Vuorovaikutuskouluttaja ilmaston asialla

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.

Elina Kauppila on hyvin­voin­tia­lan monio­saa­ja, yksi­tyis­yrit­tä­jä ja per­hee­näi­ti. Haastatteluun kiireinen Kauppila saapuu suoraan Säätytalon edustalta, jossa hän on ollut jakamassa ilmas­toai­hei­sia lehtisiä polii­ti­koil­le. Ilmastoaktivismin lisäksi Kauppila on omis­tau­tu­nut lasten kas­va­tus­kult­tuu­rin uudis­ta­mi­sel­le ja tie­dos­ta­van van­hem­muu­den edis­tä­mi­sel­le. Hän toimii mind­ful­ness-ohjaajana, ja vetää vuo­ro­vai­ku­tus­kurs­se­ja perheille.

Kauppilan kiin­nos­tus medi­taa­tioon ja mind­ful­nes­siin heräsi jo opis­ke­luai­koi­na. Hän suoritti sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gias­ta kan­di­daa­tin tutkinnon Helsingin yli­opis­tos­sa, ja jatkoi sitten suku­puo­len­tut­ki­muk­sen mais­te­rin­tut­kin­toon. Yliopisto-opinnot ja ura vuo­ro­vai­ku­tus- ja mind­ful­ness­kou­lut­ta­ja­na kulkevat hänellä käsi kädessä: ”Minua on aina kiin­nos­ta­nut ihminen”, Kauppila toteaa.

Kiinnostus vuorovaikutustaitoihin heräsi kotiäitiyden aikana

Esikoisensa vauva-aikana Kauppila kirjoitti graduaan ja törmäsi jat­ku­vas­ti itselleen uusiin ja yllät­tä­viin puoliin van­hem­muu­des­sa. Suomessa kult­tuu­ri­nen asema asettaa äidin toteut­ta­maan tehtävää van­hem­pa­na yksin, eikä tarjolla ole juurikaan oppaita raken­ta­van vuo­ro­vai­ku­tuk­sen kehit­tä­mi­seen lapsen ja vanhemman välille. Näille oli Kauppilan mukaan suuri tarve. Kiinnostus juuri näihin seik­koi­hin ajoi Kauppilan opis­ke­le­maan into­hi­moi­ses­ti varhaista vuo­ro­vai­ku­tus­ta ja lapsen kehitystä.

Kauppila löysi vuo­ro­vai­ku­tus­kurs­sit. Niihin tutus­tues­saan hän huomasi ajat­te­le­van­sa, että kaikkien pitäisi opiskella tätä. Aluksi Kauppila ryhtyi ohjaamaan vuo­ro­vai­ku­tus­kurs­se­ja äitiyden ohessa, eikä tar­koi­tuk­se­na ollut jatkaa niitä työkseen. Lopulta ala kuitenkin vei men­nes­sään. Kurssien ohella Kauppila perusti Onni & hoiva -yrityksen yhdessä osteo­paat­ti­na työs­ken­te­le­vän puo­li­son­sa kanssa. Kauppila kokee, että ant­ro­po­lo­gi­taus­tal­la on vahva merkitys hänen työssään, vaikka nykyiset työ­teh­tä­vät eivät enää suo­ra­nai­ses­ti ant­ro­po­lo­gin työtä vas­taa­kaan.

Yksityisyrittäjyyden taustalla oli ajatus perustaa nime­no­maan hyvin­voin­tia­lan yritys. Onni & hoivan alkuai­koi­na mukaan otettiin muitakin hoitoalan ammat­ti­lai­sia, lähinnä jakamaan vuo­kra­kus­tan­nuk­sia. Lisäksi yrityksen tiloissa toimivat vuo­kra­lai­si­na kaksi psy­ko­te­ra­peut­tia ja yksi fysio­te­ra­peut­ti. Yksityisyrittäjänä työ- ja vapaa-ajan raja hämärtyy, eikä kahta saman­lais­ta päivää ole. Kauppilalle joka-aamuinen astan­ga­joo­ga­har­joi­tus tuo päiviin rytmiä.

Elina Kauppila

Kauppilan taval­li­nen työpäivä koostuu säh­kö­pos­tei­hin ja puhe­lui­hin vas­taa­mi­ses­ta, blo­gi­pos­taus­ten kir­joit­ta­mi­ses­ta, tai juok­se­vien ja hal­lin­nol­lis­ten asioiden hoidosta. Varsinaiset kurssit Kauppila jalkautuu pitämään iltaisin, joten toi­mis­työ­ai­koi­na hänen aika­tau­lun­sa on jous­ta­vam­pi. Suuri osa vuo­ro­vai­ku­tus­kurs­seis­ta on työ­ai­ko­jen ulko­puo­lel­la, sillä asiak­kai­na on paljon vanhempia, joille päiväajat eivät ole mah­dol­li­sia.

Onni & hoivan tiloissa jär­jes­te­tään toisinaan kursseja, mutta enim­mäk­seen Kauppila jalkautuu yrityksen ulko­puo­lel­le. Hän vetää kursseja muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton pai­kal­lis­jär­jes­tö­jen sekä van­hem­muu­teen ja lap­si­työ­hön kes­kit­ty­vien jär­jes­tö­jen tiloissa.

Irti vanhanaikaisista kasvatusmenetelmistä

Muutos las­ten­kas­va­tus­kult­tuu­ris­sa näkyy Kauppilan mukaan selkeästi. Yhä useammin ollaan luo­pu­mas­sa auto­ri­tää­ri­sis­tä kas­va­tus­me­ne­tel­mis­tä, joiden on todettu olevan hai­tal­li­sia lapsen kehi­tyk­sel­le. Vuorovaikutuskursseille on val­ta­vas­ti kysyntää, vaikka näissä asioissa on edelleen suuria eroja perheiden välillä. Toisinaan kurs­seil­le hakeutuu enim­mäk­seen perheitä, joilla vuo­ro­vai­ku­tus ja tie­dos­ta­vuus ovat jo muutenkin hyvällä mallilla.

Haaste on päästä koh­taa­maan kai­ken­lai­sia perheitä ympäri maata, ja siksi Kauppila onkin iloinen voi­des­saan tehdä yhteis­työ­tä Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) kanssa. MLL on kat­to­jär­jes­tö, jonka kautta sen alaiset pai­kal­lis­jär­jes­töt tilaavat Kauppilan vetämään kursseja ympäri Suomea. Kattojärjestön tarjoaman rahoi­tuk­sen ansiosta kurssit ovat edullisia, ja siten mah­dol­lis­ta­vat kai­ken­lais­ten perheiden osal­lis­tu­mi­sen. Ne myös takaavat Kauppilan pääsevän jut­te­le­maan ihmisille, joita ei vält­tä­mät­tä muuten kohtaisi.

Joitain vuosia sitten Kauppila huomasi yhä useammin poh­ti­van­sa, miksei van­hem­pien raken­ta­vaan vuo­ro­vai­ku­tuk­seen ole sopivia oppaita. Tai miksei vegaa­ni­van­hem­mil­le ole saa­ta­vil­la sopivaa keit­to­kir­jaa lasten ruo­ka­va­lio­ta suun­ni­tel­les­sa. Niinpä hän päätti kir­joit­taa puuttuvat oppaat itse.

”Kun mun lapset oli pieniä, tajusin, että vegaa­ni­lap­sil­le ei ole mitään sopivaa keit­to­kir­jaa. Soitin ystä­väl­le­ni Inna Somersalolle, että tehdäänkö vegaa­ni­nen keit­to­kir­ja lapsille?”

Niin syntyi Makumetkuja murusille – Pienen eläinten ystävän keit­to­kir­ja (2013). Ensimmäisen kirjan kir­joit­ta­mi­nen madalsi kynnystä, ja Kauppila päätti kir­joit­taa lisää. Lopulta kirjoja syntyi vielä kolme lisää: Kamalan ihana päivä – Lasten mind­ful­ness (2016), Ihana perhe – Tietoisen van­hem­muu­den ABC (2018) ja Huomaa hetki perheessä – Vanhemman tun­ne­tai­to­kir­ja (2018).

Kirjan kir­joit­ta­mi­nen ei ollut Kauppilalle pitkä projekti: ”Prosessoin asioita sisäi­ses­ti paljon, joten kun pääsen kir­joi­tus­vai­hee­seen tekstiä syntyy todella nopeasti. Samaan tyyliin syntyi gradukin, jonka kirjoitin niin hullun nopeasti, etten edes kehtaa kertoa kenel­le­kään miten nopeasti se syntyi”, Kauppila naurahtaa.

Tietoinen läsnäolo maailmankatsomuksena

Lasten mind­ful­ness on tietoista ja hyväk­sy­vää läsnäoloa siinä missä aikui­sil­la­kin. Lapsilla on taito olla läsnä, mutta he eivät vielä pysty reflek­toi­maan omaa sisäistä maa­il­maan­sa, vaan elävät hetkessä. Siksi tietoista läsnäoloa on hyvä har­joi­tel­la jo lapsena, jolloin har­joi­tuk­set voivat olla yksin­ker­tai­sia ja hauskoja. Usein yhdessä har­joi­tel­laan yksit­täi­siin aisteihin kes­kit­ty­mis­tä tai oman tun­ne­ko­ke­muk­sen sanal­lis­ta­mis­ta: ”Esimerkiksi omien lasteni kanssa tykkäämme liikkua metsässä, tun­nus­tel­la miltä maa tuntuu, mitä ääniä metsässä kuuluu.”

Mindfulnessin taustalla on budd­ha­lai­nen näkökulma aniccasta, kaiken muut­tu­vas­ta luon­tees­ta. Lapset oppivat nopeasti asioiden ohi­me­ne­väs­tä luon­tees­ta, mikä helpottaa toi­mi­mis­ta arjessa. Valtavan tun­ne­kuo­hun keskellä olevaa lasta auttaa ymmärrys siitä, että kohta helpottaa. Hyväksyvä tie­toi­suus on taito, joka säilyy läpi elämän, jos sitä har­joit­te­lee.

Kirjoituksissaan Kauppila siteeraa usein psykologi Thomas Gordonia, joka yhdessä psykologi Marshall Rosenbergin kanssa on luonut kat­tauk­sen raken­ta­via vuo­ro­vai­ku­tus­men­tel­miä. Rosenberg on noussut tutuksi väki­val­la­ton vuo­ro­vai­ku­tus -mene­tel­mäl­lään (non­vio­lent com­mu­nica­tion) ja Gordon taas tunnetaan Toimiva perhe kon­sep­tis­ta. Kauppilan mukaan nämäkään mene­tel­mät eivät tie­ten­kään ole kaik­ki­voi­pia, mutta sopivat hänen aja­tus­maa­il­maan­sa. 

Vanhemmuuteen tarvitaan runsaasti vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­li­sia työkaluja, jotta pärjää kii­rei­ses­sä lap­si­per­hear­jes­sa. Tietoinen läsnäolo ja itse­myö­tä­tun­to­har­joit­teet ovat isossa osassa koko­nai­suut­ta, jonka Kauppila ajattelee olevan tärkeä paketti van­hem­mil­le.

Kuvia-Suomesta-kuvaaja-Roine-Piirainen-6-3

Kuva: Roine Piirainen/​Kuvia Suomesta (CC BY 00)

Mindfulnessin Kauppila löysi jo yli­opis­ton alkuai­koi­na osal­lis­tut­tu­aan hil­jai­suu­den ret­riit­tiin. Retriitin aikana oltiin täysin puhumatta kymmenen päivän ajan. Monesti luullaan, että hil­jai­suus­ret­rii­til­lä kes­ki­ty­tään vain itseen, mutta Kauppilan mukaan todel­li­suu­des­sa siinä tavoi­tel­laan oman­lais­taan yhtei­söl­li­syyt­tä. Retriitillä ollaan yhdessä, ja yhdessä myös tehdään har­joi­tuk­sia. Hiljaisuus on koh­te­liai­suut­ta antaa toisille tilaa tehdä omaa har­joi­tus­taan. Retriitin jälkeen Kauppila päätti kou­lut­tau­tua viral­li­sek­si mind­ful­ness-ohjaa­jak­si.

Kauppilan kurssit perus­tu­vat MBSR-mene­tel­mään (mind­ful­ness-based stress reduction). Se on aka­tee­mi­seen vii­te­ke­hyk­seen sovel­let­tu mind­ful­ness-ohjelma, joka pohjautuu suoraan klas­si­siin budd­ha­lai­siin har­joi­tuk­siin. Menetelmällä on 40 vuoden tut­ki­mus­taus­ta. Kauppilan mukaan metodi toimii eri­tyi­ses­ti niille, jotka kaipaavat har­joi­tus­ten­sa taustalle vahvaa tut­ki­mus­tie­toa.

Asenteet ja kiin­nos­tus mind­ful­ness-har­joi­tuk­siin ovat olleen tasaisen vahvassa kasvussa. Kauppila huo­maut­taa, että mind­ful­ness itsessään ei ole uusi asia, sillä vastaavia har­joi­tuk­sia on tehty jo tuhansien vuosien ajan. Länsimaissa metodit ovat vakiin­tu­neet vasta niitä tukevien län­si­mais­ten tut­ki­mus­tu­los­ten myötä.

Joogan ja mind­ful­nes­sin yhtey­des­sä törmää toisinaan kes­kus­te­luun kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta eli appropri­aa­tios­ta, ja kes­kus­te­lu on Kauppilallekin tuttu. Tietoisuus- ja joo­ga­har­joi­tus­ten yhtey­des­sä pai­no­te­taan usein niiden alkuperää, joka on Kauppilan mukaan tärkeää.

”Olennaista on se, miten tehdään. Joogasta on johdettu kymmeniä eri versioita, jotka eivät oikein sovi sen alku­pe­räi­seen luon­tee­seen. Meidän tehtävä län­si­mai­sen kult­tuu­rin etuoi­keu­tet­tui­na jäseninä on olla tarkkana sen kanssa, miten me käsit­te­lem­me toisesta kult­tuu­ris­ta tulleita tuotteita. Vai käsit­te­lem­me­kö niitä vain tuotteina, joita voimme hyödyntää vapaasti.”

Ilmastoaktivismi voimaantumisen keinona

Elämän eettinen puoli erityisen tärkeä tekijä hyvin­voin­tia­lal­la työs­ken­te­le­väl­le Kauppilalle. Hän määrittää omassa elä­mäs­sään eet­ti­syy­den ikään kuin kaiken kattavana punaisena lankana, johon liittyvät vahvasti mind­ful­ness, vuo­ro­vai­ku­tus­kou­lut­ta­mi­nen ja toiminta ympä­ris­tö­jär­jes­tös­sä.

Kauppila näkee ilmaston osana ihmisten hyvin­voin­tia, jolloin hyvin­voin­tiin kes­kit­ty­vä­nä yrit­tä­jä­nä on selvä jatkumo toimia myös ympä­ris­tön hyväksi. Tämän takia Kauppila toimiikin Extinction Rebellion -liikkeen eli Elokapinan koor­di­noin­ti­ryh­mäs­sä. ”Ajattelen että se on oikein, ja se on myös vel­vol­li­suu­te­ni.”

Elokapina on epä­po­liit­ti­nen liike, jonka tavoit­tee­na on suoran väki­val­lat­to­man toiminnan avulla vastustaa ilmas­tol­le hai­tal­li­sia tekijöitä. Lisäksi se vaatii, että ilmaston muu­tok­ses­ta alet­tai­siin puhua sen oikealla nimellä ilmas­to­krii­si­nä. Iso-Britanniassa monet suuret lehdet ovat jo omak­su­neet uuden termistön, ja ilmas­to­krii­si on vakiin­tu­nut käyttöön. Lisäksi Elokapina vaatii, että Suomi olisi hii­li­neut­raa­li vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteena on perustaa kan­san­ko­kous tark­kai­le­maan tätä prosessia.

Elokapinassa Kauppilaa viehättää väki­val­la­ton suora toiminta, jonka hän näkee toimivana vas­ta­rin­ta­mal­li­na:

”Olisi hyvä, jos ihmiset voi­maan­tui­si­vat tekemään ilmas­to­te­ko­ja, kun alkaa näyttää siltä, ettei hallitus toimi riittävän ripeästi tässä tilan­tees­sa. Näennäisesti meillä on asiat niin hyvin, että monesta varmasti tuntuu työläältä ryhtyä itse aktii­vi­sem­min vaatimaan ilmasto-oikeuksia.”

Kauppila kuitenkin kokee, että nime­no­maan aktii­vi­nen toi­mi­mi­nen helpottaa ilmas­toah­dis­tus­ta, joka vuo­ros­taan voidaan nähdä hyvin­voin­nin edis­tä­mi­se­nä.

Elokapina koostuu vapaa­eh­toi­sis­ta, eikä sillä ole ollenkaan työn­te­ki­jöi­tä. Kauppilan rooli yhtenä koor­di­naat­to­reis­ta on pyrkiä löytämään liik­keel­le lisää kuu­li­ja­kun­taa. Lisäksi tehtäviin kuuluu suun­ni­tel­la ja pitää puheita otsikolla: “Ilmastonmuutos – suuntana suku­puut­to ja mitä tehdä sille?”

Puheessa ensim­mäi­se­nä lyödään kylmät faktat pöytään: kerrataan esi­mer­kik­si karuimpia kohtia IPCC:n rapor­tis­ta. Sitten mietitään yhdessä, millaisia tun­te­muk­sia nämä asiat herät­tä­vät. Sen jälkeen siir­ry­tään kon­kre­ti­aan: puhujat ehdot­ta­vat kuu­li­joil­le mitä toimia vaaditaan, ja miten niitä voidaan toteuttaa esi­mer­kik­si suoran väki­val­lat­to­man toiminnan avulla. 

Avainasemassa on vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­li­nen demo­kraat­ti­nen toiminta, joka on Kauppilan työn ytimessä. Vuorovaikutuksen kannalta ihmis­kun­nan ongelmia tulisi tar­kas­tel­la siitä näkö­kul­mas­ta, mitä rat­kai­sul­la voidaan saavuttaa sen sijaan, että kes­ki­ty­tään vain siihen, miten ongelmat rat­kais­taan. On tärkeää tutkia, mitkä ovat tarpeet ongelmien taustalla, ja kuinka voimme nähdä erilaisia rat­kai­su­vaih­toeh­to­ja suuriin yhteis­kun­nal­li­siin ongelmiin. Kaikki lähtee yksi­löi­den välisestä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta. Kauppilan mukaan raken­ta­vam­man vuo­ro­vai­ku­tuk­sen avulla voi­tai­siin huomioida myös erilaiset näkö­kul­mat paremmin.

  1. Inna Somersalo ja Elina Kauppila 2013: Makumetkuja murusille – Pienen eläinten ystävän keit­to­kir­ja. Finn Lectura.
  2. Elina Kauppila 2016: Kamalan ihana päivä – Lasten mind­ful­ness. Viisas Elämä.
  3. Elina Kauppila 2018: Ihana perhe – Tietoisen van­hem­muu­den ABC. Viisas Elämä.
  4. Elina Kauppila 2018: Huomaa hetki perheessä – Vanhemman tun­ne­tai­to­kir­ja. Viisas Elämä.

Kirjoittaja

Iina Holopainen on antropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Iinaa kiehtoo erityisesti ultrajuoksu, dystopiat ja tulevaisuuden kelluvat kaupungit. Hän toimii Helsingin yliopiston antropologian opiskelijoiden ainejärjestö Manan julkaiseman Väki-lehden päätoimittajana.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Havainnot maapallon resurssien rajallisuudesta sekä epätasaisesta jakautumisesta haastavat talouskasvupakkoa, mikä kannustaa miettimään talousajattelua uudestaan. Vaikka joidenkin kasvukriitikoiden mukaan talouden pohdinta kuuluu kaikille, kaikkien kokemuksen huomioiminen ei ole itsestäänselvyys. Tulokulmia-kolumnissa tutkija Eeva Houtbeckers kertoo, mitä annettavaa antropologialla on kasvutalouden jälkeiselle ajalle.

Työkentällä-haastattelussa kuulemme tällä kertaa Aalto-yliopiston markkinoinnin vierailijaprofessori Eric Arnouldia. Arnouldin tie Suomeen käy monen eurooppalaisen ja yhdysvaltalaisen yliopiston kautta. Hänellä on myös pitkä työhistoria kehitysantropologina Länsi-Afrikassa.