Mörkö suomalaisena kansallissankarina

Suomi on jälleen jääkiekon maa­il­man­mes­ta­ri! Urheiluun liittyy erilaisia sosi­aa­li­sia ilmiöitä, kuten pelaa­jil­le annet­ta­vat lem­pi­ni­met. Tänä keväänä on fanitettu Leijonien kapteenia, Marko Anttilaa. Joukkueessa iso­ko­kois­ta pelaajaa kut­sut­tiin “Möröksi”, Suomen kansalle se tarkoitti auto­maat­ti­ses­ti Muumien Mörköä.

Muumit ja jääkiekko ovat molemmat maabrän­de­jä, joihin Suomessa samas­tu­taan voi­mak­kaas­ti. Pelaajan kut­su­mi­nen muu­mi­hah­mon nimellä herättää siis kan­sal­lis­tun­net­ta kahdella tasolla.

Tove Janssonin Mörkö on kaiken jääksi muuttava moni­se­lit­tei­nen, bisek­su­aa­li­nen, mas­ku­lii­ni­nen naishahmo, jonka ole­muk­seen kuuluu suru­mie­li­syys. Mörkö ei puhu, hän on kylmä ja omissa oloissaan. Kuulostaako tutulta? Millaiseksi ste­reo­tyyp­pi­nen suo­ma­lai­nen miel­le­tään?

Mörköä voisi luon­neh­tia hahmoksi, joka on sekä hyvä että paha ja siten samas­tut­ta­va. Mörköä pelätään, mutta oikeasti hän on väärin ymmär­ret­ty, eikä halua pahaa. Mörön voi myös tulkita yhteisön syn­ti­pu­kik­si, jota ei ole onnis­tut­tu kokonaan sulkemaan yhteisön ulko­puo­lel­le, vaan hän jää sen reunoille “kum­mit­te­le­maan”.

Anttilan jää­kiek­kou­ra ei ole perin­tei­nen menes­tys­ta­ri­na. Hän epä­on­nis­tui vakiin­nut­ta­maan paikkansa sekä KHL-liigassa että Ruotsin liigassa, ennen kuin löi itsensä läpi Jokereiden KHL-jouk­ku­ees­sa. Suhteessa jää­kiek­koi­li­joi­den kor­keim­paan kastiin, NHL-pelaajiin, Anttila oli ennen MM-kisoja ulko­puo­li­nen.

Pelaajat edustavat kan­sal­lis­val­tioi­den väki­val­tai­sen perustan ritu­aa­lis­ta ulot­tu­vuut­ta. Kulttuurimaantieteilijä Wilbur Zelinskyn mukaan urheilu on yksin­ker­tais­tet­tu muoto kan­sal­lis­val­tious­kos­ta. Yhteiskuntatieteilijöiden Carolyn Marvinin ja David Inglen mukaan jää­kiek­ko­pe­lin väki­val­tai­suus demon­stroi kan­sal­lis­val­tion väki­val­ta­mo­no­po­lia: Jääkiekko on väki­val­tais­ta, mutta pelaajat eivät tapa toisiaan, koska kan­sal­lis­val­tion auk­to­ri­teet­ti estää sen. Jääkiekkopeli on oppitunti kan­sal­lis­val­tion auk­to­ri­tee­tin väki­val­tai­sis­ta juurista, ja väki­val­lan uhalla tapah­tu­vas­ta suo­je­luk­ses­ta.

Suomen joukkue osoitti, miten voitto tapahtuu täy­del­li­sel­lä alis­tu­mi­sel­la kan­sal­lis­val­tion sään­töi­hin. Tämä ilmeni paljon heh­ku­tet­tu­na Suomen “jouk­kue­pe­li­nä”, joka esi­mer­kik­si finaa­lis­sa oli Kanadan jatkuvan sääntöjen rajoilla pelaa­mi­sen vas­ta­koh­ta­na. Suomen joukkue voitti oikeu­te­tus­ti ritu­aa­li­sen taistelun, koska se oli kilpailun täy­del­li­sin ilmentymä kan­sal­lis­val­tious­kos­ta. Marvinin ja Inglen mukaan kan­sal­lis­val­tious­kos­sa palvotaan valtion toteemia, eli lippua, ja sille tehtyjä uhrauksia. Tässä mielessä MM-finaali oli Suomen kan­sal­lis­val­tious­kon tär­keim­män uhrauksen, tal­vi­so­dan, ritu­aa­li­nen uusinta.

Anttilan mör­kö­hah­mo on kiin­nos­ta­va symboli voitolle. Mörkö on sekä pyhän ytimessä, palvonnan kes­ki­pis­tees­sä, rituaalin keskeisin hahmo tärkeänä maa­lin­te­ki­jä­nä, että epäpyhän ja kirotun, yhteis­kun­nas­ta ulos­sul­je­tun edustaja. “Löikö Mörkö sisään?” -fraasi viittaa sovin­nai­suu­den pois heit­tä­mi­seen ja sääntöjen rik­ko­mi­seen. Tämän tyyppisiä ilmiöitä kult­tuu­rin­tut­ki­ja Georges Bataille on luon­neh­ti­nut “orgas­ti­sek­si osal­lis­tu­mi­sek­si” pyhän kirottuun osaan, johon kuuluu tuh­laa­mi­nen ja tuhoa­mi­nen.

Mörön pää­ty­mi­nen kes­kei­sek­si sym­bo­lik­si ottelun jäl­kei­ses­sä juh­lin­nas­sa selittyy tämän tulkinnan kautta. Sosiologi Tiina Arpen mukaan juuri juhlat ja orgiat edustavat pyhän tuhoisaa, kont­rol­loi­mat­to­man tuh­lauk­sen ydintä. Pyhyyden ja epä­py­hyy­den liiton ansiosta ihmiset saivat juh­lin­nas­saan suve­ree­ne­ja elämyksiä, ja kokivat “elämän sen kie­hu­mis­pis­tees­sä”.

  1. Arppe, Tiina. Pyhän Jäännökset. Ranskalaisia rajan­yli­tyk­siä. Vol. 72. Helsinki: Tutkijaliitto, 1992.
  2. Bataille, Georges. The Accursed Share. New York: Zone Books, 1988.
  3. Marvin, Carolyn, and David W. Ingle. Blood Sacrifice and the Nation: Totem Rituals and the American Flag. Cambridge University Press, 1999.
  4. Zelinsky, Wilbur. Nation Into State: The Shifting Symbolic Foundations of American Nationalism. UNC Press Books, 2017 (alku­pe­räi­nen jul­kai­su­vuo­si 1988).

Kirjoittajat

Heikki Wilenius on antropologi, kouluttaja ja ohjelmoija, ja kuuluu Antroblogin toimituskuntaan. Hän tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa jaavalaisesta paikallispolitiikasta.


Saara Toukolehto on AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä, joiden parissa hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta Groningenin yliopistolle.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomessa on paljon aikuisia amatöörikilpaurheilijoita, joista osa on lajinsa huippuja maailmalla. Mikä saa heidät harrastamaan ja kilpailemaan vaativissa, paikoin tapaturma-alttiissa lajeissa ja käyttämään siihen lähes kaiken vapaa-aikansa?

Helmikuun alussa kuolleen mäkihyppääjä Matti Nykäsen henkilöhahmossa yhdistyvät urheilullinen ylivoima ja vuosien saatossa syventyneet henkilökohtaiset ongelmat. Juuri Nykäsen henkilöhahmon ristiriitaisuus tekee sekä hänestä itsestään että hänen kuolemaansa seuranneesta julkisesta keskustelusta antropologisesti kiinnostavia pohdinnan aiheita.

Kirgisiassa järjestettiin syyskuussa viikon mittainen urheilu- ja kulttuuritapahtuma World Nomad Games, joka tunnetaan “nomadien olympialaisina”. Kunnianhimoisen projektin avulla rakennetaan niin alueen turismia kuin nomadikulttuuria ja -identiteettiä. Matkustimme kisoihin ottamaan selvää, mistä tässä kotimaan mediassa tuskin lainkaan huomiota saaneessa suurtapahtumassa on kyse.