Onko radikaalia vaatia vapaa-aikaa?

Helsingin Sanomat uutisoi mar­ras­kuus­sa tek­no­lo­gia­ta­pah­tu­ma Slushin suo­ma­lai­sit­tain eri­koi­ses­ta työ­kult­tuu­ris­ta. Miljoonatulosta takovan Slushin kulis­seis­sa työn­te­ki­jät puurtavat nol­la­tun­ti­so­pi­muk­sil­la ja ver­rat­tain heikolla palkalla. Lisäksi työn­te­ki­jöi­tä pai­nos­te­taan työs­ken­te­le­mään työ­ai­ka­la­kien vas­tai­ses­ti ja tekemään pal­kat­to­mia ylitöitä.

Miksi ihmiset suostuvat moiseen? Työ on Suomessa jo van­has­taan koettu tärkeäksi elä­män­si­säl­lök­si. Toisaalta työn ja vapaa-ajan välille on haluttu myös tehdä selkeä ero. Suomalaista työ­kult­tuu­ria onkin perin­tei­ses­ti leimannut työ­eh­to­so­pi­mus­ten ja työ­ai­ko­jen kun­nioi­tus.

Työkulttuuri on kuitenkin muu­tok­ses­sa niin maa­il­mal­la kuin Suomessakin. Eräs keskeinen ilmiö on juuri työn ja vapaa-ajan välisen rajan katoa­mi­nen ja työn tun­keu­tu­mi­nen pois omasta loke­ros­taan. Ilmiöstä ovat Suomessa kir­joit­ta­neet esi­mer­kik­si val­tio­tie­tei­li­jä Jussi Vähämäki ja esseisti Pontus Purokuru.

Tietotyöläisen kohdalla työn ja vapaa-ajan eron kaven­tu­mi­nen voi tar­koit­taa sitä, että on ikään kuin aina töissä. Tällöin vapaa-ajasta tulee helposti amma­til­li­sen elämän jatketta. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että fyy­si­sel­lä työ­pai­kal­la vietetty aika pitenee. Molemmissa tapauk­sis­sa työn­te­ki­jöil­tä vaaditaan aiempaa enemmän joustoa. Usein vaa­ti­muk­sen joustosta esittää työ­nan­ta­jan sijasta val­lit­se­vat yhteis­kun­nal­li­set normit sisäis­tä­nyt työn­te­ki­jä­sub­jek­ti itse.

Helsingin Sanomien mukaan Slushin työolojen ja tapah­tu­man jul­ki­suus­ku­van sekä työn­te­ki­jöi­den arjen välillä vallitsee ris­ti­rii­ta. Yhteiskuntatieteellisestä näkö­kul­mas­ta voisi kuitenkin esittää, että työn­te­ki­jöi­den huonossa asemassa ilmenee raken­teel­li­nen vas­taa­vuus Slushin arvo­maa­il­maan kät­key­ty­vän “winner takes it all” ‑asenteen kanssa.

Juuri ilmaista työtä tekevä tai ali­pal­ka­tul­la free­lancer-sopi­muk­sel­la työs­ken­te­le­vä ja kaikkensa uhraava työn­te­ki­jä on totuus uuden alus­ta­ta­lou­den ja start up-kult­tuu­rin rea­li­tee­teis­ta. Juhlapuheiden ja hype­tyk­sen taakse kätkeytyy edelleen riiston ja lisäarvon anas­tuk­sen maailma, jota Karl Marx aikanaan varsin hyvin kuvasi.

Slush on kiin­nos­ta­va esimerkki myös siitä, että palkkojen ja työolojen pol­ke­mi­nen ei nykyi­ses­sä jär­jes­tel­mäs­sä ole vain matalan kou­lu­tusas­teen työ­paik­ko­jen ongelma. Myös kor­keam­min kou­lu­te­tut joutuvat yhä useammin jous­ta­maan saa­vu­te­tuis­ta eduistaan.

Slushin edustamaa työ­kult­tuu­ria (ja samalla sen mah­dol­lis­ta­maa lisäarvon anastusta) ei silti voi selittää pelkällä talouden toi­min­ta­me­ka­nis­meil­la ja yksi­löi­den hyö­dyn­ta­voit­te­lul­la. Avuksi on otettava sosiologi Max Weberiin palautuva ajatus kapi­ta­lis­ti­sen talouden raken­tei­den kannalta ulkoi­sis­ta asen­teis­ta ja eet­ti­sis­tä val­miuk­sis­ta, jotka toimivat hiukan para­dok­saa­li­ses­ti uuden kapi­ta­lis­min mah­dol­li­suuseh­to­na. Osoittaako Slush siis sittenkin Marxin olleen väärässä – onko mark­ki­na­ta­lou­des­sa kyse ensi­si­jai­ses­ti eet­ti­sis­tä asen­teis­ta?

Vaikka Slushin edustama uusi kapi­ta­lis­mi nojaa tiettyyn eetokseen, on samalla läsnä kapina juuri tuota samaa eetosta vastaan. Voisiko nyky­päi­vän val­lan­ku­mouk­sel­li­sin teko sittenkin olla kon­ser­va­tii­vi­nen pidät­täy­ty­mi­nen ay-Suomen hen­ki­ses­sä perin­nös­sä? Kenties mallia olisi otettava vetu­rin­kul­jet­ta­jis­ta, jotka alkusyk­sys­tä uhkasivat lakolla VR:n ehdot­taes­sa jär­jes­te­lyä, jossa työ­vuo­rois­ta ei enää olisi ilmoi­tet­tu teks­ti­vies­til­lä, vaan ne olisi pitänyt tarkistaa ihan itse.

  1. Julkunen, Raija: Uuden työn para­dok­sit: kes­kus­te­lu­ja 2000-luvun työprosess(e)ista.
  2. Kortteinen, Matti: Kunnian kenttä: suo­ma­lai­nen palkkatyö kult­tuu­ri­se­na muotona
  3. Purokuru, Pontus: Täysin auto­ma­ti­soi­tu ava­ruus­ho­mo­luk­sus­kom­mu­nis­mi
  4. Siltala, Juha: Työelämän huo­non­tu­mi­sen lyhyt historia. Muutokset hyvin­voin­ti­val­tion ajasta glo­baa­liin hyper­kil­pai­luun
  5. Vähämäki, Jussi: Kuhnurien kerho. Vanhan työn paheista uuden hyveiksi.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Korean niemimaan eteläkärjen edustalla sijaitsee karu Jejun saari, joka on kuuluisa “merinaisten” kulttuurista: haenyeot sukeltavat yli 10 metrin syvyyteen jopa kahdeksi minuutiksi ilman happilaitteita ja palaavat pintaan saaliin kanssa. Katoavan perinteen harjoittajista suurin osa on nykyään 60-90 -vuotiaita.

Jokaisella työpaikalla on oma työkulttuuri. Se sisältää sellaisia asioita kuten suhtautumisen ylitöihin, mistä kaikesta kahvihuoneessa puhutaan ja vaietaan, ja miten töihin on sopivaa pukeutua. Kolumnissa pohditaan AntroBlogin toimituksen työskentelykulttuuria, toimintaperiaatteita ja (vapaaehtois)työn kuormittavuutta.

Havainnot maapallon resurssien rajallisuudesta sekä epätasaisesta jakautumisesta haastavat talouskasvupakkoa, mikä kannustaa miettimään talousajattelua uudestaan. Vaikka joidenkin kasvukriitikoiden mukaan talouden pohdinta kuuluu kaikille, kaikkien kokemuksen huomioiminen ei ole itsestäänselvyys. Tulokulmia-kolumnissa tutkija Eeva Houtbeckers kertoo, mitä annettavaa antropologialla on kasvutalouden jälkeiselle ajalle.