Helsingissä järjestettiin huhtikuussa opiskelijavoimin ensimmäistä kertaa etnografinen elokuvafestivaali Cultureels. Elokuvat veivät yleisön mukanaan maailman ympäri muun muassa Huippuvuorille, Salomonsaarille sekä Sevettijärvelle.
Huhtikuisena torstaina tunnelmallisen elokuvateatteri Kino Engelin aulassa Helsingin Tuomiokirkon kupeessa kuhisi antropologeja ja muita etnografisesta elokuvasta kiinnostuneita. Ensimmäistä kertaa järjestettävä etnografinen elokuvafestivaali Cultureels oli alkamaisillaan.
Cultureels sai alkunsa edellisenä syksynä, kun joukko antropologian opiskelijoita kerääntyi pohtimaan mahdollisuutta järjestää etnografinen elokuvafestivaali Helsingissä. Antropologian opiskelijoiden leffailtaperinne herätettiin aluksi henkiin, mutta se ei tuntunut riittävältä. Olimme vakuuttuneita, että etnografinen elokuva kiinnostaisi suurempaakin yleisöä. Päätimme joulun jälkeen pitää toisen kokouksen festivaaleista. Kyllä antropologinen elokuva tarvitsisi arvonsa mukaisen tapahtuman.
Idea innosti, ja järjestelyt saivat tuulta alleen. Sitten koitti helmikuu ja meillä olikin yhtäkkiä festivaalia varten varattuna Kino Engel, jonka budjetti tuntui aivan ylitsepääsemättömältä opiskelijavoimin ja vain opiskelijajärjestön tuella. Ihan mahdotonta, ei tämä voi onnistua, löytyisikö jotain halvempaa tilaa? Mutta halusimme kuitenkin järjestää kaikille avoimen tapahtuman. Sellaisen, johon on helppo tulla, vaikka ei oikein edes tietäisi, mitä antropologia tai etnografinen elokuva on. Miten tilan vuokra saataisiin maksettua?
Usko ideaan heräsi ja festivaalijärjestelyt alkoivat
Alkoi valtiotieteilijöiden koetus: piti laskea lippujen hintoja, tilavuokran kattamista, alennusryhmiä, salin paikkoja ja esitysoikeuksien kuluja. Aloimme kirjoittaa apurahahakemuksia, sähköposteja ja pyytää tarjouksia. Kukaan ei tiennyt miten elokuvafestivaali järjestetään, ja alustavaan tilavaraukseen oli aikaa vain muutama kuukausi. Lähdimme liikkeelle täysin nollasta, mutta määrätietoisina. Uskoimme, että etnografinen elokuvafestivaali kiinnostaa ja on tärkeä järjestää.
Festivaali tarvitsi myös nimen, ja se tarvittiin pian. Nimi syntyi lopulta viidessä minuutissa. ”Olisko se jotain kulttuuriin liittyvää? Kulttuurikelat?” ehdotti joku. ”Pitäisi varmaan olla englanniksi, jos halutaan kaksikielinen tapahtuma. Mites Culture reels, Kulttuurikelat? Tai jos ne laittaa yhteen, Cultureels!” Into tarttui. Festivaalilla oli nimi. Päätettiin pitää Kino Engel varattuna.
Sitten aloimme saada kiinnostuneita vastauksia sähköposteihimme. Tilausta etnografiselle elokuvafestivaalille oli sittenkin! Tietojemme mukaan Suomessa järjestetään ainoastaan yhtä etnografista elokuvafestivaalia Cultureelsin lisäksi; Viscultia Joensuussa. Helsinki tarvitsi omansa.
Festivaalilla halusimme tutustuttaa ihmiset visuaaliseen antropologiaan. Helsingin yliopistossa ei ole ollut tarjolla visuaalisen antropologian kursseja, joten etnografinen elokuva oli meille ennestään tuntematon ala. Osa meistä liitti etnografisen elokuvan jopa puuduttaviin, kuvanlaadultaan rakeisiin ja pitkiin filmatisointeihin rituaalisista tansseista tai peleistä.
Niilläkin on paikkansa, mutta näillä festivaaleilla halusimme näyttää jotakin muuta – etnografista elokuvaa, josta kuka tahansa voisi saada mietittävää ja uusia ajatuksia. Toimisi elokuva sitten tutkimuksen apuna tai visuaalisena keinona esittää tutkimustuloksia, elokuvalla voisi näyttää asioita, joita ei journaalijulkaisussa voi.
Otimme yhteyttä antropologeihin ja dokumentaristeihin. Lähestyimme tuttuja, tutun tuttuja ja tuntemattomia, ja festivaalin elokuvavalikoima alkoi muodostua. AntroBlogikin kuulemma valmisteli elokuvaa jääkarhujen ja ihmisen yhteiselosta Huippuvuorilla, joka valmistuisi sopivasti festivaalille.
Lisäksi pyysimme Tallinnassa, Lontoossa, Kentissä, Manchesterissa, Berliinissä ja Budapestissä opiskelevia visuaalisen antropologian opiskelijoita lähettämään elokuviaan festivaaleille. Saimme opiskelijoilta todella paljon elokuvia, ja niistä oli vaikea valita parhaat festivaalilla esitettäväksi. Halusimme näyttää, mitä visuaalisen antropologian saralla tehdään juuri nyt. Lisäksi halusimme tieteellisiä seminaareja mukaillen järjestää ikään kuin opiskelijapaneelin, jossa opiskelijoilla olisi tilaa esittää omia töitään.
Vanhat tekijät festivaali- ja dokumenttialalla varoittelivat meitä, että ensimmäistä kertaa tapahtuman järjestäminen on aina yhtä suossa soutamista. Ei kuulemma kannata pettyä, jos kaikki ei onnistukaan. Oikeastaan kannattaa varautua siihen, että hommat menee todella pieleen.
Me varauduimme. Oikeastaan vielä esitysviikolla mietimme, tuleekohan koko festivaalille ketään. Mikä kaikki voisi vielä mennä pieleen? Järjestelyt alkoivat kuitenkin kiireestä ja alun epäuskosta huolimatta olla valmiina. Esitysviikko oli alkanut julisteiden levittämisellä ympäri kampusta. Alan konkarien sanat kolkuttivat takaraivossa ja vaikka lippujakin oli myyty, jännitti silti. Festivaaliviikko oli saapunut niin nopeasti, vain pari kuukautta ensimmäisen suunnittelukokouksen jälkeen.
Elokuvasalin penkistä maailmalle
Tunnelma Kino Engelissä oli odottava. Julisteet oli teipattu oviin ja lipunmyyntitiski hilattu paikalleen. Elokuvat oli testattu salissa, ja ensimmäisen elokuvan alkuun oli reilu puoli tuntia. Järjestäjät liimailivat Cultureels-tarroja rintapieliinsä ja vääntelivät käsiään hermostuneina.
Sitten yleisöä alkoi saapua. Aulassa tavattiin tuttuja ja uusia kasvoja, kunnes salin ovet avattiin. Yleisö toivotettiin tervetulleeksi Cultureelsiin, Helsingin ensimmäiseen etnografiseen elokuvafestivaaliin. Kuhina Kino Engelissä hiljeni, kun salin valot sammuivat. Yleisö imaistiin illan elokuvien myötä ensin Intiaan, sitten digitaalimaailmaan.
Saimme festivaalien järjestämiseen paljon tukea ja yllätyimme siitä innokkuudesta, jolla tapahtuma otettiin vastaan. Etnografinen elokuva kiinnosti ja idea kantoi. Työtä järjestämisessä oli lopulta enemmän kuin kukaan osasi arvata. Se tuntui kuitenkin kaiken vaivan arvoiselta viimeistään, kun festivaaliperjantain liput myytiin loppuun. Kaikki – tai oikeastaan juuri mikään – ei mennytkään pieleen. Festivaalit onnistuivat yli odotusten.
Yleisön hyvä tuuli tarttui järjestäjiin. Festivaaliperjantaina elokuvasalista matkattiin Sevettijärvelle, Huippuvuorille ja Chileen. Lauantaina taas elokuvat vetivät mielen Salomonsaarille ja Tiibetiin. Meillä oli ilo toivottaa festivaaleille tervetulleeksi myös elokuvien tekijöitä ja muita puhujia. Perjantaina ensi-iltansa festivaalilla sai myös AntroBlogin Naapurina jääkarhu -dokumentti, jota esittelemään saapuivat Suvi Jaakkola ja Gennady Kurushin.Elokuvat itkettivät ja naurattivat, ihmisten tarinat koskettivat. Yksi jos toinenkin poistui elokuvasalista silmäkulmiaan pyyhkien. Nojatuoliantropologialla viitataan joskus takavuosien antropologien toimintatapaan, jossa johtopäätöksiä muista kulttuureista vedettiin koskaan vierailematta niiden parissa, perustamalla johtopäätökset muiden matkakertomuksiin tai mukanaan tuomiin esineisiin.
Sittemmin antropologiset metodit ovat toki kehittyneet etnografian suuntaan, jossa nimenomaan läsnäolo on avainasemassa. Nojatuoliantropologia ei siis enää ole in, mutta olisiko punasamettisista leffateatterin penkeistä sittenkin kuljettamaan meitä kauas ja lähelle? Elokuvasalin hämärästä käsin on helppo tutustua kulttuurien monimuotoisuuteen ja saada otetta antropologisesta tutkimuksesta visuaalisen kerronnan kautta.
Our Digital Selves -elokuvan ohjaaja Bernhard Drax sanoi festivaalilla näytetyssä virtuaalihaastattelussa, että harva tosiasiassa lukee tutkimusraportteja tai -artikkeleita. Elokuvat sen sijaan tuovat antropologiset aiheet kaikkien saataville. Niistä voi nauttia ja niiden parissa viihtyä, vaikkei jaksaisikaan kahlata läpi tieteellisiä artikkeleita.
Me ainakin nautimme, ja toivomme myös yleisön nauttineen festivaaleista. Siksi toivommekin voivamme järjestää festivaalin uudestaan ensi vuonna. Järjestelyjä varten olisi ainakin tällä kertaa aikaa reilusti kahta kuukautta enemmän.Cultureels – etnografinen elokuvafestivaali järjestettiin ensimmäisen kerran 10.–13.4.2019 Helsingissä. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineen kanssa.
Toimitus
- Podcast-lukija: Jenna Honkanen
- Verkkotaitto: Satu Myllymäki
- Artikkelikuva: Ronya Hirsma
