Koronapandemia on tuonut pinnalle eriarvoisuuden kipupisteitä Latinalaisessa Amerikassa. Kriisin keskellä puhdas ja turvallinen ympäristö ovat olleet vain harvojen ulottuvilla olevaa luksusta. Kaikkein hauraimmassa asemassa ovat kaupunkien ja maaseutujen vähäosaisimmat asukkaat.
Huhtikuun puolessa välissä Kolumbian pääkaupungin Bogotán köyhimpien alueiden asukkaat lähtivät kaduille osoittamaan mieltä hallituksen koronatoimia vastaan. Valtion lupaama koronakriisin humanitaarinen apu kaikkein vähäosaisimmille ei ollut koskaan saapunut.
Viime syksynä Kolumbiassa ja monessa muussa Latinalaisen Amerikan maassa miljoonat ihmiset protestoivat demokratian puutetta ja eriarvoisuutta vastaan. Pandemian levitessä mantereelle kiellettiin useassa maassa ulkona liikkuminen, ja näin ollen myös protestit, sanktioiden uhalla. Bogotássa poliisivoimat ovat nyt tukahduttaneet mielenosoituksia voimakeinoin, vedoten karanteenimääräysten rikkomiseen.
Kaikille kolumbialaisille koti ei kuitenkaan ole turvallisin paikka suojautua pandemialta. Bogotán vähävaraisilla alueilla asuinolosuhteet ovat usein vaatimattomat. Elintarvikkeista on pulaa, informaation kulun varmistavaa internet-yhteyttä ei välttämättä löydy, ja vesikatkokset ovat yleisiä.
Kolumbiassa juomaveden jakelu on pitkälti ulkoistettu yksityisille yrityksille, joilla on laillinen oikeus katkaista veden tulo jos vesilaskuja ei ole maksettu. Vuonna 2018 kolmasosassa Bogotán kotitalouksia vedenjakelu oli jäädytetty maksamattomien laskujen vuoksi, suurin osa kaikkein köyhimmiltä alueilta.
Koronakriisin aikana Kolumbian hallitus määräsi hätätoimena katkaistujen vesiyhteyksien uudelleen avaamisen. Vesioikeuksiin keskittynyt kolumbialainen taloustieteilijä Pedro Bernal kritisoi, ettei ratkaisu ole kovin kestävä: poikkeustilan aikana käytetty vesi tulee maksaa takaisin. Bernalin mukaan ratkaisun takana ei ole ollut halu suojella kaikkien haavoittuvimpien terveyttä ja hyvinvointia solidaarisuuden nimissä, vaan ajaa vesiyritysten etuja sekä estää tartuntojen leviäminen muiden kansalaisten keskuudessa.
Amazonin haavoittuvat alkuperäiskansat
Ennen koronapandemian rantautumista Latinalaisen Amerikan mantereelle, ennennäkemätön dengue-epidemia oli riehunut jo kuukausien ajan Etelä-Amerikan Amazonin sademetsän alueella.
Amazonin alueen syrjäseudut ovat erityisen heikoilla vakavien tartuntatautien edessä. Aliravitsemusluvut ovat korkeita ja terveydenhuolto usein heikkoa. Amazonin pienviljelijä- ja alkuperäiskansayhteisöt altistuvat myös kaivosten, öljynporauksen sekä metsäkadon aiheuttamalle veden saastumiselle ja muille ympäristöhaitoille. Antropologi Oscar Espinosa kertoo Perun katolisen yliopiston verkkojulkaisun haastattelussa, että pilaantunut ympäristö lisää merkittävästi Amazonin maaseutujen asukkaiden haavoittuvuutta koronaepidemian kaltaisten riskien edessä.
La Merced, Peru. Vuonna 2019 vakava dengue-epidemia riehui Etelä-Amerikan Amazonin
alueilla. Se on lisännyt Amazonin asukkaisen haavoittuvuutta koronapandemialle. Anna
Heikkinen, 2019
Journalistit ja tutkijat ovat arvostelleet Amazonin alueen valtioiden heikkoa apua haavoittuville maanviljelijä- ja alkuperäiskansayhteisöille koronapandemian aikana. Brasiliassa tilanne on ollut kaikkein hälyttävin. Tammikuussa 2019 Brasilian presidentiksi nousseen Jair Bolsonaron valtakaudella alkuperäiskansojen oikeuksia ja ympäristösääntelyä on heikennetty. Tämä on ajanut alkuperäiskansat ahtaalle ja lisännyt metsähakkuita heidän asuttamillaan mailla.
Kaivokset aiheuttavat veden saastumista Perun vuoristoalueilla, mikä synnyttää vuosittain
lukuisia konflikteja. Kuva: Anna Heikkinen, 2019
Maaliskuussa The Guardian kirjoitti Bolsonaron hallituksen aikana toimintaansa laajentaneista radikaaleista herätysliikkeistä Brasilian Amazonin alueella. Koronapandemian keskellä lähetyssaarnaajat pyrkivät uusilla helikoptereilla “sivistämään saavuttamattomia heimoja”. Eristyksissä elävien alkuperäiskansojen vastustuskyky jopa kausi-influenssan kaltaisille taudeille on heikko. Covid-19 -tartunta voi olla heille hengenvaarallinen, ja saattaa tarkoittaa koko yhteisön katoamista.
Toisin kuin monessa muussa Latinalaisen Amerikan maassa, Brasiliassa koronaan on suhtauduttu varsin löysin rantein. Brasilian presidentti on toistuvasti vähätellyt tutkijoiden ja terveysalan asiantuntijoiden lausuntoja koronaviruksen riskeistä. Facebook ja Twitter ovat poistaneet Bolsonaron julkaisuja niiden haitallisen sisällön vuoksi. Toukokuun alussa Brasilia lukeutui koronaviruksesta kaikkein pahiten kärsineiden maiden kärkipäähän. Bolsonaron aikana leikkuri on käynyt tiuhaan julkisten palvelun sektoreilla. Nyt koronakriisin edessä maan terveydenhuollon kapasiteetti on tasapainoillut romahduspisteen äärirajoilla. Sairaalavuoteet, laitteet, lääkkeet sekä jopa vesi ja saippua ovat loppuneet useista sairaaloista. Jo ennen pandemiaa monissa Brasilian suurkaupungeissa, kuten São Paulossa, kamppailtiin veden puutteen keskellä. Nyt lähes puolella kansasta ei ole pääsyä hygienian noudattamisen kannalta olennaisiin perustarpeisiin, kuten sanitaatioon tai puhtaaseen veteen.
Pandemiaa vastaan ilman puhdasta vettä
Kansainvälinen terveysjärjestö WHO korosti pandemian alkumetreiltä lähtien aktiivisesti veden ja käsienpesun tärkeyttä koronaviruksen vastaisena suojautumiskeinona. Unicef puolestaan ohjeisti verkkosivuillaan, kuinka kädet tulisi pestä saippualla juoksevan veden alla vähintään 20 sekunnin ajan. Samaan aikaan moni Latinalaisessa Amerikassa on kysynyt, kuinka noudattaa koronalta suojautumisen ohjeita, jos vettä ei ole?Amerikkojen välisen kehityspankin (BID) mukaan Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella yli 34 miljoonalla ihmisellä ei ole pääsyä juomakelpoiseen veteen, ja 106 miljoonalla on vakavia puutteita sanitaatiossa. Hygienian noudattamisen mahdollisuuksissa on jyrkkiä eroja kaupunki- ja maaseutualueiden välillä. Vuonna 2015 yli 75 prosentilla Latinalaisen Amerikan maaseudun asukkaista ei ollut päivittäistä pääsyä puhtaaseen veteen. Lisäksi mantereen miljoonakaupunkien laitamien köyhiltä alueilta vesi-infrastruktuuri puuttuu usein kokonaan.
Perun pääkaupungin Liman köyhillä asuinalueilla lähes 700 000 ihmistä on kohdannut pandemian veden puutteessa. Kunnallinen juomavesiputkisto ei ulotu laitakaupungin alueille. Niiden asukkaat joutuvat ostamaan veden muutaman kerran viikossa saapuvista vesitankkiautoista. Vesilitran hinta tankeista ostettuna saattaa olla jopa kymmenkertainen kaupungin vesiverkon piirissä olevien hyväosaisten alueiden vesimaksuihin nähden. Tankkivedestä on myös löytynyt korkeita määriä terveydelle haitallisia mikrobeja sekä muita saasteita.
Perussa veden saastumista aiheuttavat pääasiassa jäteveden käsittelylaitosten puute sekä kaivosteollisuus. Erityisesti maaseutualueilla kaivosteollisuuden aiheuttama veden pilaantuminen synnyttää vuosittain lukuisia konflikteja pienviljelijäyhteisöjen ja kaivosyhtiöiden välillä. 
Perussa jätevedenkäsittelylaitosten puute aiheuttaa veden pilaantumista kaupunkialueilla.
Kuva: Anna Heikkinen, 2019
Veteen liittyvään haavoittuvuuteen perehtyneen antropologi Barbara Lynchin mukaan Perun yksityistä sektoria suosiva vedenhallintamalli on jarruttanut vesien suojelua ja heikentänyt kaikkein haavoittuvumpien pääsyä veteen. Myös veden poliittista ekologiaa tutkivat maantieteilijät Jessica Budds sekä Leonith Hinojosa ovat kritisoineet Perun vesioikeuksien jakomenettelyä. Usein vakaakupissa painavat eniten taloudellista voittoa tuottava toiminta, kuten vientiin keskittynyt tehomaatalous sekä kaivosteollisuus.
Kaivosmaana tunnetussa Perussa löysillä ympäristösäädöksillä on pyritty houkuttelemaan erityisesti ulkomaisia kaivosinvestointeja. Viime vuosina ympäristönormeja on tiukennettu jonkin verran, mutta kaivosten veden laadun monitorointia katsotaan edelleen usein läpi sormien.
Haitat veden pilaantumisesta jäävät usein jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien harteille. Kuten Perun Keski-Andien Mantaron jokilaaksossa asuva pienviljelijä tilannetta kuvailee:
”Meillä on kuollut joki. Tämän joen vesi ei sovellu viljelmien kasteluun, eikä juomavedeksi. Ei ihmisten eikä eläinten. Jos tehtäisiin kunnon selvitys jokiveden laadusta, voisimme selvästi nähdä, että kaivokset ovat meille tuhoisia.”
Unohdetut pienviljelijät ruokkivat kansaa pandemian keskellä
Veden saastumisen lisäksi pienviljelijöiden elinkeinoja on Perussa viime vuosikymmeninä uhannut tehomaataloustuotantoa ja tuontia tukeva maatalouspolitiikka. Erityisesti halvan ja prosessoidun ruuan, kuten ranskanperunoiden, tuonti on kasvanut tuntuvasti. Peru on perinteisesti kuulunut Latinalaisen Amerikan perunantuottajien kärkeen, ja peruna on erityisesti vuoristoalueiden viljelijöille taloudellisesti tärkeä viljelykasvi. Tuontiperunan aiheuttama hinnan lasku on ajanut monia pienviljelijöitä ahtaalle.
Myös Meksikossa tehomaatalouden suuryritykset ovat ottaneet viime vuosikymmeninä maatalousalaa haltuun, erityisesti maan perinteisen viljelykasvin maissin tuotannossa. Lisäksi vuonna 1994 solmitun Pohjois-Amerikan NAFTA-vapaakauppasopimuksen myötä halvan yhdysvaltalaisen maissin tuonti on kasvanut. Tämä on polkenut maissin hintoja alas ja tehnyt perinteisiä maissilajikkeita viljelivien pienviljelijöiden elinkeinosta pitkälti kannattamatonta.
NAFTA-sopimus on lupaillut parannuksia paikallisten maanviljelijöiden oloihin Meksikossa. Maaseutualueiden köyhyys lähtikin jonkin verran laskuun 1990-luvun alkupuolella. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n julkaiseman raportin mukaan vuonna 2018 Meksikon maaseudun väestöstä noin puolet eli kuitenkin edelleen köyhyydessä.
Santa Rosa de Ocopa, Peru. Ympäristön pilaantuminen ja pienviljelijöiden elinkeinoja
uhkaavaa maatalouspolitiikka ovat tehneet Perun maaseutujen asukkaista entistä
haavoittuvampia koronapandemian edessä. Kuva: Anna Heikkinen, 2019
Koronapandemian aikana Meksikossa, Perussa ja monessa muussa Latinalaisen Amerikan maassa paikalliset maanviljelijät ovat esiintyneet poliitikkojen puheissa kansallisen ruokaturvan sankareina. Kysyn videopuhelussa perulaisen pienviljelijäystäväni näkökulmaa tilanteesta.
“Nyt koronaviruksen aikana kaupungeissa asuvat ihmiset ovat menneet lähes järjiltään pelätessään ruuan loppumista. Ennen tätä tilannetta me syrjäseutujen pientuottajat olimme aika lailla unohdettuja, mutta viime aikoina meidän tärkeyttä on ylistetty joka puolella. Toivottavasti tämä asenne pysyy ja luo jonkinlaisia muutoksia, kun virus on selätetty”, ystäväni pohtii.
Tämä artikkeli pohjautuu Latinalaisen Amerikan yhteiskunnallisen ja ympäristön muutoksen sekä kehitykseen keskittyvän ESDLA-tutkimusyhteisön Latin America and the Caribbean in the times of Covid-19-blogisarjan julkaisuihin. Kirjoittajan oman tutkimuksen lisäksi artikkelin aineistona on käytetty Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkijoiden Germán A. Quimbayo Ruizin, Mariana G. Lyran sekä Violeta Gutiérrez Zamoran tekstejä.
Toimitus
- Podcast-lukija: Eemi Nordström
- Verkkotaitto: Nelly Staff
- Artikkelikuva: Afif Kusuma/Unsplash (CC BY 2.0)
Lukemista
- Reference 1
- Reference 2
- Reference 3
- …
