Siirry suoraan sisältöön

Korona

Euroopan koronarokotepolitiikka edistää uusien varianttien syntyä

Tehokas tapa hidastaa uusien koronavarianttien syntyä olisi lisätä rokotuskattavuutta koko maailmassa. Asiantuntijat ovatkin jo vuoden ajan rummuttaneet koronarokotteiden patenttien vapauttamisen puolesta, jotta rokotteiden hinta laskisi ja tuotanto kasvaisi. Patenttien purku edellyttäisi Maailman kauppajärjestön (WTO) päätöstä, jonka Euroopan komissio on yhdellä äänellään pysäyttänyt. Suomi ja muut pienet EU-maat voisivat halutessaan kerätä voimansa ajaakseen patenttien purkua.

Pilasiko covid-19 kenttätyön?

Suomen Antropologinen Seura järjesti joulukuussa 2020 virtuaalitapahtuman, jossa keskusteltiin covid-19-pandemian vaikutuksista antropologiseen kenttätyöhön. Mitä tapahtuu, kun kentällä ei voi fyysisesti oleilla? Entä miten tutkittavien kanssa voidaan luoda luottamuksellinen suhde, kun vuorovaikutus ottaa uusia muotoja? 

Kaksi maalaistaloa iltahämärässä. Täysikuun paikalla möllöttää koronavirus.

Koronavirus asettui taloksi

Koronavirustapausten määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Tilanne on tutumpi kuin keväällä, mutta aiheuttaa edelleen huolta ja epävarmuutta. Julkisessa keskustelussa koronaviruksesta puhutaan näkymättömänä vihollisena, joka tulee päihittää. Henkisen hyvinvointimme kannalta saattaisi olla parempi suhtautua virukseen kutsumattomana vieraana vihollismielikuvien ruokkimisen sijaan.