Maailma jalkojen näkökulmasta

Jalkoihin voidaan kiinnittää monenlaista teknologiaa eri ympäristöjä varten, ja niitä voidaan käyttää luovasti apuna niin arkisissa askareissa kuin urheilusuorituksissa. Jalkojen roolin ymmärtäminen pelkkinä ihmistä liikuttavina mekaanisina laitteina voi paitsi muokata jalkojen toimintaa ja fyysistä rakennetta, myös vaikuttaa taustaoletuksina tieteellisissä teorioissa.

Katsoessaan alas omiin jal­koi­hin­sa voi huo­maa­mat­taan olettaa, että uskol­lis­ten käve­ly­apa­raat­tien tehtävä on yksin­ker­tai­ses­ti kuljettaa meitä paikasta toiseen. Kaupunkien tasai­sil­la asfal­teil­la ja sileiksi kiil­lo­te­tuil­la lat­tioil­la voi ihminen liikkua sulavasti ja jälkiä jät­tä­mät­tä. 

Jalkojen mer­ki­tys­tä ei useinkaan tule aja­tel­leek­si, ellei niihin ilmaannu erityistä kipua tai vaivaa. Kuitenkin har­ras­taes­sa esi­mer­kik­si kiipeilyn, uinnin tai pol­ku­juok­sun kaltaisia koko­nais­val­tai­sia lajeja voi huomata jalkojen har­jaan­tu­van nopeasti mitä moni­puo­li­sim­piin tehtäviin. 

Kiipeilyseinällä on kyettävä taipumaan mitä eri­koi­sim­piin asen­toi­hin, usein pelkän kantapään tai reiden varassa pon­nis­taen. Juoksupoluilla voi päätyä tasa­pai­not­te­le­maan puoliksi maa­tu­nut­ta puun­run­koa pitkin. Lyhyellä har­joit­te­lul­la voi oppia käyt­tä­mään räpylöitä, poimimaan asioita var­pail­laan tai pomp­pi­maan tram­po­lii­nil­la.

Entä mitä tapahtuu silloin, kun ihmisen kädet eivät enää toimi nor­maa­lis­ti? No, silloin aletaan toden­nä­köi­ses­ti käyt­tä­mään jalkoja apuna päi­vit­täi­siin aska­rei­siin. Youtubesta on helppo löytää ympäri maailmaa kuvattuja videoita, joissa jalkojen ja varpaiden avulla soitetaan näp­päi­le­mäl­lä kitaraa, ajetaan mut­kat­to­mas­ti autoa, ommellaan vaatteita ja toi­mi­te­taan arkisia asioita.

Yllä olevat his­to­rial­li­set kuvat havain­nol­lis­ta­vat nykyih­mi­sen asennon, käsien ja jalkojen kehitystä klassisen evo­luu­tio­teo­rian mukaan. Miltä nämä kuvat näyt­täi­si­vät jos ver­tai­lu­koh­ta­na olisi tuon ajan pri­mi­tii­vi­se­nä pidetty ihminen, joka ei vain kulkenut kengittä, vaan osasi myös kutoa tai soutaa venettä jaloil­laan?

Jalat vankeina sivistyksen saappaissa

Kehollisuutta on ant­ro­po­lo­gias­sa käsitelty jo Marcel Maussin klas­sik­ko­teok­ses­sa Les tech­niques du corps vuonna 1934. Jalkojen mer­ki­tys­tä on ant­ro­po­lo­gias­sa sittemmin pohdittu myös esi­mer­kik­si tanssin ja kävelyn kon­teks­tis­sa.

Antropologi Tim Ingold on eräässä kir­joi­tuk­ses­saan pohtinut maailman havait­se­mis­ta jalkojen näkö­kul­mas­ta sekä reflek­toi­nut havain­to­jaan tie­teel­li­sen teorian kes­kei­siin olet­ta­muk­siin. Ingoldin mukaan evo­luu­tio­teo­rian kaltaiset tie­teel­li­sen maa­il­man­ku­van isot trendit voivat vaikuttaa siihen, mitä näemme ja ajat­te­lem­me esi­mer­kik­si juuri silloin, kun katsomme alas jal­koi­him­me.

Varhaisen evo­luu­tio­teo­rian mukaan sivis­ty­neen ihmisen, Homo sapiensin, syn­ty­mi­sen mah­dol­lis­ti­vat pää­asias­sa kolme seikkaa: suuret aivot suhteessa kehon kokoon, käsien pin­set­tio­te sekä kehon pys­ty­asen­non mah­dol­lis­ta­va s‑kaaren muotoinen selkä. Käsien vapau­tu­mi­nen työ­ka­lu­jen käsit­te­le­mi­seen ede­saut­toi aivojen kas­va­mis­ta. Ingoldin mukaan jalkojen merkitys on jäänyt teoriassa taka-alalle, ikään kuin luon­tosfää­ris­sä sijait­se­vak­si alustaksi, jolta käsin sivis­ty­nyt ylä­var­ta­lo työs­ken­te­lee.

Ingold jatkaa, että Charles Darwinin ja Edward Tylorin kal­tais­ten var­hais­ten evo­luu­tio­teo­ree­tik­ko­jen vertailun kohteina toimivat sim­pans­sin paljaan jalan ohella saap­pai­siin totutettu län­si­mai­nen jalka (ks. kuvat ylhäällä). Merkityksellistä tämä on siksi, että saap­paa­seen tottuneen ihmis­ja­lan tar­tun­ta­reflek­si, lihak­sis­to ja tun­to­herk­kyys ovat jo hei­ken­ty­neet kenkien käytön seu­rauk­se­na. Lisäksi tut­ki­mus­ta tehtiin klii­ni­sis­sä labo­ra­to­rio-olo­suh­teis­sa, kovalla alustalla paljain jaloin seisten, mikä ei tee oikeutta jalkojen monille käyt­tö­ta­voil­le ja ‑ympä­ris­töil­le. 

Tieteen teorian var­hai­ses­sa vaiheessa jalat siis van­git­tiin lihak­sis­toa ja tun­toais­tia hei­ken­tä­viin sivis­tyk­sen saap­pai­siin. Samalla ne alen­net­tiin — meta­fo­ri­ses­ti ja fyy­si­ses­ti — sivis­tyk­sen pal­ve­li­jan rooliin. Näin siitä huo­li­mat­ta, että kenkien vai­ku­tuk­sia jalan kehi­tyk­seen on tutkittu jo 1800-luvun Englannissa mm. Dowie Jamesin toimesta.

Liike havaitsemisen lähtökohdaksi

Ingoldin mukaan jalkoihin lii­tet­ty­jen var­hais­ten olet­ta­mus­ten ja van­han­ai­kai­sen ”sivis­tyk­sen stan­dar­din” pois­sul­ke­mi­sek­si käve­le­mi­sen evo­luu­tion tutkimus tulisikin aloittaa alusta, ikään kuin kenkiä ei olisi koskaan ollut ole­mas­sa­kaan. Vapaana olevat jalat ja niiden mah­dol­lis­ta­ma moni­puo­li­nen liike tulisi nostaa uuden tut­ki­muk­sen läh­tö­koh­dak­si.

Liikkeessä tapahtuva havain­noi­mi­nen voisi mullistaa käsi­tyk­siä siitä mihin jalat pystyvät, ja muokata samalla käsi­tyk­siä esi­mer­kik­si psy­ko­lo­gian ja ant­ro­po­lo­gian tie­teen­teo­rias­ta. Liike tulisikin Ingoldin mukaan huomioida paremmin niin kehon toiminnan kuin havait­se­mi­sen tut­ki­muk­ses­sa. Ihminen on suuren osan ajastaan liik­kees­sä.

Tapamme kävellä kengät jalassa on kult­tuu­ri­si­don­nais­ta toimintaa. Vartalon pain­opis­teen hallinta, kehon eri asennot sekä esi­mer­kik­si jalan nos­ta­mi­sen korkeus ovat tapoja ja ympä­ris­töä mukai­le­vaa toimintaa, ja vaih­te­le­le­vat suuresti eri kult­tuu­reis­sa, ikä­luo­kis­sa ja suku­puo­li­roo­leis­sa. Sileille kaduille tot­tu­nei­den ihmisten ei tarvitse katsoa maahan kävel­les­sään, tari­noi­den meri­mie­het keinuvat maalla kävel­les­sään ja lapset liikkuvat luon­te­vas­ti nelin­kon­tin.

Mediassa on kes­kus­tel­tu muun muassa siitä, kuinka monet nuoret ovat menet­tä­neet kykynsä laskeutua alas kyykkyyn tai istua selkä suorassa. Ingoldin mukaan ihmisten kyky tehdä asioita jaloil­laan on sur­kas­tu­nut kenkien käytön myötä, samoin kuin kyykkyyn menemisen taito on vähen­ty­nyt tuolien yleis­ty­mi­sen myötä.

Kenkien ja tuolien suo­si­mi­nen avo­jal­kai­suu­den ja syvä­kyy­kyn sijaan ovat aikaan ja paikkaan sidottua kult­tuu­ris­ta toimintaa, eli totuttuja tapoja — vaikka niitä onkin helppo ajatella itses­tään­sel­vyyk­si­nä. Suuri osa maailman väestöä kyykkää yhtä mukavasti kuin me istumme tuolilla. Kengät jalassa, kovalla alustalla ja selkä suorana käve­le­mi­nen on vain yksi jalkojen käytön muoto luke­mat­to­mien muiden joukossa. 

Jaloille kehitetään uutta teknologiaa

Ehkä Ingoldin toive on osittain toteu­tu­nut. Ihmisen kek­se­liäi­syy­den, huippu-urheilun kil­pai­lul­li­suu­den ja uusien mate­ri­aa­lien avulla eri akti­vi­teet­tei­hin on tuotettu valtava määrä erilaisia jalkoihin ase­tet­ta­via apu­vä­li­nei­tä. Nykyisin myynnissä on eri­lais­ten vapaa-ajan- ja juh­la­ken­kien lisäksi ainakin vaellus‑, kiipeily‑, maastojuoksu‑, avantouinti‑, jalkapallo‑, ja sisä­pe­li­ken­kiä.

Lisäksi laajasta vali­koi­mas­ta voi löytää lukuisia muitakin jalkoihin kiin­ni­tet­tä­viä välineitä: eri tar­koi­tuk­siin opti­moi­tu­ja monoja, suksia, luistimia, lumi- ja pyl­väs­ken­kiä, kah­luusaap­pai­ta, uima­rä­py­löi­tä ja niin edelleen. Liikkuvuutta voi halu­tes­saan parantaa vaikka step­pi­ken­gil­lä tai balet­ti­tos­suil­la. 

Jalkoihin voi siis laittaa monen­lais­ta tek­no­lo­gi­aa, mikä laajentaa jalkojen käyt­tö­mah­dol­li­suuk­sia enti­ses­tään. Kiistanalaista jul­ki­suut­ta ovat keränneet mara­too­na­rei­den aske­lei­den kim­moi­suut­ta lisäävät Vaporfly-tossut. Juoksukengistä nopeim­pien avus­tuk­sel­la kenia­lai­nen Eliud Kipchoge kiri reilu vuosi sitten 42 kilo­met­riä alle kahden tunnin — ensim­mäis­tä kertaa ihmisen his­to­rias­sa.

Kengät vaikuttavat jalan rakenteisiin

Jalkojen ohella myös kengät ovat niin normaali osa arkea, että on vaikea edes kuvitella liik­ku­mis­ta ulkona ilman jal­ki­nei­ta var­sin­kaan tal­viai­kaan. Kuitenkin esi­mer­kik­si Yle on uuti­soi­nut miehestä, joka kävelee itä-Suomessa kesät talvet ilman kenkiä. Haastavaa avojaloin kävely on jo siksikin, että ken­gät­tö­myy­teen liitetään köyhyyden, osat­to­muu­den ja likai­suu­den mie­li­ku­via.

Minä olen puo­les­ta­ni itse ihme­tel­lyt reis­sul­la­ni vanhan vuo­ris­to­lai­sen jalkoja, joissa ei näyttänyt koskaan pidetyn kenkää. Omituisen leveä jal­ka­pöy­tä, paksu jal­ka­poh­ja, tummat ja pak­suun­tu­neet kynnet suo­ras­taan tui­jot­ti­vat minua. Se näytti joltain aivan muulta, kuin mihin silmäni olivat tottuneet.

Yksi nykyisin trendaava ken­kä­tyy­li ovat pal­jas­jal­ka­ken­gät, joiden mark­ki­noi­daan palaut­ta­van jalkojen lihak­sis­ton luon­tai­sen aktii­vi­suu­den mah­dol­li­sim­man ohuilla poh­jal­li­sil­la sekä sillä, että jalkojen luuston ja varpaiden liike mah­dol­lis­te­taan jalkineen sisällä. Tutkitusti kenkien käytöllä voi olla monen­lais­ta vai­ku­tus­ta jalan toi­min­taan ja raken­tee­seen, joten jalkineet on syytä valita huolella.

Optimaalista suhdetta maan kamaraan on haettu myös MBT-kengillä, joiden suun­nit­te­lus­sa pyrittiin teki­jöi­den mukaan hyö­dyn­tä­mään juok­su­ky­vys­tään kuuluisan maasai-kansan askel­lus­ta. Suunnittelun tuloksena on varsin omin­ta­kei­nen puo­li­pal­lon muotoinen ken­gän­poh­ja. 

Jalkojen rooli ei siis ole vain kovalla alustalla jäykin saappain mars­si­mis­ta, mekaa­nis­ta siirtymää paikasta A paikkaan B. Jalkoihin voi nykyisin kiin­nit­tää varsin inno­va­tii­vi­sia laitteita ja apu­vä­li­nei­tä. Jalkoja voi myös helposti treenata täysin uusiin lajeihin ja toi­min­toi­hin. Jokainen liik­ku­mi­sen muoto tarjoaa samalla myös uuden tavan havain­noi­da ja aistia ympä­ris­töään. 

  • Podcast-lukija: Petra Niskanen
  • Verkkotaitto: Eemi Nordström
  • Artikkelikuva: Pixabay​.com
  1. Ingold, Tim 2004. Culture on the Ground: The World Perceived Throught the Feet. Research Article.
  2. Vybarr, Cregan-Reid 2019. Homo sapiens — Luotu liik­ku­maan: Miten muut­ta­mam­me maailma muuttaa meitä. Minerva Kustannus Oy.
  3. Terveyskirjasto 2016. Kenkien vai­ku­tuk­set jal­ka­ter­vey­teen.
  4. Vergunst, Jo Lee & Inglold Tim 2016. Ways of Walking: Ethnography and Practice on Foot: Routledge. Lue englan­nin­kie­li­nen kirja-arvostelu täältä.
  5. Väki-lehti 2/​2017. Väki on Helsingin yli­opis­ton ant­ro­po­lo­gian opis­ke­li­joi­den lehti. Tämä numero käsit­te­lee kehoa eri ant­ro­po­lo­gi­sis­ta näkö­kul­mis­ta.

Kirjoittaja

Timo Tahkola on terveysantropologiasta, koulutuksesta ja viestinnästä kiinnostunut valtiotieteiden maisteri, joka tykkää ajatella kirjoittamalla. Sosiaali- ja kulttuuriantropologian pro gradu -tutkielmassa Tahkola käsitteli jäsenkorjaajien kokemusperäistä tietoa sekä täydentävien hoitomuotojen haasteita ja mahdollisuuksia suomalaisessa yhteiskunnassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

On taas terveiden elämäntapojen aika – tipaton tammikuu, uusi kunto-ohjelma tai päivittäinen meditaatio. Ihminen, joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan näyttäytyy terveenä, vastuullisena kansalaisena. Millaisiin arvoihin hyvinvointiin keskittyminen pohjaa? Mitä tapa puhua hyvinvoinnista voi kertoa meille itsestämme?

Koronavirustapausten määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Tilanne on tutumpi kuin keväällä, mutta aiheuttaa edelleen huolta ja epävarmuutta. Julkisessa keskustelussa koronaviruksesta puhutaan näkymättömänä vihollisena, joka tulee päihittää. Henkisen hyvinvointimme kannalta saattaisi olla parempi suhtautua virukseen kutsumattomana vieraana vihollismielikuvien ruokkimisen sijaan.

Autoetnografinen tutkimus haastaa tarkastelemaan kriittisesti kentän ja tietämisen kysymyksiä kulttuurintutkimuksessa. Koronapandemian seurauksena etnografista kenttätyötä tehdään entistä enemmän verkkoympäristössä, jolloin tutkimuskentän rajat piirtyvät eri tavalla kuin fyysisissä kohtaamisissa. Samalla posthumanistiset teoriat ovat siirtämässä ihmistä pois tutkimuksen keskiöstä.

Koronapandemian viimeisimpiä käänteitä on koronaskeptisyyden näkyvyyden kasvu. Keskustelu aiheen tiimoilta ulottuu rajoitustoimenpiteiden kritisoinnista viruksen olemassaolon kyseenalaistamiseen. Lyhyen ajan sisällä myös Suomessa on kirjoitettu useita juttuja hyvinvointialan piirissä ilmenevästä koronaskeptisyydestä. Näissä koronatoimenpiteitä ja maskien käyttöä kritisoivissa keskusteluissa eräs keskeinen, toistuva käsite on pelko.