Istukkarituaalit maailmalla

Istukka on väliai­kai­nen sisäelin, joka poistuu äidin kehosta lapsen syntymän myötä. Meillä istukkaa käsi­tel­lään yleensä bio­lo­gi­se­na jätteenä, mutta osa äideistä ottaa ritu­aa­li­set keinot käyttöön sen hävit­tä­mi­ses­sä.

Antropologinen katsaus 179 kult­tuu­rin istuk­ka­pe­rin­tei­siin osoitti, että niistä val­tao­sas­sa istukan hävit­tä­mi­nen tapahtui ritu­aa­li­ses­ti. Tutkijat erottivat 169 tapaa hank­kiu­tua istukasta eroon. Puuntaimen kanssa maahan istut­ta­mi­nen on näistä suo­si­tuim­pia. Muita yleisiä tapoja ovat istukan polt­ta­mi­nen, puuhun tai raken­nuk­seen ripus­ta­mi­nen ja mer­kit­tä­vään paikkaan sijoit­ta­mi­nen.

Istukka nähdään usein enemmän kuin pelkkänä elimenä. Siihen viitataan lapsen äitinä, isoäitinä, sisarena tai kaksosena, enkelinä tai henkisenä auttajana. Sen väärällä käsit­te­lyl­lä on arveltu olevan ikävä vai­ku­tuk­sia lapsen tai äidin ter­vey­teen. Tarkkojen ritu­aa­lien nou­dat­ta­mis­ta on siksi pidetty tärkeänä: istukka on kenties pitänyt pestä tie­tyn­lai­sel­la vedellä, kääriä eri­tyi­seen kan­kaa­seen tai haudata tarkasti mää­rät­tyyn paikkaan.

Istukkarituaalit yleis­ty­vät myös teol­lis­tu­neis­sa maissa, jotka ovat syn­nyt­tä­neet aivan oman ritu­aa­lin­sa: istukan syömisen. Sen uskotaan lisäävän mai­don­tuo­tan­toa ja torjuvan syn­ny­tyk­sen jälkeistä masen­nus­ta. Mallia tähän otetaan muilta nisäk­käil­tä, ei ihmisiltä: istukan syömistä ei tut­kit­tu­jen 179 kult­tuu­rin parissa har­ras­te­ta, joskin kii­na­lai­nen lää­ke­tie­de tuntee kui­vat­tu­jen napa­nuo­ran palojen lää­kin­näl­li­sen käytön.

Istukan ritu­aa­li­nen käyttö ravintona heijastaa teol­lis­tu­neis­sa maissa nousussa olevaa ideaalia bio­me­di­kaa­li­ses­ta itsen paran­te­lus­ta. Siinä yksilö on oman ter­vey­ten­sä paras auk­to­ri­teet­ti, ja terveys yksilön pro­jek­teis­ta tär­keim­piä. Istukan syömisen voikin nähdä edustavan sekä “luon­nol­li­suut­ta”, ravinnon oletettua lää­kin­näl­li­syyt­tä että hyvin kon­kreet­tis­ta omien asioiden ottamista omiin käsiin.

Istukan syöminen ei ainakaan tois­tai­sek­si ole kovin yleistä. Suomessa suosituin istuk­ka­ri­tu­aa­li on perin­tei­nen puun­tai­men kanssa maahan istut­ta­mi­nen.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Ebola on yksi vuosikymmenen pahimmista terveyskriiseistä. Kun epidemia heinäkuussa 2019 levisi Kongon demokraattisessa tasavallassa Pohjois-Kivun provinssin pääkaupunkiin Gomaan, WHO julisti epidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Ebolan ennaltaehkäisyssä on tärkeää huomioida paikallisen kulttuurin ja tapojen vaikutus, kuten tämä esimerkki Ruandan ja Kongon rajakaupungeista osoittaa.

Maanviljelyn omaksumista pidetään käänteentekevänä hetkenä ihmiskunnan historiassa. Maanviljelykulttuurit mahdollistivat väestönkasvun ja sitä kautta niin kutsutun korkeakulttuurin kehittymisen. Mutta oliko maanviljely lopulta niin suuri keksintö? Saattoiko sen motiivina olla nälän sijasta oluen himo?