Pilasiko covid-19 kenttätyön?

Suomen Antropologinen Seura järjesti joulukuussa 2020 virtuaalitapahtuman, jossa keskusteltiin covid-19-pandemian vaikutuksista antropologiseen kenttätyöhön. Mitä tapahtuu, kun kentällä ei voi fyysisesti oleilla? Entä miten tutkittavien kanssa voidaan luoda luottamuksellinen suhde, kun vuorovaikutus ottaa uusia muotoja? 

Antropologin työ tapahtuu useim­mi­ten ihmisten parissa elämällä ja näiden elämään osal­lis­tu­mal­la. Mitä pandemia mat­kus­tus­ta ja sosi­aa­li­sia kon­tak­te­ja koskevine rajoi­tuk­si­neen tekee tut­ki­muk­sel­le? Aiheesta käytiin vilkasta kes­kus­te­lua Suomen Antropologisen Seuran panee­li­kes­kus­te­lus­sa. Tilaisuudessa eri ura­vai­heis­sa olevat ant­ro­po­lo­git kertoivat tut­ki­muk­ses­taan tilan­tees­sa, jossa fyysinen kenttätyö ei ole mah­dol­lis­ta. Keskustelussa poh­dit­tiin vaih­toeh­to­ja perin­tei­sil­le aineis­ton­ke­ruun mene­tel­mil­le ja tavoille tuottaa tietoa.

Koronapandemian myötä monien ant­ro­po­lo­gien kent­tä­työ­suun­ni­tel­mat peruun­tui­vat. Suunnitelmien muut­tu­mi­nen on kuitenkin aina ajan­koh­tai­nen aihe, sillä pit­kä­kes­toi­nen inten­sii­vi­nen kenttätyö tietyillä alueilla ei ole aina mah­dol­lis­ta muun muassa rahoi­tuk­sen puutteen, tut­ki­joi­den hen­ki­lö­koh­tais­ten elä­män­ti­lan­tei­den tai konflik­tien ja ympä­ris­tö­ka­ta­stro­fien takia.

Etnografisen kent­tä­työn vahvuus on syväl­li­sen ymmär­ryk­sen tuot­ta­mi­nen tut­kit­ta­vas­ta ilmiöstä pit­kä­kes­toi­sen osal­lis­tu­van havain­noin­nin kautta. Keskustelussa pääl­lim­mäi­sek­si nousi­vat­kin kysy­myk­set kent­tä­työn koh­ta­los­ta. Mitä tapahtuu ant­ro­po­lo­gi­sel­le tut­ki­muk­sel­le, kun fyysinen läsnäolo ei ole mah­dol­lis­ta? Miten ja min­kä­lais­ta tut­ki­mus­ta voidaan toteuttaa etänä ja kärsiikö tut­ki­muk­sen laatu kun ant­ro­po­lo­gien kenttä siirtyy kokonaan tai osittain verkkoon? Miten säilyttää tut­ki­muk­sen eettisyys ja turvata osal­lis­tu­jien yhden­ver­tai­set mahdollisuudet?

Pohdintoja eettisyydestä ja odottamisesta

Professori Sirpa Tenhunen Helsingin yli­opis­tos­ta pohti odot­ta­mi­sen ja sopeu­tu­mi­sen mer­ki­tyk­siä ant­ro­po­lo­geil­le. Tenhusen tutkimus käsit­te­lee muun muassa tek­no­lo­gi­aa, kehi­tys­ky­sy­myk­siä ja suku­lai­suut­ta. Hän on tehnyt etno­gra­fis­ta kent­tä­työ­tä Intian maa­seu­dul­la ja kau­pun­geis­sa. Tenhusen mukaan ant­ro­po­lo­git ovat nyt tilan­tees­sa, jossa he joutuvat odot­ta­maan ennen kuin voivat tehdä kas­vok­kais­ta kent­tä­työ­tä. Odottaminen on kuitenkin aina ollut osa ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta. Kenttätyö ei lähes koskaan suju täysin tutkijan suun­ni­tel­mien mukaan, ja muun muassa lupa-asiat ja pai­kal­li­set levot­to­muu­det voivat vii­väs­tyt­tää työtä.

Tutkimusprosessin aikana odot­ta­mi­nen ei ole pas­sii­vi­nen olotila, vaan mah­dol­lis­taa luovuuden ja uuden­lai­sen sosi­aa­li­suu­den. Tenhunen puhui aikai­sem­mas­ta kent­tä­työs­tään Intian maa­seu­dul­la, jossa tie­tyn­lai­set odot­ta­mi­sen tilat mah­dol­lis­ti­vat uusien näkö­kul­mien löy­tä­mi­sen ja rik­kaam­man aineiston kerää­mi­sen. Tenhunen korosti, että taukoja tulee aina, mutta niistä voi selvitä tuot­ta­vas­ti. Niiden aikana voi keskittyä esi­mer­kik­si aineiston ana­lyy­siin ja kirjoittamiseen.

Osa ant­ro­po­lo­geis­ta on pandemian aikana tehnyt tut­ki­mus­ta etänä kotoaan käsin. Apulaisprofessori Anni Kajanus Helsingin yli­opis­tos­ta pohti etä­me­to­dien käyttöä etno­gra­fi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa. Kajanus on tut­ki­muk­ses­saan eri­kois­tu­nut kog­ni­tii­vi­seen ant­ro­po­lo­gi­aan ja tutkinut eri­tyi­ses­ti lap­si­per­hei­tä Kiinassa. Hänen uusin tut­ki­muk­sen­sa yhdistää ant­ro­po­lo­gian ja psy­ko­lo­gian mene­tel­miä ja lähes­ty­mis­ta­po­ja. Kajanus on pandemian ajan jatkanut tut­ki­mus­taan käyttäen jo aiemmin kerää­mään­sä aineistoa. 

Kajanus huomautti, että etä­me­to­dit suosivat ensi­si­jai­ses­ti niitä yhteisöjä, joilla on pääsy inter­ne­tiin ja sitä hyö­dyn­tä­vään tek­no­lo­gi­aan. Toisin sanoen etänä tehtävä tutkimus rajoittuu vain tie­tyn­lai­siin tut­ki­musai­hei­siin ja yhtei­söi­hin. Etämetodit suosivat ennen kaikkea jo käynnissä olevia tut­ki­mus­hank­kei­ta, sillä tutkijat ovat voineet hyödyntää jo olemassa olevia ver­kos­to­jaan ja aineis­to­jaan ja rakentaa uutta tut­ki­mus­ta niiden pohjalta. Uusille, vasta käyn­nis­ty­vil­le tut­ki­mus­hank­keil­le tilanne on han­ka­lam­pi, sillä luot­ta­mus­suh­tei­den luominen vir­tu­aa­li­ses­ti ja etänä on vaikeaa, eikä edes mah­dol­lis­ta kaikissa tilanteissa.

Toni Nieminen tekee par­hail­laan ant­ro­po­lo­gian gradua Helsingin yli­opis­tol­la liittyen kehi­tys­vam­mais­ten media­työ­pa­ja Kivimediaan. Niemisen kent­tä­työ­suun­ni­tel­mat peruun­tui­vat pandemian seu­rauk­se­na ja hän joutui tekemään kokonaan uuden tut­ki­mus­suun­ni­tel­man. Vaikka Kivimedia sijaitsee Suomessa, Nieminen ei pystynyt rajoi­tus­ten takia toteut­ta­maan kent­tä­työ­tään fyy­si­ses­ti läsnä ollen. Hänestä ei tuntunut eet­ti­sel­tä toteuttaa kent­tä­työ­tä etänä, sillä hän ei ole päässyt tapaamaan Kivimedian tuottajia eikä raken­ta­maan luot­ta­muk­sel­lis­ta suhdetta heidän kanssaan. Tämän takia hän päätyi toteut­ta­maan kent­tä­työn­sä täysin erilaisin mene­tel­min, kuun­te­le­mal­la Kivimedian radio­tuo­tan­toa. Nieminen aikoo ana­ly­soi­da gra­dus­saan kuun­te­le­maan­sa mate­ri­aa­lia käyttäen ling­vis­ti­sen ant­ro­po­lo­gian menetelmiä. 

Virtuaalinen vastaan oikea maailma

Pandemiatilanne on saanut Niemisen pohtimaan tie­tee­na­lan käsi­tyk­siä kentästä. Hän kertoi alun perinkin halun­neen­sa toteuttaa kent­tä­työn kuun­te­le­mal­la Kivimedian radio­tuo­tan­toa, mutta ei kehdannut tehdä sitä. Tätä hän perusteli sillä, että tie­tee­na­lan sisällä vallitsee tie­tyn­lai­nen paine toteuttaa kenttätyö fyy­si­ses­ti läsnä ollen ja mieluiten ulko­mail­la. Antropologien kes­kuu­des­sa vallitsee käsitys oikeasta kent­tä­työs­tä fyysisenä läs­nä­olo­na, kun taas vir­tu­aa­li­sis­sa todel­li­suuk­sis­sa tapahtuva läsnäolo nähdään vähemmän arvok­kaa­na. Niemisen mukaan pan­de­mia­ti­lan­ne on antanut ant­ro­po­lo­geil­le tilai­suu­den mää­ri­tel­lä uudelleen suh­det­taan kenttään. 

Samaa suhdetta on pohtinut tut­ki­ja­toh­to­ri Heikki Wilenius Helsingin yli­opis­tol­ta. Hän tekee par­hail­laan tut­ki­mus­ta liittyen luon­non­va­ro­jen hyö­dyk­keik­si muut­ta­mi­seen Indonesiassa ja Papua-Uudessa-Guineassa. Hänenkin kent­tä­työ­suun­ni­tel­man­sa peruun­tui­vat pandemian takia ja hän joutui laatimaan uuden suun­ni­tel­man aineiston keruuta varten Suomesta käsin. 

Wilenius esitti, että vir­tu­aa­lis­ta läsnäoloa ei pitäisi käsittää vähemmän todel­li­se­na kuin fyysistä läsnäoloa. Myös hänen mukaansa tie­tee­na­lan sisällä vallitsee käsitys fyy­si­ses­tä todel­li­suu­des­ta ikään kuin oleel­li­sem­pa­na suhteessa vir­tu­aa­li­seen todel­li­suu­teen. Virtuaalimaailmat voivat kuitenkin tarjota ant­ro­po­lo­geil­le uusia tut­ki­musai­hei­ta ja tapoja lähestyä tut­ki­mus­koh­tei­taan. Digiaikakausi luo mah­dol­li­suu­den tar­kas­tel­la miten vir­tu­aa­li­set ilmiöt vai­kut­ta­vat ihmisten maa­il­man­ku­vaan ja käsi­tyk­siin todellisuudesta. 

Pandemia-aika rajoit­tei­neen on vaatinut sopeu­tu­mis­ta riippuen itse kullakin meneil­lään olevista tut­ki­mus­hank­keis­ta. Se, että aineis­ton­ke­ruu­ta ei ole kaikissa tilan­teis­sa mah­dol­lis­ta toteuttaa fyy­si­ses­ti läsnä ollen, ei ole pilannut kent­tä­työ­tä. Panelistit olivat silti yksi­mie­li­siä siitä, että kaikkea tut­ki­mus­ta ei voida toteuttaa verkossa ja etänä. Verkkoon siir­ty­mi­nen on yksi mah­dol­li­suus uudel­leen­mää­ri­tel­lä ant­ro­po­lo­gi­sia tut­ki­musai­hei­ta ja metodeja samalla, kun tut­kit­ta­vat toimivat yhä enemmän vir­tu­aa­li­sis­sa ympä­ris­töis­sä. Verkossa tehtävään kent­tä­työ­hön liittyy monen­lai­sia kysy­myk­siä, joihin on löy­det­tä­vä vastaus jotta tut­ki­muk­sen laatu ja eettisyys säilyvät. Voidaanko tut­ki­mus­ta tehdä etänä yhtei­söis­sä, joissa kaikilla ei ole yhtä­läi­siä mah­dol­li­suuk­sia toimia verkossa? Minkälaisia tut­ki­musai­hei­ta voidaan toteuttaa etänä ja min­kä­lai­sia uusia tut­ki­mus­tee­mo­ja vir­tu­aa­li­suus tuo antropologiaan? 

Digiaikakaudella ant­ro­po­lo­gi­nen kenttä voi muodostua eri­lai­sis­ta digi­taa­li­sis­ta alus­tois­ta, joita seurataan verkon väli­tyk­sel­lä. Tällöin osal­lis­tu­va havain­noin­ti ja läsnäolo tapahtuu kokonaan vir­tu­aa­li­ses­ti. Digitaalisilla alus­toil­la tietoa ei kui­ten­kaan voida kerätä ilman lupaa, vaan olisi hyvä olla yhtey­des­sä esi­mer­kik­si alustojen tekijöihin. 

Minän vai jonkun muun katse? 

Keskustelussa poh­dit­tiin myös mah­dol­li­suuk­sia tehdä yhteis­työ­tä pai­kal­lis­ten tut­ki­mus­ta­ho­jen kanssa etänä. Koronapandemia voisi olla tilaisuus tuoda lisää yhtei­söl­li­siä käy­tän­tö­jä ant­ro­po­lo­gi­seen tut­ki­muk­seen, jolloin fyy­si­ses­ti eri paikoissa oleilevat tutkijat voisivat tehdä kerätä aineistoa ja tehdä analyysia yhdessä. Sirpa Tenhusella on käynnissä tut­ki­mus­pro­jek­ti, jossa hän tekee yhteis­työ­tä pai­kal­lis­ten tahojen kanssa Intiassa. Tutkimusprojektissa työs­ken­te­le­vät bangla­des­hi­lai­nen ja intia­lai­nen tutkija, mutta myös heidän aineis­ton­ke­ruun­sa on estynyt pandemian takia. 

Panelistit kokivat, että aineis­tos­ta tulee rikkaampi kun sitä on kerää­mäs­sä monta eri osapuolta. Haasteena tämän­kal­tai­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa on yhte­näi­syy­den luominen, kun mukana on monen eri ihmisen näke­myk­set. Yhteistyö on myös haas­teel­li­sem­paa, jos tut­ki­jal­la ei ole aikai­sem­paa luot­ta­mus­suh­det­ta yhteis­työ­ta­hoi­hin. Luottamussuhteen luomiseen auttaa, että on aikai­sem­min fyy­si­ses­ti tavannut tutkijat, joiden kanssa aikoo työskennellä.

Keskustelussa poh­dit­tiin myös yhteis­työ­tä ja osal­lis­ta­via tapoja tehdä tut­ki­mus­ta infor­mant­tien kanssa etänä, jolloin ant­ro­po­lo­gi hyö­dyn­täi­si infor­mant­te­jaan aineiston kerää­mi­ses­sä. Osa ant­ro­po­lo­geis­ta käyttää jo niin sanottuja avai­nin­for­mant­te­ja, joita voidaan pyytää esi­mer­kik­si kir­joit­ta­maan päi­vä­kir­jaa tai videoi­maan omaa arkeaan. Esimerkkinä toimii yhteis­kun­ta­tie­tei­li­jöi­den käyttöön kehitetty Ethnoally-niminen sovellus, joka on kehitetty etänä toteu­tet­ta­vaan etno­gra­fi­seen kent­tä­työ­hön. Sovelluksen avulla voi muun muassa lähettää kuvia, videoita, päi­vä­kir­ja­mer­kin­tö­jä, sijain­te­ja sekä toteuttaa etä­haas­tat­te­lu­ja. Keskustelussa poh­dit­tiin myös fokus­ryh­mien käyt­tä­mis­tä aineiston keruussa. Tällöin ant­ro­po­lo­gi toimii fasi­li­taat­to­rin roolissa videoi­ta­vas­sa ryhmäkeskustelussa.

Voisiko ant­ro­po­lo­gia hyödyntää uusien työ­ka­lu­jen lisäksi muiden tie­tee­na­lo­jen mene­tel­miä? Anni Kajanus on hyö­dyn­tä­nyt psy­ko­lo­gian mene­tel­mis­tä tuttua nar­ra­tii­vi­haas­tat­te­lua tunteita käsit­te­le­väs­sä tut­ki­muk­ses­saan. Kyseessä on menetelmä, jossa tar­kas­tel­laan miten ihmiset integroi­vat omia tun­te­muk­si­aan elä­män­ta­ri­noi­hin­sa. Kajanuksen mukaan etno­gra­fi­aa ja muiden alojen mene­tel­miä yhdis­tä­väl­lä moni­me­to­di­sel­la tut­ki­muk­sel­la voidaan saavuttaa uuden­lai­sia lop­pu­tu­lok­sia ja syventää analyysin tasoa. Pitkäkestoisen osal­lis­tu­van havain­noin­nin vahvuudet kuitenkin koros­tu­vat kun mukaan tulee muiden tie­tee­na­lo­jen mene­tel­miä. Vaikka Kajanus perään­kuu­lut­ti ennak­ko­luu­lo­ton­ta suh­tau­tu­mis­ta muiden alojen mene­tel­miin, ei muilla meto­deil­la hänen mukaansa pääse yhtä syväl­li­sel­le analyysin tasolle kuin läsnä olevalla osal­lis­tu­val­la havainnoinnilla. 

Tulevaisuuden ant­ro­po­lo­gi­nen kenttätyö ei silti tule olemaan täysin verkossa ja etänä. Etämetodit eivät mitä toden­nä­köi­sim­min tule täysin kor­vaa­maan perin­tei­siä ant­ro­po­lo­gi­sia aineis­ton­ke­ruu­me­ne­tel­miä. Keskustelun perus­teel­la ant­ro­po­lo­gia ei ole kriisissä, vaan pandemia ja sen tuomat uudet haasteet voivat tarjota tie­tee­na­lal­le mah­dol­li­suu­den uusiutua ja uudelleen mää­ri­tel­lä mene­tel­mi­ään, tut­ki­mus­koh­tei­taan ja tapojaan tuottaa tietoa.

Moni ant­ro­po­lo­gi odottaa, että pääsee taas takaisin kentälle ja ihmisten pariin. Keskustelijoiden mukaan tule­vai­suu­des­sa ant­ro­po­lo­git ovat entistä paremmin tietoisia digi­maa­il­mas­ta, sen tuomista haas­teis­ta ja mah­dol­li­suuk­sis­ta. Samalla he tie­dos­ta­vat pit­kä­kes­toi­sen, luot­ta­muk­seen perus­tu­van fyysisen läsnäolon merkityksen.

Kirjoittaja

Minerva Aalto on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistosta. Hän aikoo gradussaan erikoistua media-antropologiaan. Minervaa kiinnostavat visuaalisuus ja representaatio mediassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • helena 2.2.2021 klo 17:12

    Hei! Oli mie­len­kiin­tois­ta seurata kes­kus­te­lua. Yksi vinkki odot­taes­sa pääsya kent­tä­työ­hön: kielen opiskelu mikäli kent­tä­työs­sä kay­tet­tä­vä kieli on uusi tut­ki­jal­le. Suomessa ei panosteta tähän paljon, mutta nyt on ajal­li­ses­ti mahdollista.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Päätös kieltäytyä koronarokotteesta voi perustua moniin syihin. Huoli rokotteen mahdollisista haitoista sekä epäluottamus viranomaistoimijoita kohtaan on yleistä. Epäluottamuksen syvenemisen ja rokotekeskustelun polarisoitumisen ehkäisemiseksi on syytä pyrkiä ymmärtämään, mistä huoli ja kritiikki rokottamista kohtaan kumpuavat.

Tehokas tapa hidastaa uusien koronavarianttien syntyä olisi lisätä rokotuskattavuutta koko maailmassa. Asiantuntijat ovatkin jo vuoden ajan rummuttaneet koronarokotteiden patenttien vapauttamisen puolesta, jotta rokotteiden hinta laskisi ja tuotanto kasvaisi. Patenttien purku edellyttäisi Maailman kauppajärjestön (WTO) päätöstä, jonka Euroopan komissio on yhdellä äänellään pysäyttänyt. Suomi ja muut pienet EU-maat voisivat halutessaan kerätä voimansa ajaakseen patenttien purkua.