Valtiot ja niiden tutkimus eivät erityisesti kiinnostaneet minua nuorempana. Antropologian ja globaalin kehitystutkimuksen opiskelijana halusin tutustua afrokuubalaisuuteen, Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin ja ihmisten toiveisiin paremmasta maailmasta.
Kuitenkin juuri kiinnostus vastarintaan sekä yhteistyö aktivistien kanssa toi minut tutkijana vallan äärelle. Enkä nyt puhu vallasta vain kaikkialle ulottuvina hallintakäytäntöinä ja tiedon ja asiantuntijuuden muotoina, kuten yhteiskuntatieteissä usein nykyään ajatellaan, vaan myös auktoriteettina, alistamisena ja väkivaltana, jota valtio yhä monille – esimerkiksi alkuperäiskansoille – merkitsee.
Liian usein suomalaisessa julkisessa keskustelussa – miksei tutkimuksissakin – Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan valtioita tulkitaan yleistävän merkityskehikon kautta. Siinä länsimainen valtio toimii mittapuuna hyvälle ja toimivalle yhteiskunnalle, kun taas ei-länsimaiset valtiot ovat ”kehittyviä”, ”hauraita” tai jopa ”romahtaneita”. Tästä näkökulmasta katsottuna valtio on yhteiskunnasta erillinen, selkeärajainen toimija ja instituutio. Kuulostaa universaalilta ja neutraalilta, mutta sitä se ei ole. Valtioiden antropologisen tutkimuksen tärkein anti itselleni on ollut se, että se on laajentanut ymmärrystäni valtioiden monimuotoisuudesta ja niiden erilaisista paikallisista historioista ja asemista globaalissa maailmassa.
Antropologiassa valtioita tutkitaan sellaisina kuin ne ihmisille ilmenevät, ilman länsimaisia taustaoletuksia siitä, millaisia valtioiden tulisi olla.
Valtion etnografisessa tutkimuksessa pääpaino on ihmisten omissa käsityksissä ja kokemuksissa valtiosta sekä siinä, miten ihmiset toimivat vuorovaikutuksessa valtion kanssa, sen sisällä ja marginaaleissa.
Tällä hetkellä puhutaan paljon autoritarismin globaalista yleistymisestä.
Silloinkin kun tutkijan omat käsitykset siitä, miten valtion ja kansalaisyhteiskunnan väliset suhteet tulisi rakentaa tai mitä demokratia on, ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä jossain valtiossa tapahtuu, auttaa pitkäaikainen etnografinen läsnäolo ihmisten elämässä valottamaan niitä arjen käytäntöjä ja poliittisia päätöksiä, joissa esimerkiksi autoritäärisyys alkaa vahvistua. Autoritäärisyys ei ole tietynlaisen valtion tai kulttuurin luonnollinen piirre, vaan usein seurausta historiallisista kriiseistä ja niissä tehdyistä päätöksistä, jotka vaikuttavat ihmisten arkeen.
Bolivialaisilla alkuperäiskansa-aktivisteilla ja poliittisilla päättäjillä, joiden parissa olen tehnyt etnografista tutkimusta, oli suuria toiveita ja odotuksia uudenlaisesta valtiosta, joka olisi taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti hyvinvoiva ja oikeudenmukainen. Vuonna 2006 Boliviassa alkoi aimara-kansaan kuuluvan presidentti Evo Moralesin johdolla monikansaisen alkuperäiskansavaltion (Estado Plurinacional) rakentaminen. Hankkeen yhtenä tavoitteena oli alkuperäiskansojen entistä laajempi itsemääräämisoikeus perinteisistä alueistaan ja niiden luonnonvaroista.
Olin prosessin alussa mukana havainnoimassa valtion virkailijoiden intoa rakentaa uutta, joskin myös vaikeuksia, vastustusta ja rasismiakin, joita valtionhallinnossa ilmeni.
Uusien ja suosittujen tulonsiirto-ohjelmien rahoitus rakennettiin luonnonvarojen viennistä saatujen verotulojen varaan. Kansainvälisen talouskriisin jälkimainingeissa Bolivian valtion öljy- ja maakaasuyhtiö kiihdytti toimintaansa yhdessä kiinalaisten, brasilialaisten ja venezuelalaisten sijoittajien kanssa monilla alkuperäiskansojen mailla, mikä johti konflikteihin ja väkivaltaan.
Havainnoituani, miten hyvistä aikeista huolimatta valta keskittyy pikkuhiljaa, kunnes sitä on lopulta lähes mahdotonta pysäyttää, tuntuvat selvärajaiset politiikan analyysin kategoriat liian yksinkertaistavilta.
Nyt en enää vaihtaisi tutkimuskohdettani. Valtion etnografinen analyysi mahdollistaa laaja-alaisen ymmärryksen vallasta, politiikasta ja demokratiasta alati muuttuvassa globaalissa maailmassa.
Bolivian valtion toinen virallinen lippu on Andien alkuperäiskansojen wiphala-lippu.
Toimitus
- Verkkotaitto: Niina Paasovaara
- Podcast-lukija: Eemi Nordström
- Artikkelikuva: Christine Roy on Unsplash (CC BY 2.0)
Lukemista
Ranta, Eija 2021. Kohti ekososiaalisen yhteiselon politiikkaa: Mitä voimme oppia alkuperäiskansoilta valtion uudistamisesta? Teoksessa Valtion antropologiaa: tutkimuksia ihmisten hallitsemisesta ja vastarinnasta (toim. Tammisto & Wilenius). Helsinki: SKS. https://oa.finlit.fi/site/books/10.21435/skst.1470/read/?loc=Valtion_antropologiaa-11.xhtml
