitään, paitsi että se kuuluu talous­tie­teen pariin, ja oli siten mää­ri­tel­mäl­li­ses­ti pahaa, kuten suurin osa ant­ro­po­lo­geis­ta sanoisi. Kävi kuitenkin ilmi, että hän [mark­ki­noin­nin pro­fes­so­ri] ei ollutkaan paha, vaan hän oli hyvin kiin­nos­tu­nut minusta ja ant­ro­po­lo­gias­ta,” Arnould selittää nau­res­kel­len.


Arnouldia arvelutti aluksi “paho­lai­sen kanssa liit­tou­tu­mi­nen”. Hän kuitenkin tapasi mark­ki­noin­nin lai­tok­sel­la paljon kiin­nos­ta­via ihmisiä, jotka olivat myös kiin­nos­tu­nei­ta ant­ro­po­lo­gias­ta. Näihin aikoihin hän myös kiin­nos­tui kulu­tus­ky­sy­myk­sis­tä. Jo väi­tös­kir­jaa teh­des­sään hän oli huomannut, että kulu­tus­tot­tu­muk­sis­sa ja ‑käyt­täy­ty­mi­ses­sä oli Länsi-Afrikassa tapah­tu­mas­sa kai­ken­lais­ta omituista. Arnouldista tuntui, että ant­ro­po­lo­gia ei ottanut siihen aikaan huomioon “perin­tei­sis­sä yhtei­söis­sä” glo­ba­li­saa­tion seu­rauk­se­na kumpuavia muutoksia, joihin liittyi vahvasti kulutus ja mark­ki­noin­ti. Hän halusi perehtyä juuri näihin aiheisiin.

Kuva: Dane Deaner/​Unsplash (CC0)

Olen sitä mieltä, että meillä on ant­ro­po­lo­gei­na vastuu tutkia asioita, joita saatamme pitää kritiikin arvoisina. Eihän kukaan väitä, että meidän ei pitäisi tutkia naisten sukue­lin­ten sil­po­mis­ta vain siksi, että emme hyväksy sitä eet­ti­ses­sä mielessä.”


Arnouldin mielestä kulut­ta­ja­käyt­täy­ty­mi­sen ja mark­ki­noi­den tut­ki­mi­nen hukkuu helposti aiheel­li­seen kapi­ta­lis­min kri­tiik­kiin. Hän huo­maut­taa, että markkinat ja kulutus ovat kapi­ta­lis­mia huo­mat­ta­vas­ti vanhempi sosi­aa­li­nen ilmiö.


Professori Arnould on omien sanojensa mukaan toiminut piikkinä sekä talous­tie­tei­li­jöi­den että joidenkin ant­ro­po­lo­gien lihassa jo vuodesta 1991. On olemassa ant­ro­po­lo­ge­ja, joiden mielestä hän on siirtynyt “pimeälle puolelle”. Ajoittaisesta kylmästä vas­taa­no­tos­ta huo­li­mat­ta hän kokee pys­ty­neen­sä tuomaan talous­tie­teen sisäisiin kes­kus­te­lui­hin tar­peel­lis­ta ant­ro­po­lo­gis­ta näkö­kul­maa.


Arnouldin mukaan talous­puo­len ihmiset ovat pak­ko­miel­tei­siä ennus­tus­mal­lien ja kont­rol­lin suhteen. Kun talous­tie­tei­li­jöil­le esittää tietoa, joka poikkeaa heidän ennus­tus­mal­lien­sa odo­tuk­sis­ta, saa se heidän olonsa erittäin vaikeaksi. Arnould sanookin vain hieman vit­sail­len, että ant­ro­po­lo­gi­na hänen teh­tä­vän­sä on saada ihmiset tuntemaan olonsa epä­mu­ka­vak­si.


En ole aina tuntenut itseäni ter­ve­tul­leek­si, mutta minulla on ollut paljon annet­ta­vaa. Olen kuin ste­reo­tyyp­pi­nen amma­til­li­nen ulko­puo­li­nen, josta on ant­ro­po­lo­gien parissa käyty kes­kus­te­lua. Joskus ulko­puo­li­nen rooli on mukava, mutta ei aina.”

Monta rautaa tulessa

Suomeen Arnould saapui sat­tu­mal­ta. Kymmenen vuotta aiemmin hän olisi omien sanojensa mukaan ihme­tel­lyt, onko täällä edes yli­opis­to­ja. Kiinnostava työ­tar­jous kuitenkin tuli vastaan ja Arnouldin on aina ollut vaikea kiel­täy­tyä työ­ti­lai­suuk­sis­ta, joista tuntee voivansa oppia uutta.


Tällä hetkellä mark­ki­noin­nin pariin solut­tau­tu­neel­la ant­ro­po­lo­gil­la on lukuisia pro­jek­te­ja käynnissä. Hän osal­lis­tuu moni­puo­li­siin kan­sain­vä­li­siin yhteis­työ­hank­kei­siin, joista hän mainitsee ensim­mäi­se­nä kol­lek­tii­vi­sen luovuuden tut­ki­mi­sen.


Luovuutta on hallinnut psy­ko­lo­gi­nen näkökulma: ‘hän on luova ihminen, tar­vit­sem­me sellaisia työs­ken­te­le­mään asian parissa’. Mutta luovuus on kult­tuu­ri­nen ilmiö, asia joka purkautuu tietyissä olo­suh­teis­sa, kuten vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa tilojen, ihmisten ja tava­roi­den välillä.”

Kuva: Nick Fewins/​Unsplash (CC0)

Toinen tut­ki­musai­he on yhtei­söl­li­set valuutat, jotka ovat saa­vut­ta­neet suosiota monessa paikassa, esi­mer­kik­si Iso-Britannian Brightonissa. Siellä otettiin vuonna 2015 käyttöön viral­li­sen punnan rinnalle “Brighton pound”, jonka lukuisat pai­kal­li­set yritykset sitou­tui­vat hyväk­sy­mään mak­su­vä­li­nee­nä. Paikallisen valuutan luominen yhtei­söl­li­ses­ti on Arnouldin mukaan suuri luovuuden osoitus.


Näiden kiin­nos­tuk­sen kohteiden lisäksi Arnould haluaa myös tutkia ihmisten liik­ku­vuut­ta maa­il­mas­sa. Tästä on viime vuosien aikana tullut glo­baa­lis­ti tärkeä tut­ki­musai­he Eurooppaan suun­tau­tu­neen siir­to­lai­suu­den lisään­ty­mi­sen myötä. Hänen mie­les­tään perin­tei­nen työn­tö­voi­ma­te­ki­jöi­tä korostava malli, jonka mukaan kohdemaan ongelmat johtavat ihmisten muut­to­liik­kei­siin, ei riitä selit­tä­mään ihmisten halua tulla Eurooppaan. Lisäksi tarvitaan myös veto­voi­ma­te­ki­jöi­tä tar­kas­te­le­va malli, joka ottaa huomioon kulu­tus­ky­sy­myk­set siir­to­lai­suus­kon­teks­tis­sa sekä sen, miten Eurooppa vetää tulijoita puoleensa eri mark­ki­na­me­ka­nis­mein.


Keskus­tel­tuam­me vielä jonkin aikaa muu­ta­mas­ta muusta käynnissä olevasta pro­jek­tis­ta kysyn häneltä ihme­tel­len miten tähän kaikkeen löytyy aikaa. Arnould toteaa nau­res­kel­len olevansa aina kiireinen, mutta se ei vaikuta häntä hait­taa­van.

Arnould ja antropologia

Arnouldin mukaan ant­ro­po­lo­gian hyvä puoli on, ettei koskaan ehdi tylsistyä. Aina on liikaa tekemistä, sillä kaikki on kiin­nos­ta­vaa. Hänen neuvonsa nuorille ihmisille on muistaa kes­kit­ty­mi­sen olevan tärkeintä. “Kaikkea ei voi tehdä, ja jos et tee jotain, et voi tehdä mitään, joten keskity,” hän neuvoo.


Tärkeää ant­ro­po­lo­geil­le on Arnouldin mukaan myös hankkia asian­tun­ti­juut­ta jossakin aihea­lu­ees­sa. Hän puhuu perin­tei­sen etno­gra­fi­sen kent­tä­työn puolesta, koska vaikka kyseisen metodin merii­teis­tä on käyty paljon kriit­tis­tä kes­kus­te­lua, on siinä saa­vu­tet­ta­va vierauden kokemus hyvin arvokasta. “Sellainen eksis­ten­ti­aa­li­nen muutos on todella tärkeää,” hän toteaa.


Arnould on kriit­ti­nen aka­tee­mi­sia nor­sun­luu­tor­ne­ja kohtaan. Hänen mie­les­tään aka­tee­mi­sen maailman ei tulisi pantata tietoa muulta maa­il­mal­ta, joka selkeästi sitä tarvitsee. Toki hän ymmärtää myös aka­tee­mi­sen tiedon vää­rin­käy­tön pelon, mutta kaikkea voi hänen mukaansa vää­rin­käyt­tää, eikä lop­pu­tu­lok­sia voi mitenkään kont­rol­loi­da. Tämä ei riitä syyksi olla osal­lis­tu­mat­ta yhteis­kun­nal­li­siin kes­kus­te­lui­hin ja soveltaa ant­ro­po­lo­gis­ta osaamista.


Pitkän tari­noin­ti­ni pointti on se, että olen aina löytänyt töitä ant­ro­po­lo­gi­na, kunhan olen ollut valmis sopeu­tu­maan, ottamaan riskejä ja panos­ta­maan. En ajattele ant­ro­po­lo­gi­aa urana, sillä urapuhe on minusta kapi­ta­lis­ti­nen tapa puhua elä­mäs­tään. Antropologia on minulle maa­il­man­ku­va ja elä­män­ta­pa.”

Kuva: Dewang Gupta/​Unsplash (CC0)
  • Podcast-lukija: Jenna Honkanen
  • Verkkotaitto: Niina Ahola ja Eemi Nordström
  • Artikkelikuva: Clay Banks/​Unsplash (CC0)

Kirjoittaja

Bruno Gronow, VTK, on sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija Helsingin yliopistolla. Brunon erityinen kiinnostuksen kohde on kulttuuriperintöämme vaalivien instituutioiden tarkasteleminen antropologin silmin. Hänellä on työn alla Suomen erikoismuseoita käsittelevä tietokirja sekä etnografinen analyysi pro gradu -tutkielman muodossa samasta aiheesta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.